Vasta Neuvostoliiton romahdettua on voitu julkisesti puhua neuvostokommunismin (40 miljoonaa) ja Maon uhreista (60 miljoonaa). Myös II maailmansodan tapahtumia on arvioitu uudelleen. 3.3.1993 Aamulehti kirjoitti seuraavasti: "Auschwitzin keskitysleirimuseoon tulee uusi muistolaatta, joka korjaa arvion natsien surmaamien vankien määrästä aiempaa alemmaksi. Aiemmassa laatassa ollut neljän miljoonan uhrin määrä perustui hajanaisiin todisteisiin ja on korjattu "noin puoleksitoista miljoonaksi". Uuden luvun on hyväksynyt Auschwitzin kansainvälinen neuvosto, johon kuuluu ulkomaisia juutalaisia ja entisiä vankeja. Puolan television mukaan uusi uhriarvio on 1,1 - 1,5 miljoonaa. Neljän miljoonan luku vakiintui, koska leirin vuonna 1945 vapauttaneet neuvostoliittolaiset liioittelivat tahallaan uhrien määrää."
Uutisen olisi pitänyt herättää useammassakin kerettiläisiä ajatusrakennelmia. Jutussahan myönnettiin, että holocaustista on valehdeltu. Lisäksi uusi luku tuottaa ongelmia jos halutaan pitää kiinni 6 miljoonasta surmatusta. Kun kuuteen miljoonaan sisällytetystä 4 miljoonasta vähennetään niin paljon, että se putoaa 1,1 - 1,5 miljoonaan saadaan lopputulokseksi 3,1 - 3,5 miljoonaa uhria. Jos oletetaan lisäksi, että muutkin neuvostoliittolaiset arviot ovat yhtä liioiteltuja, holocaustin uhrien määrä putoaa jonnekin 2,5 miljoonan tienoille. Siitäkin huolimatta, että monet akateemikot ovat pitäneet tätä suhteellisen luotettavana arviona kansanmurhan laajuudesta kaikkialla puhutaan sitkeästi "kuudesta miljoonasta". Juutalaisille itselleen tuo luku on pyhä, ja sekä Israelissa että Saksassa tuomitaan ehdottomaan vankeuteen jokainen, joka vähentää yhdenkin tuosta luvusta. Jotta uhriluku säilyisi kuudessa miljoonassa, täytyy olettaa että 2,9 -2,5 miljoonaa Auschwitzista abduktoitua juutalaista on likvidoitu jossakin muualla. Uskottavaa vai silkkaa ad hoc -mestarointia? Missään oppikirjoissa tai virallisissa yhteyksissä ei 2 - 3 miljoonan kuolleen juutalaisen lukua kuule, vaikka monet juutalaisetkin oppineet ovat sen hyväksyneet. 6 miljoonaa elää ihan omaa elämäänsä.
Tämä kysymys on jo aikoja sitten siirtynyt historiasta poliitikkojen ja häikäilemättömien hyväksikäyttäjien temmellyskentäksi. Ei mene viikkoakaan ilman, että tiedotusvälineissä muisteltaisiin keskitysleirien kauhuja ja juutalaisten kärsimyksiä. Korvaussummat nousevat taivaisiin, ja ikuiseen itseruoskintaan jämähtänyt saksan kansa maksaa. Ja kun saksalaisten persnahasta ei saa enää revittyä enempää pfennigejä, on rahasampo alkanut lypsää muita valtioita, suuryhtiöitä jne. Jokaisella saksalaisella on myös lakisääteinen oikeus suorittaa asevelvollisuutensa jossain maailman holocaust-museossa, joita yksinään saksassa on satoja, ellei tuhansia.
Tässä vain yksi esimerkki (HS 15.3.2001).
»BERLIINI. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder sanoi keskiviikkoiltana kannattavansa korvausten maksamista pikaisesti natsiajan orja- ja pakkotyöläisille. Schröder sanoi keskiviikkona Berliinissä, että asia riippuu nyt ennen muuta amerikkalaisista tuomioistuimista. Schröder keskusteli korvausten maksamisesta vielä elossa oleville orja- ja pakkotyöläisille Berliinissä saksalaisten yritysten edustajien kanssa. Tapaaminen järjestettiin, kun saksalainen yritysmaailma ilmoitti tiistaina päässeensä tavoitteeseen eli keränneensä viisi miljardia D-markkaa (n. 15 miljardia mk) korvausrahastoon. Valtiovalta on luvannut maksaa korvauksina samansuuruisen summan.
