Tervetuloa American Dissident Voices -lähetykseen.
Minä olen Kevin Alfred Storm.
Eräänä kirkkaana kevätaamuna vain muutama päivä
sitten, kolme amerikkalaista patrioottia jakeli
omassa naapurustossaan Massachusettsissa ilmaisia
lehtisiä, ottaen mallia ilmaislehtien jakelijoista
ympäri maata. Miehet rullasivat lehtiset
varovaisesti, verhosivat ne vedenpitävällä muovilla
ja laittoivat sitten muoviseen kassiin, josta he
heittelivät niitä ajotiellä - juuri samalla tiellä,
mitä uutislehtien jakajat käyttävät kun he ajelevat
hitaasti koko naapuruston läpi.
Tämä on tapahtuma, joka toistuu joka viikko, satoja
kertoja joka vuosi niin Yhdysvalloissa kuin
Kanadassakin; tapahtuma, missä nuoret patriootit
tarjoutuvat vapaaehtoisesti uhraamaan aikaansa ja
rahaansa ja ponnistelemaan tuodakseen valkoiselle
Amerikalle viestin, että se ei ole yksin. National
Alliancen vapaaehtoiset, joista suurin osa on nuoria
ihmisiä, levittävät satojatuhansia lehtisiä joka
vuosi - lukumäärä vuonna 2002 oli puoli miljoonaa
kappaletta - ja kun National Alliancen yhteisö kasvaa,
ilmaista kirjallisuutta julkaistaan yhä enemmän.
Valkoiset ihmiset tarvitsevat viestin toivosta. Kun
tarkastelee rotukysymyksiä käsitteleviä
mielipidemittauksia ja henkilökohtaisia valintoja
elämänkumppanin ja naapuruston valinnassa, on selvää,
että monet miljoonat amerikkalaiset uskovat
rodulliseen yhtenäisyyteen ja luonnolliseen yhteyteen
omien kanssa. Valkoisia puoltavat tunteet ovat niin
vahvoja, että juutalainen järjestelmä on joutunut
laittamaan alulle David Horowitzin frontpagemag.comin
kaltaisia operaatioita, joiden tarkoitus on ohjata
valkoisia amerikkalaisia väärään suuntaan, ikäänkuin
takaoven kautta teurastamolle, josta ei ole poispääsyä.
Nämä miljoonat valkoiset amerikkalaiset ja kanadalaiset
tietävät, että media valehtelee. He tietävät, että
valkoisia ei kohdella reilusti. Ja kun he supisevat
rodullisesta huolestumisestaan, he joutuvat katsomaan
olkapäittensä taakse ja varomaan, etteivät he menetä
työpaikkaansa, tai ettei paikallinen juutalaismedia
tee heistä häpeäpilkkuja, niin he tietävät, että he
ovat menettäneet ison osan vapaudestaan. Ja yhä
useampi heistä on alkanut ymmärtää, että juuri
juutalainen taho riistää heitä. Näiden valkoisten
miesten ja naisten on saatava tietää, etteivät he
ole yksin. He tarvitsevat toivoa, apua ja johdatusta
National Alliancelta. Tästä radio-ohjelmissamme,
kirjoissamme, isoissa tapaamisissamme ja
kulttuurijuhlissamme onkin kyse. Toivosta ja
valistuksesta.
Ilmaisen kirjallisuuden julkaiseminen ei tietenkään
ole vain National Alliancen traditio, vaan se on
myös amerikkalainen traditio, jonka juuret ovat jo
Amerikan vallankumouksen aikojen painetuissa
julkaisuissa. Meidän oikeutemme opettaa
naapurustoamme tällä tavalla on jopa mainittu
Yhdysvaltojen perustuslaissa julkaisu- ja
sananvapautena. Jos Fox Newsin omistaja, Rupert
Murdoch joka ei edes ole amerikkalainen, ja jos
juutalaisen Murray Rothsteinin MTV ja muut tv-kanavat
saavat tyrkyttää rotusekoitusvalheitaan
amerikkalaisiin koteihin 24 tuntia vuorokaudessa,
niin National Alliancen vapaaehtoisilla on
absoluuttisen kiistaton oikeus puhua naapureilleen
ilmaisten lehtisten kautta.
