Disney ja juutalaiset:

Eisnerin ja hänen kaltaistensa täytyy lakata vahingoittamasta lapsiamme

William L. Pierce

Walt Disney 5.12.1901-15.12.1966

Olemme puhuneet juutalaisten uutis- ja viihdemedian hallinnasta ennenkin, mutta se on aihe, joka on niin tärkeä, että meidän täytyy puhua siitä uudelleen ja uudelleen. Meille on ehdottoman välttämätöntä ymmärtää, ketkä hallitsevat massamediaamme ja kuinka he käyttävät sitä Amerikan vahingoittamiseen.

Aivan hiljattain mediamaailmassa tapahtui suuri uudelleenjärjestely, kun Walt Disney -yhtiö maksoi 19 miljardia dollaria saadakseen Capital Cities/ABC:n hallinnan, yhtiön, joka omistaa ABC-televisiokanavan. Se tekee Disney -yhtiöstä suurimman kaikista mediajättiläisistä. Ja se tekee miehen, joka hallitsee Disneytä, Michael Eisnerin, kaikkein voimakkaimmaksi mediapomoksi maailmassa.

Mitä tämä tarkoittaa kansamme tulevaisuuden kannalta? Pitäisikö meidän olla huolissamme siitä, että yhtiö, joka antoi meille Mikki Hiiren, Aku Ankan ja Lumikin tulee tulevaisuudessa näyttelemään paljon suurempaa roolia amerikkalaisten televisionkatsojien mielipiteiden muokkaamisessa ja moraalisten ja kulttuurillisten standardien asettamisessa kansallemme?

Minäpä vastaan tuohon kysymykseen: Kyllä, meidän todellakin pitäisi olla huolissamme, koska Walt Disney -yhtiö ei ole sitä mitä se ennen oli. Se on muuttunut tervehenkisestä lasten viihteen tuottajasta pahantahtoiseksi solutuksen työkaluksi, jonka tarkoituksena on heikentää ja tuhota kansamme.

Ymmärtääksemme miten näin on käynyt, menkäämme takaisin alkuun. Walt Disney syntyi vuonna 1901 työväenluokkaiseen, Keskilännen amerikkalaisperheeseen. Hän vietti varhaiset vuotensa perheen maatilalla Missourissa. Teini-iässä hän auttoi perheensä elannonhankinnassa jakamalla sanomalehtiä. Myöhemmin hän kiitti poikana lehtienjakoreitillään kehittämäänsä työkuria kyvystään päästä esteiden yli ja saavuttaa menestystä.

Musiikkia Waltin elokuvasta Pinokkio (1940)

Vaikka nuori Walt tuli tyypillisestä amerikkalaisesta taustasta, ilman etumatkaa tai etuoikeuksia, hän oli henkilö, jolla oli poikkeuksellisia lahjoja ja intoa. Hän tunti suurta taiteellista kutsumusta ollessaan vielä ala-asteella ja osallistui kirjeenvaihtokurssille oppiakseen piirtämistä. Hän jatkoi piirtäjänkykyjensä kehittämistä yläluokilla pilapiirtäjänä koulun omalle lehdelle. Hän jätti koulun kesken ja palveli ensimmäisessä maailmansodassa. Sodan jälkeen, sen sijaan, että olisi käynyt koulunsa loppuun, hän ja toinen nuori taiteilija aloittivat kokeilut animaatiofilmien kanssa pikkuisessa studiossaan Kansas Cityssä. Käyttäen hyvin alkeellisia välineitä, he tekivät lyhyitä piirroselokuvia, jotka perustuivat satuihin. He yrittivät myydä elokuviaan newyorkilaisen elokuvalevittäjän kautta, mutta tämä newyorkilainen käytti hyväkseen kamppailevia nuoria elokuvantekijöitä: hän varasti heidän työnsä ja jätti heidät nuolemaan näppejään.