Saksa pakotti toisen maailmansodan aikana kymmenen miljoonaa sotavankia ja ulkomaalaista siviiliä töihin maan suurteollisuuden, pienyritysten ja jopa kirkon palvelukseen. Amerikkalaisedustajat arvioivat viime vuonna, että elossa on vielä 240 000 orjatyöläistä, joista yli puolet on juutalaisia. Lisäksi on elossa runsas miljoona pakkotyöläistä. Korvauksia voidaan Schröderin mukaan ryhtyä maksamaan vasta, kun kiistat mahdollisista tulevista korvausvaatimuksista saksalaisille yritykselle on ratkaistu Yhdysvalloissa. Saksa on aiemmin maksanut natsi-Saksan uhreille erilaisina korvauksina summan, joka amerikkalaisarvioiden mukaan on nykyrahassa 625 miljardia markkaa .»
Kaiken huippu saavutettiin varmaankin helmikuussa 2001, jolloin tulilinjalle joutui IBM. Tutkimuksen mukaan jonka teki "Holocaust Investigator" Edwin Black , IBM on osavastuussa holokaustista sillä se myi saksaan Hollerith-laskukoneita. Näitä laskukoneita natsit sitten käyttivät mm. väestönlaskennassa.
IBM May Face Lawsuits Tied To Nazi-Era Role (Sunday Times)
The controversy over IBM's alleged Nazi connections takes place as numerous European companies -- from industrial manufacturers to insurers to Swiss banks -- have faced lawsuits by Holocaust victims and their descendants in recent years.
IBM was named in a lawsuit filed on behalf of five Holocaust victims on Friday in a federal court in Brooklyn, according to Michael Hausfeld, an attorney with Cohen, Milstein, Hausfeld & Toll of Washington, D.C. Hausfeld was one of a team of attorneys who forced Germany last year to create a nearly $5 billion reparations fund for Nazi-era slaves.
The suit -- timed to coincide with the publication of Black's book -- asserts that IBM knowingly supplied technology used to catalog death camp victims and aided in the ``persecution, suffering and genocide'' before and during the Second World War.
``Hitler could not have so quickly and efficiently identified and rounded up Jews and other minorities, used them as slave laborers and ultimately exterminated them, without IBM's assistance,'' Hausfeld said in a statement on Sunday.
Tutkimukseen ei varmaankaan vaikuttanut se, että Edwin Black oli aikaisemmin saanut potkut IBM:ltä.
Harva jaksaa muistaa, että juutalaisilla ei ollut yksinoikeutta natsien vihaan: he olivat vain yksi monista kansanryhmistä, joka sai kärsiä keskitysleireistä. Missä ovat korvaukset, muistomerkit, opetusvideot ja elokuvat venäläisistä, puolalaisista, homoseksuaaleista, romaneista, kommunisteista, katolisista?
Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää
Väittelyissä kannattaisi ottaa myös huomioon "holokausti-historiankirjoituksen evoluutio". Aina 1990-luvulle asti oli itsestään selvää, että suurin osa kuudesta miljoonasta juutalaisesta sai surmansa kaasukammioissa tai erityisissä "kaasutusautoissa". Tästä oli olevinaan vedenpitävät todisteet; puhuihan esim. Auschwitzin komendantti Höss 2,5 miljoonasta kaasutetusta juutalaisesta, ja leirin kokonaisuhrimäärän piti olla n. 4 miljoonaa. Holokaustista selvinneitä juutalaisia oli väitteiden mukaan jäljellä vain "kourallinen". Tämän perusteella Saksan kansaa ja kaikkia valkoihoisia kuritettiin ja syyllistettiin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Natsien kuolemankoneisto oli todiste heidän "absoluuttisesta pahuudestaan".
Juutalainen Norman Finkelstein kirjoitti viime vuonna pahennusta herättäneen kirjan kansansa holocaust-bisneksestä, kantavana ajatuksenaan se miten kansanmurhan muistolle perustettu bisnes loukkaa syvästi niitä, jotka todella ovat joutuneet kärsimään. Finkelstein huomauttaa, että kun "natsien uhreille" aletaan maksaa korvauksia, sadat tuhannet ilmoittautuvat jonoon ja kertovat vuolaasti kokemuksistaan tiedotusvälineille. Itse asiassa "ihmeen kaupalla" eloon jääneitä on edelleenkin niin paljon, että Finkelsteinin äiti (itsekin Auschwitzin läpikäynyt) huomautti kerran sarkastisesti: "jos nuo kaikki ovat hengissä selvinneitä, keitä Hitler sitten tappoi?"
