Isännän pitäisi olla herra talossaan, muttei meillä Suomessa. Täällä Puolustusvoimia, oikeudenkäyttöä, vankeinhoitoa, Yleisradiota, kirkkoa, hallintoministeriötä, ulko- ja sisäasianministeriötä ja pakolaisapua johtavat Suomen ruotsinkieliset. He eivät voisi olla maamme johtavissa asemissa ilman vanhentunutta ruotsinkielisiä suosivaa lainsäädäntöä, suomalaisten selkänahasta muinoin revittyä omaisuuttaan, johtavaa asemaa sähköisissä viestimissä, kansainvälisiä suhteita ja monopoliasemaa Suomen henkisessä kulttuurielämässä. Näitä kaikkia "etuoikeudenmukaisuuksia" valvoo mustasukkaisesti Ruotsalainen kansanpuolue, RKP, joka saa jollakin ihmeen konstilla aina tungettua jalkansa jokaisen hallituksen ovenrakoon. Tämä puhtaasti kielipuolueena tunnettu lobbausryhmä on yrittänyt ulottaa kannatustaan myös muihin väestöryhmiin esiintymällä koko kansan yleisliberaalina puolueena. Siinä se on tavallaan onnistunutkin, muttei ole saanut haalittua riveihinsä suomalaisia vaan Suomen ulkomaalaisia, jotka puhuvat tai tulevat puhumaan ruotsia. Bättre folkin kädenojennuksen syy muille vähemmistöille on ilmeinen: halu saada lisää uusia ruotsinkielisiä paikkaamaan omien rivien harventumista. Rodullakaan ei ole merkitystä, päinvastoin, kaikki mikä on myrkkyä Suomen kansanruumille hyödyttää suomenruotsalaisen eliitin tavoitteita.
Suomenruotsalaisten identiteettikysymyksen tekee kieroutuneeksi se, että ylivoimaisesti suurimmalla osalla Suomen ruotsinkielisistä ei ole mitään sukujuuria Ruotsiin. He ovat pohjimmiltaan suomalaisia, jotka vain jossakin historian vaiheessa ovat omaksuneet ruotsin kielen, koska siitä on ollut silloin hyötyä. Korkeaan asemaan pyrkineille suomalaisille se oli aikoinaan välttämättömyys. Suurin paradoksi suomenruotsalaisuudessa lieneekin siinä, että viime vuosisadan suomalaisinnostuksen vallassa muutamat ruotsinkieliset, joilla oli oikeasti verisiteitä Ruotsiin, ottivat itselleen suomenkielisen sukunimen ja alkoivat kaikessa kommunikoinnissaan suosia suomea! Myös verityyppi ja geenitutkimukset ovat paljastaneet Suomen ruotsinkielisen ja suomenkielisen väestön samankaltaisuuden. Ainoat erot saattavat löytyä siinä, että monet juutalaiset, tataarit ja venäläiset sekä uudet värilliset tulokkaat haluavat lukeutua Suomen ruotsinkieliseen vähemmistöön. Katsokaapa vaikka Marianne Laxenia, ilmiselvä ryssä pyöreine päineen ja tummanruskeine silmineen! Niin naurettavalta kuin se saattaa tuntuakin, niin totuus on, että monet Suomen ruotsinkielisistä haluavat pitää kiinni "identiteetistään" vain sen vuoksi, että se on muka jotenkin hienompaa kuin aitosuomalaisuus.
Suvaitsevaisuuden nimissä suomenruotsalaisuudesta saisi puhua vain hyvää, ikään kuin he olisivat kokonaan kritiikin ulkopuolella vähän samaan tapaan kuin juutalaiset. Suomen ruotsinkielisten hyvin varjeltuun muurahaispesään sohiminen koetaan suomenruotsalaisten taholta suomenkielisenä vihanlietsontana, johon meillä ei muka olisi mitään oikeutta. Voidaanko totuuden ja suomalaisten oikeuksien vaatimista edes pitää minään vihanlietsontana? Heidän kannaltaan on tietenkin edullisinta, että me pitäisimme mölyt mahassamme ja alistuisimme ruotsinkielisten suhteettoman suureen valta-asemaan maassamme kuin teurastettavaksi vietävä uhrilammas konsanaan.