Niin eivät asiat kuitenkaan olleet muutama päivä
sitten Bellinghamissa Massachusettsissa. Kolme
vapaaehtoista pidätettiin harjoittamasta
sananvapausoikeuksiaan. Heitä syytettiin
perättömästi "omaisuuden tärvelemisestä,
moottoriajoneuvosta roskaamisesta, häiritsemisestä
ja rauhan rikkomisesta", ja he joutuvat oikeuden
eteen näistä syytteistä, heitä tullaan seuraavan
kerran kuulemaan heinäkuun 19. päivä. Yhtä näistä
miehistä jopa syytettiin "vaarallisen aseen
hallussapidosta", koska hänellä oli taskuveitsi
taskussaan. No, oletan, että jos on laitonta
levittää kirjallisuutta sinne minne kirjallisuutta
yleensä levitetään, niin on myös laitonta pitää
taskuveistä taskussa. Se kuulostaa Kafkan tai Lewis
Carollin omituiselta logiikalta. Mutta tämä on totta,
ja nämä nuoret miehet, kuten Chester Doles, eivät
ole todellakaan tehneet yhtään mitään väärää, mutta
kohtaavat nyt oikeuden, jossa he saattavat menettää
vapautensa ja jossa he varmasti joutuvat pulittamaan
pitkän pennin. Tämä on vain yksi häpeämätön yritys
juutalaiselta eliitiltä koettaa sulkea sitä
kritisoivien suut.
Viime vuosina järjestäytynyt juutalaisuus on tullut
levottomaksi totuutta paljastavasta kirjallisuudesta,
jota National Alliance on julkaissut. He eivät pidä
siitä faktasta, että me informoimme lukijoitamme
siitä, että eräs tietty etninen ryhmä omistaa tai
pyörittää suhdatonta määrää Yhdysvaltojen uutis- ja
viihdemediasta. He eivät pidä siitä faktasta, että
me paljastamme valkoisten vastaiset agendat mediassa.
He eivät pidä siitä faktasta, että meidän kasvava
yhteisömme on inspiroinut jäseniämme levittämään
puoli miljoonaa kappaletta lehtisiä viime vuonna.
He eivät toisin sanoen pidä faktasta, että me
paljastamme heidän tekemisiään.
Järjestäytynyt juutalaisuus on järjestänyt nyt näitä
edellä mainittuja laittomia pidätyksiä jo jonkun
aikaa. Heidän mediassa kertomansa tarinat meidän
mainostauluistamme (esim. siitä yhdestä jonka juuri
pystytimme Floridaan) ja aivan laillisesta
opetuskirjallisuudestamme ja rauhanmarsseistamme ovat
tulleet yhä enemmän esille viime aikoina. Tarinat
yleensä vihjaavat, että lehtisten jakaminen olisi
jotenkin rikollista - tai jos se ei ole, niin sen
pitäisi olla. He kutsuvat juutalaisia "asiantuntijoita"
selittämään meille, kuinka "vihantäytteistä" on
uskoa, että valkoisilla on oikeus selviytyä.
Bellinghamin tapauksessa paikallinen Milfordin
uutislehti (6.5.2003) väitti jo artikkelinsa
otsikolla "Kolmea syytetään antisemitistisen
propagandan levittämisestä" että kirjallisuutemme
jakaminen oli laitonta. Viime vuonna, kun poliisi
kieltäytyi - juutalaisten vaatimuksista huolimatta
- pidättämästä Alliancen jäseniä samantyyppisen
kirjallisuuden levittämisestä, Milfordin
paikallislehti kuvasi kieltäytymistä näin:
"Toinen National Alliancen jäsen on juuri syytteiltä
pelastunut rikollinen, jota syytettiin vastaavien
lehtisten levittämisestä Franklinissa ja Medwayssä."
