Joitakin teknisiä ja kemiallisia huomioita koskien Auschwitzin ja Birkenaun ”kaasukammioita”

Luku "Some Technical and Chemical Considerations about the 'Gas Chambers' of Auschwitz and Birkenau" Germar
Rudolfin toimittamasta teoksesta Dissecting the Holocaust : The Growing Critique of "Truth" and "Memory"

Ennen Leuchterin raporttia[1] ei Auschwitzin ja Majdanekin murhaamiseen tarkoitetuista “kaasukammioista”[2] oltu tehty yhtään vähänkään merkittävämpää tieteellistä tutkimusta, mikä on hämmästyttävää kun ajatellaan aiheen tärkeyttä. Jopa Frankfurtin suuressa Auschwitz-oikeudenkäynnissä 1960-luvun puolivälissä oli teetetyillä asiantuntijalausunnoilla puhtaasti historiallinen fokus, eikä edes puolustus keksinyt pyytää raporttia väitetyistä murha-aseista, jotka ovat osin säilyneet aina näihin päiviin saakka. Päätöksessään oikeus lausui, että siltä puuttuivat ”miltei kaikki sellaiset todisteet, joita normaalissa murhaoikeudenkäynnissä on käytettävissä”, mukaan lukien ”uhrien ruumiit, ruumiinavausraportit, asiantuntijalausunnot kuolinsyystä ja -ajasta, [...] todisteet mitä tulee rikollisiin, murha-aseisiin, jne."[3] eikä oikeudenkäynnin seikkaperäisen analysoinnin jälkeen voi välttyä siltä vaikutelmalta, ettei tämä tuomioistuin, niin kuin eivät muutkaan aihetta käsitelleet ennen sitä tai sen jälkeen, koskaan tehnyt pienintäkään elettä paikallistaakseen yhtään tällaista todistetta tai kuullakseen ketään alan asiantuntijoita. Sama pätee yhtä lailla myös Düsseldorfissa 1970-luvun jälkipuoliskolla käytyyn suureen Majdanek-oikeudenkäyntiin.[4]

Vasta vuonna 1988, siis 45 vuotta väitetystä rikoksesta, saksalais-kanadalainen Ernst Zündel, jota syytettiin kanadalaisessa tuomioistuimessa virheellisten holokaustiuutisten tahallisesta levittämisestä,[5] antoi amerikkalaiselle kaasukammioasiantuntija Leuchterille tehtäväksi koota selvitys todisteista oletetusta murha-aseesta. Robert Faurisson, joka julkaisi teesinsä ihmisten tappamisen kertakaikkisesta mahdottomuudesta Auschwitzin väitetyissä “kaasukammioissa”[6] jo vuonna 1978, oli esittänyt ajatuksen tällaisesta selvityksestä Zündelille. Tämän tuloksena hätäisesti kootussa raportissaan Leuchter tuli tulokseen, ettei hänen tutkimiensa tilojen “väitettyjä kaasukammioita“ ole voitu käyttää sellaisina useista teknisistä syistä. Lisäksi noista väitetyistä “kaasukammioista” otettujen tiilinäytteiden analyysit paljastivat, että niissä oli vain mitättömiä jäämiä Zyklon B:n vetysyanidimyrkystä, kun taas vankien vaatteiden puhdistamiseen Zyklon B:llä käytettyjen syöpäläistenhävityskammioiden seinät sisälsivät suuria määriä sellaisia jäämiä.

Ei ole yllättävää, että tämä raportti nostatti suuren hälyn, mikä johti koko joukkoon julkaisuja.[7][8][9][10][11][12][13][14][15][16][17][18][19][20][21][22][23][24][25][26][27][28][29] Leuchterin raportin ehdotuksesta keväällä 1992 koottu,[19] monesti täydennetty, laajennettu ja uusittu[27] Rudolfin raportti keskittyi Auschwitzin väitettyjen “kaasukammioiden” teknisiin ja kemiallisiin seikkoihin ja sitä tiivistetään ja täydennetään seuraavassa. Majdanekin keskitysleirin väitettyjä “kaasukammioita”, jotka myös olivat Leuchterin raportin aiheena, käsiteltiin lyhyesti tämän teoksen osuuden saksankielisessä versiossa, mutta se on korvattu tässä huomattavasti paremmalla Carlo Mattognon äskettäin julkaisemalla kirjoituksella (katsokaa seuraava luku). Jaamme tässä katsauksen jatkuvasti käytävästä keskustelusta Auschwitzin “kaasukammioita” koskevien ja nyttemmin päivänvaloon tulleiden dokumenttien tulkinnasta, sekä yhtälailla kiinnostavista tätä ja muita vastaavia leirejä koskevista aiheista; vakavia lukijoita opastetaan relevantein kirjallisuusviittein.[27][30][31]

Pressacin mukaan[9] Auschwitz I:n/pääleirin tilat olivat alun perin sotilasparakkeja kaksoismonarkiassa (myöhemmin Puola) ja ne muutettiin keskitysleiriksi Puolaa vastaan käydyn sodan jälkeen. Venäjän sotaretken alettua rakennettiin Auschwitz II/Birkenau Waffen-SS:n sotavankileiriksi venäläisten sotavankien majoittamiseksi. Myöhemmin sitä käytettiin yhä enemmän juutalaisten majoittamiseksi, jotka oli karkotettu kaikista saksalaisten miehittämistä Euroopan osista. Suurten ihmismäärien saapuminen aiheutti suuria terveysongelmia kaikilla leireillä. Tästä syystä kaikilla leireillä oli mittavat desinfiointi- ja syöpäläistenhävitystilat. Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä lähtien oli sellaisten syöpäläisten kuin täiden, sänkyluteiden, kirppujen, koppakuoriaisten jne. hävittämiseksi useimmiten valittu parhaana tuotteena Zyklon B (piimaahan tai kipsiin imeytettyä vetysyanidia). Birkenaun aitauksissa 1a/b sijainneissa rakennuksissa 5a ja 5b oli kummassakin siipi, jonka yksi huone oli varattu syöpäläistenhävittämiseen esineistä vetysyanidilla. Nämä rakennukset ovat täysin koskemattomia vielä tänäkin päivänä.

Historioitsijat olettavat tänä päivänä yleensä, etteivät leirien suuret krematointitilat toimineet pelkästään siinä tarkoituksessa, mihin ne oli alun perin tarkoitettu, eli epidemioiden uhrien hävittämisessä. Näitä epidemioita esiintyi varsin tiheään intensiivisistä desinfiointiyrityksistä huolimatta. He väittävät, että myöhemmin näitä tiloja käytettiin tämän sijasta tai lisäksi joukkotuhontaan, juutalaisten joukkotuhonta mukaan lukien. Tätä tarkoitusta varten joitakin näiden krematointitilojen huoneista väitetään hieman muutetun; sitten ihmisiä tapettiin ("kaasutettiin") niissä Zyklon B:llä.

Silminnäkijätodistusten mukaan oli pääleirin, Auschwitz I:n, krematorio I:ssä tuolloin murhaamiseen tarkoitettu "kaasukammio". Noin 1,5 mailin päässä sijainneessa Birkenaussa (Auschwitz II) sanotaan olleen neljä muuta murhaamiseen tarkoitettua “kaasukammiota” krematorioissa II-V, kuten myös kaksi itse leirin ulkopuolella sijainnutta kaasutustarkoituksiin muunnettua maataloa.

Yksittäisiä laitoksia käsitellään seuraavassa.

Huoneet joissa elottomia esineitä puhdistettiin syöpäläisistä Zyklon B:llä, ovat edelleen koskemattomina rakennusten 5a ja 5b länsi- ja itäsiivissä aitauksissa B1a ja b. Saksalaisten alkuperäisissä rakennuspiirustuksissa nämä huoneet on merkitty "Gaskammer" (kaasukammio),[32] termi, jota tuohon aikaan tavallisesti käytettiin syöpäläistenhävitystiloista.[33] Näissä syöpäläistenhävityshuoneissa, jotka oli varustettu ilmalukoilla, oli kaksi pyöreää halkaisijaltaan noin 20 tuuman aukkoa katon päädyissä, joissa oli ilman sisäänotto- ja poistoventtiilit. Katossa oli kolme ilmanvaihtohormia; kolme uunia asennettiin näihin huoneisiin sinä aikana kun ne olivat käytössä.[34] Tätä järjestelyä, lämmityksellä ja ilmanvaihdolla, on täytynyt pitää minimivaatimuksena laitokselle, jota käytettäisiin kaasutuskammiona elottomien esineiden puhdistamiseksi syöpäläisistä turvallisesti.

2.3. "Kaasukammio" pääleiri Auschwitz I:ssä

Pressacin mukaan ei ole aineellisia tai asiakirjatodisteita, jotka todistaisivat murhaamiseen tarkoitetun “kaasukammion” olemassaolon pääleirin krematoriossa; useita todistajanlausuntoja on kuitenkin olemassa.[35] Pressac sanoo, että silmiinpistävin piirre näissä todistajanlausunnoissa on niiden monet ristiriitaisuudet, tekniset mahdottomuudet sekä yleensä niiden epäuskottava luonne.[36] Viimeisimmässä teoksessaan Pressac ehdottaa, että tämä murhaamiseen tarkoitettu "kaasukammio” oli käytössä ainoastaan tammikuusta huhtikuuhun 1942, ja hän nimittää silminnäkijöiden lausuntoja, joiden mukaan sitä olisi käytetty pidempään, "liioitelmiksi".[37]

Kuva 1: Pääleiri Auschwitz I:n krematorio 1:n pohjapiirros sen alkuperäisessä muodossa. Väitteiden mukaan ruumishuonetta käytettiin myöhemmin "kaasukammiona". 1: eteinen; 2: ruumishuone; 3: pesuhuone; 4: ruumishuone ("kaasukammio"); 5: polttouunihuone; 6: koksivarasto; 7: uurnahuone.

Kuva 2: Pääleiri Auschwitz I:n krematorio 1:n pohjapiirros tänään, sodanjälkeisten muutosten jälkeen: 1: "kaasukammio"; 2: tekaistut Zyklon B -sisäänlaittoluukut; 3: käymälän putket; 4: entinen väliseinä ruumishuoneen ("kaasukammion") ja pesuhuoneen välillä, nyt poistettu; 5: pommisuojan ilmanvaihtohormi; 6: pommisuojan ilmalukko, jota nykyisin kutsutaan väärin "uhrien sisäänkäynniksi"; 7: uurnat; 8: koksipolttoaine; 9: sopimattomasti rekonstruoidut uunit; 10: uusi sisäänkäynti polttouunihuoneeseen; katkoviivat osoittavat alkuperäisen sisäänkäynnin sijaintia; 11: vanhan polttouunin rauniot; 12: tekaistu hormi ilman yhteyttä rakennukseen.

