19. PÖYTÄKIRJA
OIKEUS ANOMUSTEN JA SUUNNITELMIEN ESITTÄMISEEN
Vaikkapa emme sallikaan poliittisten kysymysten itsenäistä käsittelyä, niin tulemme kuitenkin suhtautumaan suosiollisesti jokaiseen selontekoon ja hallitukselle osoitetun ehdotuksen sisältävään anomukseen, ja tarkastamme huolellisesti kaikenlaiset kansan elintason parantamista tarkoittavat suunnitelmat, sillä ne paljastavat meille alamaistemme tarpeet ja mielijohteet, jolloin voimme vastata niihin joko toteuttamalla ne tai täysin perustellusti oikaisemalla ne, jolloin tarkoituksemme on osoittaa ehdotuksen tekijän tai anojan lyhytnäköisyys.
LEVOTTOMUUDENLIETSOJAT
Hallitukselle, joka ei nojaudu ainoastaan poliisivaltaan, vaan jonka voiman juuret ovat itse kansassa, ovat levottomuuksienlietsojat vain kuin, koirapahaisia, jotka haukkuvat norsua, koska eivät tunne sen todellista voimaa. Silloin on ainoastaan sopivien esimerkkien avulla osoitettava asioiden todellinen merkitys, jotta koirat lopettaisivat haukkumisensa ja alkaisivat osoittaa ystävyyttään heti norsun nähdessään.
VALTIOLLISTEN RIKOSTEN OIKEUSKÄSITTELY
Jotta poliittisten rikosten tekijät menettäisivät rohkeutensa ja heitä ympäröivän sädekehänsä, tulemme asettamaan heidät syytettyjen penkille rinnan murtovarkaiden, murhaajien ja muitten ala-arvoisten ja inhottavien rikosten tekijäin kanssa. Silloin yleinen mielipide tulee halveksimaan näitä rikoksia yhtä paljon kuin kaikkia muitakin.
POLIITTISTEN RIKOSTEN MAINONTA
Me olemme pyrkineet ja toivoni mukaan myöskin päässeet siihen, etteivät gojimit hyväksy tätä taistelukeinoa levottomuuksien aiheuttajia vastaan. Siksi me olemme lehdistössä, esitelmissä ja viisaasti kirjoitetuissa historian oppikirjoissa ylistäneet kapinallisten marttyyriutta, johon he ovat joutuneet yhteishyvän aatetta ajaessaan. Tämä on lisännyt vapaamielisten lukumäärää ja saattanut tuhansia gojimeja lammaslaumoina riveihimme.
20. PÖYTÄKIRJA
TALOUSOHJELMA
Tänään käsittelemme talousohjelmaamme, jonka olen jättänyt esitykseni loppuun suunnitelmiemme vaikeimpana ja ratkaisevimpana osana. Siihen siirtyessämme pyydän teitä muistamaan, että olen jo edellä viitannut siihen, että voimme olla varmoja asiamme menestyksestä, koska käytettävissämme ovat miltei kaikki rahavarat.
Ottaessamme vallan käsiimme tulee yksinvaltainen hallituksemme itsesäilytysvaiston nimissä välttämään massojen liian raskasta verottamista, sillä se ei saa unohtaa osaansa isänä ja suojelijana, Mutta kun valtionhallinto tulee kalliiksi, on sitä varten hankittava varoja. Tämän takia täytyy meidän saada verotuskysymys tasapainoon erittäin taitavasti ja varoen.
ASTEITTAINEN VEROTUS
Hallituksemme, jonka kuninkaalla tulee olemaan lakiin perustuva näennäinen omistusoikeus kaikkeen, mitä hänen valtakunnassaan on, voi laillisesti ottaa tarpeen vaatiessa haltuunsa kaikki valtakunnassa liikkeellä olevat rahamäärät niiden kiertokulun säännöstelemiseksi. Parhain keino valtion tarpeiden tyydyttämiseksi on asteittain kohoava eli progressiivinen verotus. Siten verot maksetaan vaikeuksitta ja ilman taloudellisen perikadon vaaraa määrätyssä prosenttisuhteessa omaisuuden arvoon. Rikkaitten täytyy tunnustaa, että heidän velvollisuutensa on luovuttaa osa ylijäämästään hallituksen käytettäväksi sen taatessa heille heidän omistusoikeutensa ja samoin oikeuden rehelliseen vuosituloon; puhun rehellisestä vuositulosta, koska omaisuuden muodostumisen valvonta ehkäisee ryöstöt, joita voitaisiin puolustaa lakiin perustuvina.
Tämän sosiaalisen uudistuksen täytyy tulla ylhäältä, sillä se on ajan vaatimus ja sen toteuttaminen takaa rauhan ja järjestyksen.
Varattomien verottaminen sisältää vallankumouksen siemenen ja vahingoittaa valtiota, koska siten menetetään enemmän kuin voitetaan. Tästä riippumatta ehkäisee kapitalisteihin kohdistuva verotus pääomain kasaantumisen yksiin käsiin, joihin me tällä hetkellä olemme ne koonneet vastapainoksi gojimien valtiovaltaa vastaan.
