Meille länsimaisen demokratian kasvateille ovat sellaiset asiat kuin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sananvapaus, kokoontumisvapaus, uskonnon vapaus ja elinkeinon harjoittamisvapaus itsestäänselvyyksiä, jotka koetaan ikään kuin annettuina ilman, että niiden oikeutusta ja tarpeellisuutta kyseenalaistettaisiin. Tämän lisäksi meillä on sellaisia vähemmistösuojaa koskevia lakeja, jotka sotivat demokratian enemmistöperiaatetta vastaan, mutta jotka kuitenkin hyväksytään demokratiaan kuuluvina, koska ne nähdään jotenkin intuitiivisesti kuuluvan sen luonteeseen.
Demokratiaan näyttää olevan sisällytetyn kaikki "hyvät" asiat, mutta vähänkin tarkempi tarkastelu paljastaa meille sellaisia piirteitä, jotka arkimerkityksessään ovat kaikkea muuta kuin demokraattisia. Miksi demokratia sitten on maailmassa vallitseva poliittinen järjestelmä ja miksi sen suosima arvomaailma on lyönyt itsensä läpi lähes kaikkialla, minne länsimainen kulttuuri on ulottunut? Mikä on sen näennäisen suosion salaisuus ja ketkä siitä lopulta hyötyvät? Tämän artikkelin puitteissa yritämme löytää vastauksia ainakin joihinkin näistä kysymyksistä. Se on välttämätöntä, sillä tuon koko maailmalle tuhoisan ajattelun horjuvat perusteet - sanalla sanoen savijalat - on vihdoinkin uskallettava potkia pois paikoiltaan.
LÄNSIMAINEN DEMOKRATIA JA HISTORIAN LOPPU
Demokratian voittokulku näyttää siltä kuin se olisi jonkun dialektisen välttämättömyyden viimeinen päätepiste ja siksi se olisi samalla tavalla oikeutettu kuin sosialismi Karl Marxin teorioissa. Tällaisena demokratia on meille haluttu esittääkin, valistuksen hedelmänä, jossa kuljetaan aina kohti parempaa vapauden maailmaa. Demokratian kiihkeimpien puolustajien mielestä ihmiskunnan historia on luonteeltaan teleologista, jossa kuljetaan kohti täydellistä päämäärää. Tuo päämäärä on nyt saavutettu ja sitä edustaa tietenkin länsimainen edustuksellinen demokratia. Teleologisen käsityksen mukaan demokratia ei ole ainoastaan parempi kuin muut yhteiskuntamallit vaan se on paras kaikista, myös tulevista: se on historian loppu ja historian tarkoitus. Demokratia on sen puolustajille päämäärä itsessään eikä väline, se on yhteiselämän korkein hyvä sinänsä. Koska demokratia on päämäärä itsessään, sillä ei voi olla muita päämääriä. Siksi sen sisällön pitääkin olla jotakin todella suurta, jotta sitä voidaan pitää näin itseriittoisena.
DEMOKRATIA: MIELEN TOTALITARISMI
Länsimaisen ihmisen on hyvin vaikea vapautua demokratian opeista, koska hän elää jatkuvasti niiden lakien alaisena ja hän on imenyt ikään kuin jo äidinmaidossa demokratiaan sovitetun etiikan. Demokratiaan sisältyvän etiikan omaksunut keskivertokansalainen on sen vanki, eikä hän voi sen vuoksi hyväksyä toisenlaisia, rationaalisempia toimintamalleja, jos ne sotivat tätä etiikkaa vastaan. Siksi demokratian kyseenalaistamista pidetään vaistomaisesti pahana asiana, koska se sotii silloin sen pohjana olevaa etiikka vastaan joka on aina hyvä. Ihminen on myös rationaalinen olento, joten hän kyllä ymmärtää hyvien perusteluiden logiikan, mutta koska tunteet pohjimmiltaan ohjaavat ihmisen järkeä, ne haluavat kieltää kategorisesti ihmiseltä lähes tulkoon kaikki sellaiset epämiellyttävyydet, jotka rikkovat jo lapsuudesta saatujen arvokäsitysten ja vallalla olevien totuuksien harmonian. Ihminen ei yksinkertaisesti halua kuulla omista käsityksistään poikkeavaa tietoa ja jos hän sitä kuuleekin niin hän ei sitä kuuntele.