Tämän krematorion suhteen tulemme keskittymään Zyklon B:n sisäänlaittoluukkuihin ja ilmanvaihtoaukkoihin murhaamiseen tarkoitetussa "kaasukammiossa".[38]Kuva 1 esittää rakennuksen pohjapiirustusta sodan alussa, sen ollessa suunniteltu ja rakennettu tavalliseksi krematorioksi, jolla on ruumishuone.[39] Ruumishuonetta sanotaan myöhemmin muutetun toimimaan "kaasukammiona". Zyklon B:n saamiseksi sisään huoneeseen uhrien kaasuttamiseksi, kolme tai neljä aukkoa sanotaan leikatun kattoon myöhemmin, kuten myös yksi tai kaksi muuta voimakkaita ilmanvaihtokoneita varten.[40] Vuoden 1944 syksyllä krematoriota muutettiin toimimaan pommisuojana,[41] kun Zyklon B:n sisäänlaittoluukkujen väitetään olleen jo peitetty huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa 1942.[42]

Kuva 2 esittää krematorion pohjapiirustusta sellaisena kuin se tänä päivänä on.[43] Väitetään, että sodan jälkeen katto peitettiin uudelleen kattohuovalla, joka peitti tämän "kaasukammion" Zyklon B -luukut. Tänään nähtävissä olevat sisäänlaittoluukut asennettiin sodan jälkeen Puolan Auschwitz-museon toimesta - ei, Pressacin mukaan, alkuperäiseen paikkaansa, vaan ennemmin tavalla, jota pidettiin tehokkaampana turistien katselumahdollisuuden kannalta.[44] Tämä muutos ja monet muut, mitä kommunistinen sodanjälkeinen leirin hallinto suoritti, jota voimme käsitellä tässä vain lyhyesti, on tänä päivänä yleisesti tunnustettu "väärennyksiksi".[45]

Kuitenkin katto, ulkoseinät ja pilarit kuten myös rakennuksen perustakin ovat alkuperäisessä tilassaan. Jos aukkoja sisäänlaittoluukuille ja ilmanvaihtolaitteille olisi ollut vahvistetussa betonikatossa, vahinko betonirakenteelle olisi näkyvissä oikeissa paikoissa rappaamattomassa sisäkatossa, koska sellaisia ei voida poistaa jättämättä näkyviä jälkiä.

Yhdessä paikassa katosta näkee selvästi jälkiä murenemisesta, jonka on aiheuttanut sisään tihkuva vesi. Yrityksiä on tehty - turhaan - rapautumisen korjaamiseksi rappaamalla vahingoittunut kohta. On kaksi muutakin paikkaa, missä katto on rapattu, huoneen keskellä ja lähempänä ulkoseinää. Se, peittävätkö nämä paikkaukset entisiä reikiä vai johtuvatko ne korjauksista, on asia, jota täytyy vielä tutkia. Joka tapauksessa ne eivät ole sisäänlaittoluukkuja, jotka olisi jaettu tasaisesti kautta huoneen. Niiden lisäksi, mitkä lisättiin sodan jälkeen, katossa ei ole sellaisia reikiä.

Olisiko Auschwitz-museo voinut erehtyä, ja käyttää sittenkin vanhoja aukkoja paikkoina uusille? Entinen museon johtaja kommentoi hiljattain tähän suuntaan.[46] Katsomme lähemmin hänen tarkistettua mielipidettään.

Betonissa tänä päivänä näkyvissä olevia reikiä ei ole muurattu umpeen, eikä jäänteitä katkenneista rautavahvistustangoista ole kunnolla poistettu. Reikiin on laitettu nopeasti tekaistut puiset kehykset, ja ne on tiivistetty tervalla. Sellainen tökerö työ ei heijasta huolellisuutta, mitä myrkkykaasun käsittely vaatii, eikä se ole tyypillistä saksalaista työtä. Jos SS olisi todella leikannut nämä reiät betonin läpi, voisi odottaa paitsi vahvistavien tankojen kunnollista poistamista, myös niiden neljän aukon yhdenmukaista asettelua alkuperäisen ruumishuoneen kattoon, jotta Zyklon B voitaisiin levittää huoneeseen tasaisesti. Tänä päivänä olemassa olevat aukot kuitenkin on levitetty tasaisesti kattoon vain jos pitää pesuhuonetta, jota ei lisätty tähän huoneeseen ennen kuin vasta sodan jälkeen, osana ruumishuonetta (väitettyä murhaamiseen tarkoitettua "kaasukammiota"); katsokaa kuva 2. Sisäänlaittoluukkujen järjestys käy järkeen näin ollen vain jos ne lisättiin nimenomaisesti tiloja varten sellaisina kuin ne tänä päivänä ovat olemassa, eli "väärennyksinä", joiden mittasuhteet ovat väärin, ts., jos ne lisättiin sodan jälkeen.

Uudessa kirjassaan Pressac sanoo, että tilapäisiä ilmanvaihtolaitteita asennettiin krematorio I:n ruumishuoneeseen maaliskuussa 1941, että näitä ei koskaan korvattu pysyvillä laitteilla, ja ettei tiedetä kuinka ne toimivat.[47] Tämän väitteen tueksi Pressac viittaa Pery Broadiin,[48], jonka lausunnot Pressac oli hylännyt epäuskottavina ensimmäisessä kirjassaan[49] ja jotka vieläpä kertovat ilmanvaihtolaitteesta, joka oli asennettu betonihormiin. Mutta aivan kuten Zyklon B:n sisäänlaittoluukkujen kanssa, tämän ilmanvaihtolaitteen olisi pitänyt jättää havaittavia jälkiä kattoon. On myös kuitenkin mahdollista, että ilmanvaihtoputki oli asennettu seinissä olevien reikien kautta, uunihuoneeseen ja sieltä esimerkiksi hormiin. Mutta koska jakava seinä uunihuoneen ja ruumishuoneen välillä rakennettiin laajalti uudelleen kun tilat muutettiin toimimaan pommisuojana, mitään jälkiä ei tänä päivänä ole löydettävissä.

Tästä kaikesta voi päätellä, että kaikella todennäköisyydellä mitään luukkuja Zyklon B:n saamiseksi näihin tiloihin, jotta niitä olisi voitu käyttää murhaamiseen tarkoitettuna "kaasukammiona" sinä aikana kun niitä väitetään käytetyn sellaisena, ei ole ollut olemassa. Tai, kuten ranskalainen professori Robert Faurisson sen sanoi: "Ei reikiä, ei 'holokaustia'".

Lisäksi ei ollut myöskään suoraa sisäänkäyntiä ulkopuolelta, mistä väitetyt uhrit olisivat päässeet murhaamiseen tarkoitettuun "kaasukammioon". Näin ollen kaikki silminnäkijälausunnot, joissa väitetään, että uhrit johdatettiin "kaasukammioon" sellaisen oven kautta, ovat arveluttavia. Tai, kuten ranskalainen professori Robert Faurisson sen sanoi: "Ei ovea, ei 'tuhoa'".

2.4. Birkenaun "kaasukammiot"

Kokonsa, varustelunsa ja rakenteensa puolesta nämä krematoriot ovat verrattavissa muihin siviilikrematointilaitoksiin, joita Valtakunnassa tuohon aikaan rakennettiin, kuten myös nykyaikaisiin krematorioihinkin.[50] Ruumishuone 1:n, jota väitetään käytetyn murhaamiseen tarkoitettuna "kaasukammiona", yksityiskohtia on jo käsitelty muualla.[9][18][19][21][22][27][31][32][51] Tulemme jälleen keskittymään Zyklon B:n sisäänlaittoluukkuihin, ts. reikiin tässä kellarihuoneessa, joka oli varustettu ilmanvaihdolla, mutta ei lämmityksellä.

Kuva 3 (seuraava sivu) esittää krematorio III:n ruumishuone 1:n ("kaasukammion") pohjapiirroksen; kuva 4 taas esittää halkileikkauksen.[52] Silminnäkijöiden mukaan oli myös kolme tai neljä luukkua tämän tilan katossa, joista Zyklon B laitettiin sisään.[53]

Mitä tulee liittoutuneiden ilmakuvien tarjoamaan todistusaineistoon, lukijaa kehotetaan katsomaan J.C. Ballin lukua tässä teoksessa. Selvästikin tämä tieto viittaa siihen, että joko katoissa ei ollut sisäänlaittoluukkuja, tai sitten nämä olivat niin pieniä, etteivät näy ilmakuvissa, joten mahdollisesti joku näki tarpeelliseksi turvautua valokuvien peukalointiin väärentääkseen ilmakuvat sen mukaisesti.

Tänä päivänä molempien krematorioiden ruumishuoneet 1 ("kaasukammiot") ovat rikki ja romahtaneet. Niissä ei ole merkkejä tykistön kranaattien osumista. Otaksutaan, että nämä huoneet räjäytettiin.[54] Krematorio II:n ruumishuone 1:n ("kaasukammion") katto on yhä enemmän tai vähemmän ehjä ja lepää edelleen osittain betonisten tukipilarien päällä. Suuret osat seinistä ja betonikatosta, jotka yhä ovat nähtävissä kellarin sisäpuolella, ovat edelleen alkuperäisessä tilassaan, suojassa sään vaikutuksilta. Niissä ei ole näkyviä merkkejä mistään eroosiosta tai korroosiosta.

Kuva 3: Auschwitz II (Birkenau) -leirin krematorio II:n ja III:n (jälkimmäinen, peilikuva) ruumishuone I:n ("kaasukammioiden") pohjapiirros. Ruumishuone I / "kaasukammio", 30x7x2,41 m ruumishuone II / '"riisuutumishuone", 49,5x7,9x2,3 m ruumishuone III, myöhemmin edelleen jaettu hissi ruumiiden kuljettamiseksi polttouunihuoneeseen, ensimmäiseen kerrokseen tuuletushormi betoniset tukipilarit betoninen palkki Sisäänkäynti kellariin, lisätty myöhemmin 1-3: Paikat, joista näytteet 1-3 Rudolfin raporttiin otettiin Kuva 4: (pieni, alimmaisena) Halkileikkaus Auschwitz II (Birkenau) -leirin krematorio II:n ja III:n (jälkimmäinen, peilikuva) ruumishuone I:stä ("kaasukammioista"). Ilmanvaihtokuilu Ilman sisäänottoaukko Maata

Kuva 5: Siististi leikattu ilmanvaihtoaukko uunihuoneen katossa, joka avautuu ylempään kerrokseen. Huomatkaa räjäyttämisen aiheuttama vaurio.

Kuva 6: Väitetty Zyklon B:n sisäänlaittoluukku krematorio II:n ruumishuone 1:n ("kaasukammion") katossa; sisäänkäynti osaan kellaria on yhä kulkukelpoinen.

Kuva 7: Väitetty Zyklon B:n sisäänlaittoluukku krematorio II:n ruumishuone 1:n ("kaasukammion") katossa. On selvästi näkyvissä, ettei vahvistustankoja vahvistetussa betonissa edes poistettu; niitä vain taivutettiin ulospäin.

Kuva 8: Lovi (väsymis) -ilmiö, joka on seurannut jälkeenpäin tehdyistä aukoista voiman käytön vuoksi. Ainoa halkeama, joka kulkee seinän halki, etenee, melko luonnollisesti, ikkunan kulmasta.[57]

Kuva 9: Valokuva krematorio II:sta Birkenaussa, helmikuussa 1943.

Kuva 10: Suurennos kuvasta 9. Kaikkien kolmen esineen leveys vaihtelee 55 ja 85 cm välillä. Lisäksi sävyt ovat erilaisia, viitaten eri paikkaan ja ehkä eri muotoon/materiaaliin.

