SISÄLTÖ:

5 UUSINTA UUTISTA:

Ei uutista.

Ei uutista.

Ei uutista.

Ei uutista.

Ei uutista.


Get Firefox!


Valid XHTML 1.0!


UUDET EKSTREMISTIT

Tri. William Pierce

Hei!

Olen ajatellut enemmän niitä asioita, mistä keskustelimme viime viikolla. Yritin sitoa useita erittäin tärkeitä asioita yhteen, jokaisesta niistä olisi voinut keskustella enemmän yksitellen. Pelkään, etten tehnyt tarpeeksi hyvää työtä. Tulevaisuuden lähetyksissä käymme läpi näitä todella tärkeitä asioita toistaen. Haluan kuitenkin aloittaa tämän päivän lähetyksen lyhyellä kertauksella siitä, mistä puhuimme viime viikolla.

Osoitin, että käynnissä on massiivinen, pitkän ajan keskittäytynyt tavoite juutalaiselta viihdemedialta ja juutalaiselta muotiteollisuudelta seksualisoida lapsemme ennenaikaisesti, saattaa valkoiset 10-12-vuotiaat pikkutytöt käyttäytymään seksuaalisesti kuten 20-vuotiaat. Käytin esimerkkeinä 6-vuotiasta JonBenet Ramseyta, jonka oli murhannut tuntematon henkilö vähän yli viisi vuotta sitten, sekä 13-vuotiasta Christina Longia, jonka murhasi kuukausi sitten laiton maahanmuuttaja Brasiliasta. Kummatkin näistä pikkutytöistä pukeutuivat ja käyttäytyivät kuten naiset, jotka ovat paljon heitä vanhempia.

Nämä ovat totta kai harvinaisia tapauksia. Suurin osa pikkutytöistä ei tule murhatuiksi. Suurin osa 13-vuotiaista valkoisista tytöistä ei tapaa ei-valkoisia ostoskeskuksissa seksiä varten. Mutta melkein kaikki pikkutytöt ovat altistettuja loppumattomana virtaavalle juutalaiselle propagandalle televisioviihteen ja tv- ja lehtimainonnan kautta. Ne on suunniteltu siten, että nämä lapset saadaan käyttäytymään kuten nuoret aikuiset; heidän oma rodullinen identiteettinsä sekoitetaan, ja heidät saadaan kuvittelemaan, että on "coolia" harrastaa seksiä ei-valkoisten kanssa. Media on suunniteltu riistämään heidän lapsuutensa - ja siinä ohessa vanhemmat saadaan tietysti käyttämään paljon rahaa juutalaisten muoteihin.

Ja tällä propagandalla on myös vaikutus - suuri vaikutus - pieniin tyttöihimme, eikä vain rahankäytön suhteen. Se muuttaa heidän asenteensa ja käytöksensä. Se houkuttelee heidät käyttäytymään ikäänsä nähden paljon vanhemmin ja aistikkaammin, ja myös tulemaan seksuaalisesti aktiivisemmiksi. Se tekee heidät vastaanottavaisemmiksi ei-valkoisten seksuaalisille lähestymisille. Tämä propaganda varastaa heiltä heidän lapsuutensa, se varastaa heidät heidän omalta kansaltaan ja omalta rodultaan. Jos olet nuoren tytön vanhempi, niin tiedät, että tämä on totta. Olet nähnyt sen omilla silmilläsi.

Kerroin teille viime viikolla, että tässä hyökätään kahdelta suunnalta, median ja lastenvaateteollisuuden yhteistyössä. Jos olet kuunnellut useampia lähetyksiäni, olet varmasti kuullut minun puhuvan juutalaisten kontrollista mediassa. Kun lapset ovat median kohteena, on nimenomaan viihdemedialla tärkeä rooli, koska monilla lapsilla ei ole kiinnostusta uutisiin. Viihdemedia, jolla on eniten vaikutusta valkoisiin teineihin, on MTV (Music Television), ja sitten siitä nuoremmille Nickelodeon. Molemmat omistaa juutalainen Sumner Redstone, syntymänimeltään Murray Rothstein, joka myös omistaa CBS:n. Juutalaisilla on samanlainen valta koko viihdemediassa, olipa kyse sitten Michael Eisnerin Disney-imperiumista, Hollywoodin elokuvastudiosta tai pop-musiikkia tuottavasta levy-yhtiöstä.