Eivätkö juuri nuo ruotsinkieliset ole ensimmäisten joukossa kiljumassa ihmisoikeuksia, demokratiaa ja tasa-arvoa, mutta toimivat täsmälleen päinvastoin kun kysymyksessä on heidän omat epädemokraattiset etuoikeutensa? Jos Suomen ruotsinkielisten vaatimusta tasa-arvoisuudesta halutaan edistää, niin miksei sitä sitten toteuteta tiedonvälityksessä tai opiskelupaikkojen jaossa? Tosiasia on, että vaikka ruotsinkielisten osuus maamme väestöstä on hädin tuskin kuusi prosenttia, heille on varattu 10 prosenttia korkeakoulupaikoista. Vielä korkeampi luku on kaupallisella alalla: siellä suomenruotsalaisille on varattu 25 prosenttia "avoimista" opiskelupaikoista! Maamme epätasa-arvoisen kielipolitiikan vuoksi yli 500 ylioppilasta jää ilman opiskelupaikkaa, koska heidän äidinkielensä sattuu olemaan suomi. Reilua peliä?
Yleisradion johtaja on ruotsinkielinen Arne Wessberg, joka johti ennen TV2:ta. TV1:tä johtaa Astrid Garz, myös hän on ruotsinkielinen. Ikään kuin tämä ei vielä riittäisi, Bättre folkilla on oma radiokanava ja tv-toimitus FST, joka valloittaa maanantaina sekä ykkösen että kakkosen ja tiistaina kakkoskanavan. Muina päivinä FST lähettää suomenkielisten ohjelmien välissä lähinnä juutalaisten kohtaloista ja (valkoisten) rasismista kertovia ohjelmia, joihin Bättre folk voi symbolisesti samaistua: ovathan he vähemmistönä kiihkokansallisessa Suomessa, missä Bättre folkin etuoikeuksia yritetään jatkuvasti polkea ainakin enemmistön ajatuksissa ja siitä onkin enää lyhyt matka "kaasukammioihin". Tällaiselta mielikuvalta ei voi välttyä jos vain malttaa seurata FST:n lähettämää pakkopullaa. FST:n ohjelmilta onkin vaikea välttyä, koska Yleisradion ruotsinkieliset ohjelmat käsittävät n. 20 prosenttia koko sen ohjelmatarjonnasta. Lisäksi ruotsinkieliset voivat katsoa koko Suomessa näkyvää ruotsalaista TV 4:ää. Aika hyvä saavutus kaikkinensa kun muistaa, että ruotsinkielisiä on maassamme tuo edellä mainittu vajaa 6 prosenttia!
Ruotsinkielisten ansaitsematon etuoikeus näkyy monella muullakin yhteiskuntamme sektorilla. Esimerkiksi kunnissa joissa on ruotsinkielinen enemmistö suomenkieliset eivät saa lain edellyttämää määrää päivähoito- ja koulutuspaikkoja. Joissakin ruotsinkielisissä kunnissa suomenkielisten on hyvin vaikea saada rakennuslupaa.
Oma lukunsa on tietenkin Ahvenanmaa, jonne mannersuomalaisilta vaaditaan viiden vuoden oleskelua, ennen kuin tämä voidaan hyväksyä virallisesti ahvenanmaalaiseksi. Suomen kieltä ei tietenkään ole lupa enää käyttää julkisesti, kun on kerran muuttanut Ahvenanmaalle. Ruotsinkielinen Ahvenanmaa on muuten siitä poikkeuksellinen paikka nykyajan maailmassa, että siellä vaalitaan yhtä innokkaasti asukkaiden etnistä olemusta kuin kansallissosialistisessa Saksassa ennen tai juutalaisyhteisössä vielä tänään.