Kuva 11: Halkileikkaus krematorio II:n ruumishuone 1:stä. Perspektiivissä heikkenevät viivat esineistä, ts. niiden mahdolliset sijainnit, piirretty toisensa leikkaavina viivoina.[66]

Kirjassaan Pressac esittää kuvia ilmanvaihtoputkien aukoista krematorio II:n ruumishuone 2:n katossa kuten myös krematorio III:n uunihuoneen betonikatossa.[55] Kuva 5 esittää yhtä viidestä aukosta uunihuoneeseen. Vastakohtana näille siististi tehdyille aukoille, ainoat kaksi aukkoa, jotka krematorio II:n ruumishuone 1:n ("kaasukammion") katosta voidaan löytää, joiden Pressac väittää olleen Zyklon B:n sisäänlaittoluukkuja, ovat selvästi aukkoja, jotka rikottiin vahvistetun betonikaton läpi myöhemmin (katsokaa kuvat 6 ja 7). Pressac ja van Pelt tunnustavat, että nämä ovat ainoat tänä päivänä näkyvissä olevat aukot.[56]

Poikkeuksetta tänä päivänä nähtävissä olevat aukot krematorio II:n ja III:n ruumishuone 1:n ("kaasukammioiden") katoissa ovat reikiä, jotka rikottiin betonin läpi kattojen valmistumisen jälkeen. Jos mikä tahansa näistä rei'istä olisi palvellut Zyklon B:n sisäänlaittoluukkuna, silloin ne olisi pitänyt lisätä kattojen valmistumisen jälkeen. Koska näiden tilojen katot valettiin talvella 1942/43,[58] mitään lisäaukkoja ei olisi voitu kummankaan krematorion kattoon lisätä ennen kuin aikaisintaan keväällä 1943. Mutta joukkotuhonnan krematorio II:n tiloissa sanotaan olleen jo täydessä vauhdissa tuohon mennessä. Tämä viittaisi käsittämättömän typerään virheeseen suunnittelussa.

Myöskin, ottaen huomioon sellaisen aukon rikkominen yhden ruumishuoneiden 1 ("kaasukammioiden") katon läpi sen rakentamisen jälkeen, ts. aiheuttaen vahinkoa betonille ja rautavahvistusrakenteille, olisi ollut väistämätöntä kattorikkoumille ja halkeamille, jotka seurasivat jälkeenpäin tulleesta rakennuksen räjäyttämisestä, kulkea pääasiassa näiden reikien läpi. Syy tähän on se, että räjäyttäminen edustaa epänormaalia voimaa, että aineellinen jännitys saavuttaa hyvin korkeita tasoja piikinomaisesti asennettujen aukkojen reunojen ympärillä (lovi- tai väsymisilmiö), ja että halkeamat etenevät ennemmin heikoista kohdista. Näin ollen, erityisesti sellaiset aukot, joiden myöhästynyt lisääminen on jo vahingoittanut ympäröivän betonin rakennetta, ovat pisteitä, joissa halkeamat ja murtumat eivät ole pelkästään todennäköisiä, vaan väistämättömiä. Tätä havainnollistavat kuvat 5 ja 8 (edellinen sivu). Jopa vaikka, kuvassa 5, räjähdyksen aiheuttama paine maan tasolla olevassa uunihuoneessa kykeni pakenemaan joka suuntaan ja ylempään kerrokseen liittävä katto pysyi lähes täysin ehjänä, kolme viidestä uunihuoneen ilmanvaihtoaukosta, jotka oli siististi tehty betonikattoon ja vahvistettu, tuhoutuivat täysin. Selvästi nähtävissä olevat halkeamat muodostuivat kahden muun reiän reunoihin, jotka näkyvät Pressacin kirjassaan esittämissä kuvissa.[55]

Kuva 8 esittää kivivyöryn seurauksia talon seinälle, jossa on ikkuna. Ainoa halkeama seinässä lähtee ikkunasta.

Krematorioiden II ja III ruumishuoneissa paine räjähdyksestä saattoi paeta vain ylöspäin, minkä vuoksi niiden katot vahingoittuivat paljon pahemmin kuin uunihuoneen katto tai kivenvyörymän tielle jääneen talon seinä. Väitetyt Zyklon B:n sisäänlaittoluukut krematorio II:n ruumishuone 1:n ("kaasukammion") katossa kuitenkin ovat epäilyttäviä suhteellisen vahingoittumattoman kuntonsa vuoksi; yksikään monista halkeamista ja murtumista katossa ei kulje kuvassa 7 esitetyn reiän läpi. Tutkimus paikan päällä paljastaa aukkojen summittaisen sijoittelun paikoissa, joissa ruumishuoneen katto on itse asiassa vahingoittumaton! Kuten John C. Ball osoittaa tässä teoksessa, myöskään näiden reikien koko ja sijainti eivät sovi ollenkaan yhteen ilmakuvissa näkyvien läiskien kanssa - mikä on jotain, jonka jopa Pressac on käsittänyt.[59]

Mitä vielä, aukossa, joka näkyy kuvassa 7, vahvistustankojen läpi leikattiin vain kerran ja sitten niitä taivutettiin ulospäin. Ne ovat yhä täydessä pituudessaan. Olisi melko mahdollista taivuttaa niitä taas alaspäin ja hitsata ne ulospäin törröttäviin tynkiin vasemmalla (lumen peitossa), vaikka emme kehota ketään yrittämään sitä välttääksemme vahinkoa näille äärimmäisen tärkeille todisteille.[60] Vahvistustankojen jäänteet ovat myös yhä näkyvissä aukon reunassa kuvassa 6. Mitään välineitä kaasun sisään saamiseksi ei ikinä olisi voitu asentaa kunnolla, ja vielä vähemmän tiivistää aukkoa niin ettei kaasu pääse ulos, sellaisiin rujosti leikattuihin ja viimeistelemättömiin reikiin, joista edes vahvistustankoja ei ole poistettu. Kaikki yritykset tehdä niin olisivat vaarantaneet koko lähiympäristön, mukaan lukien väitetyt syylliset, myrkkykaasun voidessa päästä karkaamaan valtavissa määrissä. Mitä vielä, ainoastaan raaka voima olisi voinut estää väitettyjä uhreja pakenemasta näiden reikien kautta tai jopa heittämästä myrkkykaasun kantoainetta ulos, koska loppujen lopuksi nämä reiät eivät olisi voineet koskaan toimia kaasun sisäänlaittoluukkuina - niitä ei koskaan saatu valmiiksi.

Näin ollen voidaan tulla ehdottomalla varmuudella siihen johtopäätökseen, että väitettyjä kaasun sisäänlaittoluukkuja ei lisätty ennen kuin vasta sen jälkeen kun rakennukset oli räjäytetty, ts. saksalaisten perääntymisen jälkeen.[61] Niinpä myös tässä professori Robert Faurissonin sanonta pätee hyvin: "Ei reikiä, ei 'holokaustia'".

Niinpä väitetyt aukot kuvissa, jotka Pressac [62] ja Czech[63] ovat julkaisseet (vrt. kuva 9, suurennettuna kuvassa 10, seuraava sivu), täytyy tulkita eri tavalla. Jos nämä kohteet todella olivat Zyklon B:n sisäänlaittoluukkuja, kuten Pressac olettaa, niiden tulisi olla saman kokoisia ja yhtä kaukana toisistaan, ts. tasaisesti jaettu ruumishuone 1:n katolla. Mutta kuten kuvassa 10 näkyy, kohteet ovat eri kokoisia. Niiden sävyjen mukaan ne ovat luultavasti suorakulmion muotoisia, mutta eivät saman suuntaisia. Kun arvioidaan niiden mahdollista sijaintia katolla perspektiivipiirtämisen avulla, kuva 11, käy ilmi, että ne ovat hyvin lähellä toisiaan ja sijaitsevat mitä todennäköisimmin kaikki yhdessä yhdellä ja samalla katon puoliskolla. Jos näiden esineiden alla oli aukkoja katon läpi, silloin niiden tulisi olla siellä tänä päivänäkin, mutta sellaisista aukoista ei ole jälkiä. Tämä on todiste siitä, että nämä esineet eivät ole voineet olla Zyklon B:n sisäänlaittoluukkuja. Ehkä ne ovat vain jonkinlaista rakennusmateriaalia, joka on asetettu katolle, koska krematorion rakentaminen oli yhä kesken helmikuussa 1943.

Tämän lisäksi tulisi pistää merkille, että näitä esineitä ei voida nähdä samanlaisissa maan tasalta otetuissa kuvissa tammikuun 20. päivältä 1943,[64] ja kesältä 1943.[65]

2.4.2. Krematoriot IV ja V

Kaikki, mikä on jäljellä näistä tiloista,[67] ovat muutamat asiakirjat ja ristiriitaiset, osittain uskomattomat silminnäkijöiden lausunnot.[68] Pressacin mukaan nuo kaksi lännen puoleista, lämmitettyä, tunnistamatonta huonetta, kuten myös niiden eteiset, toimivat "kaasukammioina". Ei ole todisteita mistään ilmanvaihtojärjestelystä noissa huoneissa ennen kuin vasta toukokuussa 1944. Tästä syystä Pressac ehdottaa, että tuohon mennessä ilmanvaihto oli saatu aikaan luonnnollisen vedon avulla. Krematorio IV:ssä, mutta ei krematorio V:ssä, ilmanvaihtolaitteen sanotaan asennetun toukokuussa 1944, kun Unkarin juutalaisten joukkotuhonta väitteiden mukaan alkoi.[69] Pressac osoittaa tämän tueksi rakennuspiirustukset, mutta ei kuitenkaan mainitse niiden lähdettä. Hänen rakennuspiirustustensa mukaan ilmanvaihtohormi olisi avautunut krematorio IV:n lisähormiin. Tällainen hormi ei kuitenkaan näy toukokuun, kesäkuun eikä syyskuunkaan kuvissa vuodelta 1944.[70] Samaan tapaan myös, ja tarpeeksi omituisesti, nämä "kaasukammioiksi" kuvatut huoneet, pois lukien koksi- ja lääkärin huoneet, ovat täysin vailla ilmanvaihtohormeja - toisin kuin kaikki muut huoneet näissä kahdessa krematoriossa. Pressac itse huomauttaa, että kammioiden ilmanvaihdonpuute olisi johtanut kaasun leviämiseen läpi koko muun rakennuksen, niin että kaikki työ olisi jouduttu lopettamaan monen tunnin ajaksi.[71] Hän lisää vieläpä, että teknisten puutteiden vuoksi kaasutusten näissä huoneissa on täytynyt olla naurettava proseduuri, jonka on täytynyt muistuttaa sirkusesitystä.[72]

Valitettavasti tällaisten todistajien kertomusten kanssa on oltava tekemisissä ja yrittää samalla pitää kasvoja peruslukemilla.

2.4.3. Maatalot ("bunkkerit") I ja II

Muunneltujen maatalojen ("bunkkerien") ja riisuuntumisparakkien sijainti ja suunnittelu, jotka väitteiden mukaan sijaitsivat länteen tai koilliseen Birkenaun leiristä, eivät ole tarkasti tiedossa.[73] Pressac kuvailee silminnäkijöiden todistajanlausuntoja tässä mielessä ristiriitaisiksi.[74] Rakennus, jota kutsutaan maataloksi (tai bunkkeriksi) II näkyy joskus ilmakuvissa,[75] kun taas maatalo I:stä ei ole koskaan jälkeäkään.[76] Koska näiden tilojen väitetyt kaasutukset muistuttavat krematorioiden IV ja V väitettyjä kaasutuksia (kaasun sisäänlaittoluukut sivussa, ei ilmanvaihtoa eikä lämmitystäkään), huomautuksemme osassa 2.4.2. pätevät sitäkin vahvemmin tässä tapauksessa. Uudessa kirjassaan Pressac pistää vielä paremmaksi. Hän osoittaa[77], että G. Petersin[78] kirjoittaman esityksen myötä leirihallinto oli ollut tietoinen kehittyneestä syöpäläistenhävitystekniikasta Zyklon B:llä vuodesta 1941 lähtien. Dokumentoimatta järkeilyään hän tulkitsee leirihallinnon kiinnostuksen tähän esitykseen niin, että tämä uusi tekniikka ihmisten tappamiseksi otettiin käyttöön bunkkeri II:ssa, joka oli määrätty muunneltavaksi. Lopulta kuitenkin Pressacin perusteettomien väitteiden mukaan he pidättäytyivät siitä, koska toimittajilla väitetään olleen vaikeuksia pysyä kysynnän perässä, ja niinpä bunkkeri II, kuten myös bunkkeri I, olivat käytössä ilman lämmitystä tai ilmanvaihtoa.