Sama juutalainen kontrolli näkyy myös lastenvaatemuodissa. Juutalaisilla on pitkään ollut hallitseva asema Amerikan vaateteollisuudessa. Media ja vaateteollisuus olivat ne kaksi asiaa, mitkä he ottivat valtaansa heti, kun he alkoivat saapua enemmälti maahan 1900-luvun alussa. Viime viikolla mainitsin muutamia nimiä johtavista juutalaisista lastenvaateteollisuudessa - Leslie Wexner, Donald Fisher, Irving Teitelbaum, Millard Drexler, Michael Rayden, Calvin Klein - tästä sinun on helppo ottaa selvää itsekin. Juutalaiset eivät ole niin salailevia ja puolustelevia vaateteollisuuden hallitsemisestaan kuin mitä he ovat median omistamisen suhteen.

Tämä aihe juutalaisesta hyökkäyksestä lastemme ennenaikaiseksi seksualisoimiseksi on todella tärkeä aihe, mutta täytyy tunnustaa, että puhuessani tästä viime viikolla periaatteenani oli saada useiden vanhempien huomio - vanhempien, joita täytyy lähestyä henkilökohtaisella tasolla, vanhempien, joita ei muuten kiinnosta se, miten asiat ovat hallituksessa tai miten asiat ovat muissa osissa yhteiskuntaa, vanhempien, jotka kuitenkin ovat huolestuneina nähneet vaikutukset tästä juutalaisesta lapsiin kohdistuvasta hyökkäyksestä.

Kuten sanoin, tämä on erittäin tärkeä aihe, mutta muut asiat mistä keskustelimme viime viikolla ovat vielä kiireellisempiä, ja ne tulee hoitaa ensiksi. Osoitin, että se mitä juutalaiset tekevät lapsillemme, tulisi olla jokaisen valtiollisen elimen asia - mainitsin eritoten FBI:n. Osoitin myös, että tämä harkittu juutalainen hyökkäys lapsiamme kohtaan ei tule olemaan minkään valtiollisen elimen asia, itse asiassa FBI liikkuu siitä juuri päinvastaiseen suuntaan. Uusi suuntaus FBI:lle on olla huolestunut sellaisista ihmisistä kuten minä, ihmisistä, jotka vastustavat tätä hyökkäystä lapsiamme kohtaan, ihmisistä, jotka paljastavat yleisölle tämän hyökkäyksen juutalaisen luonteen. FBI on huolestunut sellaisista, jotka vaativat, että tälle hyökkäykselle on tehtävä jotain. Minä olen - me olemme - uusia "ekstremistejä", joista FBI alkaa olla hyvin huolestunut.

Tuo on juuri se todella kiireellinen asia, josta haluan keskustella kanssanne tällä viikolla. Jos seuraat uutisia tai olet kuunnellut lähetyksiäni, niin olet tietoinen siitä, että juutalaiset valittavat menettävänsä koko ajan suosiotaan maailmanlaajuisesti. Juutalaisvastaiset tuntemukset ovat nousseet 50 prosenttia Yhdysvalloissa neljän viime vuoden aikana. Tuo on todella rohkaisevaa jos se on totta. Tietenkin juutalaiset pistävät kaikki vain vihan piikkiin, eivätkä suostu edes harkitsemaan, että olisikohan heidän omalla käytöksellään jotain tekemistä tämän suuntauksen kanssa.

No, sellaisia he ovat aina olleet, he eivät ole koskaan ottaneet syyllisyyttä mistään tekemisistään. Mutta 30 tai 40 vuotta sitten nähdessään maailmanlaajuisen juutalaisvastaisuuden he olisivat varmasti päättäneet pitää matalampaa profiilia jonkin aikaa. Mutta ei nyt. Kontrollillaan Bushin hallituksessa ja mediassa he ovat niin varmoja siitä, että he voivat käsitellä kaikki uhat mieluummin kuin minimoida provokaatiot vähäksi aikaa, he liikkuvat aggressiivisesti eteenpäin kampanjassaan totaalisen vallan saamiseksi.