Miksi ruotsinkieliset sitten saavat niin paljon etuoikeuksia, kysymys, johon kirjoituksen alussa jo osittain vastattiin. Monet suomenruotsalaiset ovat päässeet johtaviin asemiin, joista käsin heillä on hyvät mahdollisuudet tehdä suotuisia päätöksiä omalle ryhmälleen. He eivät ole johtavissa asemissa vain sen vuoksi, että heillä on hyvä keskinäinen verkosto ja suhteet, suuri pääoma ja suhteettoman suuri valta medioissa. Osasyyn voi laskea myös lammasmaisten ja keskenään riitaisten suomalaisten tiliin. Tätä yhteen hiileen puhaltavat ruotsinkieliset käyttävät häikäilemättä hyväkseen, oli kysymys sitten virkanimityksistä tai ministeripaikoista.
On aivan naurettavaa kuvitella, etteivätkö suomenkieliset olisi yhtä kyvykkäitä kuin ruotsinkieliset. Silti me olemme sallineet maamme viidettä kolonnaa edustavien epäisänmaallisten voimien soluttautua armeijan, kirkon ja vankeinhoidon johtoon, vaikka suoraselkäisiä suomen- - ja miksei myös ruotsinkielisiä - ehdokkaita olisi pilvin pimein. Suurin osa avoimesti maanpetoksellisten ulkomaalaismyönteisten julkaisujen ja organisaatioiden johtohenkilöistä ovat ruotsinkielisiä: Suomen Unicef-yhdistyksen pääsihteeri on U. B. Lindström. Kehitysyhteistyön tiedotuspäällikkö on Christian Sundgren. Ulkoministeriön osastopäällikkö on Benjamin Bassin. Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston toimistopäällikkö on Glen Lindholm. Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen toiminnanjohtaja on Folke Sundman. Maahanmuutto- ja pakolaistoimikunnan puheenjohtaja on Ilkka-Christian Björklund. Hallituksen rasismin vastaisen työryhmän puheenjohtaja on Claes Andersson. Pakolainen -lehden päätoimittaja on Eva Biaudet. Kehitysmaiden lapsille suomalaiskummeja värväävän Toivon tähti -järjestön toiminnanjohtaja on Brage Pörtfors. Etnisesti ei-eurooppalaisten "pakolaisten" rikollista salakuljetusta johtaa Kalle Augustson. Pakolais- ja siirtolaismyönteinen sisäministeri on Jan-Erik Enestam. Riittääkö? Lista on pöyristyttävää luettavaa, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö suomenkieliset yhtä hyvin osallistuisi petokselliseen toimintaan suomalaisten etnistä identiteettiä vastaan. Kiintoisaa tässä on vain ruotsinkielisten suhteettoman suuri edustus.
Onko niin, että ruotsinkieliset haalivat mahdollisimman paljon vähemmistöjä Suomeen yksinkertaisesti siitä syystä, että se heikentää suomenkielisen enemmistön asemaa samalla kuin vähemmistöjen suhteellinen valta lisääntyy? Ruotsinkieliset Suomen suurimpana "vähemmistönä" eittämättä hyötyvät tilanteesta, koska he ovat enemmistön vastaisen, yhä kasvavien vähemmistöryhmien koalition johdossa. Juutalaiset hyötyvät tulevasta kehityksestä kaikkein eniten, koska heillä on lukumääräänsä nähden erittäin vahva asema ruotsinkielisten keskuudessa.
Yksi tuoreimmista paljastuksista ruotsinkielisten harrastamasta tikarinpistopolitiikasta suomenkielisiä vastaan tuli ilmi kielivähemmistön omista riveistä tämän vuoden keväällä. Filosofian maisteri Lars Hamberg, 75, kertoi Suomalaisuuden liiton tilaisuudessa Helsingin yliopistolla 12.5.1997, että RKP ja kommunistit kävivät kauppaa presidentti Risto Rytillä sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikana. Hamberg toimi sodan jälkeen RKP:n vaalikansliassa ja on asian ainoa elossa oleva todistaja. Hambergin mukaan RKP ja kommunistit sopivat siitä, että RKP kannattaa Rytille ankarinta mahdollista rangaistusta, kuolemanrangaistusta, vastapalvelukseksi siitä, että kommunistit kannattavat ruotsinkielistä "Korsholman lääniä" rannikolle. Mikäli sopimus olisi syntynyt, se olisi vahvistanut entisestään ruotsinkielisen eliitin harrastamaa suomalaisvihamielistä ja epäisänmaallista separatistista politiikkaa. Myöhemmin RKP on harrastanut paljonkin poliittisia lehmänkauppoja myyden mitä vaan, kunhan vain ovat päässeet hallitukseen valvomaan omia etuoikeuksiaan. Yleensä nämä vaihtokaupat on tehty poliittisen vasemmiston kanssa.