Möykky todella mässäilemisen arvoista absurdiutta: Leirihallinto, vaikka oli täysin tietoinen kehittyneistä metodeista, mitä Zyklon B -syöpäläistenhävitystiloihin oli saatavilla, väitetysti turvautui leka-ja-rautakanki -metodeihin kaasuttaakseen ihmisiä - ei vain bunkkereissa I ja II, vaan myöhemmin myös kaikissa krematorioissa - vaikka samaan aikaan ei ollut mitään huomattavia tuotantoviiveitä, jotka olisivat häirinneet satojen kehittyneiden syöpäläistenhävityskammioiden rakentamista ympäri Saksan miehittämää Eurooppaa, ja jopa uudessa Auschwitz-Birkenaun keskussaunassa! Saksalaiset jopa kehittivät nykyään hyvin tunnetun mikroaaltoteknologian - tappaakseen täitä! He asensivat noita epätavallisen kalliita laitoksia ensisijaisesti vain Auschwitziin pelastaakseen vankien henkiä![79] Ja meidän pitäisi uskoa, että saksalaiset eivät saaneet käsiinsä materiaalia, jota olisi tarvittu sopivan Zyklon B -syöpäläistenhävitysteknologian asentamiseksi murhaamiseen tarkoitettuihin "kaasukammioihinsa"?

2.5. Teknisiä johtopäätöksiä

Koska kaikki tilat voidaan puhdistaa syöpäläisistä Zyklon B:llä, voidaan kaikkien tilojen periaatteessa katsoa toimivan syöpäläistenhävityslaitoksina. Mutta jopa kaikkein alkeellisimmat syöpäläistenhävityslaitokset, joita käytettiin useammin kuin vain silloin tällöin - joko Auschwitzin varhaisina päivinä, tai muualla - olisi varustettu ilmanpoistolaitteella ja usein jopa lämmitysjärjestelmällä, joista jälkimmäinen on avuksi, mutta ei kuitenkaan välttämätön (yksityiskohtia nähdäksenne, katsokaa osa 4.1.). Kuitenkaan mitään tilaa, josta puuttui ilmanvaihtojärjestelmä, ei voida vakavasti pitää laitoksena ihmisten tappamiselle myrkyllisellä kaasulla. Teloitus-"kaasukammioissa" pitää aina olla keino saada myrkkykaasuaine sisään ulkopuolelta, mikä ei ole ehdottoman välttämätöntä, mutta kuitenkin avuksi, elottomille esineille tarkoitettujen syöpäläistenhävityskammioiden tapauksessa. Huomattava seikka näin ollen on se, että tilaa, jossa ei ollut keinoja tuoda myrkkykaasua sisään ulkopuolelta, eikä ilmanvaihtojärjestelmää, ei voida vakavasti pitää teloitus-"kaasukammiona". Yleiskatsaus tässä käsitellyistä tiloista annetaan taulukossa 1.

Tässä ei ole edes otettu laskuihin mukaan, muun muassa, sitä, että hypoteettinen teloitus-"kaasukammio" tarvitsisi varmistuksen ulos pakenemista yrittäviä uhreja vastaan (esim. massiivisen rautaisen kaasutiiviin oven, joka avautuu ulospäin), ja että ilmanvaihtojärjestelmän tulisi olla tarpeeksi voimakas tehtäväänsä.

Vaikka kirjallisuus on suurelta osin yhtä mieltä krematorioiden IV ja V huoneiden varustuksesta, kuten myös maatalojen, aihe on kuitenkin jokseenkin spekulatiivinen dokumentaation ja aineellisten todisteiden puutteen vuoksi. Pressacin hiljattainen löytö koskien krematorio IV:n väitettyä ilmanvaihtojärjestelmää, jonka ominaisuuksia ei tunneta, sopii vain aikaan toukokuun 1944 jälkeen eikä näytä meistä yhtään sen vähemmän spekulatiiviselta.[80]

Onneksi juuri se niin kutsuttu "kaasukammio", jossa suurimman osan ihmisistä väitetään tapetun myrkkykaasulla Kolmannen valtakunnan aikana, on selvinnyt nykyaikaan lähes täysin koskemattomassa kunnossa: Krematorio II:n ruumishuone 1. On teknisesti varmaa, että vastoin kaikkia silminnäkijöiden todistuksia näissä tiloissa ei ollut Zyklon B:n sisäänlaittoluukkuja katoissaan sinä aikana kun niiden väitetään olleen käytössä.[81] Ja jos tämä on näin, silloin tätä huonetta ei ole voitu käyttää paikkana massamurhalle myrkkykaasulla.

Siihen asti ja ellei kysymykseen siitä, kuinka myrkkykaasuaine olisi voitu saada sisään tähän oletettuun "kaasukammioon", saada vastausta, kaikki pidemmälle menevät spekulaatiot, mitä tappamisten luonteeseen ja mahdollisiin kemiallisiin todisteisiin niistä tulee, ovat pelkkiä akateemisia harjoituksia ilman mitään pohjaa. Näin ollen keskustelu Auschwitzista voisi hyvin päättyä tähän. Seuraavassa kuitenkin käsitellään joitakin niistä luonteeltaan kemiallisista kysymyksistä, mitä Leuchter on nostanut esille.

3. Zyklon B ja sen vaikutukset

Vetysyanidi (HCN) tukkii solujen hapensaannin, estäen hapettumisprosessit, jotka ovat elintärkeitä solujen elämälle.[82] Aivojen suuren herkkyyden hapenpuutteelle vuoksi, henkilö, joka on hengittänyt sisään suuria pitoisuuksia HCN:ää, kärsii vähemmän (mutta silti paljon) kuin henkilö, joka on niellyt syanidisuoloja (esim. KCN), joka johtaa vaikeisiin ja äärimmäisen tuskallisiin lihaskramppeihin. Tämä on se syy, miksi HCN-teloitusmetodia käytetään joissakin osavaltioissa USA:ssa. Yhden milligramman annosta HCN:ää henkilön painokiloa kohti pidetään yleisesti kuolettavana, kun taas ei-tappavat HCN-annokset keho eliminoi nopeasti ilman lisäseurauksia. Veren ja ruumiin kirkkaan punainen väri ovat tyypillisiä ruumiinavauslöydöksiä HCN:n liittyvissä kuolemantapauksissa.[83]

On yleisesti ottaen suositeltavaa välttää hikoilua HCN:n kanssa tekemisissä oltaessa, koska kostea iho absorboi HCN:ää kaikkein helpoimmin. Ihon kautta tapahtuneissa myrkytyksissä 0,6%/vol. pitoisuudet ovat vaarallisia ja muutaman minuutin altistuminen 1%/vol. -pitoisuudelle voi olla kuolettava.[84]

Taulukko 2 esittää mikä HCN-pitoisuus ilmassa voi olla nopeasti kuolettava ihmisille. Luonnollisesti nämä arvot eivät ole tuloksia ihmisillä tehdyistä kokeista, vaan ennusteita, jotka perustuvat turvallisuussyistä alimpaan turvallisuusrajaan. Havainnollistaaksemme tätä: Tukevakokoisen henkilön, joka painaa 100 kg (suunnilleen 220 paunaa) täytyy absorboida arviolta 100 mg HCN:ää, jotta tämä johtaisi kuolemaan. Lepotilassa olevan henkilön hengitysnopeus on noin 15 litraa ilmaa minuutissa.[85] Jos otetaan 0,02%/vol. HCN-pitoisuus (suurin piirtein 0,24 mg/litra), uhrin täytyy hengittää sisään noin 416 litraa ilmaa ennen kuin hän on absorboinut tappavan annoksen HCN:ää. 15 litralla minuutissa tämä ottaisi juuri ja juuri alle puoli tuntia. Jos hän on ruumiinrakenteeltaan terve ja vanttera, hän voi selvitä jopa tästä altistumisajasta hengissä. Jos kuitenkin otetaan esimerkiksi siro henkilö, joka painaa vain 50 kg (suurin piirtein 110 paunaa), jonka hengitystiheys on noussut 40 litraan minuutissa raskaan työn tai kiihtymyksen vuoksi, silloin tämä henkilö on hengittänyt kuolettavan 208 litraa ilmaa sisään viidessä minuutissa. Nämä matemaattiset esimerkit osoittavat, että turvallisuusohjeistukset on aina laadittu sillä tavalla, että niillä suojeltaisiin pienimpiäkin ja heikoimpiakin henkilöitä vahingolta eräänlaisessa pahimmassa mahdollisessa skenaariossa. Myöskin, kirjallisuudessa annetut spesifikaatiot "välittömästi" ja "nopeasti tappava", ovat niin epätarkkoja, että ne eivät ole tyydyttäviä.

Raja-arvot näyttävät hyvin erilaisilta kun vaatimus on se, että jopa kaikkein terveimmän ja vantterimman hypoteettisten uhrien joukossa täytyy olla kuollut muutaman minuutin jälkeen.[86] Luonnollisesti tähän vaadittu pitoisuus ylittää suuresti arvot, joihin on viitattu taulukossa 2. Se voidaan määrittää tarkasti vain suurella määrällä kokeita, mikä ei tietenkään ole vaihtoehto. Ainoa tässä saatavilla oleva data on se, mitä on kerätty teloituksista HCN:llä joita Yhdysvalloissa on suoritettu. Olosuhteiden tarkastelussa, perustuen useisiin julkaisuihin USA:ssa tästä aiheesta, tultiin tulokseen, että vaaditaan ainakin 10 minuuttia uhrin tappamiseksi, jos hänet altistetaan välittömästi täydelle pitoisuudelle, joka on noin 0,5 %/vol.[87] Toisin sanoen, yli kymmenen kertaa suuremmat pitoisuudet kuin mihin viitataan "välittömästi tappavina" taulukossa 2 ovat välttämättömiä kaikkien teloitettavien varmaan tappamiseen Yhdysvalloissa. Tiedämme myös tapauksista, joissa kyseessä on ollut vahingossa tapahtunut myrkytys, että uhrit, jotka altistuivat suurille yliannoksille, kuolevat vasta yllättävän pitkäkestoisen tajuttomuuden ja sitä seuraavan hengityksen lamaantumisen jälkeen.[88]

3.2. Tuholaistorjuntamyrkky Zyklon B

Hyönteiset ja varsinkin niiden munat ovat huomattavasti vähemmän herkkiä HCN:lle. Enimmäkseen on tarpeen altistaa ne useiden tuntien ajan melko suurille pitoisuuksille (0,3-2%/vol.) ennen kuin niiden kuolema on varmaa. Aina toisen maailmansodan loppuun asti Zyklon B, aine, jota tuotti ja jonka lisenssi oli yhtiöllä nimeltä DEGESCH, joka toimi Frankfurt am Mainista, oli keskeisen tärkeä hyönteisten ja jyrsijöiden vastaisessa taistelussa ruuan varastointiin käytetyissä tiloissa, suuren kapasiteetin kuljetusvälineissä (junissa, laivoissa), julkisissa rakennuksissa, parakeissa, sotavankileireissä, keskitysleireissä ja tietysti hygieniassa ja tautienhallinnassa yleensä monissa maissa ympäri maailmaa.[92] Se Zyklon B, jota väitetään käytetyn ihmisten kaasuttamiseen, koostui kipsipaakuista, joihin oli sekoitettu tärkkelystä, jotka olivat 1/4"-1/2" halkaisijaltaan ja joihin oli imeytetty vetysyanidia.[93] Myrkkykaasun vapautuminen kantoaineestaan etenee melko hitaasti. Kantoaineesta vapautuvan HCN:n piirteet dokumentoitiin vuonna 1942 DEGESCH:n työntekijän toimesta.[94] Kuivassa ilmassa, 15°C (59ºF) lämpötilassa, HCN vapautui kantoaineestaan kuten esitetään kaavio 1:ssä, ts. kesti 1,5-2 tuntia ennen kuin 90% HCN:stä oli vapautunut.

