Meille rotu-uskollisille kansallismielisille on koittamassa kovat ajat. Saksan sekä viimeaikaiset Ruotsin tapahtumat kertovat korutonta kieltä nationalismin vastaisesta häikäilemättömästä sodankäynnistä, jossa demokratian kaikille takaamia perusoikeuksia ollaan riistämässä yhdeltä ryhmältä. Suomi seuraa muun Euroopan perässä ja tällä hetkellä maassamme sovelletaan yhtä innokkaasti kosmopoliittien räätälöimää mielivaltaista lainsäädäntöä nationalisteja vastaan kuin Ruotsissakin.
Brysselin kabinetin talutusnuorassa kulkeva maamme valtiovalta on saanut helposti valjastettua tiedotusvälineet, kulttuurielämän, urheilun ja tieteen taisteluun kansallista kulttuuria ja olemassaoloa vastaan. Itseasiassa itsenäisin valtiomahtimme, tiedotusvälineet, ovat oma-aloitteisesti - ilman valtiovallan erityistä ohjausta - edistäneet kansallisvihamielisen maailmankuvan voittokulkua propagandallaan, johon ovat vuoronperään lammasmaisesti taipuneet lähes kaikki yhteiskunnan keskeiset sektorit. Tiedotusvälineiden ja valtiovallan suhde on niin läheinen ja yhteenkietoutunut, että välillä on vaikea hahmottaa kumpi todellisuudessa ohjaa toista.
Koska kaikki yhteiskunnan lohkot ovat monikulttuurisen ja materialistisen maailmankuvan turmelemia, ei nationalisteille ole jäänyt yhteiskuntaan ainuttakaan merkittävää aluetta, jossa puhdas suomalaiskansallinen aatemaailma olisi vallitseva. Jopa armeija sekä eri veteraanijärjestöt ovat kosmopoliittisen viruksen saastuttamia - alueita, joita on perinteisesti pidetty suomalaisuuden viimeisinä linnakkeina.
Monikulttuurisen muotiaatteen vaikutuksen piiriin joutuneet henkilöt ovat viime vuosina alkaneet pyöristämään kansallisia näkökulmiaan, koska siitä näyttää olevan etua urakehitykselle. Myös johtavat henkilöt ja kulttuuripersoonat ovat vesittäneet isänmaallisuuden koskemaan kaikkia Suomessa asuvia ihmisiä. Yhdessä kosmopoliittisen valtaeliitin kanssa maamme älymystöllä on vielä otsaa väittää, että EU:hun liittyminen on vain entisestään lisännyt itsenäisyyttämme - siis samaan tapaan kuin vangilla, jolle laitetaan kahleet ja sanotaan sen jälkeen, että hänen vapautensa on nyt lisääntynyt!
Suomen kehittyminen totalitääriseksi monikulttuuriksi, manipuloitujen massojen demokratian diktatuuriksi, ei ole ollut itsenäinen prosessi vaan osa Euroopan ja koko maailman globalisoitumista. Suurelle osalle eurooppalaisia, jotka löhöävät sohvallaan television ääressä, globalisoituminen ei liikuta paljoakaan. Ainakin niin kauan kuin on työtä ja televisiosta tulee tylsyyttä lieventävää tissiviihdettä. Sen sijaan hyvin koulutetulle tietoyhteiskunnan eliitille globalisoituminen on yksistään hyvä ilmiö, koska se tarjoaa heille sisältörikkaan elämän ja jatkuvan kiihokkeen toiminnalleen. Globalisoituminen palvelee heidän kieroutuneita ja itsekkäistä intressejään totisesti monta kertaa enemmän kuin kansalliseen solidaarisuuteen pohjautuvat maailmanjärjestys. Nationalistien kannalla tuskallista tässä tilanteessa on se, että kansainvälistymiselle passiivinen enemmistö on antanut avoimen valtakirjan aktiivisille kosmopoliiteille ilman minkäänlaista vastarintaa.
