KOLMANNEN VALTAKUNNAN JOHTAJIA

 

Auschwitzin keskitysleirin komendantti, Obersturmbannführer Rudolf Höss

25.11.1900 - 15.4.1947

Rudolf Höss Nürnbergin
näytösoikeudenkäynnissä

Rudolf Höss syntyi 25.11.1900 pikkukauppiaan poikana Baden-Badenissa. Höss liittyi Saksan armeijaan 17-vuotiaana ja hän osallistui ensimmäiseen maailmansotaan saaden rautaristin urheudestaan taistelussa. Sodan jälkeen Höss liittyi oikeistolaisiin vapaajoukkoihin (Freikorps), missä hän tutustui Martin Bormanniin, josta myöhemmin tuli Adolf Hitlerin henkilökohtainen varainhoitaja ja Kansallissosialistisen Saksan työväenpuolueen (NSDAP) puoluesihteeri.

Rudolf Höss liittyi Kansallissosialistiseen Saksan työväenpuolueeseen vuonna 1922. Höss ja Bormann kidnappasivat maanpetturiksi epäillyn opettajan, jonka he pahoinpitelivät kuoliaaksi. Rudolf Höss tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Höss vapautettiin vuonna 1928 yleisen armahduksen johdosta.

Rudolf Höss liittyi SS:ään 1930 ja vuonna 1934 hänestä tuli SS:n pääkallo-osaston (Totenkopfverbände) -jäsen, organisaation, joka oli kehitetty vastaamaan keskitysleirien vartioinnista. Hänen ensimmäinen toimipaikkansa tässä tehtävässä oli Dachaun keskitysleiri, joka oli ensimmäinen Kolmannen Valtakunnan keskitysleiri. Myöhemmin hän työskenteli Sachsenhausenin keskitysleirissä 1938 ja toukokuussa 1940 hänestä tuli Auschwitzin keskityslerin komendantti, jossa hän toimi aina siihen asti kun SS joutui vetäytymään Auschwitzista 1945.

Saksan antautuessa 1945 Hössin onnistui paeta voittajavalloilta ja hän työskenteli maanviljelijänä Saksassa nimellä Fritz Lang. Höss kuitenkin vangittiin ja häntä kuulusteltiin Nürnbergin näytösoikeudenkäyntejä varten. Liittoutuneiden kuulustelijat kiduttivat Hössiä julmasti, jotta häneltä saatiin halutunlaisia tunnustuksia.

Holocaust-historioitsijat käyttivät vuosia Hössin "tunnustuksia" todisteena siitä, että natsit tuhosivat juutalaisia täysin järjestelmällisesti ja tarkoituksella. Itseasiassa väitteet Auschwitzin massa-kaasutuksista perustuvat juuri Hössin "tunnustuksiin". Kaikkein merkittävin Holocaust-historioitsija, Raul Hilberg, nojasi pitkälti Hössin "tunnustuksiin" ja kun Hössin kuulustelupöytäkirjojen alkuperäisversiot tulivat julkisuuteen 1960-luvulla, monet Holocaust-expertit nolostuivat ja 1990-luvulle tultaessa monet myönsivät Hössin "tunnustuksien" olevan melko epäluotettavia.

Historioitsija Christopher Browning myönsi Vanity Fair -lehdessä: "Höss oli aina hyvin heikko ja ja sekava todistaja. Revisionistit käyttävät häntä yhtenään juuri tästä syystä heikentämään muistoa Auschwitzista kokonaisuutena.". Ensimmäinen ongelma on luvuissa. "Tunnustuksessaan" Höss sanoi, että Auschwitzissa kaasutettiin yli 2.5 miljoonaa juutalaista. Lähes kaikki niinkutsutut "auktoriteetit" Holocaust-asioissa, mukaanluettuna Auschwitzin keskitysleirimuseon nykyinen kuraattori tri. Francizek Piper, sanovat nykyisin, että luku on 1.2 miljoonaa. Miksi Höss olisi valehdellut?

