Käsite 1: Monikulttuurisuudessa ei ole mitään ihailtavaa. Jos useat rodut voivat elää samassa maassa ilman kommervenkkeja, hyvä, olkoon niin. Jos järjestely ei toimi, hankkiudu siitä eroon. Käytännön seikat tulisi aina ottaa huomioon. Ratkaisu, joka vähentää konflikteja ja tuottaa onnellisuutta useimmille on tavoittelemisen arvoinen. Yhdysvalloissa ihmisille opetetaan, että monikulttuurisuus on moraalisesti oikein. Tämä moraali on halvasta työvoimasta kiinnostuneiden, itsekkäiden maanviljelijöiden ja teollisuusmiesten keksintöä. Tuo moraali luotiin hyödyttämään "toisen aallon" teollisuutta. Kaikki monikulttuurisuudesta aiheutuneet sopeuttamiseen liittyvät kulut langetettiin maassa jo asuville ihmisille eikä maanviljelijöille tai teollisuusmiehille. Muualla maailmassa rodut sulautettiin samaan valtioon sotilaallisin keinoin tai siirtokuntien myötä. Näille "asuttajille" usean rodun olemassaolo mahdollistaa näiden usuttamisen keskinäisiin riitoihin, jolloin siirtomaata on helpompi hallita (Niccolo Machiavelli kuvailee tätä taktiikkaa teoksessaan "The Prince").
Käsite 2: Kun useita rotuja sijoitetaan samaan maahan, syntyy konflikteja. Esimerkit "ihmisten välisestä veljeydestä" eri rotujen kesken samassa maassa ovat vähissä. Etniset ryhmät nimittäin kilpailevat keskenään. "Monikulttuurisuuden" keksimisen jälkeen Yhdysvallat on nopeasti alkanut hajota. On vain ajan kysymys koska yhteenotot leviävät.
Käsite 3: Rodut valitsevat eri kilpailumuotoja riippuen olosuhteista. Yhdysvalloissa opetetaan, että enemmistö sortaa aina vähemmistöjä. Todellisuudessa sekä enemmistö- että vähemmistörodut kilpailevat vallasta monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Kilpailussa käytetään yleensä erilaisia keinoja ja strategioita. Vähemmistö tietysti yrittää kätkeä tarkoitusperänsä tuudittaakseen enemmistön poliittiseen omahyväisyyteen. "Oikeudenmukaisuuden", "suvaitsevaisuuden" ja "myötätunnon" kaltaiset käsitteet hyödyttävät vähemmistöjä epäsuorasti. Enemmistö nähdään helposti julmana ja tunteettomana puolustaessaan omia oikeuksiaan.
Käsite 4: Vähemmistö näkee paljon vaivaa vakuuttaakseen muut siitä, etteivät he ole uhaksi. Kilpailulla on monia muotoja. Raaka väkivalta pääsee aina otsikoihin. Poliittiset kamppailut oikeudessa suosivat aina järjestäytyneitä vähemmistöjä eikä omahyväistä enemmistöä. Onnistuessaan vähemmistöt pyrkivät hallitsemaan kaikkia viestimiä niin, ettei heidän aikeistaan päästä jyvälle. Ainoastaan uutiset vähemmistöjen kaltoinkohtelusta pääsevät läpi. Eliitille suunnatut vakavat keskustelut tästä aiheesta kirjoissa ja lehdissä on puettu koodisanoihin, jotteivät ne herättäisi enemmistöä.
Käsite 5: Enemmistön eliittiväki yleensä hyötyy vähemmistöjen olemassaolosta. Ajattelepa sitä! Etnisen vähemmistön maahanmuuttoa ei hyväksyttäisi, ellei se hyödyttäisi jotenkin enemmistöä. Joten luonnollisestikin enemmistön johtajat pyrkivät suojelemaan tuota vähemmistöä niin kauan kun he siitä hyötyvät. Tietenkin tuo eliitti keksii yhä uusia ja uusia suvaitsevaisuuden muotoja ja vaatii, että enemmistön tulisi oppia, uskoa ja noudattaa näitä vähemmistöä kunnioittavia määräyksiä.