Finkelsteinin kirjan julkaisu aiheuttaa kiistaa Saksassa (Helsingin Sanomat)
»BERLIINI. Saksan juutalaisen keskusneuvoston taholta vastustetaan amerikkalaisen politologin Norman Finkelsteinin kirjan The Holocaust Industry julkaisemista Saksassa, missä sen on määrä ilmestyä ensi helmikuussa arvostetun Piper-kustantamon julkaisemana. Juutalaisen Keskusneuvoston puheenjohtaja Paul Spiegel totesi Rheinische Post -lehdessä, että tämän "huonon kirjan julkaiseminen olisi kohtalokasta" nykyisessä poliittisessa tilanteessa äärioikeiston väkivallan kasvaessa. Samoin Keskusneuvoston johtokuntaan kuuluva historioitsija Salomon Kornin mielestä vääristelevää informaatiota sisältävästä kirjasta hyötyisivät vain antisemitistit.
Finkelstein väittää kirjassaan, että holokaustista on tehty Yhdysvalloissa tuottoisa teollisuus. Hän syyttää erityisesti Jewish Claims Conferencea ja Jewish World Congressia taloudellisen hyödyn tavoittelusta holokaustin uhrien kustannuksella Sveitsiltä ja Saksalta saatujen jälleenkorvausten yhteydessä. Finkelsteinin kirja ilmestyi Lontoossa viime kesänä, ja se on herättänyt eri maissa laajaa keskustelua.»
Toinen juutalainen historioitsija Daniel Goldhagen taas riistää teoksessaan 'Hitler's Willing Executioners' kaasukammioilta kokonaan kunnian olla pääasiallisena surma-aseena. Hänen teoriansa mukaan "koko Saksan kansa" osallistui juutalaisten surmaamisen. Suurin osa juutalaisista sai hänen ja eräiden muidenkin tutkijoiden mukaan surmansa saksalaissotilaiden, Saksan liittolaisten ja paikallisten asukkaiden suorittamissa teloituksissa ja pogromeissa sekä leirien kovien olosuhteiden (taudit, ruokatilanne, työmäärä) seurauksena. Lisäksi juutalaislähteiden mukaan yhä tänä päivänäkin on elossa n. miljoona "holokaustista selvinnyttä" juutalaista. Tämä tarkoittaa, että heitä olisi ollut vuonna 1945 n. 5 miljoonaa. Juutalaisten kokonaiskuolleisuus olisi siis ollut maksimissaan n. 1-2 miljoonaa. (Selvinneistä 1/3 osa oli lapsia. Eikö heitä kärrättykään suoraa päätä kaasukammioihin?) Jos tämä pitää paikkansa, niin nykylaskelmat ja käsitykset eivät anna sijaa tuhansia ihmisiä päivässä tappaneille kuolemankoneille. Mitä järkeä olisi kaasukammioilla hoidettavassa tuhoamisohjelmassa, kun tavallisilla suomalaisilla sotavankileireilläkin kuolleisuus oli usein jopa 30%, Saksassa neuvostovankien osalta lähes 50%? Ainoa toinen vaihtoehto on se, että suurin osa "ihmeellisesti selvinneistä" on huijareita.
Samaan aikaan toisessa maailmansodassa oli käynnissä monta muuta vähemmän tunnettua holokaustia. Jopa 30 miljoonan ihmisen lasketaan menettäneen henkensä, heistä suurin osa siviilejä. Itärintamalla terrorisota saksalaisten miehitysjoukkojen ja punaisten partisaanien välillä vaati miljoonia venäläisiä uhreja. Muiden muassa suurin osa Harkovan kaupungin asukkaista tapettiin nälkään vuonna 1943. Kostonhimoisen Puna-armeijan päästyä Saksan maaperälle alkoi ennen näkemätön raiskauksien, silpomisten ja kidutusten aalto, jolta kukaan ei ollut turvassa. Historioitsija James Bacquen laskelmien mukaan 16 miljoonaa etnistä saksalaista karkotettiin kotiseuduiltaan nykyisen Puolan, Unkarin, Tshekin, Slovakian ja Kaliningradin (Itä-Preussin) alueelta; ainakin kaksi miljoonaa heistä sai surmansa. Päästyään Berliiniin Stalinin käskystä neuvostojoukoille annettiin kolme päivää aikaa tehdä mitä mielivät. Tämän tuloksena kaksi kolmasosaa kaikista Berliinin naisista joukkoraiskattiin ja suurin osa kaupungin säästyneistä arvoesineistä ryöstettiin.