Vero, joka kasvaa pääoman lisääntyessä, tuottaa paljon enemmän kuin nykyinen henkilökohtainen eli veroäyri- ja maaverotus, joka on meille tällä hetkellä edullinen vain siksi, että se herättää levottomuutta ja tyytymättömyyttä gojimien keskuudessa.
Se voima, johon meidän kuninkaamme tulee nojautumaan, on tasapaino ja rauhan varmuus, jonka vuoksi pääomanomistajien täytyy luopua osasta tulojaan valtion koneiston toiminnan käynnissäpitämiseksi ja turvaamiseksi. Niiden, joilla on varaa siihen, ja joilla on jotakin, mistä ottaa, on tyydytettävä valtion rahantarve.
Tällainen verorasituksen jakaminen hävittää köyhälistön kateuden rikkaita kohtaan, koska se tulee näkemään heissä valtakunnan tarpeellisen finanssituen. Se näkee rikkaissa samalla rauhan ja hyvinvoinnin edistäjiä, koska se on vakuuttunut siitä, että rikkaat suorittavat sitä varten tarvittavat menot.
Jotta älymystö taas ei huolestuisi liiaksi uusien verorasitusten johdosta, selostamme heille tarkoin, mihin näitä varoja tarvitaan ja käytetään, lukuunottamatta tietysti niitä summia, jotka käytetään valtaistuimen ja hallinnollisten laitosten tarpeisiin.
Hallitsijalla ei tule olemaan henkilökohtaista omaisuutta, koska kaikki, mitä valtakunnassa on, kuuluu hänelle. Muuten syntyisi ristiriitainen tilanne: se tosiasia, että hallitsijalla olisi yksityisomaisuutta, hävittäisi hänen yleisen omistusoikeutensa.
Hallitsijan sukulaisten, lukuunottamatta kruununperillistä, jonka menot maksetaan valtionvaroista, tulee antautua valtion palvelukseen tai hankkia itselleen jokin muu sopiva ammatti. Kuninkaallisen veren etuoikeus ei saa johtaa kruunun omaisuuden ryöstämiseen.
PROGRESSIIVINEN LEIMAVERO
Kaupasta ja rahojen tai perinnön vastaanottamisesta säädetään maksettavaksi asteittain kohoava leimavero. Jokainen ilmoittamatta jätetty omaisuuden, rahavarojen tai muun sellainen siirtäminen toiselle henkilölle, jonka tarkoituksena on välttyä tästä aina nimettyyn henkilöön kohdistuvasta verosta, aiheuttaa sen, että aikaisemman omistajan on maksettava määräprosentti veroa lukien siitä ajasta, jolloin omaisuuden siirto tapahtui siihen hetkeen, jolloin hänen yrityksensä välttyä tästä leimaverosta tuli ilmi. Siirtopaperit on viikoittain jätettävä paikalliseen verotusvirastoon ja tällöin on ilmoitettava sekä aikaisemman että uuden omistajan nimi ja asuinpaikka.
Laskekaa itse, kuinka monta kertaa enemmän tällaiset verot tuottavat kuin gojimien valtiontulot!
POHJARAHASTO
Valtionrahastolla täytyy olla määrätty reservi, vararahasto, ja kaikki se, mitä rahastoon kertyy yli sen, on pantava uudelleen kiertämään. Näitten varojen avulla suoritetaan yleiset työt. Koska hallitus tekee aloitteen näihin töihin, seuraa siitä, että työväestö tuntee kuuluvansa yhteen hallitsevien piirien kanssa molempien etujen yhteisyyden takia. Näistä varoista erotetaan myöskin määrätty summa käytettäväksi palkintoihin, joita jaetaan keksinnöistä ja huomattavista tuotantosaavutuksista.
Lukuunottamatta yllämainittuja tarkoin määrättyjä ja suurin piirtein laskettuja summia ei valtion kassassa saa pitää vähäisempiäkään rahamääriä, koska rahat ovat olemassa ollakseen aina liikkeessä, ja jokainen niiden kiertokulussa tapahtuva pysähtyminen vaikuttaa haitallisesti valtiokoneiston käyntiin, jossa raha esittää voiteluaineen osaa: öljyn puuttuminen voi häiritä koneiston säännönmukaista käyntiä.
KORKOATUOTTAVAT PAPERIT JA RAHAN KIERTOKULUN PYSÄHTYMINEN
Seikka, että raha on korvattu osittain korkoa tuottavilla arvopapereilla, on jo aiheuttanut tällaisen pysähtyminen. Tämän seuraukset ovat jo riittävän selvästi havaittavissa.
TILITYS
Me perustamme myöskin tilityslaitoksen ja sieltä hallitsija voi joka hetki saada täydellisen selvyyden valtion tuloista ja menoista lukuunottamatta kuluvan ja sitä edellisen kuukauden tilejä, joista edellisiä ei tietenkään vielä ole voitu laskea ja jälkimmäisiä ei vielä ole ehditty tilitysvirastolle jättää.
Ainoa, jolla ei voi olla mitään etua valtion rahaston ryöstämisestä, on sen omistaja, valtionpäämies itse. Tämän vuoksi se, että juuri hän tarkastaa rahaston, tekee tappiot ja kavallukset mahdottomiksi.