Vuonna 1922, 20 vuoden kypsässä iässä, Walt Disney päätti aloittaa alusta Hollywoodissa. Hän myi kameransa hankkiakseen rahaa Kalifornian-matkaan. Siellä hän otti avukseen veljensä Royn, joka otti vastuun bisnes-puolesta, ja suostutteli sen jälkeen taiteilijakaverinsa Kansas Citystä tulemaan mukaan. Waltin innolla ja päättäväisyydellä he avasivat uuden elokuvastudion. He keksivät animaatiohahmon nimeltä Oswald the Rabbit (Oswald-jänis, suom. huom.) ja sarja animaatiofilmejä, joissa Oswald esiintyi, antoi heille jalansijan filmibisneksessä.

Oswald-jänis animaatiofilmistä
"The Ol' Swimmin' Hole" (1928)

Myöhemmin äänielokuvien tultua 1927, Walt keksi Mikki Hiiren. Walt itse antoi Mikille äänensä. Mikki Hiiri oli huikea menestys ja auttoi Walt Disney Productions:ia menestymään ja kasvamaan.

Vuosien varrella Walt Disneyn hedelmällinen mielikuvitus antoi meille Aku Ankan, Hessun ja Pluton, elefantti Dumbon ja joukon muita eläinhahmoja, jotka kiehtoivat lapsia joka puolella maailmaa yli 60 vuoden ajan. Vuonna 1937 Disney tuotti suuren mestariteoksensa nimeltä Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Tämä kauniisti animoitu satu vetosi niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Kuten monet sadut sen juuret ovat syvällä kansamme rodullisessa tajunnassa.

Lumikin jälkeen tuli Pinokkio, Fantasia ja Bambi. Walt Disney Productions:ista tuli suuri voima amerikkalaisessa elokuvateollisuudessa. Ja se oli ainutlaatuinen, koska se oli ainoa suuri elokuvatuottaja Hollywoodissa, jota eivät omistaneet tai hallinneet juutalaiset. Se seikka, että Walt Disney ei ollut juutalainen aiheutti hänelle kuitenkin ongelmia. Häntä ympäröivät juutalaiset, joita ärsytti hänen vaikutusvaltansa amerikkalaiseen kulttuuriin. Häntä vastaan organisoitiin kuiskuttelukampanja. Levitettiin tarinoita, että hän oli fasisti. Hänellä alkoi olla vaikeuksia saada työvoimaa.

Todellinen ongelma oli tietenkin se, että Walt Disneyn näkemys maailmasta, mikä heijastui hänen tuottamiinsa filmeihin, oli aivan erilainen kuin juutalaisilla elokuvatuottajilla hänen ympärillään. Niin kauan kuin Walt teki lyhyitä Mikki Hiiri- ja Aku Ankka -animaatioitaan, tätä ongelmaa voitiin katsoa sormien läpi. Kun hän alkoi animoida täyspitkiä satuja kuten Lumikki ja Tuhkimo, juutalaiset Hollywoodissa alkoivat käydä hermostuneemmiksi. Lumikin maailma oli kokonaan valkoinen maailma, eurooppalainen maailma. Se toi valkoisten amerikkalaisten mieliin rodullisia muistoja ja juutalaisten mediapomojen tarkoituksena silloin kuten nytkin oli saada valkoiset amerikkalaiset unohtamaan juurensa. He halusivat alkaa promotoimaan monikulttuurisuutta heti kun toinen maailmansota oli ohi, ja Walt oli edelleen heidän tiellään. He eivät voineet tyrkyttää rodunsekoitusta elokuvissaan jonkun niin suositun kuin Walt Disneyn kieltäytyessä tulemasta mukaan: kontrasti olisi liian selvää yleisölle. Jopa Disneyn äärimäisen suositut luontoelokuvat joutuivat muun Hollywoodin inhoamiksi. Elokuvat, jotka promotoivat eläin- ja luontorakkautta herättivät epäluuloa miehissä, joiden näkemys elämästä oli täysin taloudellinen ja urbaani.

Nämä voivat vaikuttaa pieniltä eroilta, ja itseasiassa useimmilla ihmisillä Hollywoodin ulkopuolella ei ollut mitään hajua ideologisesta ja kulttuurillisesta konfliktista Walt Disneyn ja muiden filmituottajien välillä. Tämä konflikti tuli kaikkein lähimmäksi yleisön huomion herättämistä 1940- ja 1950-luvuilla, kun Walt Disneyn totaalinen sympatian puute kommunismia kohtaan ja kieltäytyminen kommunistisen propagandan päästämisestä mihinkään hänen tuotannoistaan asetti hänet erilleen muusta Hollywoodista. Waltin eläessä Hollywood ei kuitenkaan voinut tehdä paljoa asian suhteen. Hän oli liian suosittu amerikkalaisten keskuudessa.