Mutta näistä asioista ei saa puhua, sillä se on laitonta. Kun Max-Planck-Institutin kemisti Germar Rudolf kirjoitti aiheesta salanimellä Ernst Gauss puhelinluettelon kokoisen kollokvion "Grundlagen zur Zeitgeschichte" (johon kirjoitti muitakin "pseudotieteilijöitä"), Saksan liittotasavallan poliisi takavarikoi Grabert-kustantamolta, tukkuliikkeiltä, vähittäismyyjiltä ja jopa useamman kappaleen ostaneilta yksityisiltä yhteensä 17500 kirjaa ja POLTTI ne.
Lampunvarjostimia ja ihmissaippuaa
H.L. Mencken kirjoittaa Fr. Nietzschen "Antikristuksen" englanninnoksensa esipuheessa 1920 (!), että I maailmansodan aikana kiersi huhu, jonka mukaan saksalaiset valmistavat ihmisistä saippuaa. Joko saksalaiset tekivät saman tempun kahdesti TAI Mencken oli profeetta, joka näki yli 20 vuoden päähän eteenpäin TAI (syntiä ja oireellista) huhut eivät pidä paikkaansa.
Ranskan-Preussin sodasta 1871 lähtien maailmalla on harrastettu ns. kauhupropagandaa, ja painotekniikan kehityksen myötä ilmaantui kuvatoimistoja, jotka markkinoivat (oikeita tai käsiteltyjä) valokuvia, joita halukkaat saivat ostaa ja varustaa mieleisellään kuvatekstillä. Psykologisessa sodankäynnissä näillä valokuvilla on ollut erityinen tehtävänsä: yksi väärennetty kuva kertoo enemmän kuin tuhat väärennettyä sanaa. Berliinissä 13.7.1914, siis ennen I maailmansodan syttymistä otettu valokuva esittää keisarinpalatsin edessä tungeksivaa väkijoukkoa. Kun sotaa oli jatkunut jo toista vuotta, ranskalainen "Le Monde Illustré" reprodusoi kuvan 21.8.1915. Se tekstitettiin: "Barbaarien innostusta ja iloa". Lehti selitti, että barbaarit (saksalaisten ajankohtainen nimitys) juhlivat Lusitanian upotusta. Toinen esimerkki: Eräs saksalainen sotakuvaajan ottama valokuva esittää saksalaista sotilasta jättämässä jäähyväisiä kaatuneelle aseveljelleen. Kuvalle löysi käyttöä 17.4.1915 "War Illustrated", joka tekstitti: "Definite proof of the Hun's abuse of rules of war. German ghoul actually caught in the act of robbing a Russian." Kaatuneesta saksalaisesta oli tehty venäläinen, jonka ruumista sodan säännöistä piittaamaton saksalainen haaskapiru parhaillaan häpäisi.
On tapauksia joissa samaa kuvaa on petoksellisesti käytetty ainakin kahteen otteeseen. 9.6.1914 - siis jälleen ennen sodan syttymistä - oli "Berlin Lokalanzeiger"-lehdessä kuva kolmesta poseeraavasta ratsuväen upseerista. He näyttelivät ylpeinä pokaalejaan, jotka he olivat voittaneet Grünewaldissa järjestetyissä esteratsastuskisoissa. Sodan sytyttyä kuvaa käytti ensimmäisenä venäläinen "Ves' Mir". Se selitti, että kuvassa näkyy saksalaisia saalistajia Varsovassa (joksi Grünewald oli muutettu). 8.8.1915 kunnianarvoisa "Daily Mirror" tekstitti: "Three German cavalrymen loaded with gold and silver loot" Väärennettyjen valokuvien tarkoituksena oli osaltaan pitää yllä kotirintaman taistelumoraalia. Sympatian herättämiseksi niitä muistettiin lähettää runsaasti myös puolueettomiin maihin. Ensimmäisen maailmansodan petoksellisessa reprodusoinnissa olivat mukana kaikki sotaa käyvät maat. Toisesta maailmansodasta jäljelle jäi vain voittajien kuvamateriaali.