Vastuuttomiin internationalisteihin eivät kuulu vain poliittinen eliitti, vaan siinä ovat mukana myös yliopistoelämän vaikuttajat, kulttuuriväki sekä kansainvälisissä suuryrityksissä palvelevat huippuammattilaiset. Osalle globalismin valtavirrasta hyötyvästä kermasta nykyinen tilanne on antanut oivan mahdollisuuden edistää epäonnistuneen marxismin periaatteita uudessa muodossa. Kansainvälistyminen kuuluu yhtä hyvin kommunisti Aarne Saarisen ja vasemmistolaisministeri Claes Anderssonin kuin ex-stalinisti ja pankkivelho Björn Wahlroosin sekä Nokian pääjohtaja Jorma Ollilankin sanavarastoon. Suurkapitalistithan ovat tällä vuosisadalla olleet aina myötämielisiä kansainvälistymiselle. Ei siis ole mitenkään ihmeellistä, että "entiset" kommunistit ja kapitalistit vetävät tarmokkaasti yhtä köyttä Suomea unohdutettujen kansallisvaltioiden kaatopaikalle. Onhan riippumaton ja itsenäinen kansallisvaltio sietämätön haittatekijä ja este heidän sairaalloisille tavoitteilleen.
Isänmaattomat kosmopoliitit haluavat varmistaa, että kehitys myös kulkee heidän visioidensa mukaan. Tässä nuoriso on avainasemassa takaamassa nykyisen linjan jatkumisen. Paras väline jolla hallita ja ohjata nuorison ailahtelevia mieliä ovat mediat, erityisesti sähköiset viestimet. Suurin osa nuorisosta on jo nyt systeemin kannalta turvallisen MTV-viihteen ohjauksessa, mutta pieni heterogeeninen vähemmistö yrittää kaikesta huolimatta sinnitellä järjestelmää vastaan. Tämä tyytymätön vähemmistö on otettava haltuun ja paras tapa siinä on integroida se ympäröivään yhteiskuntaan ja valtavirtaan.
Näkyvin osa tyytymättömistä nuorista on äärivasemmistolaisia räyhääjiä ja heidän haltuunotostaan on tullut yksi tärkeimmistä status quoa kannattavan eliitin tehtävistä. Siksi kansainvälisten mediaruhtinaiden kontrolloimat tiedotusvälineet esittävät mielellään kapinallisiksi mielletyt äärivasemmiston eri kuppikunnat - joista osa on ottanut keppihevosekseen taktisesti hyväksi havaitun luonnonsuojelun - poliittisena muutosvoimana, jonka kanssa on pyrittävä dialogiin. Bildenbergiläis-henkiselle eliitille äärivasemmiston ainoa todellinen vaaramomentti on sen kulutusyhteiskuntaa vieroksuva asenne, joka haittaa kansainvälisyyden perustekijää, vapaata kauppaa. Tämän vuoksi tiedotusvälineet ovatkin äärivasemmistolaisuudesta puhuessaan halunneet korostaa sen eettisyyttä (tasa-arvo, ihmisoikeudet jne.) jättämällä taustalle sen materialistisen elämäntavan kritiikin, joka on ristiriidassa globalismin kanssa. Hyväksymällä rivien välistä äärivasemmistolaisten periaatteet ja toiminnan tiedotusvälineet itseasiassa vain vahvistavat länsimaisen demokratian pyhiksi korotettuja arvoja, jotka ovat koko tuhoisan globalisoitumisen taustalla, koska äärivasemmiston perusarvot ovat samat kuin demokratiassa.
