Kaikki lukeneethan muistavat, että Marxin perusidea oli se, että riistetyn ja sorretun köyhälistö-proletariaatin tulee ottaa tuotantovälineet haltuunsa "kansainvälisen proletaari-internationaalin periaatteen mukaisesti" keinoja kaihtamatta ja muodostamalla "punakaarteja" yms. puolisotilaallisia yksiköitä.
Punakapinan ensimmäinen esiinmarssi tapahtui Pariisissa 1848, jolloin kommunistisen agitaation villiinnyttämät köyhälistöjoukot ryhtyivät taisteluun ns. porvareita vastaan surkein seurauksin ja kommunistinen aate sysättiin toviksi maan alle. Voidaan kuitenkin sanoa, että Pariisin punakapina oli eräänlainen esiharjoittelu tulevia tapahtumia varten, kuten kaikki historiaa lukeneet tietävät.
Hegeliläinen kansallisvaltioajatus ja Karl Marxin kommunistiset ajatukset ajoittuvat siis samoihin aikoihin ja lienee sanomattakin selvää, että Saksan ns. rahajuutalaiset näkivät Hegelin protektionistiset suojamuurit vakavana uhkana omille laajentumispyrkimyksilleen taloudellisella sektorilla. Koko Euroopan ja maailmankin mittakaavassa edellä mainitut rahajuutalaiset pitivät luonnollisesti ihanteenaan Adam Smithin 1700-luvun lopulla ideoimaa ja Ricardon klassifioimaa taloudellista liberalismia joka lopullisesti toteutettuna johtaisi niin sanottuun "täydelliseen globalisaatioon" ja kulttuurien ja rotujen yhteensulautumiseen. Tosin merkantilismin ja porvarillisen esikapitalismin esiin "päkistämä" "ensimmäinen proletariaatti" joka sai aikaan em. Pariisin punakapinan, pakotti silloiset luokkaporvarit latteaan taloustieteelliseen köyhälistön mielistelyyn, jota edusti ontto ja tekopyhä John Stuart Millin synkretismi.
Hegeliläinen valtiofilosofia siis soti pahasti tätä liberaalikapitalistien "maailmanvalloitussuunnitelmaa" vastaan ja jotakin oli tehtävä ja kiireesti, koska porvarillisen taloustieteen vararikon julistaja J. S. Mill oli karkeasti epäonnistunut työväenluokan naivissa kosiskelussa. Oli provosoitava Hegeliläiselle sofistiikalle täydellisen vastakohtainen ideologia ja oli löydettävä jostakin persoona, joka ottaisi tämän antihegeliläisen filosofian levityksen vastuulleen. Tämä henkilö oli siis jutikka Karl Marx.
Kommunistisen manifestin päätarkoitus siis oli tehdä protektionistisen kansallisvaltioajatuksen eteneminen mahdollisimman ohdakkeiseksi ellei peräti mahdottomaksi kiihottamalla kansainvälisesti eri maiden tuotantolaitoksissa työskenteleviä työläisiä kapinaan kansallisvaltion selkärankana olevia niinsanottuja "porvareita" vastaan. Kun porvarit olisi tuhottu eri puolilla maailmaa, astuisivat em. saksalaiset rahajuutalaiset hallitsemaan maailmantaloutta, koska kaikkien maiden "kansallinen yläluokka" ei enää olisi hoitamassa kansallista talousjärjestelmää. Mutta kuten kaikki tietävät, kaikki muut Euroopan työläiset PAITSI SLAAVIT hylkäsivät kommunistisen internationaalin ja päätyivät kannattamaan tervettä kansallisvaltioajatusta. Hegeliläinen kansallisvaltioidea jalostettiin Saksassa kuitenkin kaikkein korkeimmalle asteelleen: Gottfrid Federin kansallissosialismiin, johon kykenevät ainoastaan kaikkein kehittyneimmät kansakunnat.
Perin kiusalliseksi ja ei-toivotuksi kehitysasteeksi Saksan rahajuutalaisten mielestä kehittyi kuitenkin ns. Venäläinen stalinismi, joka personoi kaiken maailman silmissä alunperin Marxin idean slaavilais-venäläisiin raameihin ja varasti kommunismin idean itselleen. Siksi oli masinoitava liberaalikapitalistinen maailmanlaajuinen propaganda Venäjän kommunismin hävittämiseksi ja tässä käytettiin hyväksi Gorbatsovia glasnosteineen. Sanottakoon, että Venäjän slaavit ovat olleet Marxin luonnonvastaisten oppien typerän sinisilmäisiä ja hyväksikäytettyjä pelinappuloita. Venäläinen kommunismi siis kitkettiin ja nyt tänä päivänä edellä mainitut liberaalikapitalistit saavat vihdoin ja viimein täysin esteettä harjoittaa globalisaatiotaan.