Alemmissa lämpötiloissa prosessi hidastuu tasolla, joka on suhteessa alenevaan HCN:n höyrystymispaineeseen. On merkillepantavan arvoista, että Irmscherin mukaan vapautumisnopeus alenee huomattavan paljon jos ympäröivän ilman kosteus on suhteellisen korkea, kuten täytyy odottaa asian olevan lämmittämättömissä maanalaisissa huoneissa täynnä ihmisiä. Syy tähän on se, että Zyklon B -kantoaine viilenee HCN:n vapautuessa. Tämän lisäksi vesi ympäröivästä kosteasta ilmasta kondensoituu kantoaineen päälle. Koska HCN on äärimmäisen vesiliukoinen, märkä kantoaine vapauttaisi jäljellä olevan HCN:n vain hyvin hitaasti.

Tulevaa varten haluamme kiinnittää huomion todennäköisyyteen, että 15°C (59ºF) lämpötilassa, erittäin kosteassa ympäristössä, korkeintaan 10% HCN:stä vapautuu kantoaineesta ensimmäisten viiden, luultavasti jopa kymmenen minuutin aikana.

3.3. Vetysyanidijäämät

Jos vetysyanidi Zyklon B:stä olisi sitoutunut tiiliin vain absorptioprosessin kautta, silloin vetysyanidin herkän haihtuvuuden (kiehumispiste: 25.7° C/78.3ºF) vuoksi ei olisi enää mahdollista tänä päivänä havaita mitään vetysyanidijäämiä jäljellä olevista seinistä. Mutta jopa nopea silmäys vaatteiden syöpäläisistä puhdistamiseen tarkoitettuihin kammioihin Birkenaun rakennuksissa 5a ja 5b (katsokaa kannen kuvitus) välittömästi osoittaa kemistille, että se, minkä kanssa hän todellisuudessa on tekemisissä, on hyvin tavallinen aine: rautasininen,[95]äärimmäisen stabiili yhdiste, joka muodostuu vetysyanidin ja raudan (rautasyanidi[96]) jouduttua keskenään tekemisiin.

Rauta on elementti, joka on luonnossa lähes kaikkialla läsnä, ilmentyen tavallisimmin ferro-oksidina ("ruosteena"). Betoniin ja laastiin käytettävä hiekka esimerkiksi sisältää aina neljään prosenttiin asti rautaa, kun portlandinsementti sisältää 2-5% rautaa.[97] Yleensä ottaen rauta - ruosteen muodossa - on se syy, miksi rakennus- ja samantapaiset materiaalit (betoni, laasti, rappauslaasti, mutta myös multa ja savikin) ovat usein okranvärisiä tai punaisia.

Eli kuinka rautasininen pigmentti muodostuu? Ensin vetysyanidin täytyy kerääntyä tiiliin. Kylmä ja näin ollen kostea seinä myötävaikuttaa tähän prosessiin, koska vetysyanidi on hyvin vesiliukoista. Samaan tapaan kylmät (10° C/50ºF) kellarin seinät, joiden kosteus on jotakuinkin kymmenen kertaa suurempi[97] kuin lämpimien, kuivien huoneiden (20° C/68ºF) omaavat myös arviolta kymmenen kertaa suuremman taipumuksen rikastua vetysyanidilla.[98] Kostea ympäristö (ts. seinä) on myös keskeisen tärkeää niille lisäaskelille, joita kemiallisessa muutoksessa rautasiniseen on mukana. Lisäksi emäksinen ympäristö on sopivampi HCN:n kerääntymiselle kuin hapan, koska emäksisissä olosuhteissa HCN muuntuu nopeasti yksinkertaisiksi (ei-kompleksisiksi eikä kovin stabiileiksi) syanidisuoloiksi.[99] Muunnos HCN:stä syanidisuoloihin on tarpeellinen askel stabiilien rautasyanidikompleksien muodostumiselle, koska vain syanidi-ioni suoloissa (CN-) kykenee reagoimaan raudan kanssa, mihin sisältyy sekä yksinkertainen yhdistymisprosessi (kompleksisten suolojen muodostus) että osittainen raudan hapettumistilan väheneminen III:sta (mitä normaalisti luonnosta löydetään) II:n, jota tukee emäksinen välittäjä.[100] Itse asiassa, mitä rautasinisen muodostumiseen tulee ilman kosteutta ja emäksisyyttä kaikki muut tekijät tulevat vasta toisella sijalla.[101]. Kunkin tekijän tarkka vaikutus on kuitenkin vielä tuntematon. Saksalaisessa asiantuntijakirjallisuudessa on aika ajoin raportoitu tapauksista, joissa rautasinistä on muodostunut vain yhden Zyklon B -käsittelyn jälkeen rakennuksessa, joka on ollut hyvin kostea ja jossa on ollut emäksisiä rappauslaasteja, mikä on aiheuttanut vakavia vahinkoja, koska ainoa keino päästä eroon tästä pigmentistä on hakata pois koko rappaus.[102] Tästä tapauksesta täytyy vetää johtopäätös, että jo pelkästään yksi kaasutus voi riittää jos seinät tiloissa ovat märkiä, huokoisia ja emäksisiä. Mutta rautasinisten yhdisteiden muodostuminen rakennuksen huoneessa Majdanekin keskitysleirissä, joka muutettiin Zyklon B -syöpäläistenhävityskammioksi ja jota käytettiin ennen tätä melko pitkään muihin tarkoituksiin, osoittaa, että jopa vanha, ei-emäksinen rappaus kykenee muodostamaan valtavia määriä rautasinistä.[103]

Relevantti kirjallisuus kuvailee yhdenmukaisesti rautasinistä äärimmäisen stabiilina pigmenttinä. Se ei ole vesiliukoinen,[104] se kestää happosadetta[105] ja on yllättävän vastustuskykyinen auringonvalolle.[106] Ollessaan alttiina sään vaikutuksille, muut vetysyanidin yhdisteet jopa muuntuvat ennemmin rautasiniseksi.

Kolme esimerkkiä demonstroi rautasinisen ympäristön kestävää luonnetta. Ensimmäiseksi, Birkenaun syöpäläistenhävitysrakennuksen ulkoseinät, jotka ovat värjäytyneet siniseksi rautasinisestä, eivät ole menettäneet yhtään väristään huolimatta 50 vuoden altistumisesta vihamielisille ympäristöoloille Ylä-Sleesian teollisuusalueella (katsokaa kannen kuvia). Nyt voisi esittää vastalauseen, että liukenevat vetysyanidin yhdisteet seinien sisällä asteittain tunkeutuvat pinnalle, kompensoiden näin kaiken pinnan eroosion aiheuttaman kadon ja näin ollen johtaen siihen, että pitkäaikainen stabiilius on ainoastaan "simuloitua". Kuitenkin pitkän aikavälin koe, joka aloitettiin 1950-luvulla maalien ympäristön kestämisen varmistamiseksi, on kirkastanut tätä aihetta. Tässä kokeessa monet pigmentit, mukaan lukien rautasininen ja rautaoksidi (ts. ruoste) testattiin laittamalla niitä vain ohuelti ja ilman suojaavaa päällystystä alumiininpalalle. Yli 20 vuoden altistumisen Lontoon läntisen teollisuus-esikaupunkialueen ilmalle jälkeen kaksi pigmenttiä osoitti vähiten (juuri ja juuri huomattavia) muutoksia: Rautasininen ja rautaoksidi.[107] Jopa siroteltuna maahan rautasininen pysyy stabiilina ja ehjänä vuosikymmeniä, kuten testit vuosikymmeniä sitten suljetuissa kaasulaitoksissa ovat osoittaneet. Tässä tapauksessa kaupungin kaasulaitoksen hankkimaa rautasinistä käytettiin kasvimyrkkynä, ja se on yhä läsnä tänäkin päivänä käytännössä vähentymättömissä määrissä.[108] Näin ollen, jos rautasininen on muodostunut seinän pinnalle ja sisälle, voi odottaa löytävänsä pitkän aikavälin stabiiliutta, joka on samanlaista kuin sen rautaoksidin, josta se muodostui.

Näin, kun havaittavia määriä vetysyanidisuoloja on kerääntynyt tiiliin, ja kun kosteat olosuhteet ovat sallineet näiden muuntua rautasiniseksi, silloin ei voida odottaa mitään merkittävää vetysyanidipitoisuuden vähenemistä 50 vuoden jälkeen.

Tyypillinen esimerkki tavasta, jolla media käsittelee näitä faktoja, on raportti, jota levitti saksalainen uutistoimisto dpa ja joka julkaistiin 29.3.1993 lähes kaikissa suurissa saksalaisissa päivittäin ilmestyvissä sanomalehdissä ja jopa joissakin radion uutislähetyksissä, jossa väitettiin, nimettömänä pysyneeseen asiantuntijaan viitaten, että tässä kyseessä olevat vetysyanidisuolat omaavat vain muutaman kuukauden elinkaaren.[109] Kyselyt Stuttgartin dpa:n toimistosta, joka tästä lehdistötiedotteesta oli vastuussa, paljastivat, että vastaava päätoimittaja Albert Meinecke oli temmannut täysin tuulesta tämän "asiantuntijan mielipiteen". Ilmeisesti edes dpa:n uutistoimisto ei epäröi antaa vääriä raportteja.[110]

4.1. Elottomien esineiden puhdistus syöpäläisistä[92]

Alun perin tavallisia huoneita muutettiin syöpäläistenhävitystiloiksi elottomia esineitä varten tekemällä kotikutoisia muutoksia, joiden tarkoitus oli tehdä ikkunoista ja ovista niin kaasutiiviitä kuin mahdollista ja järjestää riittäviä lämmitys- sekä ilmanvaihtojärjestelmiä huoneisiin. Suojanaamareita pitävät työntekijät levittivät Zyklon B:tä tasaisesti huoneen lattialle, johon oli ensin varastoitu tavaroita, joista syöpäläiset oli tarkoitus hävittää. Tämä käytäntö oli samanlainen kuin se, mitä tuohon aikaan käytettiin tavallisten huoneiden puhdistamiseen syöpäläisistä kaasulla.

Riippuen tiloista ja siitä, minkälaisia syöpäläisiä aiottiin hävittää, vetysyanidipitoisuudet vaihtelivat 0,5-2%/vol. välillä, kun taas aineen käytön kesto vaihteli alle kahdesta tunnista kymmeneen tuntiin tai pidempiinkin aikoihin.