Käsite 6: Uudet maahanmuuttajat pyrkivät saamaan yliotteen vanhoista tulokkaista. Jos tutkit Amerikan maahanmuuttohistoriaa, huomaat, että jokainen uusien asukkien aalto yrittää sitä, ja että yritys usein onnistuu. Vanhimmat tulokkaat olivat puritaanit (eli Englantiin vaeltaneita tanskalaisia), jotka kukistivat intiaanit. Sitten tulivat vuorostaan Englannin episkopaaliset, jotka pyrkivät korvaamaan puritaanit taloudellisesti ja poliittisesti. Kilpailua käytiin kulttuurisilla ja poliittisilla aseilla, ja episkopaaliset voittivat. Eteläosissa asustelleiden anglosaksien yritys erota unionista johti Yhdysvaltain verisimpään sotaan, jossa episkopaaliset pyrkivät alistamaan heidät. Vuodesta 1880 lähtien alkoi uusi juutalaisten ja eteläeurooppalaisten tulva. 50 vuodessa he päihittivät englantilaiset episkopaaliset taloudessa, koulutuksessa ja politiikassa. Maahanmuuttajaryhmät näkevät paljon vaivaa luodakseen myyttejä niistä vastoinkäymisistä joita ne kokivat saapuessaan, ja kääntääkseen näin huomion pois niiden nopeasta taloudellisen ja poliittisen vallan haltuunotosta. Myytit hädästä ja "syrjinnästä" antavat uusille eliittiryhmille "uhrin osan" joka suojelee niitä vanhempien tulokkaiden vähemmän onnekkailta ja omahyväisemmiltä jälkeläisiltä.
Käsite 7: Enemmistö hyväksyy eri rotujen maahanmuuton niin kauan kun sen johtajat vaativat näiden uusien vähemmistöjen sulauttamista. Se tarkoittaa, ettei nykyisten asukkien tarvitsisi luopua kulttuuristaan tehdäkseen tilaa uusille ihmisille, vaan uusien ryhmien olisi pyrittävä tulemaan nykyisten asukkien kaltaisiksi ja välttämään riitoja. Vähemmistöt yleensä kuitenkin korostavat eroaan enemmistöön. Tämä johtaa tietenkin konflikteihin.
Käsite 8: Enemmistön johtajat hylkäävät "sulauttamisen" kun se ei enää hyödytä heitä. 1980-luvun keskivaiheille asti suuret yhtiöt ja valtion byrokratia loivat Yhdysvalloissa satojatuhansia keskijohdon virkoja joihin palkattiin yliopistosta valmistuneita henkilöitä. Uusi tietokoneteknologia on nopeasti korvaamassa näitä työntekijöitä. Teknistä taitoasi tärkeämmäksi katsottiin se "miten käyttäydyt". Taataksesi itsellesi keskiluokkaisen työpaikan sinun tuli vain oppia yliopiston liberaali propaganda. Eurooppalaisamerikkalaiset palkittiin siis ns. "kunnollisilla työpaikoilla". Toisin sanoen, heidät lahjottiin. Tänään on toisin. Eri rotuja suosiva rekrytoiminen on sulkenut pääsyn näihin keskijohdon valtionvirkoihin ja julkisen palvelusektorin virkoihin. Teknologia hävittää näitä asemia yksityisellä sektorilla. Ennen menit korkeakouluun oppiaksesi mistä sinun tulee puhua. Yksikin poikkeus epätasa-arvoisesta linjasta ja sinut passitettiin ulos luennolta. Vaikka olisit huippuälykäs ja kriittisesti ajatteleva, mutta huom. Valkoinen, sinua kohdellaan samoin. Tasa-arvolle annetaan yhä vähemmän painoarvoa mitä tulee keskiluokkaisen elämän saavuttamiseen. Tulevaisuudessa vähemmistöeliitin on yhä vaikeampi löytää riittävästi päteviä eurooppalaisamerikkalaisia henkilöitä tuudittamaan enemmistöä takaisin uneen. Toisin sanoen, on yhä hankalampaa yrittää saada valkoiset tajuamaan, että kyse on heidän omasta maastaan.