He kontrolloivat jo nyt sopuleita median avulla, ja ote näistä sopuleista pitää niin pitkään kuin kontrolli heistä säilyy ja pallopelit pysyvät ruudussa - ja ostoskeskukset täynnä, tottakai. He ovat kontrolloineet poliitikkoja jo pitkän aikaa. He kontrolloivat Bushin hallitusta vähintään yhtä paljon kuin he kontrolloivat Clintonin hallitustakin. Niin pitkään kuin he pitävät älykkäät, urheat, ja rehelliset patriootit poissa hallituksesta - missä he ovat onnistuneet aika hyvin - voivat he säilyttää kontrollinsa hallituksessakin.

Todella huolestuttava piirre tässä valtiollisessa kontrollissa on lainvalvontatoimistoihin tunkeutuminen ja niiden muokkaaminen. He ovat täydessä työssä viimeistelemässä FBI:n totaalista muokkaamista omien etujensa mukaiseksi. Tämän vaikutukset ovat selvät. Lähiviikkoina on ollut paljon kiistaa siitä, miksei FBI reagoinut varoituksiin, jotka koskivat Al-Qaedan suunniteltua hyökkäystä, ennen syyskuun yhdettätoista. Salaliittomieliset ihmiset uskovat, että syy siihen, ettei FBI vastannut varoituksiin siitä että jotain pahaa on suunnitteilla, on se, että Bushin hallitus oli päättänyt antaa syyskuun yhdennentoista päivän iskun tapahtua, jotta he voisivat käyttää sitä tekosyynä lähteä sotimaan juutalaisten vihollisia vastaan.

Ehkä. Uskon tosin itse enemmän siihen, että syy FBI:n toimimattomuuteen siinä tilanteessa johtuu byrokratian toimimattomuudesta ennemmin kuin päätöksestä antaa iskun tapahtua. Byrokraattimme tänä päivänä eivät ota sitä riskiä, että joutuisivat syytetyiksi jostain sellaisesta. Kiistan tuolla puolen on kuitenkin se, että FBI paljasti viime vuonna suuren Israelin vakoiluoperaation Yhdysvaltoja vastaan ja sitten harkitusti päästi 200 vakoojaa kaikessa hiljaisuudessa takaisin kotiin syytteeseen asettamisen sijasta. Tuo päätös tehtiin epäilemättä Bushin hallinnon korkeimmassa portaassa, mutta FBI:n halukkuus mennä mukaan tuohon päätökseen on erittäin häiritsevää. Voin kyllä ymmärtää hullun uskovaisfanaatikko John Ashcroftin halukkuuden, koska hän uskoo, että juutalaiset ovat "jumalan valittu kansa" jota ei tule vastustaa eikä kritisoida, mutta FBI:n sisällä olisi kyllä pitänyt esiintyä vahvaa vastarintaa.

Ja sitten on myös pernaruttotapaus. On olemassa vahvat todisteet siitä, että ruton levittämisen on tehnyt juutalainen, jolla on sionisti-yhteyksiä, ja jonka tarkoituksena on luoda epäilyksiä ja yleistä vihamielisyyttä muslimeja kohtaan. Ja melkein varmasti FBI tietää kuka oli tuon takana. Pidätyksiä ei ole kuitenkaan tehty, ja alan pikkuhiljaa uskoa, ettei mitään pidätyksiä edes tule - samasta syystä kun Israel-vakoojien jutussa. Tämä on todella huolestuttavaa, ja se kertoo korruptiosta FBI:ssa.

Luin teille viime viikolla otteita puheesta, jonka FBI:n johtaja Robert Mueller piti Anti-Defamation League of B'nai B'rithille toukokuun 7. päivä. Mueller puhui kasvavasta "kumppanuudesta" ADL:n ja FBI:n välillä ja kertoi, kuinka hän arvostaa sitä, miten ADL on "valmentanut ja opettanut" FBI-agentteja. Hän puhui myös siitä, miten ADL on opettanut FBI:tä ymmärtämään "Amerikkaa uhkaavan terrorismin muuttuvan luonteen" ja kuinka se on antanut paljon tietoa "ekstremismistä" ja "viharikollisuudesta". Muellerin puhe ADL:lle toukokuussa oli tehty nykybyrokraateille tuttuun tyyliin - päällepäin mitään todella radikaalia tai hälyttävää ei naiiville kuuntelijalle ollut - selitän nyt hänen huomautuksiensa todellisen merkityksen.