Waltin kuoltua 1966 tilanne kuitenkin muuttui. Hänen yhtiönsä menestys oli riippunut hänen neroudestaan ja ilman häntä sen oli vaikeaa pysyä mukana kilpailussa. Disney -yhtiön voittojen kutistuttua monien vuosien ajan, juutalaiset nurkanvaltaajat Saul Steinberg ja Irwin Jacobs hyökkäsivät haaskalle. Vuonna 1984, Steinbergin ensin lypsettyä yhtiöltä 32 miljoonaa dolaria, Disneyn perheen osakkeenomistajat olivat liian heikkoja vastustaakseen Michael Eisnerin valtausta, joka oli Paramount Pictures:in juutalainen pomo. Eisner vuorostaan toi mukanaan kakkosmiehensä, toisen juutalaisen, Jeffrey Katzenbergin. Yhtiö, jonka Walt Disney rakensi -- yhtiö, joka antoi meille Lumikin ja Fantasian -- on ollut juutalaisissa käsissä aina siitä lähtien.

Ensimmäisenä päivänään Disney -yhtiön puheenjohtajana -- ensimmäisenä päivänään, uskokaa tai älkää -- Eisner määräsi R-luokituksen saaneen elokuvan tuotannon aloittamisen, joka kertoi tyypillisen neuroottisen juutalaisen perheen kinkyistä seksuaalisista toilailuista Los Angelesin alueella. Tämä oli ensimmäinen Disney -yhtiön koskaan tuottama R-luokituksen saanut elokuva -- mutta ei todellakaan viimeinen. (Suom. huom: R-luokituksen saanutta elokuvaa ei USA:ssa alle 17-vuotias saa mennä katsomaan tai vuokrata ilman aikuisen huoltajan tai vanhemman läsnäoloa.)

Michael Eisner

Tehdään se nyt selväksi, että kukaan, joka minut tuntee, ei pidä minua siveyden sipulina. Olen sitä mieltä, että aikuisfilmeille on paikkansa. Olen myös sitä mieltä, että lapsuuden viattomuudelle ja lapsuuden fantasialle ja lapsuuden mielikuvitukselle pitäisi olla paikkansa: eli toisin sanoen, paikka sellaisille filmeille, mitä Walt Disney ennen tuotti. Ja Amerikassa pitäisi olla paikka yhtiölle, joka tuottaa sellaisia filmejä. Pitäisi olla paikka sellaiselle elokuvantekijälle, jolla on taiteellinen visio ja taiteellinen lahja pelkän voitonhimon sijasta.

Itseasiassa se mitä Michael Eisner on tehnyt Disney -yhtiölle on paljon pahempaa kuin sen sielun pois leikkaaminen. Hän on muuttanut sen pelkäksi työkaluksi juutalaisten kampanjalle monikulttuuristaa Amerikka. Hän on tehnyt siitä henkisesti tuhoisan propagandavälineen, joka on tähdätty lapsiimme.

Tästä ei ole parempia esimerkkejä kuin pari hiljattain tullutta lasten elokuvaa, jotka Disney -yhtiö on tuottanut Eisnerin alaisuudessa: Viidakkokirja ja Pocahontas. Itseasiassa, vuonna 1967, vuosi Walt Disneyn kuoleman jälkeen, alkuperäinen Disney -yhtiö teki animaatioelokuvan, joka perustui Kiplingin Viidakkokirja-tarinoihin Intiasta. Se oli Disney-perinteen mukainen elokuva, tehty viihdyttämään lapsia eikä aivopesemään heitä. Viime vuonna herra Eisner tuotti uuden, poliittisesti korrektin version Viidakkokirjasta. Uusi versio, joka käyttää oikeita ihmishahmoja animaation sijasta, promotoi rotujenvälistä seksiä. Herra Eisnerin versiossa valkoiset miehet esitetään halveksuttavina, pelkurimaisina, epäpätevinä ja epä-lojaalisina. Valkoinen sankaritar torjuu brittiläisen upseeri-sulhasensa ja antaa itsensä joutua intialaisen viidakkopojan viettelemäksi ja voittamaksi, jota esittää kiinalainen näyttelijä. Ja tietenkään se ei muistuta mitenkään mitään mitä Rudyard Kipling on kirjoittanut. Minun tuskin tarvitsee kommentoida elokuvaa Pocahontas, joka on saanut niin paljon julkisuutta viimeaikoina, paitsi että sanon, että sen viesti on sama kuin Eisnerin versiossa Viidakkokirjasta: eli, että rodunsekoitus on täysin OK, että ei ole mitään syytä miksi valkoisen miehen ei pitäisi mennä naimisiin intiaaninaisen kanssa tai miksi valkoisella naisella ei pitäisi olla suhdetta kiinalaisen miehen kanssa.