EDUSTUSVELVOLLISUUDEN LAKKAUTTAMINEN
Edustusvelvollisuus, joka vie hallitsijalta paljon kallista aikaa hovitapojen määräämien vastaanottojen vuoksi, lakkautetaan, jotta hän voisi omistaa aikansa valvontaan ja suunnitelmien laatimiseen. Näin hänen läheisyydessään ei enää ole suosikkeja, jotka ympäröivät valtaistuinta vain sen loiston takia ja ovat kiinnostuneita ainoastaan omista eivätkä valtion eduista.
PÄÄOMAN JÄÄTYMINEN
Gojimien taloudelliset kriisit me olemme saaneet aikaan yksinkertaisesti vetämällä pääomat pois liikkeestä. Meidän käsiimme on tällä tavoin kokoontunut jättiläismäisiä rahasummia, kun taas gojimien valtioitten on rahattomina ollut pakko kääntyä meidän puoleemme lainaa pyytäen. Nämä lainat rasittavat valtion kassaa korkeitten korkojensa takia, ja ne ovat saattaneet valtiot täydellisesti riippuvaisiksi suurista rahanlainaajista. Teollisuuden keskittäminen kapitalistien käsiin kotiteollisuuden harjoittajien kustannuksella on imenyt kansan ja sen kautta myös valtion kaikki voimat.
RAHOJEN PÄÄSTÄMINEN LIIKKEESEEN
Valtiot päästävät nykyisin niin vähän rahaa liikkeelle, että rahan määrä ei vastaa yleistä tarvetta eikä siksi kykene tyydyttämään kaikkia työtätekevien luokkien tarpeita. Liikkeessä olevan rahamäärän tulee olla riippuvainen kansan lisääntymisestä, jolloin täytyy ottaa lapset huomioon rahavarojen käyttäjinä jo niiden syntymisestä alkaen. Rahavarojen kiertokulun uudelleenjärjestäminen on koko maailmaa koskeva tärkeä elinkysymys.
KULTAKANTA
Tehän tiedätte, että kultakanta on tuottanut vahinkoa kaikille niille maille, jotka ovat sen omaksuneet, sillä se ei ole voinut tyydyttää rahantarvetta - sitäkin vähemmän, kun me olemme pidättäneet kullan liikenteestä niin laajassa mittakaavassa kuin se meille on ollut mahdollista.
TYÖVOIMAN ARVO RAHAN ARVON MITTANA
Meidän on otettava työvoiman arvo rahakannaksi, olkoon raha sitten paperia tai puuta. Me tulemme laskemaan rahaa liikkeelle jokaisen kansalaisen normaalien tarpeitten mukaan, lisäten sitä syntyväisyyden ja vähentäen kuolevaisuuden perusteella.
Nämä laskelmat tekee jokainen departementti (tässä on edellytetty Ranskan hallinnollista jakoa) ja jokainen piirikunta.
TULO- JA MENOARVIO
Jotta varojen luovuttamisessa valtion tarpeisiin ei syntyisi keskeytystä, määrää hallitsija asetuksella sekä varojen suuruudesta että niiden luovuttamisesta. Täten estetään viranomaisia suosimasta joitakin laitoksia toisten kustannuksella. Tulo- ja menoarviot tehdään rinnakkain, etteivät ne saattaisi toisiaan varjoon.
Suunnittelemamme gojimien rahalaitosten perinpohjaiset uudistukset me puemme sellaiseen muotoon, etteivät ne milloinkaan herätä levottomuutta. Me osoitamme uudistusten tarpeellisuuden viittaamalla siihen epäjärjestykseen, johon gojimit ovat saattaneet raha-asiansa. Ensimmäisenä tällaisena seikkana me viittaamme siihen, että he laativat yksinkertaisen talousarvion, joka kasvaa pelottavasti vuodesta vuoteen seuraavista syistä: sitä voidaan noudattaa vain puolivuotiskauden loppuun, minkä jälkeen sitä on korjattava uudella lisätalousarviolla, joka käytetään loppuun kolmessa kuukaudessa, minkä jälkeen laaditaan jälleen lisämenoarvio, ja kaikki päättyy lopulta suoritusbudjettiin, ja kun seuraavan vuoden tulo- ja menoarvio lasketaan näiden lopullisen summan mukaan, niin vuotuinen poikkeaminen säännönmukaisesta määrästä tekee jopa 50 %, mistä johtuen talousarvio kaksinkertaistuu kymmenen vuoden aikana kolmasti. Tällaisten suunnitelmien takia, joita gojim-hallitukset ovat suvainneet ja soveltaneet, ovat, heidän kassansa aina tyhjinä. Sitä seurannut lainaamisen aikakausi on sitten tehnyt loput ja ajanut gojimien valtion vararikon partaalle.
Havaitsette helposti, ettemme me itse suinkaan voi noudattaa samanlaista taloudenhoitoa, johon olemme gojimit houkutelleet.