Höss "tunnusti" myös asioita jotka olivat sulia mahdottomuuksia. Esimerkiksi Höss väitti, että kun sadat ihmiset oli kaasutettu syanidirakeilla, työläiset menivät samantien tuulettamattomiin kammioihin siirtämään ruumiita, ilman kaasunaamareita. Hän kuvaili kuinka työläiset tupakoivat ja söivät työnsä ohessa. Ihan vertauksen vuoksi, Kalifornian osavaltio tuulettaa kaasukammioitaan useita tunteja teloituksen jälkeen. Vielä sittenkään työntekijät eivät voi mennä kammioon ilman kaasunaamareita ja suojapukuja, koska syanidikaasu on niin myrkyllistä, että se voi tappaa jopa ihohuokosten kautta. Näissä kaasukammioissa ei edes teloiteta kuin yksi ihminen kerrallaan. Kuka tahansa joka olisi mennyt kaasukammioon, jossa on juuri tapettu satoja ihmisiä syanidikaasulla, ilman kaasunaamaria ja suojapukua, olisi pian löytänyt itsensä muiden uhrien joukosta. "Tunnustuksessaan" Rudolf Höss mainitsi myös keskitysleirin jota ei ollut koskaan olemassakaan, Wolzekin.

Höss kirjoitti "muistelmansa" Neuvostoliiton salaisen poliisin ylläpitämässä puolalaisessa vankilassa, jossa olosuhteet huomioiden voi "muistua" mieleen kaikenlaista mitä ei ehkä ole edes tapahtunut. Rupert Butler kuvailee kirjassaan, "Legions of Death", Hössin pidätystä hyvin seikkaperäisesti. Hän kertoo Hössin kidutuksesta ja pidätyksestä näin:

"Viideltä iltapäivällä, 11. maaliskuuta 1946, rouva Höss avasi oven kuudelle britti-univormuun pukeutuneelle tiedusteluspesialistille, joista useimmat olivat pitkiä ja rotevia ja jotka kaikki käyttivät hyvin perusteellisia ja armottomia tutkimusmenetelmiä..."

"Huomasimme myöhemmin, että hän oli hävittänyt syanidikapselinsa, jota useimmat heistä pitivät aina mukanaan. Ei sen puoleen, että hän olisi sitä edes ehtinyt käyttää, koska työnsimme samantien taskulampun hänen suuhunsa..."

"Clarke huusi, 'Mikä on nimenne?', Aina kun vastaus oli "Fritz Lang", Clarken käsi iskeytyi vangin kasvoihin. Kun näin tapahtui neljännen kerran, Höss murtui ja myönsi kuka oikeasti oli... Myöntäminen aiheutti pidätyspartion juutalaisissa kersanteissa yht'äkkisen inhon tunteen..."

"Vanki revittiin alas ylimmästä punkasta, pyjama revittiin hänen päältään. Sitten hänet raahattiin alastomana yhteen teuraspenkeistä, joissa iskut ja huudot tuntuivat Clarkesta loputtomilta. Lopulta lääkintäupseeri sanoi kapteenille: 'Käskekää heidän lopettaa, ellette halua viedä takaisin pelkkää ruumista...'"

"Höss raahattiin takaisin Clarken autoon, missä kersantti kaatoi kunnon tujauksen whiskeyä tämän kurkusta alas. Sitten Höss yritti nukkua. Clarke työnsi pamppunsa miehen silmäluomien alle, ja käski saksaksi: 'Pidä possunsilmäsi auki, sika..."

"Partio palasi takaisin Heideen noin kolmelta aamulla. Lunta sateli hiljalleen, mutta huopa revittiin pois Hössin päältä ja tämä sai kävellä täysin alasti vankilan pihan poikki selliinsä. Kesti kolme päivää saada jotakuinkin selvä lausunto häneltä."