Nykyisillä talouskapitalisteilla ei liene enää tarvetta harjoittaa Milliläistä synkretismiä, vaan kaikki maailmantalous tuntuu palanneen takaisin niin sanottuun smithiläiseen renessanssiin, eli tässä maailmantilanteessa voitaneen puhua totaalisesta taantumisesta 1700-lukulaisiin perusideoihin. Tosiasia kuitenkin on työväestön esiintyminen kaikkialla siellä, missä tarvitaan teollista tuotantoa ja siihen liittyviä palveluja. Ongelma investointivälineiden omistajien ja heidän palvelijoidensa välillä on siis edelleen olemassa. Ongelma on siis liikevoittojen epäoikeudenmukainen jakaantuminen ja siitä seuraava sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. Probleeman ratkaisussa kansainvälinen työläisten internationaali ei voi tulla kyseeseen eikä kapitalistisen kilpailun totaali vapauttaminen myöskään näy johtavan harmoniseen ja solidaariseen yhteiskuntaan. Jäljelle jää loogisen ja tieteellisen ajattelun perusteella Isänmaallisen Oikeiston ajama itsenäisen ja suvereenin kansallisvaltion taloudellinen perusajatus: Jokainen suomalainen ja jokaisen suomalaisen elämä on tärkeä. Tästä johtuen kansantalouden tärkein tehtävä on Suomen kansan materiaalisten ja henkisten tarpeiden tyydyttäminen eikä kansainvälisten suurpääomapiirien kannattavuus!
Unohtakaamme kuitenkin toviksi kansantaloustieteelliset spekulaatiot ja siirtykäämme varsinaiseen pääaiheeseen, eli anarkismin ongelmaan, joka on nykypäivänä varsin ajankohtainen. Nykyajassa ilmenevää anarkismia edustavat nykyään niin sanotut EVR-aktiivit, jotka ovat valmiita Mikhail Bakuninin "älyköimiin" hävitystoimenpiteisiin, saadakseen eläimiä rääkkäävät "kapitalistiset pikkuporvarit" eli turkistarhaajat lopettamaan elinkeinonsa. Ihmetellä vain täytyy, miksi nykyajan Suomessa joku on todellakin valmis tällaisiin järjettömiin terroritekoihin tavallisia suomalaisia PK-yrittäjiä vastaan, kun yhteiskunnassa vallitsee sosiaalinen eriarvoisuus, köyhyys ja sosiaalidemokraattisen talousmafian terrori, siihen liittyvästä amerikkalaisen talouskapitalismin tasapäistämisestä puhumattakaan. Missä on näiden "älypäiden" solidaarisuus ja kapinahenki, kun tulee kyseeseen suomalainen lähimmäinen. Vastaus on yksiselitteinen: Ei missään, sillä nämä "sankarit" ovat yleensä pahasti harhaanjohdettuja, jännittävän jutun tiimoilla hääräileviä harrastuskerholaisia ja ulkomailta oppinsa matkivia herrasperheiden (60-lukulaisten taistolaisten) kakaroita tai huumeilla aivonsa pehmentäneitä sosiopaatteja. Lisäksi nämä tuntuvat olevan lisäksi medialemmikeitä, joita tarkoituksenmukaisesti glorifioidaan. Kyse lienee siitä, että informaatiomarkkinoita hallitsevat nykyisin ns. suuret ikäluokat, siis nämä 60-lukulaiset ex-punikit, jotka näkevät näissä eläinaktiiveissa oman itsensä uuden tulemisen! Moitin ja syytän tässä näitä median edustajia tämän johdosta tahallisesta EVR-terrorismin provosoinnista ja käsken toimittajia vaikenemaan visusti näiden rikollisten edesottamuksista, muutoinhan he saavat vain lisää intoa kurjaan toimintaansa! Yhtä kaikki nämä harhaanjohdetut ovat ulkomaalaisen, muinaisen esikuvansa kovapäisiä oppilaita, matkijoita ja perässäkulkijoita, ulkomaisen rappioliikkeen pikkujälleenmyyjiä. Tarkastellaanpa nyt kuitenkin mielenkiinnon vuoksi tätä muinaista esikuvaa, jotka täkäläiset SALLILAISET ovat ottaneet tieten tai tietämättään (tyhmyyttään) ikonikuvakseen.