VALTIOLAINAT
Jokainen valtiolaina osoittaa, että valtiota hallitaan huonosti ja että sen oikeuksia ei osata oikein käyttää. Lainat riippuvat Damokleen miekan tavoin hallitsijain pään yläpuolella. Sen sijaan, että hallitsijat maksattaisivat alamaisillaan tilapäisiä veroja, kääntyvät he ojennetuin käsin meidän puoleemme pyytäen almuja pankkiireiltamme. Ulkomaiset lainat ovat iilimatoja, joita ei voi irrottaa valtioruumiista ennen kuin ne putoavat itsestään tai ennen kuin valtio itse väkivalloin heittää ne pois. Mutta gojim-hallitukset eivät menettele tällä tavalla, vaan keräävät velkoja yhä lisää, niin että ne lopulta tuhoutuvat omista suoneniskuistaan. Laina merkitsee valtion vekseleiden antamista, jotka velvoittavat maksamaan määrätyn prosentin lainasummasta. Jos lainasta maksetaan korkoa 5 %, joutuu valtio turhaan maksamaan kahdessakymmenessä vuodessa korkoina lainamäärän suuruisen summan, 40 vuoden aikana kaksin- ja 60 vuoden aikana kolminkertaisen määrän, ja itse velka on kuitenkin aina yhtä suuri.
Tästä laskelmasta ilmenee selvästi, että valtio riistää yleisen verotuksen avulla viimeisetkin pennit onnettomilta veronmaksajilta suorittaakseen ne ulkomaalaisille pääomanomistajille, joilta se on lainannut rahaa, sen sijaan että se keräisi nämä varat omia tarpeitaan varten maksamatta niistä mitään korkoa.
Niin kauan kuin lainat olivat ainoastaan kotimaisia, siirsivät gojimit rahat köyhien taskuista rikkaille, mutta kun me omia tarpeitamme ajatellen lahjoimme heidät siirtämään nämä lainat ulkomaisille pääomamarkkinoille, virtasivat kaikkien valtioitten rikkaudet meidän kassoihimme ja kaikki gojimit alkoivat maksaa meille veroa alamaisten tavoin.
Mutta samalla meidän on muistettava, kuinka paljon vaivaa ja varoja meiltä on vaatinut se, että gojimien kevytmielinen suhtautuminen hallitusasioihin, ministereitten lahjottavuus ja muitten johtavissa asemissa olevien tietämättömyys kaikista finanssikysymyksistä on täten saattanut heidän valtionsa niin suureen velkaan meille, ettei sitä voida maksaa!
YHDEN PROSENTIN SARJAT
Me emme salli rahankierron pysähtymistä, ja siitä syystä ei pitkäaikaisia korkoa uottavia papereita lasketa liikkeelle. Ainoa hyväksyttävä valtiolainan muoto ovat valtiokonttorin lyhytaikaiset, 1 prosentin velkasitoumukset (sarjat). Näin ei korkojen maksu jätä valtiota iilimatojen imemiselle alttiiksi. Tämän vuoksi saavat ainoastaan teollisuusyhtiöt oikeuden laskea liikkeelle korkoa tuottavia arvopapereita. Näiden yhtiöiden ei ole vaikeata maksaa korkoja voitoistaan, koska lainatut rahat eivät tuota valtiolle samalla tavalla kuin yhtiöille, koska valtio lainaa menojensa peittämiseksi eikä yrittäjätoimintaa varten.
TEOLLISUUSOSAKKEET
Valtio tulee meidän vaikutuksemme alaisena niinikään ostamaan teollisuusyritysten arvopapereita muuttuakseen siten nykyisestä korkojenmaksajasta lainojenantajaksi. Sellainen toimenpide ehkäisee rahavarain jäätymisen, koronkiskurien tyhjänpäiväisen ajan kuluttamisen ja laiskuuden, mitkä gojimien omaisuudet olivat meille aluksi hyödyksi, mutta valtaan päästyämme emme voi niitä enää sietää.
Kuinka selvästi gojimien puhtaasti eläimellisten aivojen kehno ajatustoiminta ilmeneekään mm. siinä, etteivät he lainoja ottaessaan ajattele, että heidän on puristettava nämä samat rahat ja niiden lisäksi vielä korot oman valtionsa taskuista maksaakseen ne meille! Mikä olisikaan ollut yksinkertaisempaa kuin näitten varojen ottaminen suoraan alamaisilta, jolloin korot olisivat säästyneet.
Todistuksena meidän poikkeuksellisen älymme nerokkuudesta on sekin, että olemme osanneet esittää lainakysymyksen sellaisessa valossa, että he ovat pitäneet sitä jopa itselleen edullisena!
Meidän talousarvioittemme tunnusomaisena piirteenä, sitten kun se hetki on tullut, jolloin joudumme niitä tekemään nojautuen gojimien valtioitten kustannuksella vuosisatojen aikana saamiimme kokemuksiin, tulee olemaan selvyys ja lujuus. Ne osoittavat täysin selvästi koko maailmalle meidän uudistustemme tuoman hyödyn. Ne tulevat lopettamaan sellaiset väärinkäytökset, joitten avulla olemme lannistaneet gojimit, mutta joita emme voi suvaita omassa kuningaskunnassamme.
Me laadimme talousjärjestelmämme tarkastuslaitoksineen sellaiseksi, ettei hallitsija eikä alhaisinkaan virkamies pysty anastamaan pienintäkään summaa määrättyyn tarkoitukseen varatuista varoista tai käyttämään niitä toiseen tarkoitukseen kuin mihin ne on vahvistetussa talousarvioissa määrätty käytettäväksi.