Rudolf Höss todettiin syylliseksi väitettyihin rikoksiin tekaistujen todisteiden perusteella. Rudolf Höss luovutettiin puolalaisille ja hänet hirtettiin huhtikuun 15. päivänä vuonna 1947 Auschwitzissa. Rudolf Hössin "omaelämänkerta" "Auschwitzin komendantti" julkaistiin vuonna 1951.

Deutsche Arbeitsfrontin johtaja, Kölnin gauleiter, tri. Robert Ley

15.2.1890 - 25.10.1945

Robert Ley, köyhän pienviljelijän poika, syntyi 15.2.1890 Niederbreidenbachissa. Ensimmäisessä maailmansodassa Ley oli taistelulentäjänä, mutta hänet ammuttiin alas Ranskan yllä 1917. Robert Ley oli kaksi vuotta sotavankina. Sodan jälkeen Ley työskenteli kemistinä mutta joutui lopettamaan työnsä alkoholiongelman vuoksi.

Robert Ley ryhtyi kannattamaan Adolf Hitleriä ja kansallissosialisteja ja liittyi itsekin Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen (NSDAP) vuonna 1925. Vuotta myöhemmin hänestä tuli Kölnin piirijohtaja (Gauleiter). Robert Ley ryhtyi julkaisemaan kansallissosialistista uutislehteä Westdeutscher Beobachteria.

2.5.1933 Adolf Hitler määräsi pidätettäväksi Saksan ammattiyhdistyslikkeen johtajat. Hitler antoi Leylle tehtävän johtaa vanhojen ammattiyhdistysten tilalle luotavaa Saksan työrintamaa (DAF=Deutsche Arbeitsfront). Ley takavarikoi ammattiyhdistysliikkeen varat ja sijoitti ne "Voimaa ilosta" -ohjelmaan (KdF=Kraft durch Freude).

Sodan päätyttyä 1945 Ley vangittiin ja häntä syytettiin sotarikoksista. Nürnbergissä vangittuna ollessaan Ley kirjoitti lausunnon antisemitismistä ja tämän jälkeen Robert Ley hirttäytyi sellissään lokakuun 25. päivänä vuonna 1945.

DAF:n jäseniä marssilla jonnekkin 1930-luvulla.

Valtakunnan varustelu- ja asetuotantoministeri Albert Speer

19.3.1905 - 1.9.1981

Albert Speer, arkkitehdin poika, syntyi 19.3.1905 Mannheimissa. Opiskeltuaan Münchenin teknologian instituutissa sekä Berliinin-Charlottenburgin instituutissa hän valmistui arkkitehdiksi 1927.

Vuonna 1932 Speer liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen (NSDAP) sekä pian tämän jälkeen SS-joukkoihin. Saksan valtakunnankansleriksi valittu Adolf Hitler tapasi Albert Speerin ensimmäisen kerran vuonna 1933.

Hitler antoi Speerin tehtäväksi järjestää Nürnbergin puoluekokouksen 1934. Hitler oli hyvin vaikuttunut Speerin arkkitehdin kyvyistä ja nimitti hänet pääsuunnittelijaksi edustamaan Saksaa Pariisin suureen maailmannäyttelyyn 1937.

Helmikuussa 1942 Adolf Hitler nimitti Albert Speerin valtakunnan varustelu- ja asetuotantoministeriksi. Speer kasvatti huomattavasti Saksan sotateollisuutta ja hänen loistavan organisaatiokykynsä ansiosta sotatarviketuotanto ilmahyökkäyksistä huolimatta jopa kasvoi vuosina 1943 ja 1944.

Albert Speer työskenteli läheisesti suuramiraali Karl Dönitzin kanssa sodan aikana. Tämän johdosta Speer pystyi ilmoittamaan, että Saksa kykeni rakentamaan kuukaudessa 42 sukellusvenettä vielä vuonna 1945.