Todellinen merkitys ADL:n ja FBI:n kumppanuudella ja FBI:n halukkuudella hyväksyä ADL:n määrittelemä terrorismin "muuttuva luonne" on se, että FBI omistautuu vähemmän oikeiden rikoksentekijöiden kiinnisaamiselle ja käyttää enemmän aikaa ADL:n määrittelemien "ekstremistien" kiinnisaamiseksi.

No, toukokuun 31. päivä järjestettiin FBI-akatemiassa Virginian Quanticossa yhteinen FBI-ADL-konferenssi. Viime viikolla kuudes päivä kesäkuuta, ADL antoi New Yorkin päämajastaan lehdistötiedotteen, jossa se kehuskeli toukokuun 31. päivän konferenssilla ja vahvisti minun tulkintani Robert Muellerin toukokuun 7. päivän puheesta ADL:lle. Lehdistötiedote painosti FBI:tä taistelemaan ekstremismiä ja terrorismia vastaan, laittaen nämä kaksi "ismiä" yhteen aivan kuin ne olisivat yksi ja sama asia: ikään kuin jos mielipiteenne ovat ADL:n mielestä " äärimmäisiä,2 niin se on sama asia kuin olla terroristi. Ekstremismi ei tietenkään kuulu valtiolle vapaassa maassa. Meillä on oikeus olla niin " äärimmäiset" mielipiteet kuin haluamme, ilman että meitä tullaan kuulustelemaan tai ahdistelemaan.

Luen nyt teille Abraham Foxmanin sanoja lehdistötiedotteesta. "Jotta voimme arvioida uhat USA:ta vastaan, lainvalvojilla tulee olla luotettavaa tietoa kotimaisista ja ulkomaisista ekstremisteistä, joiden retoriikka tukee väkivaltaa. Paikallistoimistojen verkostomme ja kenttäasiantuntijoidemme puolesta ADL on ainoastaan sopiva auttamaan sodassa terrorismia vastaan. Tämä konferenssi oli lainvalvonnan ja ekstremismin vahtikoirien mahdollisuus vertailla muistiinpanoja ja luoda yhteenkuuluvuutta."

Ymmärsitkö tuon? Uusi uhka Amerikalle tulee siis retoriikasta, ei autopommeista, kaapatuista lentokoneista tai pernarutosta, vaan retoriikasta, sanoista. Tulkitsen teille vielä uudestaan. Abe Foxman sanoo FBI:lle, että todellinen uhka Amerikalle eivät ole terroristit vaan sellaiset ihmiset, joidenka mielipiteet ADL luokittelee äärimmäisiksi ja joidenka sanat voivat "tukea väkivaltaa." Ja ADL:n "paikallistoimistojen verkoston" ja "kenttäasiantuntijoiden" kautta tämä juutalainen organisaatio kertoo FBI:lle, kuka on ekstremisti.

ADL:n verkosto on vakoiluverkosto. Vuosien ajan he ovat lähettäneet "kenttäasiantuntijoitaan" varastamaan ihmisten tienvierusroskiksia nähdäkseen, mitä tietoa he saisivat niistä irti. Kun ADL:n "paikallistoimistot" Los Angelesissa ja San Franciscossa ratsattiin etsintäluvin varustetuin poliisien toimesta vuonna 1993, löydettiin yli 12,000 varastettua poliisitiedostoa, tästä oli raportteja Los Angeles Times- ja San Francisco Chronicles -lehdissä. Huhtikuun yhdeksännen päivän Los Angeles Timesin numerossa oli raportti ratsiasta ja myös tietoa joistain heidän vakoiluoperaatioistaan, kuten tienvierusroskiksien keräämisistä ihmisiltä, joista he (ADL) eivät pitäneet, ihmisiltä, jotka he leimasivat "ekstremisteiksi."