Herra Eisnerilta kesti kymmenen vuotta raahata Disney -yhtiö alas Pocahontaksen tasolle. Hän on varovainen mies. Hän tietää, että panokset ovat kovia. Hän ei todellakaan tahdo toimia liian nopeasti ja aiheuttaa negatiivista reaktiota amerikkalaiselta yleisöltä. Hän ei halunnut hälyttää amerikkalaista yleisöä aikomuksistaan kymmenen vuotta sitten. Niinpä hän aloitti R-luokituksen seksifilmeillä ja eteni asteittain elokuviin, jotka kertovat valkoisille lapsille, että rodunsekoitus on hienoa ja jaloa, ja että ei-valkoisilla on oikeasti paljon enemmän luonnetta kuin valkoisilla. Mutta uskon, että herra Eisnerilla oli tämä lopputulos selkeänä mielessään siitä ensimmäisestä päivästä lähtien, kun hän otti Disney-yhtiön haltuunsa ja alkoi turmella sitä.

Ja nyt herra Eisnerilla tulee olemaan myös ABC-televisiokanava hallinnassaan. En usko sen muuttavan paljoakaan ABC:n linjaa. ABC, kuten muutkin tv-kanavat, on ollut melko tiukasti juutalainen alusta alkaen. Sitä johti juutalainen mediapomo Leonard Goldenson yli 30 vuotta. Se tosiasia, että Capital Cities Communications, jonka puheenjohtaja on Thomas Murphy, ei-juutalainen, fuusioitui Goldensonin ABC:n kanssa kymmenen vuotta sitten, ei juuri vaikuttanut ohjelmistoon. Goldensonin väki pysyi politiikasta määräävissä asemissa. Eisnerin ABC:n osto vain lujittaa hieman asioita juutalaisissa käsissä. Se poistaa Murphyn kuvasta ja tekee ABC:lle helpommaksi tulla vielä poliittisesti korrektimmaksi kuin mitä se oli. Se tarkoittaa sitä, että tulemme näkemään vielä useammin kuin ennen ABC-kanavalla ohjelmia, jotka promotoivat rodunsekoitusta ja heikentävät valkoisten itseluottamusta. Se nopeuttaa hieman aikataulua, jonka mukaan tuputetaan vielä tuhoisampaa propagandaa kuin ennen. Se tarkoittaa sitä, että lapsemme tullaan altistamaan vieläkin intensiivisemmälle aivopesulle kuin ennen.

Tilanne muun uutis- ja viihdemedian kanssa ei ole tietenkään juuri erilainen. Aivan kuten juutalaiset kaappasivat Hollywoodin 1930-luvulla, he kaappasivat myös muun median, ja tänään heillä on niin ylivoimainen vaikutusvalta, että jopa ne, jotka eivät ole juutalaisia, menevät heidän politiikkansa mukana tullakseen toimeen heidän kanssaan.

Usein, kun otan esille tämän juutalaisen mediahallinnan sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat poliittisesti korrekteja, he vastaavat sanomalla, ettei sillä ole väliä kuka hallitsee mediaa. Miksi se häiritsee minua, että juutalaiset johtavat Holywoodia, he kysyvät vinoilevalla, alentuvalla äänensävyllä. Tiedän, että ihmiset, jotka vastaavat tällä tavalla, eivät ole rehellisiä. He todellakin olisivat sitä mieltä, että sillä on väliä, jos esimerkiksi minä hallitsisin mediaa. Ja itseasiassa minua huolestuttaisi jos mikä tahansa ryhmä, jolla on oma agendansa, saisi median hallinnan. Minua huolestuttaisi, jos kaikki media olisi esimerkiksi etelän baptistien käsissä, tai radikaalien kasvissyöjien.