Päältäpäin katsoen on jotenkin ristiriitaista, että vapaana pidetyssä demokratiassa vallitsee mielen totalitarismi. Eikö juuri demokratialla tarkoiteta kaiken pluralismin hyväksymistä, siis sallimalla myös sellaiset käsitykset, jotka ovat demokratian vastaisia? Tosiasiassa demokratiassa ei voi edes syntyä aitoa pluralismia, koska demokratian arvomaailman totaalisesti omaksuneet ihmiset ovat tunnetasolla sitoutuneet sen etiikkaan niin voimakkaasti, että toisenlainen kuin demokraattinen yhteiskunta-ajattelu on heille ajatuksena mahdotonta. He saavat kyllä ylenpalttisesti jopa puolueetonta informaatiota erilaisista yhteiskuntajärjestelmistä ja niiden moraalikäsityksistä, mutta heidän on äärimmäisen vaikea nähdä niissä mitään hyvää, koska länsimaisen etiikan silmälaput estävät sellaisen tiedon sisäistämisen.
DEMOKRATIAA VAIKKA VÄKISIN
Jokaisen yhteiskuntajärjestelmän luonteeseen kuuluu, että vallassa olevat haluavat hintaan mihin hyvänsä säilyttää asemansa. Parlamentaarisen demokratian luonteeseen taas kuuluu se, että valta vaihtuu säännöllisin ajoin rauhanomaisesti, jonka vuoksi kaikilla on periaatteessa mahdollisuus osallistua poliittiseen kilpailuun vallasta.
Toisen maailmansodan jälkeen demokraattiset yhteiskunnat ovat sen luontaisena pidettyä periaatetta vastaan kuitenkin kieltäneet joiltakin ryhmiltä poliittisen osallistumisen, koska nämä ryhmät haluavat vaihtaa demokratian kokonaisuudessaan johonkin muuhun. Demokratian puolustajat sanovat tähän, että sillä on oikeus itsepuolustukseen vaikka sitten sellaisin keinoin, jotka sotivat demokratian periaatteita vastaan. Loogisesti loppuunvietynä tällainen ajattelu johtaa siihen, että vaikka 90% kansasta haluaisi vaihtaa demokratian johonkin muuhun järjestelmään, valtion tulisi estää tällainen pyrkimys yksinkertaisesti siitä syystä, että demokratian vastustaminen on epädemokraattista. Tässä siis palvotaan demokratian muotoa sisällön kustannuksella. Hyvä käytännön esimerkki tällaisesta logiikasta tulee muutaman vuoden takaisista Algerian vaaleista. Kun länsimaisen demokratian vastustajina tunnetut muslimit saivat yli 60% äänistä, päättivät vähemmistöön jääneet vallassaolijat hylätä vaalituloksen ja julistaa poikkeustilan, koska vaalituloksen hyväksyminen olisi merkinnyt demokraattisen järjestelmän tuhoa!
Esimerkki on muutenkin hyvin kuvaava, sillä se heijastaa hyvin myös länsimaisia käsityksiä demokratiasta. Nimenomaan lännessä siitä on tullut valtaapitäville ja sen hämärille taustaryhmille vain pelkkä ulkokuori, kanonisoitu toimintamalli, jolla ei ole muuta funktiota kuin toimia itsetarkoituksena ja taata valtaeliitin pysyminen vallassa. Demokratian sisältö, tasa-arvo ja ihmisoikeudet, on jätetty hyväuskoisille ja tunteellisille hölmöille, jotka luulevat demokratiaa puolustaessaan taistelevansa jonkun hienonkin asian puolesta, vaikka näin tehdessään tulevat tukeneeksi vain jonkin pienen valtaklikin kuten bilderbergiläisten etuja.