Kansallisvihamielisen poliittisen ja kulttuurillisen sisäringin kannalta on edullista, että tiedotusvälineiden avulla kanavoidaan nuorison yleistä tyytymättömyyttä turvalliseen ja harmittomaan kapinallisuuteen, mikä ei vakavasti horjuta demokratiadiktatuurin perustuksia ja perusarvoja. Kettuväen ja anarkoräyhärien huliganismi voidaan tuomita, vaikka usein sille löytyy medioissa myös ymmärtäjänsä ja puolustajansa toisin kuin esimerkiksi skinheadien kohdalla. Demokratian todellisista tai sen kuvittelemista vihollisista kertoo parhaiten sittenkin se, että stalinistien ohjauksessa toimivien anarkojen ajatuksia ei ole kriminalisoitu, kun taas rodullisen nationalismin julkituominen on ankarasti sanktioitu. Rotutietoiset nationalistit ovat kiistämättä arvaamaton uhkatekijä kosmopoliittiselle maailmanvallalle jo pelkästään sen vuoksi, että heidän ajatusmaailmaansa ei voida vaikuttaa media harjoittaman propagandan avulla eikä sitä voida tehokkaasti ohjata haluttuun suuntaan.
Koska nationalistit ovat tiedotusvälineiden propagandalle immuuneja, eikä heidän kapinallisuuttaan voi ohjata kansainvälistäjien kannalta turvallisille uomillekaan, on ainoaksi keinoksi jäänyt heidän ajatusmaailmansa kriminalisoiminen. Rodullisen nationalismin kriminalisoiminen on viimeinen askel kansallisvaltion itsemääräämisoikeuden puolustajien vastaisessa taistelussa. Vaatimus rodullisen nationalismin kriminalisoimisesta ei ole lähtöisin kotoisesta eduskunnastamme vaan asian luonteen tuntien määräykset tulevat kansainvälisiltä tahoilta kuten EU:lta ja YK:lta. Saksa ja Ruotsi ovat jo pitkällä kansallisten lakien harmonisoimisessa bilderbergiläisten toiveita silmällä pitäen, eikä Suomikaan ole kaukana naapureidensa mielivaltaisesta lainsäädännöstä. Tämän vuoksi nationalistit ovat Ruotsissa joutuneet uuden tilanteen eteen: jatkaako passiivista vastarintaa, joka sekin on kriminalisoitu (mielenosoitukset, yhteiset kokoontumiset, poliittiset julkaisut) vai astuako terrorin tielle. Todennäköisesti Ruotsin nationalistit eivät jää seisomaan toimettomina kun heidän perustuslailliset oikeutensa - sananvapaus ja kokoontumisvapaus - on riistetty.
Nationalisteille on myös kolmas tapa taistella kosmopoliittisia hämärämiehiä ja heidän hallitsemaa järjestelmää vastaan. Tätä taktiikkaa ei ole sen kulttuuripessimistisen luonteen vuoksi tiettävästi käytetty vielä missään, koska se merkitsisi taistelun peruslähtökohdan kääntämistä kokonaan ylösalaisin. Lyhykäisyydessään tämä strategia on seuraavanlainen: koska länsimainen, demokraattinen, liberaali, materialistinen ja monikulttuurinen maailmankulttuuri tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuhoutumaan omaan ahneuteensa ja suuruudenhulluuteensa ennemmin tai myöhemmin, niin eikö olisi silloin kaikkein järkevintä jouduttaa sen tuhoa edistämällä rappiota, jotta Uusi Järjestys voitaisiin perustaa nopeammin tuhoutuneen tilalle? Strategian helpottamiseksi saattaa siihen osallistuvia lohduttaa tieto, että kaikkeen rappiolliseen kiihottaminen on tekijälleen kannattavaa, sillä tunnettu tosiasiahan, että valtiovalta on viime vuosikymmeninä palkinnut apurahoin kansallisvihamielisyyttä ja sosiaalista rappiota edistäneitä henkilöitä.