Rakennusten 5a ja 5b syöpäläistenhävityskammiot Birkenaussa oli rakennettu nimenomaisesti syöpäläistenhävitystarkoitukseen (ilmanvaihtojärjestelyillä, lämmityksellä ja tuuletushormeilla), mutta niiden koko teki niistä hyvin kalliita käyttää. Niiden pinta-ala oli suurin piirtein 130m2 ja tilavuus vähintään 400m3. Koko huoneen käyttäminen syöpäläistenhävityskammiona vaati Zyklon B:tä määriä, jotka sisälsivät vähintään 4-5kg (10g/m3) vetysyanidia.[111] Jos oletetaan olleen yksi syöpäläistenhävityssykli per päivä, pelkästään nämä tilat käyttivät jopa 3,6 tonnia Zyklon B:tä vuodessa, joka vastaa lähes 50% koko siitä Zyklon B:n määrästä, mitä Auschwitziin toimitettiin vuoden 1942 aikana, koko toimitetun määrän ollessa 7,5 tonnia.[112]

Jos ottaa huomioon, että Birkenaussa oli myös muita eri kokoisia vetysyanidilla toimivia syöpäläistenhävitystiloja[113] ja että myös vankien parakit käsiteltiin tällä hyönteismyrkyllä ajoittain,[114] käy ilmeiseksi, että määrät, mitä Zyklon B:tä Auschwitziin toimitettiin, voidaan selittää normaaleilla syöpäläistenhävitystoimilla, mikä itse asiassa on yleisesti hyväksytty. Esimerkiksi Pressac ehdottaa, että 95-98% kaikesta leiriin toimitetusta Zyklon B:stä käytettiin sen alkuperäiseen tarkoitukseen, eli vaatteiden ja tilojen puhdistamiseen syöpäläisistä,[115] ja hän viittaa Nürnbergin sotarikosoikeudenkäyntien löydöksiin tämän tueksi.[116] Ja itse asiassa, suhteessa ihmismäärään Auschwitzin leirissä, tähän leiriin toimitetut Zyklon B -määrät eivät ylittäneet määriä, mitä muihin keskitysleireihin toimitettiin, joista tiedetään, että joukkotuhontaa niissä ei tapahtunut. Selvästi, vuosittain Auschwitziin toimitettu määrä ei edes riittänyt, koska pilkkukuume-epidemioita ei koskaan saatu kokonaan estetyiksi. Nämä huomiot osoittavat, että rakennusten 5a ja 5b syöpäläistenhävityskammiot eivät voineet olla käytössä kuin kerran päivässä.

Mitä silminnäkijöiden todistusten rehellisyyteen ja uskottavuuteen tulee, Pressac itsekin tuomitsee ne ajoittain melko ankarasti.[117] Hän yrittää selittää epätotuuksia, mahdottomuuksia ja liioitteluja, ja monissa tapauksissa hän korjaa ne. Esimerkiksi Pressac arvioi uhrien määrän per kaasutus huomattavasti alemmaksi kuin silminnäkijät, jotka kertovat tämän tästä useista tuhansista uhreista per sykli.[118] Koska uhrien määrä Auschwitzissa on virallisesti laskettu neljästä miljoonasta noin miljoonaan [119] sitten kevään 1990, Pressac, tukeutuen pääasiassa D. Czechin teokseen,[120] on manipuloinut todistajien väittämiä heijastamaan näitä uusia lukuja. Seuraava kuvaa proseduureja väitetyssä ihmisten murhaamiseen tarkoitetussa kaasutuksessa eri tiloissa, kuten Pressac uskoo voivansa rekonstruoida ne seuraten hänen silminnäkijöiden todistusten korjaustaan [minun kommenttini hakasulkeissa]:

500-700 uhria riisuuntuu ovien ulkopuolella; "kaasukammioon" (ruumishuoneeseen) käydään sisään uunihuoneen kautta [ohittaen kasoittain ruumiita edellisestä erästä, jotka odottavat krematointiaan. Tämä skenaario näyttää uskomattomalta, koska vaaditaan, että nämä kasat ohittavat uhrit olisivat pysyneet rauhallisina.]; Zyklon B tuodaan sisään [olemattomien] sisäänlaittoluukkujen kautta; kun uhrit ovat kuolleet (noin viisi minuuttia myöhemmin [joka on mahdotonta]) ilmanvaihtolaitteet kytketään päälle; noin 15-20 minuutin ilmanvaihdon jälkeen ovi uunihuoneeseen avataan, kammio siivotaan - joskus ilman suojanaamarien käyttöä työntekijöiden puolelta [joka olisi ollut hyvin vaarallista, ellei tappavaa] - ja uhrit krematoidaan.[121] Pressacin mukaan vain muutama kaasutus tapahtui täällä, uhrien määrän ollessa alle 10 000.[122]

800-1200 uhria riisuuntuvat ruumishuone 2:ssa; he käyvät sisään ruumishuone 1:n ("kaasukammioon"); Zyklon B tuodaan sisään [olemattomien] sisäänlaittoluukkujen kautta; kun uhrit ovat kuolleet (viidessä minuutissa [mikä on mahdotonta]) ilmanvaihtolaitteet kytketään päälle; arviolta 20 minuutin kuluttua ovet avataan; ruumiit, veren, oksennuksen ja ulosteiden peitossa, huuhdellaan paloletkulla; ruumiit poistetaan, yleensä ilman suojanaamarien käyttöä työntekijöiden puolelta [joka jälleen olisi ollut hyvin vaarallista, ellei kuolettavaa]; krematointi tapahtuu ensimmäisessä kerroksessa.[123] Pressacin mukaan uhrien yhteislukumäärä krematorio II:lle oli noin 400 000 (keskimäärin yksi kaasutus per päivä), 350 000 krematorio III:lle.[124]

Useampi sata uhria riisuuntuu ovien ulkopuolella sään salliessa, muulloin ruumishuoneessa; uhrit kävelevät "kaasukammioon" [ohittaen kasoittain ruumiita edellisestä erästä, jotka odottavat krematointiaan...] Zyklon B heitetään sisään sisäänlaittoluukuista, tikapuilta; 15-20 minuutin kuluttua ovet avataan; ruumiit poistetaan ruumishuoneeseen tai ulkopuolelle polttokuoppiin krematorio V:n takana, työntekijöiden joskus käyttäessä suojanaamareita ja joskus taas ei [joka olisi kuolettavaa, koska mitään ilmanvaihtojärjestelmää ei ole poistamassa HCN-pitoisuutta]. Pressacin mukaan uhrien lukumäärää on vaikea arvioida, oletettavasti suunnilleen 100 000 per krematorio.[125] Sama pätee bunkkereihin I ja II.

Pressac toistuvasti mainitsee 12g vetysyanidia per m3, tai 1% vol. -pitoisuuksia. Tukeakseen tätä väitettään hän viittaa moniin silminnäkijöiden kertomuksiin, joissa väitetään, että neljästä kuuteen kilon tölkkiä[111] Zyklon B:tä tyhjennettiin krematorioiden II ja III "kaasukammioihin" (ruumishuoneisiin), mikä tosiaan sopii 1% vol. -pitoisuuteen.[126]

Toinen epäsuora ja varmasti kaikkein ratkaisevin lähde sen määrittämiseksi, minkälaisia määriä vetysyanidia käytettiin, ovat todistajien väittämät kaasutusajat. Nämä ajat ovat aina pelkissä minuuteissa,[127] ja on epäilemättä oikeutettua ihmetellä, kuinka todistajat voivat mitenkään tietää tämän, koska tavanomaisten kertomusten mukaan "kaasukammioiden" ovissa oli korkeintaan yksi tirkistysreikä, jonka SS-lääkärit väitteiden mukaan varasivat itselleen valvoakseen tapahtumien kulkua.[128] Sellaiset todistajat olisivat näin ollen ainoat, jotka eivät raportoi kuulopuheiden perusteella. Vuoden 1992 raportissaan professori G. Jagschitz siteeraa yhtä tällaista "pätevää" todistajaa.[129] Auschwitzin leirin lääkäri, jonka sanoja hän lainaa - tri. Horst Fischerin, joka väittää usein valvoneensa itse "kaasukammio"-teloituksia - raportoi kahden-kolmen minuutin kaasutusajoista, mikä sopii yhteen kaikkien muiden todistajien suuren enemmistön väitteiden kanssa, mukaan lukien SS-mies Hans Münch haastattelussa, jonka tämä kirjoittaja suoritti.[128] Entinen leirin komendantti R. Höss myös puhui kolmesta, poikkeuksellisissa tapauksissa 15 minuutista.[130] Sellainen suhteellisen nopea teloitus vaatisi vastaavasti suuria määriä Zyklon B:tä. Arvioitu määrä tullaan määrittämään seuraavassa.

Emme tule käsittelemään läpikotaista silminnäkijöiden todistajanlausuntojen kritiikkiä tässä, joka on tehty jo muualla,[131] vaan keskitymme vain kahteen fyysiseen ongelmaan, ja tulemme sivuuttamaan sen tosiasian, että krematorioiden I-III katoilla ei ollut Zyklon B:n sisäänlaittoluukkuja (mikä on hieman groteskia, mutta muuten pitäisi lopettaa kaikki lisäanalysointi). Arvioidaksemme sitä, mihin asti viralliset silminnäkijöiden todistajanlausunnot ja muut kertomukset väitetyistä kaasutusproseduureista vastaavat todellisuutta, täytyy ottaa harkintaan seuraavat tekijät:

1. Onko väitetty kaasutusproseduuri fyysisesti mahdollinen, ja jos on, missä olosuhteissa?
2. Minkälainen aika olisi vaadittu täynnä ruumiita olevien tilojen tuulettamiseen? Tai: Olivatko väitetyt puhdistusoperaatiot kammioissa mahdollisia?[132]

Jos oletetaan, että teloitusaika oli suurin piirtein samaa luokkaa kuin amerikkalaisissa kaasukammioissa (10 minuuttia, noin 0,3% vetysyanidipitoisuudella per kuutiometri) silloin 0,3 tilavuusprosentin pitoisuus (3,6 g/m3) on täytynyt vallita jopa "kaasukammion" takimmaisessakin nurkassa viimeistään teloitusprosessin lopussa, ts. kymmenen minuutin kuluttua. Kun otetaan huomioon krematorioiden II ja III ruumishuone 1:n vapaa ilmatila 430 m3[133], tämä vastaa noin 1,5 kg tasaisesti levitettyä vetysyanidia. Koska 5-10 minuutin jälkeen kantoaine on vapauttanut vain 10% vetysyanidistaan, silloin teloitus, joka vie vain muutaman minuutin, vaatisi kymmenen kertaa tämän suuruisen määrän käyttöä, ts., ainakin 15 kg Zyklon B:tä. Tämä tietysti toimisi vain sillä ehdolla, että vapautunut vetysyanidi saavuttaisi uhrit saman tien, mitä ei voida odottaa suurissa ja tupaten täyteen ihmisiä ahdetuissa huoneissa. Huomaamme näin ollen, että väitteiden mukaiset kaasutusmenettelyt olisivat vaatineet ainakin 20 kg Zyklon B:tä per kaasutus. Todistajien itse asiassa väittämät määrät - 5-12 kg - näin ollen vastaavat parhaimmillaan ehdotonta vaadittua minimiä.

Yksityiskohtaisten laskelmien perusteella demonstroitiin, että uhrit eivät voineet mitenkään hengittää kammion käytettävissä ollutta ilmamäärää (400 m3) enemmän kuin kerran niiden 5-10 minuutin aikana, minkä "kaasukammioon" suljetut ihmiset väitteiden mukaan vielä elivät myrkkykaasun sisäänlaskemisen jälkeen.[134] Tämä osoittaa, että uhrien hengitys ei voinut vähentää myrkkykaasupitoisuutta ilmassa merkittävästi alle 50 prosentin sen hypoteettisesta alkumaksimipitoisuudesta. Kuitenkin, koska Zyklon B sisältää 90% alkuperäisestä pitoisuudestaan vielä ensimmäisten 5-10 minuutin jälkeenkin levittämisestään, ts. uhrien kuoleman jälkeen, ilman myrkkykaasupitoisuus tulee jatkamaan nousuaan. Tämä osoittaa, että todistajien väittämissä olosuhteissa uhrit eivät ole voineet hengittää sisään (ts. suodattaa pois) kuin vain pienen murto-osan käytetystä myrkystä.