HYÖTYAJATTELU LOI DEMOKRATIALLE MORAALIN
Miksi demokraattista hallintomuotoa puolustetaan niin kiihkeästi, ja jopa sellaisin keinoin, jotka ovat epädemokraattisia? Onko demokratia kaikkien etu vai palveleeko se vain joidenkin etuja? Demokraattisen parlamentarismin sanotaan vastaavan niitä arvoja, joita se puolustaa, kuten tasa-arvoa. Miksi sitten esimerkiksi juuri tasa-arvosta on tullut sellainen demokratiaan hyvin sopiva perusarvo, jonka toteutumisen edellytyksenä pidetään vain demokratiaa? Väitän, että tasa-arvoa ei voi perustella mistään oikeudenmukaisuuden absoluutista käsin vaan siitä, että se on ollut hyödyllinen arvo jossakin yhteiskunnallisessa tilanteessa. Usein unohdetaan, että valistuksen ajan filosofit, jotka ensimmäistä kertaa yhteiskunnallisessa mielessä tuovat tasa-arvon käsitteen julkiseen keskusteluun sellaisena kuin me sen nyt tunnemme, näkivät siinä ennen kaikkea sen käytännöllisen hyödyn, joka palveli uuteen tilanteeseen siirtyneen yhteiskunnan tarpeita.
Kun 1600-luvulla oltiin uudenaikaisen induktiivisen metodin kehittäjän englantilaisen Francis Baconin (1561-1627) ja ranskalaisen uuden ajan filosofian perustajan René Descartesin (1596-1650) teorioiden myötä siirrytty tieteelliseen vallankumoukseen, sai se aikaan valtavia muutospaineita koko länsimaisessa yhteiskuntajärjestyksessä. Katolisen kirkon ja Tuomas Akvinolaisen (n.1226-1274) stabiili maailmankuva hylättiin ja tilalle pantiin muutos, joka näkyi valtavana kaikilla yhteiskunnan sektoreilla ja etenkin talouselämässä, koska se pystyi konkreettisemmin hyödyntämään uutta empiiristä tiedettä.
Ranskan vallankumous oli vain johdonmukainen seuraus tällaisesta kehityksestä: monarkia ja säätyjako merkitsivät nousevalle porvaristolle feodaalista jäännettä, mikä rasitti heidän toimintavapauttaan. Kysymys oli ennen kaikkea eturistiriidasta, ja jotta voitiin perustella vallan vaihtaminen toiseen valtaan piti sillä olla ylevä syy. Ennen vallankumousta Ranskan porvarit naamioivat vallanhalunsa sillä, että he halusivat oikeudenmukaisuutta, joka tarkoittaa heidän mielestään samaa kuin tasa-arvo. Tosiasiassa tasa-arvon vaatimus riisti kaiken sen mikä kuninkaalla ja aatelistolla oli ennestään ollut, eli etuoikeuden. Sen menetettyään heille ei jäänyt edes symbolisesti mitään minkä vuoksi olla olemassa; heidän olemassaolonsa tarkoitus haluttiin pyyhkiä kokonaan pois ja yhdellä kertaa. Vallankumous sitten poistikin osan heistä kirjaimellisesti. Tärkeintä tässä on huomata, että tasa-arvon vaatimus oli vain väline vallan anastamisessa.
Mihin Ranskan porvaristo sitten tarvitsi tasa-arvolla saatua valtaa eniten? Liiketoimintaansa. Merkantilismi oli kahlinnut Ranskan talouselämää ja siksi Adam Smithin (k. 1790) opit taloudellisesta liberalismista elähdyttivät porvaristoa. Vapaan kaupan ja elinkeinovapauden vaatimukset olivat tärkeitä porvaristolle, koska he näkivät siinä oman valtansa kasvun mahdollisuuden. Ylipäätään talouselämästä oli tullut 1700-luvun lopulta lähtien merkittävä yhteiskunnan muokkaaja ensiksi Englannissa, sitten Yhdysvalloissa ja Manner-Euroopassa. Taloudellisen toiminnan kohteesta teollisuudesta tuli koko yhteiskunnan moottori ja sen leimaama kulttuuri tuli vallitsevaksi. Nykyään talouselämää ja politiikkaa ei voi enää erottaa toisistaan vaan politiikka näyttää pyörivän pelkästään talouselämän ympärillä.