Yllättävintä tässä oli se, ettei asiasta tehty minkäänlaisia uutisraportteja. Mikään iso uutismedia ei nykyään rinnasta ADL:ää rikollis- tai vakoilujärjestöön, sen sijaan sitä pidetään "kunnioitettuna ihmisoikeusjärjestönä." Onneksi noiden varastettujen, ADL:n toimistoista vuonna -93 löydettyjen poliisitiedostojen joukossa oli mukana myös tiedostoja, jotka koskivat vaikutusvaltaisia ihmisiä, ihmisiä, joilla oli varaa haastaa ADL oikeuteen yksityisyyden häirinnästä. Yksi heistä oli vanha kongressiedustaja. Juutalaisten painostus Kalifornian syyttäjäntoimistoa kohtaan oli tarpeeksi voimakas tukahduttaakseen rikossyytteet ADL:ää kohtaan, mutta kansalaisten kanteet pitivät asian vireillä vuosia, ja ADL joutui kun joutuikin maksamaan useita satoja tuhansia dollareita kantajille. Uutiset haasteista ja maksuista olivat aina vähäisiä, mutta ne olivat saatavilla kaikille, jotka olivat asiasta todella kiinnostuneita. Tietenkin FBI, FBI:n johtaja Robert Mueller ja Yhdysvaltain oikeusministeri John Ashcroft tiesivät tästä, ja he tiesivät myös ADL:n yhteyksistä juutalaisiin järjestäytyneen rikollisuuden hahmoihin, kuten Moe Dalitziin ja Mark Richiin.

Teen vielä yhteenvedon. ADL on aina halunnut hiljentää ihmiset,joita se pitää "ekstremisteinä", eli ihmiset, joiden mielipiteistä se ei ole pitänyt. Ennen ADL vakoili heitä, kiristi heitä tai hankki heille taloudellisia paineita hiljentääkseen heidät. Nyt he pistävät FBI:n vakoilemaan "ekstremistejä" puolestaan. Tuo on todella kauheaa ja pelottavaa, mutta olisihan se pitänyt tietää. Meillä on ollut Liisa Ihmemaassa -hallitus Washingtonissa vähintään viimeiset kymmenen vuotta. Kun meillä on FBI, joka ottaa kiinni Israelin vakoilijoita ja vapauttaa heidät, koska heidän asettaminen syytteeseen nolaisi Israelin, meidän pitäisi ymmärtää, että olemme todella pahoissa vaikeuksissa. Kun FBI ei pidätä juutalaista pernaruttokirjeitä lähettelevää fanaatikkoa koska juttu saattaisi nolata Israelin, olemme kaikki vielä pahemmissa vaikeuksissa. Ja kun FBI alkaa tutkimaan ja ahdistelemaan kansalaisia "ekstremisteinä" olemisesta, on aika nousta aseelliseen kapinaan.

Tiedät varmaan, että yksinkertaistan vähän liikaa. Asia ei ole vain niin, että ihmiset Bushin hallinnossa eivät halua nolata Israelia; he eivät halua nolata myöskään itseään. He ovat saattaneet itsensä sellaiseen tilanteeseen toimimalla juutalaisten kanssa Amerikan intressien ja amerikkalaisten vapauden vastaisesti, että heillä on ote tiikerin hännästä eivätkä he uskalla päästää siitä irti. Ja nyt he ottavat seuraavan askeleen. Nyt FBI rupeaa tekemään niitä antiamerikkalaisia tekoja, joita ADL teki ennen itsekseen. Nyt ADL kertoo FBI:lle kuka on sellainen ekstremisti jonka retoriikka voi tukea väkivaltaa, ja sitten FBI käyttää voimaansa tätä ekstremistiä vastaan.

Anna kun kerron sinulle jotain: tämän sortin retoriikka, jota kuulimme FBI:n johtaja Robert Muellerilta ja ADL:n johtaja Abe Foxmanilta, retoriikka, jota lainasin kirjaimellisesti heidän yleisistä lausunnoistaan tänään ja viime viikolla, luulisi tukevan väkivaltaa, jos sitä olisi kuuntelemassa todellisia patriootteja. Ymmärrätkö mitä sanon? Nämä FBI:n ja ADL:n ihmiset puhuivat vapautemme viemisestä, sellaiseen puheeseen pitäisi vastata voimakkaasti. Kerron sinulle myös jotain muutakin: vain sen takia, että kerroin teille nämä asiat tänään, he leimaavat minut ekstremistiksi, jonka retoriikka voi tukea väkivaltaa. Mutta minä en todellakaan välitä. En yritä tukea minkään sortin väkivaltaa juuri nyt, mutta väkivaltaa tulee olemaan ennen kuin olemme laittaneet asiat reilaan tässä maassa. Asiat ovat jo menneet liian pitkälle. Mitä kauemmin odotamme, sitä väkivaltaisempaa asioiden korjaamisesta tulee.