Viereistä valokuvaa on käytetty useissa juutalaisvainoista kertovissa kirjoissa. Sen esitetään kuvaavan Berliinin Oranienburgerstrassella sijainnen juutalaisen synagogan polttamista Kristalliyönä 1938. Todellisuudessa valokuva on peräisin vuodelta 1943, jolloin synagoga tuhoutui Liittoutuneiden pommitusten aiheuttamassa tulipalossa.
Kukaan ei tiedä, kuinka suuri osa toisen maailmansodan aikaisista valokuvista on joko puhtaita väärennöksiä, tai vielä yleisemmin, varustettu väärällä kuvatekstillä. Vasemmalla oleva kuva on esiintynyt useita kertoja natsien sotarikoksista kertovissa kirjoissa ja se on esittävinään Saksan armeijan epäinhimillisyyttä: petturi on hirtetty ja jätetty varoitukseksi muille karkuruudesta haaveileville. Tämäkin kuva on oikea, mutta ei kuvaa mitään todellista tapahtumaa. Hirressä roikkuu näet saksalainen näyttelijä Walter Ladengast vanhassa Hollywood-sotaelokuvassa "Decision Before Dawn" vuodelta 1951.
Klassinen juutalaisten kansanmurhaan liittyvä reprodusaatio on Simon Wiesenthalin Holocaust-museossakin esillä oleva valokuva, joka selitystekstin mukaan kuvaa keskitysleiriin matkalla olevia juutalaisia karjavaunuihin sullottuina. Pictoral History of Holocaust -teos taas tekstittää: "Matkalla kaasu-uuneihin." Saman kuva on kuitenkin ollut esillä myös Hampurin keskusrautatieasemalla ollessa näyttelyssä, ja aivan toisessa yhteydessä. Saksan liittotasavallan rautateiden kuva-arkiston mukaan se esittää Saksan menettämiltä itäalueilta karkotettuja pakolaisia matkalla pakkotyöhön Ruhrin alueelle. Taustalla näkyy juuri lähdössä oleva Lyypekin pikajuna. Itse kuva on vuodelta 1946 - vuosi sodan päättymisen jälkeen!
Toisen esimerkin reprodusaatiosta näin teoksessa "Dresden, erään kaupungin kuolema", joka ilmestyi 1950-luvun alussa Saksassa. Kuvien joukossa oli mm. keskustorille koottu ruumiskasa, joka oli tarkoitus polttaa kulkutautien estämiseksi. Saman kuvan olen nähnyt toisaalla niin, että kirkontornit ym. on retusoitu taustalta pois. Tällä kertaa kuvan kerrottiin esittävän juutalaisia holocaustin uhreja. Väärennettyjä itärintamaa koskevia valokuvia tehtailtiin Neuvostoliitossa ammattimaisesti erityisesti Nürnbergin oikeudenkäyntiä varten, ja suuri osa näistä valokuvista kiertää edelleenkin ympäri maailmaa oppikirjoissa, valistusvideoissa ja dokumenttiohjelmissa.
Eräät kauhukuvat esittävän saippuapaloja ja lampunvarjostimia. Saippualegenda onkin yksi sitkeimmistä. Se perustui Saksassa sotavuosina jaettuun R.I.F.-saippuaan, joka oli huonolaatuista korvikesaippuaa. Kirjaimet olivat lyhenne sanasta Reichsstelle für Industrielle Fettversorgung. Puolassa vastarintamiehet levittivät huhua, jonka mukaan lyhenne oli peräisin sanoista Rein jüdisches Fett (vaikka kirjaimet olivat R.I.F., ei R.J.F.). Vielä makaaberimman huhun mukaan juutalaisista tehtiin makkaraa, jota myytiin koodinimellä R.I.W. eli Rein jüdische Wurst. Saippualegendasta kertoo tarkemmin Mark Weber.
Samoin on laita väitettyjen juutalaisten nahasta valmistettujen lampunvarjostimien, joista historianopettajat jaksavat aina valistaa oppilaitaan Todellisuudessa keskitysleiristä löytyneet varjostimet oli tehty vuohennahasta, kuten kenraali Lucius Clay, Yhdysvaltain Saksan miehitysvyöhykkeen sotilaskuvernööri, todisti jo vuonna 1952.
Jörg Lanz von Liebenfels