DEMOKRATIA = KAPITALISTINEN MARKKINATALOUS
Koska menestyvän talouselämän edellytyksenä on valtion puuttumattomuus sen toimintaan, kapitalistien on luonnollista tukea sellaista järjestelmää, joka takaa parhaiten tämän toteutumisen. Demokratian ylivertaisuus muihin nähden perustuu näiden materialistien mukaan siihen aivan oikeaan huomioon, että demokratiaan sisään rakennetun tasa-arvo -vaatimuksen ansiosta kukaan tai mikään ei voi nousta teoriassa muita ylemmäksi - yhteiskunnassa ei siis ole mitään sellaista yhtä muiden ylitse menevää periaatetta, jota varten kaikki uhrautuisivat. Mikäli näin olisi, joutuisi talouselämä toimimaan jollekin alisteisesti, joko jollekin henkilölle, uskonnolle tai aatteelle. Varmoina asiansa oikeutuksesta talouselämää hallitsevat ihmiset näkevät epämieluisana asiana sen, että talouselämä olisi vain väline jollekin suuremmalle, sillä heillehän kaikki taloudellinen toiminta on suurinta mahdollista elämässä ja tarkoitus sinänsä. Siksi länsimaista tiedettä yksipuolisesti hyödyntävä teollisuus ja sitä ohjaava talouselämä näkevät demokratiassa parhaan mahdollisuuden toteuttaa omaa itsetarkoitustaan, koska demokratiassakaan ei tähdätä mihinkään suuren ja kaukaiseen päämäärään vaan siinäkin on pohjimmiltaan tärkeintä liike ja oma itseriittoisuus.
Talouselämä on tehnyt demokratiasta sen oman välineen, jonka avulla sille on tullut mahdollisuus toteuttaa ikuisen talouskasvun järjettömyyttä rajallisessa maailmassa täysin vapaasti. Kaikki puhe ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta ovat vain demokratian pintakiiltoa, joilla yritetään saada hyväntahtoiset kansalaiset vakuuttuneiksi sen ylevistä (ikäänkuin ihmisoikeudet ja tasa-arvo sinänsä olisivat moraalisen ylevyyden absoluuttisia mittareita) lähtökohdista, vaikka tosiasiassa sen lähtökohtana on palvella talouselämää. Talouteen vahvasti kytköksissä olevat tiedotusvälineet taas propagoivat kuin yhdestä suusta materialismin autuutta, mikä taas takaa sen, että talouselämän rattaat pyörivät kitkattomasti. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi länsimaisen demokratian eteneminen tai heikkeneminen maailmalla heilauttaa pörssikursseja.
TEKOPYHÄ DEMOKRATIA
Kysymys ihmisoikeuksista ja demokratiasta on myös mielenkiintoinen, sillä niiden suhde ei ole niin yksiselitteinen miten se julkisuudessa halutaan esittää. Kaikesta hymistelyistä huolimatta täysin kyynisten markkinavoimien juoksupoikana toimiva demokraattinen järjestelmä on kiinnostunut ihmisoikeuskysymyksistä kolmannessa maailmassa vasta silloin kun se katsoo, että maan kulttuuri on otollinen taipumaan demokratiaan. Joidenkin maiden demokratialiikkeiden tukemista länsimaiset demokratiat perustelevat sillä, että ne haluavat edistää ihmisoikeuksia, jotka demokratiat ovat itse kohottaneet universaaleiksi ja ylimmiksi arvoiksi. Karumpi totuus on kuitenkin se, että länsimaisen demokratian kulttuuri-imperialistit haluavat hävittää kaikki vielä vastaan sinnittelevät omaleimaiset kansalliset kulttuurit, jotta niihin voidaan istuttaa länsimaiset arvot ja elämäntapa. Ja tämä kaikki markkinavoimien vaatimuksesta, sillä ne haluavat täyttää nopeasti vielä neitseelliset markkinat, jotta kansainvälinen talouselämä voisi jyllätä kaikkialla vapaasti. Ahneudella ei näet ole mittaa eikä määrää.