Katselin juuri uutisia Jose Padilla -nimisestä kaverista jota he syyttivät halusta laukaista "likainen pommi" Washingtonissa. Hän on nyt armeijan huostassa, ja on hyvin epätodennäköistä, että hänet tullaan koskaan luovuttamaan siviilioikeuteen oikeudenkäyntiä varten, koska hän ei todellisuudessa ole tehnyt mitään eikä hänellä ollut pommin suhteen edes mitään suunnitelmia. Valtio yrittää nyt pakottaa hänet puhumaan muslimiystävistään, uhkaillen häntä sotaoikeudenkäynnillä ja suoralla teloituksella, ja media puhuu hänen olemattomista suunnitelmistaan laukaista pommi Washingtonissa pelotellakseen sopuleita ja houkutellakseen heitä luovuttamaan vähän lisää vapauttaan pois.

Voit olla varma, että "likaisia" (siis radioaktiivisia) pommeja tullaan käyttämään tässä maassa, koska niitä on helppo valmistaa ja käyttää, ja ne aiheuttavat suunnatonta vahinkoa. Kirjoitin yksityiskohtaisesti "likaisten pommien" käytöstä Amerikassa vuonna 1975 ensimmäisessä novellissani, Turner Diariesissa, ja voit luottaa siihen, että kun ensimmäinen "likainen pommi" laukaistaan täällä, niin ADL sanoo, että minä rohkaisin sen käyttöä ja että novellini oli käsikirja sen käyttöön, aivan kuten he pistivät Oklahoman pommituksen minun piikkiini.

No, näitä tämän sortin itseään palvelevia syytöksiä voi odottaa ADL:ltä ja muilta juutalaisilta organisaatioilta. Mutta nyt kun FBI on valmis ottamaan suuntaviivansa ADL:ltä, tuollaiset syytökset tulevat todella vaarallisiksi - ei pelkästään minulle, vaan kaikille, jotka eivät ala elää kuten orjat jotka pitävät suunsa kiinni sen pelossa, että heidät leimataan "ekstremisteiksi."

Kuuntele: en halua, että kukaan kuuntelija lähtee ulos ampumaan valtion virkailijoita, koska mikään, mitä yksi vihainen patriootti pystyy tekemään yksin, ei auta tilannettamme. Mutta haluan, että jokainen vakava ja vastuullinen kuuntelija on absoluuttisen varma siitä, että kaikki mitä tänään kerroin on totta. Haluan, että olette täydellisen varmoja siitä, että tilanne on juuri niin vaarallinen kuin kerroin sen olevan. Haluan, että tarkistatte faktat itse. Kaikki mitä kerroin teille tänään ja viime viikolla on saatavilla luotettavista lähteistä Internetistä: uutisraportit vuoden 1993 ratsioista ADL:n toimistoihin, uutisraportit muista ADL:n rikollisista toimista, teksti FBI-johtaja Robert Muellerin puheesta seitsemäs päivä toukokuuta ADL:lle, sekä teksti ADL-johtaja Abe Foxmanin lehdistötiedotteesta, jonka luin sinulle muutama minuutti sitten, puhumattakaan faktoista, jotka koskevat juutalaisten kontrolloimaa massamediaa ja lasten muotiteollisuutta sekä Christine Longin murhaa.

Ja nämä tiedot ovat vasta alkupaloja. Jokainen todellinen patriootti tarvitsee tietoa. Hänen täytyy ymmärtää se tilanne, jossa olemme. Hänen täytyy tietää Amerikan viholliset ja se, mitä he tekevät. Teen jatkuvasti kaikkeni, että voin tuoda teille tätä tietoa joka viikko, mutta en odota todellisten patrioottien olevan kuin sopulit ja yksinkertaisesti uskovan kaiken mitä heille kerrotaan. Odotan heidän olevan skeptisiä ja ottamaan itse asioista selvää, sillä tieto siitä, että olemme oikeassa, että tiedämme mistä puhumme, voi vakuuttaa muita ja auttaa keräämään voimia maamme ja rotumme puhdistamiseen tästä kammottavasta uhasta vapaudellemme ja olemassaolollemme.

Kiitos, että olit kanssani taas tänään.

Takaisin

 






VALKOISTA IDENTITEETTIPOLITIIK-
KAA OSA 2.


Kirjoituksia suomalaisesta nationalismista 1988–2005.
45 artikkelia, 23 kirjoittajaa, 205 sivua, 36 kuvaa viidestätoista eri julkaisusta.
26,50€ postikuluineen.
Tiedustelut: Heretic Media