Sodan ollessa lopuillaan Albert Speer kävi hyvästelemässä Johtajansa Adolf Hitlerin valtakunnankanslian bunkkerissa. Pian tämän jälkeen sota päättyi ja Speer vangittiin. Nürnbergin sotarikostuomioistuimessa Albert Speer tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan.

Vapauduttuaan Spandaun vankilasta 1966, Speer julkaisi muistelmateoksensa ja pian tämän jälkeen vuonna 1976 ilmestyi toinen kirja "Spandau: Salaiset päiväkirjat". Albert Speer kuoli 1.9.1981 Lontoossa.

Hitler-Jugendin johtaja Arthur Axmann

18.2.1913 - 24.10.1996

Arthur Axmann syntyi 18.2.1913 Hagenissa. Arthur oli perheen viidestä lapsesta nuorin. Axmannin perhe muutti Berliiniin 1916 mutta jo samana vuonna Arthurin isä kuoli.

Arthur Axmann kuuli kansallissosialistisen puolueen propagandajohtajan Joseph Goebbelsin puheen ja kiinnostui NSDAP:stä 1928. Samana vuonna, Axmannin ollessa 15-vuotias, hän liittyi Hitler-Jugendiin. Vuosina 1929 ja 1930 Axmann sai johtavan roolin NS-Schülerbundissa ja vuonna 1931 hän meni opiskelemaan Berliinin yliopistoon lakia.

Hän liittyi Saksan Kansallissosialistiseen Työväenpuolueeseen 1931. Seuraavana vuonna Axmann ylennettiin Gebietsführeriksi ja hänestä tuli "Sozialen Amts der Reichsjugendführung" -johtaja. Axmann ylennettiin Berliinin Hitler-Jugendin johtajaksi vuonna 1934.

Axmann liittyi Wehrmachtiin Toisen maailmansodan alkaessa 1939. Baldur von Schirach nimitettiin Wienin piirijohtajaksi 1940, joten Axmannista tuli Hitler-Jugendin johtaja. Sota Neuvostoliittoa vastaan alkoi kesäkuussa 1941 ja Axmann lähti sotaan mukaan. Hän haavoittui vaikeasti menettäen oikean kätensä. Hitler ei halunnut hänen jatkavan rintamapalvelustaan vaan käski Axmannin johtaa sen sijaan vain Hitler-Jugendia.

Axmann ja Hitler tervehtimässä Berliinin Hirler-Jugendia vain joitakin viikkoja
ennen Hitlerin itsemurhaa ja Berliinin kukistumista keväällä 1945.

Sotaonnen käännyttyä Arthur Axmann johti Berliinin puolustusta. Adolf Hitlerin tehtyä itsemurhan 30.4.1945, Axmann pakeni valtakunnankanslian bunkkerista. Arthur Axmann otti väärän henkilöllisyyden ja eli Mecklenburg-Vorpommernissa nimellä Erich Siewert. Axmann pidätettiin noin kuusi-seitsemän kuukautta myöhemmin sodan päätyttyä, mutta hänet kuitenkin vapautettiin 1946. Axmann pidätettiin jälleen vuonna 1947 ja hänet tuomittiin 3 vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi työleirille 1949.

1950-luvulla Axmann tuki Werner Naumannin vallankumouksellista toimintaa Neljännen Valtakunnan perustamiseksi, niinpä hän katsoi tehtäväkseen herätellä jälleen nuorisoa. Yritys kuitenkin epäonnistui. 1970-luvulla Axmann avasi turistikohteen Gran Canarian saarille Espanjaan. Arthur Axmann kirjoitti ja myöhemmin nauhoitti muistelmansa 1995 "Das kann doch nicht das Ende Sein" (Tämä ei voi olla loppu) sekä "Schickalsjahre der Hitlerjugend". Arthur Axmann kuoli 24.10.1996 Berliinissä.

Gestapon päällikkö, SS-Gruppenführer Heinrich Müller

28.4.1901 - ???