Sellaiset väitteet, että jossakin kolmannen maailman maassa - esimerkiksi Burmassa ja Kiinassa - ihmiset riemurinnoin ja suurin joukoin kannattaisivat länsimaista demokratiaa, on medioiden luoma kupla. Eristyneissä vahvan kansallisen itsetunnon omaavissa kolmannen maailman maissa demokratiaa kannattavat vain korkeasti koulutetut ihmiset, jotka ovat omaksuneet länsimaiset arvot kansainvälisen tiedeyhteisön kautta opiskelemalla länsimaiden yliopistoissa tai pelkästään asumalla länsimaissa. Tällöin he eivät edusta oman kansansa kulttuuria ja arvoja vaan länsimaista kulttuuria ja sen arvoja, joten näiden "toisinajattelijoiden" vaatimukset ihmisoikeuksista (oikeutta länsimaiseen hyvinvointiin) ja tasa-arvosta ovat moraaliselta kannalta vähintään kyseenalaisia. Tämä piskuinen vähemmistö ei puhu kansansa suulla vaan länsimaisen ihmisen, jonka tämä joukko on ottanut mallikseen. Länsimaisen omahyväisyyden huippuna voidaan pitää sitä, että hyvinvoivat aasialaisopiskelijat on saatu näyttämään medioissa uhrautuvilta aatteen sotureilta ikään kuin he taistelisivat jonkun suuren ja ylväänkin idean puolesta. Eivät nämä demokratian puolustajat tosiasiassa taistele minkään jalon aatteen puolesta vaan viheliäisen talousopin, jonka avulla hekin ajattelevat pääsevänsä jo kertaalleen ryövätyn planeettamme osingoille.
KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ PROPAGOI DEMOKRATIAN ARVOJA
Edellä mainitut demokratian piirteet paljastavat vain osan sen monimutkaisesta rakenteesta, joka ulottuu jo perinteisten kansallisvaltioiden ulkopuolelle. Koska monet maailman ongelmista - varsinkin ympäristöongelmat - ovat globaaleja, eri maat ovat pakotettuja jonkinlaiseen yhteistyöhön. Käytännön syistä kansainvälinen yhteistyö on jossain määrin järkevää perustaa klassisen demokratian periaatteisiin, jossa vaaditaan, että kaikki läsnäolevat joita päätökset koskevat ovat mukana päätöksen teossa ja että kaikki päättäjät ovat kykeneviä tekemään vaativia päätöksiä. Erilaiset poliittiset kulttuurit ja arvokäsitykset eri maiden välillä voidaan vielä jotenkin tunnustaa päätöksenteossa, mikäli kaikki valtiot vain hyväksyvät yhteisen "poliittisesti neutraalin" demokraattisen päätöksentekojärjestelmän. Ongelmana tässä on vain se, että kansainvälinen demokraattinen yhteistyö ja yhteinen päätöksenteko on länsimaiden hitaalla mutta määrätietoisella hivutuksella saanut sisällön, jota määrittävät länsimaisen demokratian tukemat arvot. Alun perin neutraaliksi luotu kansainvälinen järjestelmä on saanut länsimaisen, universaalin sisällön, joka pitkällä aikajänteellä merkitsee kansallisten kulttuurien ja arvokäsitysten alistamista demokratian mukaisiksi. Yhdistyneet Kansakunnat on hyvä esimerkki organisaatiosta, johon osallistuminen merkitsee aina jonkin asteista alistumista länsimaisille arvoille ja demokratiakäsitykselle. Sitä paitsi monille kansallisvaltioita salaa vihaaville demokratiakiihkoilijoille esimerkiksi jokin luonnonsuojelu YK:n puitteissa on vain tekosyy ja keppihevonen, jolla kansallinen päätäntävalta voidaan siirtää kansainvälisille elimille, jotka eivät ole kenenkään kontrolloitavissa ja lopulta hyödyttävät Levantin alueelta kotoisin olevan ryhmän hämäriä tavoitteita "uudesta maailmanjärjestyksestä".