Minua huolestuttaa kuitenkin erityisesti juutalaisten median hallinta, kahdesta syystä. Ensinnäkin, ihmiset, jotka hallitsevat mediaa, hallitsevat myös Amerikan poliittista prosessia: he hallitsevat, käytännössä, hallituksemme politiikkaa ja sitä suuntaa, minkä yhteiskuntamme ottaa. Tämä sen vuoksi, että poliitikot, olivatpa he demokraatteja tai republikaaneja, eivät pistä juutalaisille hanttiin. Sen sijaan he matelevat juutalaisten jaloissa. Jokainen poliitikko tietää, että hänet täytyy esittää myönteisesti mediassa, jos hän haluaa tulla valituksi, ja jokainen poliitikko tietää, kuka hallitsee mediaa.

Toinen syy, miksi juutalaisten medianhallinta on sellainen katastrofi meille, perustuu juutalaisten ainutlaatuiseen luonteeseen. Jos baptistit hallitsisivat mediaa, ehkäpä he suostuttelisivat hallituksen säätämään lain, joka kieltäisi rakastelun sunnuntaisin. Jos radikaalit kasvissyöjät hallitsisivat mediaa, saattaisimme joutua syömään soijapurilaisia hampurilaisten sijaan.

Mutta me voisimme selvitä noista asioista. Emme ehkä olisi kovin onnellisia, mutta voisimme selvitä: kansamme voisi selvitä. Eivät baptistit eivätkä kasvissyöjät yritä korruptoida meitä henkisesti tai tuhota rotuamme.

Mutta korruptointi ja tuhoaminen ovat juuri sitä, mitä herra Eisner tekee. Se on sellaisten elokuvien kuin Viidakkokirja ja Pocahontas tarkoitus. Ne on tähdätty, ensimmäiseksi, lastemme henkiseen korruptointiin, ja lopullisesti, kansamme tuhoamiseen.

Tiedän, että tämä lausunto kuulostaa äärimmäiseltä joistakin ihmisistä, jotka eivät ole tutustuneet juutalaisen medianhallinnan faktoihin. He ajattelevat, että kaksi hiljattain Walt Disney -yhtiöltä tullutta lasten elokuvaa, jotka promotoivat rodunsekoitusta, eivät riitä todisteeksi tuomitsemaan kaikkia ihmisiä, jotka hallitsevat uutis- ja viihdemediaamme. Ja minun täytyy yhtyä tähän. Tarvitaan paljon enemmän todisteita kuin tämä. Mutta todisteet ovat olemassa, kaikille, jotka eivät pelkää katsoa niitä, kaikille, jotka eivät ole niin päättäväisesti poliittisesti korrekteja, että kieltäytyvät katsomasta niitä.

Esimerkiksi, ajatelkaapa sitä, mitä on tapahtunut populaarimusiikkiteollisuudelle viimevuosina. Kyse ei ole pelkästään "gangsta rapista", josta olemme kuulleet muutaman republikaanipoliitikon valittavan, koska mediaväki on tyrkyttänyt "gangsta rappia" hieman liian nopeasti ja aiheuttanut negatiivisen reaktion amerikkalaisilta. Kyse on kokonaisesta trendistä, jonka mukaan populaarimusiikki kulkee pois perinteisistä valkoisista muodoista kohti ei-valkoisia muotoja. Minun ei tarvitse kertoa teille, kuka hallitsee populaarimusiikkiteollisuutta Amerikassa, mutta kerronpa kuitenkin. Erityisesti, suurimmat musiikkiyhtiöt, jotka promotoivat mustaa "rap" -musiikkia valkoisten lasten keskuudessa -- yhtiöt kuten Time Warner ja MTV -- ovat tiukasti juutalaisia. Juutalainen nimeltä Gerald Levin on Time Warnerille mitä Michael Eisner on Disneylle. Ja MTV:n omistaa Sumner Redstone, toinen juutalainen, Viacom Corporation -yhtiönsä kautta. Nämä kolme yhtiötä, jotka olen juuri maininnut -- Disney, Viacom ja Time Warner -- ovat Amerikan kolme suurinta massaviihteen tuottajaa -- ne ovat numero yksi, numero kaksi ja numero kolme -- ja ne ovat kaikki juutalaisten hallinnassa. Onko se vain sattumaa? Ajattele sitä!