Ajoittain esiin otettu teoria, että uhrit olisivat imeneet kaiken myrkkykaasun itseensä,[135] vaatisi, että olisi käytetty hyvin pieniä määriä myrkkykaasua, jotta ihmiset olisivat voineet toimia elävinä suodattimina koko höyrystymisen ajan, ts. sen ajan, mitä Zyklon B vapautti myrkkyä (ainakin kaksi tuntia). Tämä tarkoittaa myrkkyannoksia, jotka olisivat liian pieniä heidän tappamiseensa, ts. pitoisuudet olisivat olleet alle 0,01 tilavuusprosenttia - tarkoittaen, että alle 500 g Zyklon B:tä olisi käytetty.

Voidaan kuitenkin osoittaa, että uhrit tässä ilmatiiviissä kammiossa olisivat luultavasti tukehtuneet vain tunnin jälkeen ja ilman mitään myrkkykaasua,[134] joten jopa näissä olosuhteissa uhrien täydellinen vetysyanidin imeminen itseensä olisi epäonnistunut johtuen hitaasta vetysyanidin höyrystymisestä Zyklon B -kantoaineesta. Näin ollen tämä teoria ei pelkästään ole ristiriidassa silminnäkijöiden lausuntojen kanssa mitä tulee Zyklon B:n määriin ja teloituksen nopeuteen, vaan myös teknisesti täysin järjetön, koska jos uhrit olisivat kuolleet tukehtumalla, ei olisi ollut tarvetta käyttää kallista Zyklon B:tä, jota oli muutenkin niukalti tarjolla ilman tuhlaamistakin.

Seuraava tulee auttamaan selittämään jokseenkin monimutkaista matemaattista konseptia. Kuvitelkaa, jos vain viitsitte, että jollekulle annetaan ämpäri, jossa on 100 sinistä palloa. Jokaisen kerran kun hän kurkottaa ämpäriin, hän laittaa sekaan yhden punaisen pallon, sekoittaa hetkisen sisältöä ja katsomatta ottaa pois summittaisesti valitun pallon. Kuinka usein hänen täytyy tehdä tämä ennen kuin vain 50 sinistä palloa on jäljellä ämpärissä ja kaikki muut ovat punaisia? Vihje: Olettaen, että hän on jo vaihtanut puolet sinisistä palloista punaisiin, mikä on todennäköisyys, että ottaessaan sokkona pois toisen pallon, hän ottaa punaisen sinisen sijasta, näin tyrmäten tarkoituksensa, ts. tarkoittamansa vaihdon? Tämä on sellainen ongelma, joka nousee huoneen tuulettamisessa, kun seisonut ja tuore ilma sekoittuvat. Se tarkoittaa, että kestää huomattavasti pidempään onnistuneesti tuulettaa huone kuin mitä yleisesti otaksutaan. Yllä kuvatussa tapauksessa vaatii keskimäärin 70 pallonvaihtoa ennen kuin puolet sinisistä palloista on korvattu punaisilla.[136]

Laskelmat ovat osoittaneet, että tuuletuskeinot väitetyissä krematorio II:n ja III:n "kaasukammioissa" Birkenaussa - keinot, jotka oli suunniteltu vain tavallisten ruumishuoneiden tuulettamiseen - olisivat voineet suorittaa korkeintaan kuudesta kahdeksaan ilmanvaihtoa tunnissa.[137] Huonon järjestelmän suunnittelun vuoksi (sisääntulo heti ulostulon yläpuolella) ja huoneen väitetty äärimmilleen täyttyminen ruumiista huomioiden, puoli tuntia ei olisi koskaan riittänyt harmittomien vetysyaniditasojen saavuttamiseen kaasutuksen jälkeen, vaikka siellä ei olisi enää ollutkaan Zyklon B:tä päästämässä kaasua tuntikausien ajan. Silminnäkijöiden todistukset, joissa väitetään riittävän tuuletuksen tapahtuneen 20-30 minuutissa krematorioiden II ja III ruumishuone 1:ssä eivät näin ollen ole uskottavia.[138]

Tämä pätee sitäkin enemmän krematorioihin IV ja V sekä pahaenteisiin maataloihin (bunkkereihin), jotka olisi voitu tuulettaa vain yhden tai kahden oven kautta. Koska niiden sanotaan myös olleen yhtä tupaten täynnä ruumiita, Zyklon B:n ollessa levinneenä ruumiiden seassa, tuuletusajan olisi pitänyt olla ainakin päivä, saman, mitä vaadittiin normaaleissa huoneiden syöpäläiskäsittelyissä.[139] Mitä vielä, tavallisissa huoneissa olisi mahdollista poistaa Zyklon B ja niissä on tavallisesti ikkunat tuuletuksen mahdollistamiseksi, eivätkä ne ole täynnä ruumiita. Silminnäkijöiden todistukset, joissa kerrotaan työnteosta ilman suojanaamareiden käyttöä näissä "kaasukammioissa" heti tai vähän kaasutuksen jälkeen, ovat näin ollen täysin epäuskottavia. Vaikka työläiset olisivatkin pitäneet suojanaamareita - ruumiiden kantaminen olisi ollut kovaa työtä (aiheuttaen hikoilemista! vrt. osaan 3.1.), ja näissä huoneissa, joissa on korkea vetysyanidipitoisuus, kaikki tällainen työ olisi ollut äärimmäisen riskialtista ihon kautta myrkyttymisen vaaran vuoksi.

Jälleen sivuutamme Zyklon B:n sisäänlaittoluukkujen ongelman, jotka osoitettavasti eivät olleet läsnä ruumishuone 1:n katoissa krematorioissa II ja III ja teeskentelemme, että ne todella olivat siellä.

Kyseisten teknisten olojen vallitessa, teloitukset Zyklon B:llä, kuten todistajat ovat ne kertoneet, eivät olisi missään olosuhteissa olleet mahdollisia niin nopeasti kuin jotkut väittävät ("muutama hetki", "välittömästi"), ja "muutamassa minuutissa", ellei olisi käytetty hirvittäviä määriä Zyklon B:tä - missä yhtä aikaa ei olisi ollut järkeä (liian kallista), mikä olisi ollut vaarallista, ja hankalaa. Samaan tapaan kammioiden seinät olisivat altistuneet korkeille vetysyanidipitoisuuksille pitkiksi ajanjaksoiksi. Joukkoteloitukset HCN:llä valtavissa huoneissa olisivat vaatineet kaasumaisen HCN:n käyttöä, joka olisi puhallettu sisään ja levitetty tasaisesti tuulettimilla, tai puhdasta nestemäistä HCN:ää, joka olisi höyrystetty ja levitetty yhdistetyllä lämmitys- ja tuuletuslaitteella.[140]

Väitetty meno "kaasukammioihin" ilman turvatoimia, niissä suoritettu raskas työ - joskus paljain rinnoin ja samalla syöden ja polttaen - ja samanaikainen väite, että suuria määriä myrkkykaasua käytettiin, yhdistyvät todistaen nämä todistajat syyllisiksi vääriin todistuksiin.

Yhtään vähemmän valheellisia eivät ole ne ajat, joita ruumishuone 1:n ("kaasukammioiden") krematorioissa II ja III tuulettamiseen väitetään menneen, koska todistajat lähtivät liikkeelle siitä erheellisestä otaksumasta, että yksi ilmanvaihto poistaisi kaiken myrkkykaasun. Jäljelle jääneen vetysyanidipitoisuuden laskemisen viive tarkoittaa sitä, että realistisessa skenaariossa vaadittava tuuletusaika ylittäisi sen, minkä todistajat ovat kertoneet kymmenkertaisesti tai ylikin (vähentynyt kierto ruumiiden vuoksi, ilman "oikosulku", kaasun jälkimuodostuminen Zyklon B:stä). Myös jatkuvan kaasun jälkimuodostumisen jäljellä olevasta Zyklon B:stä luoma ongelma, joka olisi tehnyt työn kammioissa ilman suojavaatteita mahdottomaksi alle kahden tunnin sisällä jopa jatkuvalla tuulettamisella, todistaa, että todistajat eivät ole kertoneet totuutta.

Krematorioiden IV ja V sekä bunkkerien I ja II "kaasukammioiden" olisi pitänyt olla suunniteltu ja rakennettu joukkomurhan välineiksi mikäli väitetyt suunnitellut ja käynnissä näiden tilojen rakennuksen aikana olleet joukkokaasutukset olisivat todella tapahtuneet; kuitenkin jopa Pressac myöntää, että väitetyt kaasutusproseduurit olivat epäloogisia ja naurettavia sekä äärimmäisen vaarallisia erityisesti Sonderkommandoille. Kaiken tämän edessä kukaan, joka lähestyy tätä aihetta tieteellisestä ja teknisestä perspektiivistä, ei voi muuta kuin tulla tulokseen, että väitetyt murhaajat menivät äärimmäisen pitkälle kehittääkseen kaikkein kalleimman, monimutkaisimman, vaarallisimman ja ongelmallisimman tavan tappaa ihmisiä joukoittain. Esimerkiksi I.G. Farbenwerke AG:n hiiltä jalostaneet BUNA:n laitokset vain muutaman mailin päässä olisivat helposti voineet tarjota halpaa hiilimonoksidirikasta hiilikaasua myrkyttämistä varten, tai pullotettua typpeä tukehduttamista varten.[141] Auschwitzissa kuitenkin, kaikista paikoista, sen piti olla tämä kallis, niukka ja hankalasti käytettävä Zyklon B jota käytettiin, vaikka sitä tarvittiin kipeästi joka puolella syöpäläistentorjuntaan. Kuitenkin muissa väitetyissä tuhoamisleireissä kaukana BUNA-tehtaasta hiilimonoksidia sanotaan käytetyn ihmisten tappamiseen ja valmistetun tätä tarkoitusta varten Diesel-moottoreilla, jotka oli saatu sotasaaliiksi jääneistä venäläisistä tankeista, joiden pakokaasut kuitenkin sisältävät vain ei-tappavia määriä hiilimonoksidia käytettäessä vapaalla (kuten niitä olisi täytynyt käyttää).[142]

Täytyy käsittää, että lähellä Auschwitzin väitettyjä murhaamiseen tarkoitettuja "kaasukammioita" oli äärimmäisen tehokkaita syöpäläistenhävitystiloja, joissa oli ilmalukot, lämmitys, voimakkaat tuulettimet jne., ja kaikki niistä oli rakennettu ennen väitettyjä murhaamiseen tarkoitettuja "kaasukammioita". Vieläpä siihen aikaan kun nämä väitetyt "kaasukammiot" rakennettiin, teknologia elottomien esineiden kaasulla käsittelyyn oli edistynyt valtavasti ja sellaisten tilojen tuottaminen oli täydessä vauhdissa. Jokapäiväisestä käytännön kokemuksesta syöpäläisten hävittämisessä ero ajallisissa ja aineellisissa (Zyklon B-) vaatimuksissa mitä tulee kaasukäsittelyyn kiertoilman kanssa ja ilman on täytynyt olla hyvin tunnettu. Voisi näin ollen odottaa, että olisi sovellettu ainakin samanlaisia teknologisia standardeja väitetyissä murhaamiseen tarkoitetuissa kaasutustiloissa, mutta selvästikään mitään edes lähelle sellaisia standardeja tulevaa ei tosiasiassa käytetty.