Kansainvälisten medioiden avulla länsimaat soluttavat joka maailman kolkkaan länsimaisen demokratian arvoja, joita ovat vapaus ja tasa-arvo - kyynisesti sanottuna - vapaus osallistua tasa-arvoisesti länsimaisiin kulutusorgioihin. Heikon kansallisen itsetunnon omaavat kolmannen maailman johtajat eivät paljon vastustele länsimaisen demokraattisen ja vapaan elämäntavan vyöryä, vaan kansalaiset ovat alttiina mitä häikäilemättömimmälle tunteisiin vetoavalle propagandalle. Jotta kehitysmaiden johtajat voivat ylipäätään olla vallassa on heidän turvattava "demokratiakehitys" sallimalla vapaa markkinatalous maassaan.
STOP! PYSÄYTTÄKÄÄ TUO ETEENPÄIN RYNNIVÄ HELVETINKONE!
Kansainvälinen markkinatalous ja demokratia ovat kuin siamilaiset kaksoset. Minne toinen kurkottaakin seuraa toinen aina mukana. Demokratian aiheuttamat tuhot eivät siis ulotu vain länsimaihin, vaan sen kiinteän seuralaisen markkinatalouden vuoksi ongelma on maailmanlaajuinen. Demokratian synnyttämät ongelmat ovat pitkälti riippuvaisia sen länsimaisista kannattajista ja siksi se on myös ratkaistavissa heidän kauttaan. Kuten kirjoituksen alussa tuli mainittua, lähes kaikki demokratian kannattajat ovat sitoutuneet siihen tunteenomaisesti, koska tietyt arvot ovat kiinnittyneinä siihen niin vahvasti. Toiseksi demokratia on heidän mielestään paras mahdollinen tekninen väline, jolla ongelmia pyritään ratkaisemaan mutta ilman, että tämän apparaatin tekemillä päätöksillä sinänsä olisi joku päämäärä. Sitä paitsi nämä demokratian ratkaistaviksi tulevat ongelma ovat sen itsensä aiheuttamia kuten luonnon saastuminen. Demokratian merkitys sen kannattajille on näin ollen kaksijakoinen: se on pelkkä väline, kone, joka ei välttämättä liity koettuun elämään ja toisaalta se on moraalisten arvopäämäärien lähde ja tae. Poliittisen päätöksentekojärjestelmän kokeminen tällä tavoin ei voi tuottaa muuta kuin tuhoa, koska siihen sitoutuneet kokevat sen välttämättömyyden sekä emotionaalisesti että rationaalisesti, joten sen puolustajat ovat hyviä kestämään kaikenlaista kritiikkiä, vaikka sen tuhoisat seuraukset ovat koko ajan kaikkien nähtävissä.
Demokratian kannattajien yleisin väite on, että "demokratialle ei ole vaihtoehtoa". Juuri tähän lauseeseen meidän maailman tilasta vilpittömästi huolestuneiden ihmisten on iskettävä. Vaikka demokratian totalitarismi hallitsee kaikkea massatiedotusta, on silti tärkeää lietsoa omassa pienessä sosiaalisessa piirissä kaikkia sellaisia näkemyksiä, jotka kyseenalaistavat demokratian toimivuuden. On saatava aikaan säröjä demokratian vallitukseen, säröjä, jotka kiihdyttävät kansalaiset epäluulon kierteeseen ja jonka aiheuttama paine lopulta murtaa tuon valheen padon. Demokratia on syvälliseen itsekritiikkiin pystymätön järjestelmä, joka etenee kaikkialla kuin helvetinkone tehden korvaamattomia tuhojaan. Pysäyttäkää tuo helvetinkone! Pyhänä pidetyn demokratian tabu on murskattava. Mitä nopeammin demokratia tuhoutuu, sen parempi, sillä varmaahan on, että demokratia ei ole enää kauan pystyssä, vaikka jotkut sen hybrikseen sukeltaneet älyniekat niin lapsellisuuttaan itselleen uskottelevatkin. Vastuullisten kansalaisten on tuotava julki kaikissa yhteyksissä demokratian rakenteellinen heikkous, sen taustavaikuttajat, siitä hyötyvät ja siitä elävät parasiitit. Olemalla etujoukossa, näyttämällä esimerkkiä ja uskaltamalla sanoa toisin mitä demokratian manipuloimat massat "ajattelevat", voimme odottaa kansan todellisen tahdon tulevan esiin. Sellainen kansan tahdon ilmaus olisi demokraattinen teko.
Kalevan Soturi