Voisin viettää seuraavan tunnin puhuen suurimpien mediapomojen sukujuurista. Mitä teidän todella täytyy tehdä tullaksenne vakuuttuneiksi on kuitenkin asian omatoiminen tutkiminen. Lähetän mielelläni teille tarpeeksi faktoja, jotta pääsette alkuun. Sen kun vain kirjoitatte minulle.

Ajatus, jonka kanssa haluan jättää teidät tänään, on tämä: Tänä aikakautena, jolloin massamedialla on niin voimakas vaikutusvalta kansamme ajatuksiin ja asenteisiin ja arvoihin, on elintärkeää, että otamme tuon median hallinnan pois ryhmältä, joka on meille läpeensä vieras. Se on ryhmä, jonka pääasiallinen tarkoitus on tylsistyttää meidän identiteettimme ja tappaa kaikki rotutietoisuus keskuudestamme, niin ettemme pysty vastustamaan niitä myrkyllisiä oppeja, joita he promotoivat. Nämä opit ovat monikulttuurisuus ja kosmopolitismi ja egalitarismi -- ja tietysti "moninaisuus" -- kaikki nuo rodullisesti tuhoisat poliittisen korrektiuden "ismit".

Tänä aikakautena, kun kaikkein tärkein vaikuttaja lapsen itsekuvan kehitykseen on televisioviihde, on elintärkeää, että Michael Eisner ja Sumner Redstone eivät ole ne, jotka määräävät tuon viihteen sävystä.

Me kaikki tiedämme, että Amerikka on menettänyt tarkoituksentajunsa ja on tuuliajolla. Me kaikki tiedämme, että amerikkalainen yhteiskunta on hajoamassa. Me kaikki tiedämme, että kontrolloitu media on purkanut perinteiset arvomme, perinteisen elämäntapamme, perinteiset sankarimme ja roolimallimme ja tekee niistä naurunalaisia. Me kaikki tiedämme, että valkoisten rodullisen syyllisyydentunteen ajatus, vähemmistöjen palvomisen ajatus, ajatukset, että meidän pitäisi suvaita perversioita ja hyväksyä ne "normaaleina" -- kaikki nämä ajatukset ovat massamedian antamia. Vieraantuminen ja välinpitämättömyys lisääntyy nuorisomme keskuudessa. Perinteinen amerikkalainen perhe on vakavasti rappiolla. Rotujen seka-avioliitot ovat kasvussa. Ei-valkoiset maahanmuuttajat vyöryvät rajojemme yli, ilman mitään vakavaa yritystä pysäyttää heitä. Poliittinen järjestelmämme on toivottoman korruptoitunut.

Ainoa tapa, jolla voimme edes alkaa parantaa tätä sairautta, on saada jälleen täydellinen hallinta massamediastamme. Mediaamme pitää käyttää antamaan kansallemme identiteetti; tunne rodullisesta yhteisöstä; tunne sukulaisuudesta, yhteenkuuluvuudesta; tunne rodullisesta ja kansallisesta tarkoituksesta. Meidän täytyy ottaa kontrolli pois niiltä, jotka nyt käyttävät mediaa hämmentääkseen meitä, vieraannuttaakseen meitä ja johtaakseen meitä harhaan. Vain kun oma kansamme asettaa medialle standardit, vain kun oma kansamme päättää mitä asenteita ja arvoja lapsillemme pitäisi opettaa, meistä voi tulla taas vahvoja ja terveitä -- ja tämä tarkoittaa juutalaisen medianhallinnan hajoittamista. Antakaa minun kuulla teistä tämän kaikkein tärkeimmän kansaamme kohtaavan aiheen tiimoilta.

Takaisin