Heinrich Müller syntyi köyhään katolilaiseen perheeseen 28.4.1901. Müller liittyi Saksan armeijaan ja osallistui Ensimmäiseen maailmansotaan itärintamalla saaden rautaristin palveluksestaan. Sodan jälkeen Müller työskenteli poliisina Beijerissa missä hän erikoistui keräämään tietoja Saksan kommunistisen puolueen jäsenistä. Näihin aikoihin Heinrich Mülleristä tuli Saksan Kansallissosialistisen Työväenpuolueen (NSDAP) vahva tukija. Vuonna 1934 Reinhard Heydrich otti Müllerin palvelukseensa johtamaan Gestapoa. Heinrich Müller määrättiin johtamaan salaista poliisia vuonna 1939. Müllerin tehtävänä oli seurata kansallissosialistien vastaisia oppositio-liikkeitä, kuten kommunisteja, sosialisteja, liberaaleja sekä juutalaisia.

Reinhard Heydrichin salamurhan jälkeen 1942, Müller työskenteli läheisesti hänen sijaisensa Ernst Kaltenbrunnerin kanssa. Heinrich Müllerillä oli myös läheiset välit Gestapon juutalaisasiain osaston johtajan Adolf Eichmannin kanssa. Kun kävi ilmeiseksi että Saksa häviää sodan, Müller alkoi suunnitella pakoaan. Todistettavasti Heinrich Müller nähtiin elävänä Berliinissä Adolf Hitlerin bunkkerissa 1.5.1945, päivä Hitlerin itsemurhan jälkeen. Sitten jäljet hänestä katosivat.

Heinrich Müllerin uskottiin paenneen Etelä-Amerikkaan, mutta eräs Mossadin agentti väitti nähneensä Müllerin poistuneen 1967 tämän pojan asunnolta Münchenissä. Mossad ei kuitenkaan päässyt hänen jäljilleen. Todisteiden mukaan Heinrich Müller selvisi hengissä Kolmannen Valtakunnan raunioista.

Suuramiraali Erich Raeder

24.4.1876 - 6.11.1966

Erich Raeder syntyi 24.4.1876 Wandsbekissa, Schleswig-Holsteinissa. Raeder liittyi laivastoon vuonna 1894 ja hänestä tuli esikuntapäällikkö 1912. Raeder palveli Saksan laivastossa Ensimmäisen maailmansodan aikana ja jatkoi urallaan myös sodan jälkeen. Vuonna 1928 hänet ylennettiin amiraaliksi ja Saksan merivoimien komentajaksi. Raeder ei liittynyt Saksan Kansallissosialistiseen Työväenpuolueeseen, mutta tuki vahvasti Adolf Hitlerin pyrkimyksiä tehdä Saksasta suurvalta.

Vuonna 1939 Hitler ylensi Raederin Saksan toiseksi suuramiraaliksi Alfred von Tirpitzin jälkeen. Toisen maailmansodan alkaessa Raederin strategiana oli rakentaa Saksan laivastosta vahva vastustaja brittien laivastolle. Raederin ja ilmavoimien komentajan Hermann Göringin välille syntyi erimielisyyksiä koskien Saksan laivaston asemaa sodassa. Lokakuussa 1939 Raeder ehdotti Adolf Hitlerille Tanskan ja Norjan valtausta. Raederin mukaan maiden valtauksien jälkeen niihin voitaisiin perustaa merivoimien tukikohtia, jotta britit voitettaisiin merellä. Huhtikuussa 1940 Hitler suostui Raederin ehdotukseen, mutta suunnitelma ei onnistunut täysin, sillä Saksan laivasto kärsi liikaa tappioita.

Raederin mielestä hyökkäys Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 oli virhe, koska sotaa länsirintamalla ei oltu voitettu. Tammikuussa 1943 Raeder jätti tehtävänsä ja hänen seuraajakseen nimitettiin Karl Dönitz. Sodan päätyttyä 1945 Raeder vangittiin ja tuomittiin Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä elinkautiseen vankeuteen 1946. Hänet kuitenkin vapautettiin 1955.