"Juuri pelastunut syytteiltä", todellakin! Lehti
vihjaa, että olisi olemassa joku syyte josta voidaan
syyttää, mutta kun ei ole. Ja viimeisenä yrityksenä
pelotella Bellinghamin kolmea syytettyä ja muita
jotka halusivat kertoa naapureilleen totuuden, lehti
julkaisi näiden kolmen patriootin kotiosoitteet. Olen
ylpeä voidessani raportoida, että nämä patriootit
taistelevat vastaan, ja että heillä on suuri
mahdollisuus voittaa nämä valheelliset syytteet.
Toivotaan, että laittomat viranomaisten teot, ja
he jotka kannustivat heitä laittomiin tekoihin,
asetetaan syytteisiin kaikilla mahdollisilla
pykälillä, ja että heistä tehdään esimerkkitapaus
koko maailmalle.
Kaikista salakavalin ja epärehellisin asia, johon
juutalainen media syyllistyy on se, että se
"yhdistää" meidän rauhan marssimme ja kirjallisuuden
levityksemme rikoksiin, jotka sattuivat samalla
alueella.
The Daily Hampshire Gazette 5.6:
[http://www.gazettenet.com/05062003/news/
5684.htm]
pitää sisällään tarinan (joka muuten sisältää myös
ison mainoksen "kasvattavista" luennoista paikallisessa
sairaalassa otsikolla "Terveydenhoitoa lesboille")
jossa ylistettiin "yhteisötapaamista" paikallisessa
synagogassa, jonne myös Northhamptonin kaupunginjohtaja
ottaisi osaa. Koko tapahtuman tarkoituksena oli
tuomita National Alliancen julkaisut. Uutislehti
kertoi: "Synagogan kyltti vandalisoitiin viikonloppuna,
mitä jotkut pitävät vain sattumana." Ilman minkäänlaisia
todisteita lehti yrittää syöttää lukijoidensa mieliin:
National Alliancen lentolehtiset yllyttävät
laittomuuksiin, vandalismiin ja väkivaltaan.
Seattlessa, Washingtonissa, National Alliancen jäsenet
protestoivat äskettäin Bushin julistamaa sotaa vastaan.
Protestoimassa oli jäseniä myös monista muista ryhmistä,
ja he kunnioittivat kaikki toistensa oikeuksia
sanavapautuneen ja kokoontumiseen, poliisien kanssa ei
ollut mitään ongelmia. Järjestäytynyt juutalaisuus ei
pitänyt siitä tosiasiasta, että National Alliance
valisti yleisöä ja muita rauhanaktivisteja juutalaisten
roolista tässä sodassa. He eivät pitäneet siitä
tosiasiasta, että vasemmistolaisten ja oikeistolaisten
välille syntyi kontakteja. Joten mitä he tekivät?
Tarinassa tolkuttomasta kodittoman miehen murhasta,
joka ei mitenkään liittynyt National Allianceen tai
rauhanmarssiin, KOMO-TV Washingtonissa kertoi useita
juutalaisen ADL:n tarjoamia sepityksiä, jotka yrittivät
yhdistää murhan sodanvastaisiin mielenosoittajiin tai
valkoisia puolustaviin aktivisteihin.
[http://www.komotv.com/news/story.asp?ID=
24473]
Kuunnelkaa, mitä he sanovat:
"ADL:n mukaan skinheadit näyttäytyivät rauhanmarsseilla
eri puolilla Seattlea, kantaen kylttejä kuten 'Ei sotaa
Israelin puolesta', yrittäen naamioituneina mennä
väkijoukon mukana. 'Tämä on hyvin ongelmallista', sanoo
Goldberg. 'He tuntevat, että tämä on heille turvallinen
paikka missä he voivat värvätä liittolaisia ja ihmisiä,
jotka voivat tukea heidän ajatuksiaan.' Goldberg sanoo,
että tämä on ensimmäinen kerta vuosiin, kun uusnatsit
rekrytoivat aktiivisesti jäseniä läntisessä Washingtonissa.
Ja hän varoittaa, että Randy Townsendin murhan kaltainen
väkivalta on vasta alkua." Itse asiassa raportti ei
ollut edes otsikoitu "Koditon mies murhattiin" tai
"Randy Townsend murhattiin" niin kuin voisi kuvitella,
vaan otsikko oli "Uusnatsien väkivalta kasvussa".