Onhan mahdotonta ajatella hallitsemista ilman selvää ja määrättyä suunnitelmaa. Parhaatkin soturit menehtyvät tiellä, jota he marssivat, ellei heillä ole reservejä, vaikkapa tämä tie sinänsä olisikin määrätty ja selvä.
GOJIMIEN HALLITSIJAT, TILAPÄISET VALLANHALTIJAT, VAPAAMUURAREIDEN SUOSIKIT
Gojim-hallitsijat, jotka me aikanaan houkuttelimme pois hallitusasioitten harrastamisesta edustusvelvollisuuksien ja huvitusten avulla, olivat ainoastaan verhoja, jotka peittivät meidän valtamme. Heidän suosikkinsa, joille varsinaiset hallitustehtävät jäivät, eivät myöskään ymmärtäneet asioista mitään; he antoivat vapaamuurariloosiemme luottamusmiesten valmistaa selontekonsa tapahtumista ja asioista, ja ne tyydyttivät aina herkkäuskoisia kansalaisia, koska niissä luvattiin vastaisuudessa tehdä säästöjä ja parannuksia. Mitä säästöjä? Uusien verojenko? Näin olisivat meidän selostustemme ja suunnitelmiemme lukijat saattaneet kysyä, mutta he eivät sitä tehneet. Tehän tiedätte, mihin tällainen kevytmielisyys on heidät johdattanut ja millaisiin taloudellisiin vaikeuksiin he ovat joutuneet kansojensa ihailtavasta työteliäisyydestä huolimatta.
21. PÖYTÄKIRJA
KOTIMAISET LAINAT
Edellisessä kokouksessamme esittämääni kertomukseen haluan vielä lisätä yksityiskohtaisen selonteon kotimaisista lainoista. Ulkomaisista lainoista on enää turha puhua, sillä ne ovat siirtäneet gojimien kansallisomaisuuden meidän käsiimme. Meidän valtioomme nähden ei ulkomaalaisia tule olemaan, ja siten ulkomaisista lainoista ei voi tulla kysymystäkään.
Me olemme käyttäneet gojimien virkamiesten alttiutta lahjuksien ottamiseen ja heidän hallitsijansa leväperäisyyttä hyväksemme pakottaaksemme heidät maksamaan meiltä lainaamansa summat takaisin kaksin, kolmin ja nelinkertaisesti. Kuka voisi menetellä samalla tavalla meidän suhteemme? Siksi rajoitun käsittelemään ainoastaan kotimaisia lainoja. Ilmoittaessaan ottavansa sellaisen lainan valtiot laskevat liikkeelle omia vekseleitään, toisin sanoen korkoa tuottavia arvopapereita. Jotta kaikki voisivat niitä merkitä, määrätään niiden hinta sadasta tuhanteen, ja niille jotka suorittavat merkintänsä ensimmäisinä, annetaan alennusta hinnasta. Seuraavana päivänä niiden hintaa kohotetaan keinotekoisesti, jotta näyttäisi siltä kuin kaikki hyökkäisivät niitä ostamaan. Muutamaa päivää myöhemmin ilmoitetaan valtionkassojen olevan tulvillaan rahaa, joten enempää ei tarvita. Tavoiteltu lainamäärä on väittämän mukaan ylitetty merkinnässä moninkertaisesti: koko teho perustuu juuri tähän, sillä siten on todistettu, miten suurta luottamusta valtion tunnisteita kohtaan tunnetaan.
VELAT JA VEROT
Mutta kun laina-näytelmä on lopussa, on valtion vain todettava, että sen velka on lisääntynyt. Korkoja varten on pakko ottaa uusia lainoja, jotka eivät poista edellistä, vaan ainoastaan lisäävät velkaa. Kun luotto on käytetty loppuun, on ainoa mahdollisuus maksaa uusilla veroilla - ei alkuperäistä lainaa, vaan ainoastaan korot. Nämä verot ovat siis velkaa, jonka avulla maksetaan toinen velka.
VELKOJEN KONVERTOIMINEN
Tämän jälkeen on valtioiden tapana alentaa korkokantaansa. Se ei vähennä itse lainapääomaa, vaan ainoastaan korkoja ja voi sitäpaitsi tapahtua ainoastaan lainanantajien luvalla. Siitä päätettäessä ja ilmoitettaessa ehdotetaan, että niille, jotka eivät siihen suostu, maksettaisiin rahat nimellisarvonsa mukaan takaisin. Mutta jos kaikki kieltäytyisivät, tarttuisivat hallitukset omaan koukkuunsa ja tulisivat maksukyvyttömiksi. Onneksi ovat gojim-hallitusten alamaiset, jotka eivät ymmärrä finanssikysymyksiä, aina suostuneet mieluummin kärsimään kurssitappion ja ottamaan vastaan pienemmän koron kuin sijoittamaan rahansa uudelleen, mikä aina tuntuu vaaralliselta, ja siten hallitukset ovat saaneet mahdollisuuden lyhentää velkaansa monta kertaa useilla miljoonilla.
Ollessaan nykyisin riippuvaisia ulkomaisista lainoista eivät gojimit enää voi käyttää tällaisia keinoja tietäessään hyvin, että me tulisimme, mikäli korkoa alennettaisiin, vaatimaan kaikki rahamme takaisin.
