Ihmisen ryhmäkäyttäytymisessä on havaittavissa sellaisen poliittisen yksikön kuin kansa synty ja olemassaolo. Käsite "kansa" voidaan määritellä sellaisten ihmisten tai ihmisryhmien yhteenliittymänä, jonka jäseniä yhdistää esimerkiksi äidinkieli, samankaltaiset etniset tai rodulliset tunnuspiirteet, yhteinen uskonto (tai arvojärjestelmä) ja yhteinen historia ja kulttuuritausta.
Kansakunnan muodostuminen ei siis perustu yksinomaan rodulliseen samankaltaisuuteen, tai yksinomaan samaan äidinkieleen vaan kansakunnan muodostuminen on seurausta useiden kulttuurillisten viiteryhmien (äidinkieli, uskonto, etninen samankaltaisuus) ja poliittisten intressien samanaikaisesta kohtaamisesta. Uskonnot määrittelevät mitkä yhteiskunnalliset arvot ovat hyväksyttäviä ja mitkä eivät ja luovat siten pohjan poliittisille ideologioille ja niiden leviämiselle ihmisyhteisöissä. Pakanuuden ja heimosotien aikana kansat ja heimot tunnustivat usein omia uskontojaan. Tämä seikka yhdessä etnisen eroavaisuuden kanssa loi arvoristiriitoja, mistä johtuen ihmiskunnan historia on kansojen ja uskontojen välisten konfliktien historiaa. Nykyaikana suomalaisten moraalisten arvojen perustana on sekulaarisen filosofian, tieteen sekä kristinuskon sekamelska.
Nationalismi on ideologia, joka tunnustaa käsitteen "kansa" olemassaolon ja jonka yhtenä ihanteena on kansallinen itsemääräämisoikeus. Kansallismielisyys puolestaan on ajatusmalli (tai tunnetila) jossa nationalistisen ideologian lisäksi korostuvat oikeistolainen vapausaate, oikeudenmukaisuuden periaate sekä ruumiillisesti ja henkisesti korkeamman ihmisen tavoittelu.
Nationalismin vaihtoehdot
Nationalismin vaihtoehtoina mainitaan usein imperialismi, globalisaatio, monikulttuuri ja sosialistinen internationaali.
"Monikulttuurisuus" ei vasemmistopoliitikkojen juhlapuheista huolimatta ole pyyteetöntä epäitsekästä auttamistyötä, vaan poliittinen ohjelma, jonka avulla kansallinen yhteenkuuluvuudentunne ja kansallinen identiteetti on tarkoitus hävittää. Näin kansakunnalta saadaan riistettyä sen kyky itse päättää omasta kohtalostaan. Euroopan Unionin myötä on Eurooppaan rakennettu uusvasemmistolainen ylikansallinen keskushallinto. Sosiaalidemokraatit ja heidän apupuolueensa (vihreät, feministit jne.) hallitsevat lähes kaikkia Euroopan maita. Keinotekoinen monikulttuurisuuden palvonta on synnytetty nimenomaan pönkittämään tätä uusvasemmistolaista valtarakennelmaa.
Monikulttuurisuus on ideologia, jonka kannatuksen jatkuvuus voidaan taata vain lainsäädännöllä. Kun monikulttuuri-ideologiaa pönkittävä ja sananvapautta loukkaava "rasismi/viha" -lainsäädäntö katoaa, ja kun ne julkisen sektorin virat, joita on perustettu pönkittämään monikulttuuri-ideologiaa lakkautetaan, katoaa myös monikulttuurisuuden ihannointi mielipidekentästä.
Eurososialisteilla käsitteet ovat hieman sekaisin. Kulttuuri pystyy kehittymään ilman rodunsekoittamista ja ilman elintasopakolaisia. Kulttuurin kehittymisen kannalta tärkeää on nimenomaan informaation vaihto, joka nykyaikana onnistuu ilman väestöjen massasiirtoa tietoyhteiskunnan kehittymisen ja kansainvälisen kaupankäynnin ansiosta. Esimerkiksi kristinusko tuli Suomeen Venäjältä ilman suuria väestönsiirtoja.
Sosialismi itse on yksi rappiokulttuurin muoto, jossa ihmisoikeuksia (omistusoikeutta, taloudellista päätäntävaltaa, sananvapautta) loukataan, ja jossa ihmisen kehitys sekä henkisenä että fyysisenä olentona pysähtyy ja taantuu.
Pakolaiset puolestaan toimivat niin kuin kaikki muutkin ihmisryhmät, omien itsekkäiden intressiensä mukaan. He eivät tule rakentamaan Suomeen mitään "kansojen perhettä" vaan käyttävät hyväksi eurooppalaista hyvinvointijärjestelmää.
Me oikeistolaiset emme tieten tahtoen hajota pirstaleiksi sitä yhteiskuntaa, jota me pyrimme rakentamaan, siksi me emme myöskään pyri monikulttuuriin.
Miksi vasemmistoideologiat menestyvät?
On väärin sanoa, että kommunistinen vallankumous tehtiin "hyvässä uskossa" pyrkimyksenä tasa-arvoisempi yhteiskunta. Vasemmisto-ideologiat vetoavat ihmisen primitiivi-vietteihin (itsekkyys) ja lupaavat kannattajaryhmilleen nopeasti korkeampaa elintasoa ja yhteiskunnallista statusta. Vasemmistolaisuus ilmentää kannattajiensa muiden yhteiskunnan jäsenten oikeuksista piittaamatonta ahneutta. Tämä siitä huolimatta, että vasemmistolaisuutta markkinoidaan nykyaikana solidaarisuuden ja ympäristöarvojen ulkokuoressa.