Itseriittoisuuden lumossa seisova demokraattinen järjestelmä luulee voimistuvansa kun se syöttää itselleen myrkkyä, josta sen kaiken järjen mukaan pitäisi päästä selviytyäkseen eroon. Mitä enemmän Eurooppaan valuu värillisiä ulkomaalaisia ja huumeita, sitä nopeammin järjestelmä kaatuu, vaikka sen kannattajat luulevat sen näin vahvistuvan, koska he uskovat jääräpäisesti liberalismin hyvää tekevään voimaan. Mutta he eivät ymmärrä länsimaisen demokratian peruslähtökohtaa, joka on jo alkuaan mätä. Yksilön vapauteen vetoamalla he avaavat padot kaikille perversioille, mikä itseasiassa vain mädättää järjestelmän sisintä entisestään ja heikentää sosiaalista kiinteyttä. Samoin on vapaan ulkomaalaispolitiikan laita. Pohtimalla asiaa kylmän analyyttisesti järkevä nationalisti päättyy ratkaisuun, jossa hänen velvollisuutensa on jouduttaa demokratian tuhoa ja parhaiten se näyttää käyvän edesauttamalla ulkomaalaisten maahan pääsyä sekä propagoimalla rappiollista elämänasennetta: vastuutonta narsismia ja hedonismia, seka-avioliittoja, huumeiden käyttöä ja homoseksuaalisuutta.
Ovatko rotutietoiset nationalistit sitten valmiita tällaiseen strategiaan, jossa tarkoitus pyhittää keinot? Eivät tietenkään, koska useimmilla nationalisteilla on sisäsyntyinen moraalitaju, joka kieltää moraalittomien tekojen tekemisen, vaikka siitä koituisikin suurempi hyöty kuin niiden tekemättä jättämisestä. Silti maailmasta saattaa hyvinkin löytyä rotutietoisia ihmisiä, jotka näkevät edellä esitetyn strategian parhaimpana ja ainoana mahdollisena. Meidän ei pitäisi siksi tuomita heitä heti tekojensa perusteella, mikäli heillä todella on motiivina vanhan järjestelmän tuhoamisen jouduttaminen, jotta sen tilalle voidaan perustaa uusi. Ongelmana tässä on vain se, että mistä me voimme tietää, että joku rappion edistäjä ajaakin meidän asiaamme, sillä eihän esimerkiksi joku pornokuningas voi sanoa julkisesti, että hänen tekojensa motiivina on systeemin alasajo rappeuttamalla moraalia. Tärkeintä tässä kolmannen strategian spekuloinnissa on huomata, että nykyisen yhteiskunnallisen tilanteen toivottomuus ei suinkaan merkitse meidän tuhoa vaan vihollistemme, jotka omalla toiminnallaan langettavat kannattamalleen järjestelmälleen kuolemantuomion. Teloittajikseen kosmopoliittinen rahanvaltadiktatuuri tulee manaamaan esiin itsensä vastavoiman. Nimittäin silloin kun kosmopoliittisen finanssikerhon spekulantit ovat saaneet maailman raiteiltaan ja kun yhteiskunnallinen epäjärjestys on ollut pahimmillaan, on sillä hetkellä astunut maailmannäyttämölle pelastava vastavoima. Tästä löytyy lukuisia historiallisia näyttöjä, tunnetuimpana ehkä kansallissosialistien valtaannousu kansallisessa hätätilanteessa ja yhteiskunnallisen rappion aikana vuonna 1933.
Puheet kosmopoliittien ohjaaman "demokraattisen" maailmanjärjestelmän kaatumisesta eivät välttämättä lohduta nykypäivän nationalisteja, jotka joutuvat elämään demokratian mielivallan alaisina. Meidän tulee kuitenkin pysyä kärsivällisinä, sillä aika on paras ystävämme ja asiamme varmin ajaja. Kukapa olisi vielä vuonna 1988 uskonut, että seuraavana vuonna sosialistinen järjestelmä kaatuu. Myös kosmopoliittien hallitseman järjestelmän tuhoutuminen voi olla nurkan takana. Sen tuho on joka tapauksessa lähitulevaisuudessa tuleva - vain sen tarkasta aikataulusta ei ole tietoa. Tämän vuoksi meidän on luotava vankka nationalistinen yhteisö, joka on valmiina kun aikamme koittaa.
Kalevan Soturi