MAKSUKYVYTTÖMYYS
Maksukyvyttömyyden eli vararikon julistaminen osoittaa kaikissa maissa, että kansojen ja niiden hallitusten edut eivät ole yhteiset.
SÄÄSTÖKASSAT JA KOROT
Pyydän teitä erityisesti kiinnittämään huomionne edelliseen seikkaan sekä myös seuraavaan: nykyisin on kaikki kotimaiset lainat vakautettu ns. lentävillä eli lyhytaikaisilla lainoilla, joiden määräaika on enemmän tai vähemmän lyhyt. Nämä velat ovat säästöpankkeihin ja vararahastoihin sijoitettuja varoja. Näitten rahastojen ollessa pitemmän tai lyhemmän ajan hallituksen käytettävissä ne kuivuvat kokoon ulkomaisten lainojen lyhennysten suorittamiseen, ja niiden tilalle on sijoitettu vastaava määrä valtion velkasitoumuksia. Tällaisten korkopapereitten avulla peitetään valtionkassoissa ilmenevät vajaukset.
ARVOPAPERIPÖRSSIEN LAKKAUTTAMINEN
Meidän noustessamme valtaistuimelle tullaan kaikki tämänkaltaiset toimenpiteet lopettamaan meille epäedullisina, samoin myöskin kaikki arvopaperipörssit, koska emme voi myöntää valtamme horjuvan omien valtionpapereittemme heilahtelevan arvon mukana. Me annamme näille papereille lailla säädetyn pakkokurssin, joka on sama kuin niiden nimellisarvo. Tämä on siis pysyväinen arvo, jonka me olemme lailla säätäneet ilman, että sillä olisi mahdollisuutta nousta tai laskea.
TEOLLISUUSLAITOSTEN ARVIOIMINEN
Me tulemme korvaamaan pörssit suurisuuntaisilla valtion luotonantolaitoksilla, joitten tehtävänä on arvioida teollisuuspapereiden arvo hallituksen laskelmien ja edun mukaan. Nämä kykenevät yhtenä ainoana päivänä laskemaan liikkeeseen teollisuuden arvopapereita viidensadan miljoonan edestä tai päinvastoin ostamaan niitä saman verran. Siten kaikki teollisuusyritykset joutuvat riippuvaiseen asemaan meistä.
Voitte kuvitella, millaisen suunnattoman vallan valtiomme tällöin talouselämässä saa.
22. PÖYTÄKIRJA
TULEVAISUUDEN SALAISUUS
Kaiken edellä esittämäni avulla olen koettanut kuvailla teille nykyisen olotilan - sekä menneen aikakauden että nykyhetken - salaisuuksia ja osoittaa teille, miten nykyisyys lopulta päättyy suurten tapahtumain sarjaan, joiden täyttymisen hetki pian koittaa. Te näette, miten suhteemme gojimeihin sekä rahatalouden alalla suorittamamme toimenpiteet ovat salaisten lakien alaisia. Tässä suhteessa on vielä pari sanaa sanottavana.
Meidän käsissämme on nykyhetken mahtavin voima, kulta. Kahdessa päivässä me voimme hankkia sitä salaisista varastopaikoistamme niin suuret määrät kuin haluamme.
MONIEN VUOSISATOJEN PAHA TULEVAISUUDEN HYVINVOINNIN EDELLYTYKSENÄ
Vieläkö on tarpeellista todistaa, että meidän hallituksemme on Jumalan määräämä? Emmekö me kykene tällaisten rikkauksien avulla todistamaan, että kaikki se paha, mikä meidän on ollut pakko tehdä menneitten vuosisatojen aikana, on lopulta johtanut todelliseen hyvinvointiin ja yleiseen järjestykseen? Ja me tulemme toteuttamaan tämän järjestyksen, vaikka meidän olisi käytettävä väkivaltaakin. Me todistamme olevamme ihmiskunnan hyväntekijöitä, jotka olemme antaneet rikkirevitylle maailmalle todellisen onnen ja henkilökohtaisen vapauden. Jokainen, joka kunnioittaa lakejamme, saattaa iloita rauhan ja järjestyksen siunauksesta. Samanaikaisesti selitämme, ettei vapaus suinkaan merkitse yksityisen hillitöntä mielivaltaa, ja niinikään osoitamme, etteivät ihmisen voima ja arvo suinkaan edellytä oikeutta julistaa sellaisia yhteiskunnanvastaisia periaatteita kuin omantunnonvapaus, tasa-arvoisuus jne. ja ettei persoonallinen vapaus merkitse oikeutta herättää levottomuutta itsessään tai muissa, eikä oikeutta puheiden avulla kiihottaa kansanjoukkoja. Lopuksi osoitamme, että todellinen vapaus merkitsee henkilökohtaista koskemattomuutta ja edellyttää kaikkien yhteiskunnallisten lakien rehellistä ja huolellista noudattamista. Todellinen ihmisarvo perustuu omien oikeuksien, mutta myös rajoitusten tuntemiseen, eikä ainoastaan haaveilemiseen omasta itsestään.