Propagandistisista syistä olisi ollut ilmeistä esittää sellaisia tiloja kuin syöpäläistenhävityskammiot rakennuksissa 5a ja 5b murhaamiseen tarkoitettuina "kaasukammioina". Kuitenkaan koskaan ei sellaista yritetty, eikä ole myöskään silminnäkijänlausuntoja, joissa väitettäisiin näitä huoneita käytetyn tällaiseen. Vieläpä rakennuksen 5b syöpäläistenhävityshuoneen ovet - molemmat esitetty rakennuspiirustuksissa ja sellaisina kuin ne tänä päivänä ovat olemassa - aukeavat sisäänpäin, mikä tarkoittaa, että missä tahansa joukkokaasutuksessa ovien edessä makaavat ruumiit olisivat estäneet näiden ovien avaamisen jälkeenpäin. Nämä huoneet näin ollen eivät todellakaan koskaan olleet käytössä teloitus-"kaasukammioina".

Kommentoimme vain lyhyesti laajalle levinnyttä uskomusta, että myrkkykaasu tuli väitettyihin teloitus-"kaasukammioihin" suihkujen suuttimien kautta. Zyklon B:ssä aktiivinen aine vetysyanidi on imeytyneenä kiinteään kantoaineeseen, pääasiassa kipsiin, ja sitä vapautuu vain hiljalleen. Koska myrkky ei ole nestemäistä eikä paineistettua kaasua, vetysyanidia tästä tuotteesta ei olisi koskaan voitu kanavoida ohuiden vesiputkien ja suihkujen kautta. Mitkä tahansa suihkut, todelliset tai lavasteet, olisivat näin ollen voineet palvella vain uhrien pettämisessä, mutta eivät koskaan myrkkykaasun sisään tuomisessa. Kaiken yleensä aiheelle ominaisen väittelyn ja erimielisyyden keskelläkin tästä kyseisestä kohdasta vallitsee yleinen konsensus.

5. Kemiallisten analyysien arvioiminen

5.1. Näytteet

Ennen kun ottaa näytemateriaalia väitetyistä Auschwitzin "kaasukammioista", tulisi varmistaa, että materiaali on itse asiassa alkuperäistä, ja tutkia sen sodanjälkeistä historiaa. Krematorioiden IV ja V kivijalat ja kantavat seinät, jotka ovat nähtävissä tänä päivänä, rakennettiin sodan jälkeen museohallinnon toimesta.[143] Koska käytetyn materiaalin alkuperä on epävarma, ei juuri ole järkeä ottaa näytteitä täältä.[144] Uskomattoman hyvällä onnella krematorio II:n "kaasukammio" (ruumishuone 1) on kuitenkin suurimmaksi osaksi selvinnyt ehjänä tähän päivään asti. Lukuun ottamatta kahta reikää katossa, joita käsiteltiin osassa 2.4.1. (kuva 6, 7), rakennusmateriaalit eivät ole pelkästään kiistämättä alkuperäisiä ja saaneet olla rauhassa muutoksilta, vaan myös suurimmaksi osaksi suojassa sään vaikutuksilta katon ansiosta. Mitä vielä, Pressacin mukaan, tämä huone oli väitteiden mukaan se keskeinen paikka, näin sanoaksemme, väitetylle joukkomurhalle. Tässä paikassa suurimman osan kaasutuksista sanotaan tapahtuneen. Näytteiden ottaminen täällä on näin ollen sopivaa, ei vain materiaalin alkuperäisen luonteen ja historian ansiosta, vaan myös niiden tulosten vuoksi, mitä analyysin voidaan odottaa palauttavan. Jos rautasinisiä jäämiä odotetaan murhaamiseen tarkoitetuista "kaasukammioista", niin silloin tämä on se paikka, missä kannattaa tehdä tutkimuksia. Tähän päivään mennessä maininnan arvoisia näytteiden ottoja on ollut kolme: [145] Leuchterin, [1] Rudolfin [19] ja Ballin. [144] Lukijaa viitataan tutustumaan näihin lähteisiin lukeakseen yksityiskohtia näytteiden otosta ja luonnehdinnasta.

5.2. Analyysien tulokset

Taulukko 3 tekee yhteenvedon kaikkein tärkeimmistä tuloksista mitä on saatu materiaalinäytteiden analyyseistä mitä niiden syanidipitoisuuteen tulee (syanidit = vetysyanidiyhdisteet). Taulukon ensimmäinen osa heijastaa näytteitä, jotka on otettu väitetyistä "kaasukammioista". Toinen osa liittyy näytteisiin syöpäläistenhävityskammioista. Kolmas esittää analyysien tulokset näytteistä, jotka eivät liity "kaasukammioihin" eivätkä syöpäläistenhävityskammioihin. Tämä olisi itse asiassa myös sopiva kategoria kaikille näytteille, jotka on otettu rekonstruoiduista krematorioiden IV ja V kantavista seinistä, kuten myös maataloista ("bunkkereista"), joiden rakennusmateriaalien alkuperää ei tunneta. Kontrollinäytteiden perusteella voidaan osoittaa, että näytemateriaalin luonteen vuoksi alle 10 mg/kg pitoisuudet ovat epäluotettavia ja näin ollen niitä täytyy pitää arvottomina (katsokaa kontrollianalyysit näytteistä R 3 & 8). [146] Voidaan näin ollen nähdä asia niin, että väitetyt "kaasukammiot" paljastavat samoja pitoisuuksia vetysyanidijäämiä kuin mikä tahansa summittaisesti valittu rakennus - toisin sanoen, joista mitkään eivät ole tarpeeksi suuria tulkittavaksi luotettavasti. Alhaisten syanidijäämien epäluotettavuudelle antaa lisää painoa romahtaneesta baijerilaisesta maatalosta otettu näyte, oma näytteeni nro 25, josta löytyy korkein syaniditaso kaikista näytteistä tässä ryhmässä (9.6 mg/kg, havaittavissa luultavasti alhaisen CaCO 3 -määrän vuoksi tiilissä), ja Leuchterin näyte nro 28 krematorio I:stä, jonka hän virheellisesti otti seinästä, joka vuoteen 1944 asti kuului pesuhuoneeseen, eli toisin sanoen se ei ollut osa väitettyä "kaasukammiota" (1.3 mg/kg). Vastakohtana syöpäläistenhävitysparakkien jäämämäärät vaihtelevat 1 000-10 000 mg/kg -välillä, tarkoittaen, että 0,1-1% rappauksesta (ei koko seinästä!) itse asiassa koostuu syanideista. Näitä löydöksiä Auschwitz-museon johtaja ei pelkästään jätä kyseenalaistamatta, vaan jopa selkeästi vahvistaa.[46] Koska tulokset eivät enää ole epäilyksen kohteena, me kehotamme, että enempää näytteitä ei otettaisi ilman virallista siunausta, etteivät tilat kärsisi samaa kohtaloa kuin Berliinin muuri.

5.3. Tulosten tulkitseminen

5.3.1. Rudolfin tulkinta

Näiden täysin selvien tulosten ja sen faktan valossa, ettei niitä voida selittää millään rautasinisen disintegroitumisprosesseilla, mikä pysyy stabiilina hyvin pitkiä aikoja, kysymys, johon täytyy vastata, on kuinka nämä tulokset tulee tulkita tieteellisesti.

Ensinnäkin täytyy olla huolellinen vertaillessaan analyysien tuloksia näytteistä, jotka on otettu syöpäläistenhävityskammioista, niihin, jotka on otettu väitetystä murhaamiseen tarkoitetusta kaasukammiosta. Syy tähän on se, että erityisesti syöpäläistenhävitystilojen tapauksessa on monia tekijöitä, jotka ovat tuntemattomia ja jotka voivat vaikuttaa tulosten tulkintaan:

1. BW 5a:n ja 5b:n syöpäläistenhävityskammioiden tapauksessa ei ole tiedossa, kuinka paljon aikaa kului siitä kun niiden seinät rapattiin, siihen kun niitä alettiin käyttää tarkoitukseensa.
2. Emme näin ollen voi täsmällisesti määrittää seinien a) täsmällistä kosteutta ja b) emäksisyyttä sinä aikana, kun niitä alettiin käyttää.
   1. Yksikerroksiset tiiliseinät, kuten syöpäläistenhävitystilojen BW 5a ja 5b tapauksessa, ovat normaalisti melko kylmiä ja näin ollen märkiä talviaikaan. Niinpä, jos nämä tilat otettiin käyttöön syksy- tai talviaikaan välittömästi sen jälkeen kun ne oli rapattu, niiden seinät olisivat varmasti absorboineet valtavia määriä HCN:ää ja luultavasti muuntaneet sen pitkään stabiileiksi rautasyanidiyhdisteiksi jo aivan ensimmäisen kaasutuksen aikana (verrattavissa siteerattuun rakennusvauriotapaukseen [102]). Onneksi voimme vertailla tuloksia näytteistä, jotka otettiin sisäseinästä (nro 12 & 13) syöpäläistenhävitystila BW 5a:n ulkoseinistä otettujen kanssa (9,11,20,22) mikä selkeästi osoittaa, että jopa kuivat ja lämpimät seinät muodostavat suuria määriä rautasinisiä jäämiä.
   2. Lisäksi, koska SS:llä oli valtavia ongelmia raivoavan pilkkukuume-epidemian kanssa, se ei varmasti odottanut täiden vastaisen taistelun aloittamista siihen asti kunnes hiljattain valmistuneiden syöpäläistenhävitykseen käytettyjen kaasukammioiden rappaus olisi pH-arvoltaan neutraali.

Toisaalta, piirteet krematorio II:n ruumishuone 1:n seinillä voidaan määrittää helpommin:

1. Me tiedämme, että kemiallisen koostumuksensa vuoksi maanalaisten ruumishuoneiden rappaukseen käytetty sementtilaasti pysyy erittäin emäksisenä monia kuukausia.
2. Me tiedämme, että tällä sementtilaastilla on yleisesti huomattavasti suurempi taipumus absorboida kaasumaisia ja nestemäisiä yhdisteitä kuin kalkkilaastilla, jota syöpäläistenhävitystiloissa on käytetty.[147]
3. Me tiedämme, että seinät lämmittämättömissä maanalaisissa huoneissa ovat suhteellisen kylmiä ja erittäin kosteita, mikä lisää HCN:n absorboitumista valtavasti (arvioitu keskimääräinen seinän lämpötila 10°C ja on järkevää olettaa suhteellisen ilmankosteuden olevan noin 100% tasolla, lisäten absorboitumista noin kymmenkertaiseksi verrattuna seinään, jonka lämpötila on 20°C ja suhteellinen ilmankosteus noin 45%). [148]

On näin ollen järkevää olettaa, että krematorio II:n ja III:n ruumishuoneiden märkien ja kylmien sementtirapattujen seinien massiivisesti suurempi ja pitkään kestävämpi taipumus muodostaa pitkään stabiileja syanidiyhdisteitä voisi helposti kompensoida jokseenkin lyhyemmän ajan, mitä ne olivat altistuneina myrkylliselle kaasulle, jos verrataan skenaarioihin lämpimissä, kuivissa ja lyhyen aikaa emäksisissä syöpäläistenhävityskammioiden sisäseinissä.

Niinpä tämän kirjoittajan vakaa käsitys on, että näissä krematorio II:n ja III:n ruumishuoneissa käytetyn sementtilaastin korkea kosteustaso ja suhteellisen pitkään kestävä emäksisyys yhdessä realististen murhaamiskaasutus-skenaarioiden kanssa (korkeat HCN-pitoisuudet, hidas ilmanvaihtoprosessi) olisivat johtaneet pitkään stabiilien syanidiyhdisteiden muodostumiseen sellaisessa määrin, että niitä pitäisi yhä tänä päivänäkin olla helposti havaittavissa. Eikä vähiten sen vuoksi, että olosuhteet näissä ruumishuoneissa ovat hyvin samanlaisia kuin niissä, joita kuvailtiin aiemmin viitatussa rakennusvaurio-tapauksessa,[102] jota siteerataan kokonaan ja siitä edelleen analysoidaan tämän teoksen liitteessä 1.