MIKHAIL BAKUNIN, HYVÄKSIKÄYTETTY KARL MARXIN PELINAPPULA
Tämä venäläinen "herrasperheen" kasvatti eli siis samoihin aikoihin kuin Marx ja julkaisi kuuluisan "pääomansa" ja kommunistisen puolueen manifestin. Bakunin koki ns. "filosofisen valaistumisen" tutkittuaan edellä mainittuja teoksia ja omaksui erityisesti Marxin ideoiman "porvarillisen yhteiskuntien hävittämisen, ennen kansainvälisen proletariaatin diktatuurin luomista". Bakunin kirjoitti 6.9.1847: "Vain sitten tulemme onnellisiksi - kun maapallo palaa." Hän julisti kolmatta vuosikymmentä myöhemmin: "Meidän ensimmäinen asiamme on taistelu, kylmä katkera taistelu, meidän päämääränämme on täydellinen kaikkien ahdistavien siteiden hävittäminen. Meidän täytyy siis vihkiytyä - kokonaan jatkuvaan, lakkaamattomaan, loppumattomaan hävitykseen, jonka täytyy niin kauan kasvaa, että ei ole mitään olemassa olevia sosiaalisia muotoja hävitettävänä." Eli Bakunin oli mitä tarkoituksenmukaisin työkalu saksalaisten talouskapitalistien suunnitelmassa hävittää kaikkien kansallisvaltioiden kansallinen yläluokka, luodakseen sitten myöhemmin oman totaalisen talousmandaattinsa. Harmillista Marxin kannalta oli se, että vain venäläinen köyhälistö omaksui "suuren vallankumouksen" aikoihin kokonaisuudessaan tämän "hävityksen filosofian". Muissa Euroopan maissa Bakuninin aatteen destruktiivisuus jäi lähinnä niinsanotuiksi marginaali-ilmiöiksi, joille terveet kansalliset voimat antoivat 1920-30 -luvuilla lopulliset kuoliniskut.
Bakuninin mielestä oli turhaa tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Ensin oli suoritettava käytännön hävitystyö, ensin taistelu. Suunnittelu toi vain paperia, joka poiki paperia, jota sanottiin tieteeksi. Käytännössä se jatkoi ja moninkertaisti proletariaatin kärsimyksiä. Hävityksen tuli olla itsetarkoitus, "mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman paljon". Eikä sittenkään uuden rakentamista saanut aloittaa hävittävä sukupolvi, koska se oli väärien vaikutteiden alainen. Vasta puhtaat voimat saattoivat luoda uutta, josta hävittäjillä voi olla vain utuinen kuvitelma. Utuinen kuvitelma? Siis anarkistit eivät todellisuudessa itsekään ole tietoisia hävityksensä tarkoituksesta, vaan hävittävät hävityksen itsensä vuoksi. Lopulta, kun kaikki on hävitetty, kääntyy tuhoaminen itseään vastaan, eli kyseessä on totaalisen tuhon ja lopulta itsetuhon "ideologia". Ja tämän ideologian on poikinut kommunismi!
On selvää, että tällaista tuhon filosofiaa kannattavia on valistettava mitä suuremmissa määrin, että he ymmärtäisivät täysin missä sairaassa touhussa he ovat mukana. Kysehän loppujen lopuksi on tiedon puutteesta ja luulo siitä, että on jossain "tosi hyvässä jutussa" mukana. Syytän tässä yhteydessä näitä vanhoja kommunistejamme, jotka ovat median välityksellä päästäneet nämä pahasti harhaanjohdetut "niittitakit" ja EVR-aktiivit liian hyviin luuloihin itsestään ja edustamastaan ideologiastaan. Toivon vilpittömin sydämin että tämä artikkeli tulee kulkeutumaan mahdollisimman laajalle niin sanottujen anarkistiemme piireissä, jotta terve ja järkevä, luonnonlakeihin ja itsesäilytysvaistoihin perustuva ajattelutapa valtaisi sielläkin alaa. Sanon suoraan, että liikkeemme iloitsee enemmän yhdestä kääntyneestä anarkistista kuin tusinasta omaa itseään ajattelevia pikkuporvareita, jotka ovat olevinaan kansallisia idealisteja.