VALLAN LOISTO JA SEN MYSTILLINEN PALVONTA
Meidän hallitusvallastamme tulee kunniakas, koska se on oleva voimakas, se hallitsee ja johtaa, mutta ei seuraa puoluejohtajia eikä puhujia, jotka pauhaavat periaatteiksi nimittämistään suurista sanoista. Nämä sanat ovat todellisuudessa vain haaveita. Meidän hallitusvallastamme tulee sen järjestyksen toteuttaja, josta kaikkien ihmisten onni riippuu. Valtamme sädekehän loisteessa lankeaa kansa polvilleen ja kohdistaa meihin kunnioittavan katseensa. Todellinen valtius ei alistu kenenkään toisen, ei edes jumalallisen oikeuden edessä: kukaan ei rohkene käydä sen kimppuun anastaakseen siltä hivenenkään vertaa sen vallasta.
23. PÖYTÄKIRJA
YLELLISYYSESINEIDEN TUOTANNON RAJOITTAMINEN
Meidän on kasvatettava kansat kohtuullisuuteen, jotta ne tottuisivat olemaan meille kuuliaisia. Tämän takia on ylellisyysesineiden tuotantoa mahdollisuuksien mukaan rajoitettava. Täten me parannamme tapoja, jotka ylellisten elämäntapojen omaksuminen on suuresti turmellut.
KOTITEOLLISUUS
Me tulemme kohottamaan kotiteollisuuden jälleen arvoonsa, mikä toimenpide puolestaan heikontaa suurteollisuudenharjoittajien valtaa. Tämä on välttämätöntä jo senkin takia, että suurten tehtaiden omistajat kiihottavat usein, vaikkakaan eivät aina tietoisesti, kansan yleistä mielipidettä hallitusta vastaan.
TYÖTTÖMYYS
Kotiteollisuudenharjoittajien keskuudessa ei ole työttömyyttä. Tämä seikka sitoo heidät voimassaolevan järjestyksen kannattajiksi ja hallitusvallan tukijoiksi. Nykyisen suurteollisuuden aikana pelkää hallitus aina uhkaavaa työttömyyttä ja siitä johtuvia levottomuuksia. Niin pian kuin valta on siirtynyt meidän käsiimme, tulee työttömyys myöskin loppumaan.
ALKOHOLIKIELTO
Alkoholijuomien nauttiminen tullaan meidän hallituskautenamme kieltämään lain avulla. Rikkomukset tätä lakia vastaan rangaistaan ihmisarvoa alentavina tekoina, koska ihmiset muuttuvat alkoholin vaikutuksesta eläinten kaltaisiksi.
Toistan vielä kerran: kansanjoukot alistuvat vain voimakkaan, heistä täydellisesti riippumattoman käden johtoon, jossa he näkevät heitä yhteiskunnallisilta epäkohdilta suojaavan ja turvaavan miekan. Mitä hyötyä heillä on siitä, että heidän hallitsijallaan on vaikkapa enkelin sielu? Heidän täytyy nähdä hänessä voiman ja vallan ruumiillistuma.
VANHAN YHTEISKUNNAN HÄVITTÄMINEN JA SEN HENKIINHERÄTTÄMINEN UUDESSA MUODOSSA
Gojimien hallitukset voivat vain vaivoin pitää valtaa käsissään. Me olemme turmelleet heidän ympäristönsä siveellisessä suhteessa, siinä määrin, että he ovat jopa kadottaneet uskonsa Jumalaan ja että kapinan liekki loimuaa alituisesti joka suunnalle heidän keskuudestaan. Maailmanhallitsijamme, joka seuraa nykyisiä hallituksia, tulee sammuttamaan tämän valtavan ja yhä leviämään pyrkivän liekin. Hänen velvollisuutensa on sen vuoksi hävittää tällaiset yhteiskunnat, vaikkapa hänen sitten olisi pakko hukuttaa ne niiden omaan vereen, herättääkseen ne uudelleen henkiin hyvin järjestettyinä sotilasvaltioina, jotka tietoisesti taistelevat kaikkea sellaista tartuntaa vastaan, mikä saattaisi vahingoittaa valtioruumista.
JUMALAN VALITUT
Taivas on määrännyt tämän Jumalan valitseman maailmanhallitsijan murtamaan kaikki mielettömät, kapinalliset voimat, jotka antavat eläimellisten vaistojen inhimillisen järjen asemesta johtaa itseään. Nämä voimat viettävät nyt riemujuhliaan ryöstellen ja harjoittaen väkivaltaa vapauden ja oikeuden periaatteiden varjolla. Ne ovat hävittäneet kaiken yhteiskunnallisen järjestyksen pystyttääkseen sen raunioille Juudan kuninkaan valtaistuimen. Heidän tehtävänsä päättyy kuitenkin samalla hetkellä, kun juutalaisten kuningas ottaa itselleen vallan. Heidät on silloin lakaistava hänen tieltään, jolla ei saa olla vähäisimpiäkään esteitä.
Silloin voimme sanoa kansoille: ylistäkää Jumalaa ja polvistukaa Jumalan valitun edessä, sillä hänen kasvoiltaan loistaa ihmiskunnan kohtalon täyttymys, Jumala itse antoi hänelle johtotähden, jotta ei kukaan muu kuin hän voisi vapauttaa meitä pahoista voimista.