Vankeutensa jälkeen 1957 Raeder kirjoitti muistelmateoksensa "Elämäni" (Mein Leben). Erich Raeder kuoli Kielissä 6.11.1966.

Itävallan sisäministeri ja kuvernööri, Alankomaiden valtakunnankomissaari Arthur von Seyss-Inquart

22.7.1892 - 16.10.1946

Arthur von Seyss-Inquart syntyi 22.7.1892 Stannernissa Itävallassa. Seyss-Inquart oli opettajan poika. Vuonna 1907 perhe muutti Wieniin ja Seyss-Inquart opiskeli lakia ennen liittymistään Itävalta-Unkarin armeijaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän taisteli Venäjän armeijaa vastaan itärintamalla ja otti myöhemmin osaa taisteluihin Italiassa. Seyss-Inquart haavoittui vaikeasti 1917. Sodan jälkeen Seyss-Inquart palasi Itävaltaan ja valmistui lakimieheksi. Seyss-Inquart tutustui oikeistolaisiin piireihin ja liittyi "Saksalainen Veljeskunta" -järjestöön.

Seyss-Inquart kannatti kiihkeästi Itävallan liittämistä Saksaan ja hänet nimitettiin valtioneuvokseksi toukokuussa 1937. Seuraavan vuoden helmikuussa, juuri ennen Anschlussia, Itävallan kansleri nimitti Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Seyss-Inquartilla oli lukuisia tehtäviä kansallissosialistien hallinnossa, kuten vasta Saksaan liitetyn Itävallan kuvernöörin virka sekä salkuttoman ministerin virka Adolf Hitlerin hallituksessa.

Nopean Puolan valtauksen jälkeen Seyss-Inquart palveli miehitetyn Puolan kenraalikuvernöörin Hans Frankin alaisena. Toukokuussa 1940 Seyss-Inquartista tuli Alankomaiden valtakunnankomissaari. Sodan päätyttyä kanadalaiset joukot vangitsivat hänet toukokuussa 1945. Seyss-Inquart tuomittiin Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä kuolemaan. Arthur von Seyss-Inquart teloitettiin 16.10.1946.

Sisäministeri, Böömin ja Määrin Valtakunnanprotektori Wilhelm Frick

12.3.1877 - 16.10.1946

Wilhelm Frick syntyi 12.3.1877 Münchenissä. Wilhelm Frick oli ammatiltaan poliisi liittyessään Saksan Kansallissosialistiseen Työväenpuolueeseen (NSDAP). Frick otti myös osaa kansallissosialistien epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen Münchenissä marraskuussa 1923, josta hänet tuomittiin yhdessä Adolf Hitlerin kanssa vankilaan. Vuonna 1924 Frick valittiin kansallissosialistien edustajaksi Valtiopäivätaloon.

Wilhelm Frick nimitettiin Thüringenin osavaltion sisäministeriksi, mikä oli siihen asti merkittävin kansallissosialistin saavuttama virka ennen Hitlerin nimittämistä valtakunnankansleriksi. Kun Adolf Hitleristä tuli valtakunnankansleri 1933, Frick nimitettiin sisäministeriksi Hitlerin ensimmäiseen hallitukseen. Wilhelm Frick toimi sisäministerinä vuoteen 1943 saakka, jolloin Adolf Hitler nimitti hänet Böömin ja Määrin valtakunnanprotektoriksi. Siinä tehtävässä Frick myös pysyi sodan loppuun saakka 1945.

Frick vangittiin ja tuomittiin kuolemaan Nürnbergin näytösoikeudenkäynneissä 1946. Hänet hirtettiin 16.10.1946, jolloin hän huusi viime sanoikseen: "Kauan eläköön Pyhä Saksa!"

Henrik Holappa

Takaisin