On epäreilua väittää kaikkia ruotsinkielisiä epäisänmaallisiksi, mutta oman navan ympärillä pyörivälle kieliyhteisölle on syntynyt ajan saatossa omat käsitykset kansasta ja isänmaasta, jotka eivät käy välttämättä yksiin suomenkielisen enemmistön kanssa. Monen ruotsinkielisen on hyvin vaikea olla omaksumatta sitä "mannermaisen liberaalia" arvomaailmaa, joka heijastuu kaikessa heidän käyttäytymisessään, koska sitä tuputetaan lapsesta asti perhepiirissä ja jota vielä pönkittävät FST, Huvudstadbladet ja heidän kosmopoliittinen kulttuuriväkensä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että ruotsinkielisistäkin löytyy hyvin isänmaallisia suomalaisia tavallisesta kadun miehestä aina johtaviin poliittisiin vaikuttajiin ja kulttuuripersooniin saakka, mutta heidät onkin helposti leimattu "yhteisönsä" mustiksi lampaiksi.
Tavalliset rehellistä työtä tekevät ruotsinkieliset ovat tietenkin syyttömiä siihen, että he ovat omaksuneet kotipiirissään ruotsinkielen. Joissakin saaristokunnissa se on luonnollinen kulttuuri-ilmiö, mutta Manner-Suomen suurissa kaupungeissa ruotsinkieltä on pidetty keinotekoisesti yllä muun muassa vaatimalla virkamiehiltä kaksikielisyyttä. Kun tähän lisätään peruskoulussa opetettava pakkoruotsi ja lastentarhojen kielikylvyt, ollaan tilanteessa joka on suomenkielisten kannalta sietämätön. Suomi taitaa olla ainoa maa maailmassa, missä enemmistö opettelee vähemmistön kielen. Yleensä käytäntö on ollut päinvastainen; vähemmistö opettelee enemmistön kielen.
Koska ruotsinkieli häviäisi ennemmin tai myöhemmin Suomesta luonnollisen kehityksen seurauksena, haluaa pieni ruotsinkielinen eliitti taistella tätä vääjäämätöntä kehitystä vastaan antamalla kielensä olemassaololle tekohengitystä. Tällöin kaikki keinot ovat sallittuja. Epätoivoissaan he ottavat ruotsinkielisiin kuntiin pakolaisia, jotta nämä omaksuisivat ruotsinkielen. Hallituksessa he istuvat kynsin hampain vain sen takia, että saisivat määrätä liberaalista siirtolaispolitiikasta ja pitää pakkoruotsin koulussa ja virastoissa. Kaikki tämä vain sen vuoksi, että pieni eliitti saisi pitää kieleensä perustuvat etuoikeudet.
Onko tämä pinnan alla kytevä kieliriita sitten sen arvoinen, että kunnolliset ja pyyteettömät ruotsinkieliset joutuvat kärsimään suomenkielisten taholta tulevan täysin perustellun vihamielisyyden vain sen vuoksi, että ruotsinkielinen pääoma ja kulttuurieliitti haluaa pitää kiinni epäoikeudenmukaisesta valta-asemastaan? Mielestäni ei. Paras ratkaisu olisi se, että tavalliset vastuuntuntoiset ruotsinkieliset heräisivät omaehtoisesti huomaamaan tilanteen järjettömyyden ja epäoikeudenmukaisuuden, johon ei ole mitään muuta perustetta kuin se, että se on pienelle itsekkäälle eliitille edullista. Ongelman avaimet ovat tässä mielessä ruotsinkielisten omissa käsissä. Vain sieltä voi lähteä aito uudistushenki, joka löytää vastakaikua enemmistön oikeudenmukaisuuskäsityksistä.
Kalevan Soturi