24. PÖYTÄKIRJA
KUNINGAS DAVIDIN SUVUN VALLAN LUJITTAMINEN.
Tämänpäiväisessä esitelmässäni osoitan Teille, hyvät herrat, millä tavoin Davidin suvusta olevan kuninkaan valta lujitetaan kaikiksi ajoiksi koko maailmaan.
Tämä tulee tapahtumaan etupäässä niitä samoja menettelytapoja noudattaen, joiden avulla viisaamme johtavat koko maailman toimintaa, nimittäin kasvattamalla ihmiskunta suunnitelmallisesti meidän haluamaamme suuntaan.
KUNINKAAN VALMENNUS
Muutamat Davidin jälkeläiset kasvattavat kuninkaat ja heidän seuraajansa tehden valintansa ei perintöoikeuden, vaan heidän etevien ominaisuuksiensa perusteella tutustuttaen heidät politiikan salaisuuksiin ja hallitussuunnitelmiin. Perusehtona on, että heitä lukuunottamatta ei kukaan muu tunne näitä salaisuuksia. Tällaisen menettelytavan tarkoituksena on osoittaa kaikille, että hallitusvalta voidaan uskoa vain sellaisille, jotka ovat perehtyneet valtiotaidon salaisuuksiin.
Vain nämä valitut henkilöt tulevat toteuttamaan periaatteemme vertaamalla vuosisatojen aikana saatuja kokemuksia keskenään ja tutkimalla poliittista ja taloudellista elämää - sanalla sanoen toimimalla niiden lakien hengessä, jotka itse luonto on järkähtämättömästi vahvistanut inhimillisten olosuhteiden järjestämiseksi.
SUORANAISTEN PERILLISTEN SYRJÄYTTÄMINEN
Suoranaiset perilliset syrjäytetään usein kuningasta valittaessa, jos he ovat koulutusaikanaan osoittaneet taipumuksia kevytmielisyyteen ja heikkouteen tai heillä on ollut muita sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät ainoastaan tee heitä kykenemättömiksi hallitsemaan, vaan myöskin heikentävät hallituksen arvovaltaa, Ainoastaan se, joka on ehdottoman sopiva kehittyäkseen lujaksi, vaikkapa julmaksikin hallitsijaksi, tulee saamaan viisailtamme ohjat käsiinsä.
Jos hallitsijamme sairauden takia menettää tahdonvoimansa tai tulee muuten sopimattomaksi hallitsijantehtäväänsä, on hänen lain mukaan luovutettava hallitusohjat toisiin, voimakkaampiin käsiin.
Kuninkaan nykyhetkeä ja vielä enemmän tulevaisuutta koskevat suunnitelmat tullaan pitämään salassa niiltäkin, jotka kutsutaan hänen lähimmiksi neuvonantajikseen.
KUNINGAS JA KOLME VIISASTA
Ainoastaan kuningas ja ne kolme viisasta, jotka ovat perehdyttäneet hänet kaikkiin salaisuuksiin, tuntevat tulevaisuuden.
KUNINGAS KOHTALON HENKILÖITYMÄNÄ
Kuninkaan persoonassa, joka hallitsee järkkymättömän tahdon avulla sekä itseään että koko maailmaa, tulevat kaikki näkemään kohtalon ja sen tutkimattomien säikeiden henkilöitymän. Kukaan ei voi tietää, mitä kuningas haluaa toimenpiteillään saavuttaa, ja siksi kukaan ei rohkene asettaa esteitä hänen tielleen.
On selvää, että hallitsijan henkisten ominaisuuksien täytyy vastata näiden hallitussuunnitelmien suuruutta. Sen tähden hän saa astua valtaistuimelleen vasta suoritettuaan tutkinnon viisaillemme osoittaakseen henkiset ominaisuutensa.
Jotta kansa tuntisi hallitsijansa ja rakastaisi häntä, on välttämätöntä, että hän esiintyy ja puhuu kansalle julkisesti. Tämä on välttämätöntä myöskin niiden kahden voiman toisiinsa liittämiseksi, jotka me tähän asti olemme harjoittamamme terrorin avulla pitäneet erillään toisistaan.
Tämä terrori oli jonkin aikaa meille välttämätön, jotta molemmat nämä voimat joutuisivat kokonaan vaikutusvaltamme alaisiksi.
JUUTALAISEN KUNINKAAN ULKONAINEN SIVEELLINEN NUHTEETTOMUUS
Juudan kuningas ei saa olla himojensa orja, kaikkein vähiten hän saa olla aistillinen. Hän ei saa missään suhteessa antaa eläimellisten vaistojensa turmella järkeään eikä luonnettaan. Aistillisuus hävittää nopeammin kuin mikään muu kaikki järjenlahjat ja tarkkanäköisyyden johtaen ajatukset inhimillisen toiminnan huonoimpiin ja eläimellisimpiin puoliin.
Davidin pyhää sukua olevan maailmanhallitsijan tulee uhrata kansansa ja koko ihmiskunnan hyväksi kaikki henkilökohtaiset nautintonsa.
Meidän maailmanhallitsijamme tulee siveellisessä suhteessa olla loistava esimerkki kaikille.