Venäläisen älymystön ja aristokratian tappaminen kommunistivallankumouksen yhteydessä voidaan nähdä kollektiivisena ryöstöpolitiikkana. Kommunistit puhuvat kyllä paljon humaaneja asioita. Epäitsekkyyttä ei ole epäitsekkyydestä puhuminen, sillä sanat eivät maksa mitään. Kommunismissa poliittiset lupaukset ja taloudellinen vastuu eivät kohtaa. Kollektivismia ei voi pitää epäitsekkyytenä, koska muiden tuottaman lisäarvon jakaminen ei ole epäitsekkyyttä. Epäitsekkyys on aina individualistista.
Vasemmistoliike tänään
Aikaisemmin sosialismi oli työväenluokan poliittinen liike, joka ajoi korkeata sosiaaliturvaa ja kannatti vahvaa AY-liikettä. Nykyaikana sosialismi on virkamiessosialismia, joka tarkoittaa käytännössä suurta julkista sektoria, ja jonka kannattajia on myös nk. porvaripuolueissa. Länsimaissa on kommunistisen talousopin mukaisiin päämääriin pyritty mm. seuraavien toimenpiteiden avulla:
Korkea ja progressiivinen tuloverotus, henkilöstömäärältään sekä liikevaihdoltaan suuri julkinen sektori ja ylikansallisen keskushallinto (vrt EU).
Suunnitelmataloudessa, jota julkinen sektori edustaa, ei ole mitään keinoa sanoa onko jokin yhteiskunnallinen instituutio tarpeellinen. Suunnitelmataloudessa yhteiskunnallisten resurssien ohjaantuminen on lähestulkoon mielivaltaista. Suomessakin tuotetaan palveluja joita kukaan ei tarvitse (esim. yliopistoissa turhia tiedekuntia, moninkertainen/päällekkäinen sosiaaliturvajärjestelmä, teattereita jne.). Tämä onkin sosialismin yleinen ongelma, valtionomaisuuden käyttöä eivät määrää yhteiskunnan todelliset tarpeet (kysyntä) vaan poliittiset päätökset.
Feminismiä vai sosialismia?
Julkisen sektorin palveluksessa olevista henkilöistä 70% on naisia. Varsinkin pääkuntien palkkalistoilla on lähes yksinomaan naisia (75 %). Julkinen sektori on osa suomalaista suunnitelmataloutta. Julkisen sektorin henkilöstömäärää ei sanele kysyntä (=ihmisten tarpeet) ja tarjonta (=tuotantokyky) vaan poliittinen päätöksenteko. Puoluekoneisto säätelee julkisen sektorin henkilöstömäärää, sisäänpääsykriteerejä, palkkatasoa ja kouluttamista näille aloille. Konkurssipainetta naisvaltaisalla aloilla ei ole (kuntien alemmat virkamiehet, opetusala, sairaanhoito).
Sitä mukaa kun naisten taloudellinen "tasa-arvo" on lisääntynyt, on syntyvyys maassamme laskenut. Sosialistinen feminismi vaikuttaa miehen ja naisen väliseen valtasuhteeseen ja sitä kautta syntyvyyteen. Korkeasti koulutetulla ei myöskään ole aikaa olla raskaana. Näin juuri yhteiskunnan potentiaalisesti menestyksekkäimmät naiset lisääntyvät vähiten. Samalla media on luonut kuvaa naisen "uudesta" roolista, jossa nainen käyttäytyy niin kuin mies, sotilaana, taistelijana, johtajana ja tiedemiehenä. Perheet ovat hajonneet, yksinäisyys (jota kutsutaan sinkkuudeksi) on lisääntynyt - ihminen ei löydä osaansa yhteiskunnassa. Meillä on itsetuhon kulttuuri.
Miten yhteiskunnan saavutuksia tulee mitata?
Kaikkialla missä ihmisryhmät kohtaavat ilman laillista esivaltaa, esiintyy etnisten ryhmien välisiä ristiriitoja, rikollisjoukkioita, palkka-armeijoita, ryöstelyä, varkauksia, raiskauksia, sekä orja- ja vaimokauppaa jne. Yhteiskuntien synty selittyy turvallisuuspalvelujen kysynnällä. Yksilöt muodostavat yhteiskunnan turvatakseen oman genotyyppinsä ja perimänsä eloonjäämisen. Kansakunta on geenitaloudellinen yhteisö, eräänlainen yritys, joka toimii anarkistisessa, vihamielisessä ympäristössä. Yhteiskunnallisia saavutuksia ei siis mitata ensisijaisesti taloudellisten vaan geenitaloudellisten saavutusten avulla.
Suomalaiset on harhautettu uskomaan, että ylikansallinen keskushallinto ajaisi suomalaisten etua. Todellisuudessa suomalaisten etua ei aja kukaan muu kuin suomalaiset itse. Suomalaiset on harhautettu uskomaan, että rauhanturvaajat turvaavat rauhaa vaikka todellisuudessa he ovat uussosialistisen maailmanvallan poliiseja. Suomalaiset on harhautettu uskomaan kansainväliseen oikeuslaitokseen, vaikka kansainvälinen oikeus on sitä, että vahvempi syyttää heikompaa - murhaajat istuvat tuomitsemaan murhaajia.