Vaikutelma, jonka tästä saa on tämä: Mies tai nainen,
joka lukee lehdestä National Alliancen rauhankokouksesta
uskoo nyt, että Alliancella on joku yhteys edellä
mainittuun murhaan, vaikka mitään yhteyttä ei olekaan.
Näin ADL ja juutalainen media toimivat.
Tämä on aivan kuin käyttäisi seuraavanlaista tekniikkaa
raportoinnissa: "Juutalainen mediamagnaatti Michael
Eisnerberg puhui River Cityssä viime keskiviikkona,
kaksi päivää aikaisemmin, kun samalla alueella musta
mies raiskasi ja murhasi valkoisen naisen.
Viharikosasiantuntijat tutkivat yhteyksiä Eisnerbergin
puheen ja tämän sekä muiden vastaavien viharikosten
välillä, jotka ovat tapahtuneet muiden juutalaisten
viharyhmien puheiden tuloksena, usein samoissa
kaupungeissa, kuin missä puheet on pidetty. Poliisin
mukaan seuraavana päivänä kahta valkoisten omistamaa
taloa vandalisoitiin River Cityssä. National Alliance
ja paikalliset kirkot toimittivat kynttiläjuhlan
järjestääkseen yhteisön vastustamaan juutalaisten
tämänlaista vihaa ja kiihkoilua. Me vain haluamme
Eisnerbergin ja hänen kaltaistensa tietävän, ettemme
aio hyväksyä hänen ja hänen kaltaistensa pitämien
puheiden aiheuttamaa väkivaltaa, sanoi yhteisön
organisoija. FBI:n viranomaiset tiedottivat, että
useat juutalaiset ryhmät ovat olleet tutkinnan
kohteina ja syytettyinä viime vuosina, mutta eivät
kommentoineet Eisnerbergin juttua tarkasti."
Ja huomaa, kuinka ADL:n Goldberg surkuttelee sitä,
että valkoisten puolesta toimivat ryhmät tuntevat
olevansa "turvassa ja suojassa" Seattlessa. Sen
jälkeen, kun Goldberg on syyllistänyt viattomia
valkoisia miehiä ja naisia murhista - ja kun tiedämme,
että ADL:llä on siteitä järjestäytyneisiin
rikollisryhmiin kuten Moe Dalitziin, JDL:ään ja
väkivaltaiseen ARA:aan, kysyn sinulta tätä: Uhkaileeko
herra Goldberg ADL:stä terrorilla, ja antaako hän
ymmärtää, ettei meidän kannata tuntea oloamme
turvalliseksi Seattlessa? Mielestäni kyllä.
Yhdistämällä väärin rauhanomaiset ja lailliset
tavoitteemme väkivaltaan, murhiin ja vihaan
juutalaiset toivovat huijaavansa amerikkalaiset
hyväksymään sananvapauden rajoitukset. He toivovat
pehmentävänsä meidät hyväksymään heidän asetuksensa,
jotka kriminalisoivat kirjallisuuden, jos
juutalaiset eivät siitä pidä.
Ihmiset ovat "viisastumassa" ja juutalaiset yrittävät
epätoivoisesti hiljentää totuudenkertojat. Mutta
heidän poliisivaltiotoimenpiteensä tuovat heille
kokonaan uusia vihollisryhmiä, kun sananvapausaktivistit
ja sensuuria vastustavat ryhmät saavat tarkkaa ja
suoraa tietoa juutalaisesta rasismista.
***
Filosofi Savitri Devi kutsui sitä "lumoavaksi", ja
tohtori Willian Pierce kutsui sitä "Valkoisen rodun
selviytymisoppaaksi". Illinoisin yliopiston Revilo
Oliver, yksi viime vuosisadan suurimmista klassisisteista,
kutsui sitä "ainutlaatuiseksi [.] aidoksi ensyklopediaksi
kaikesta, mikä liittyy suoraan rotumme asemaan tämän
päivän maailmassa".
Kirjan nimi on Willian Gayley Simpsonin Which Way
Western Man?, jota ei voinut saada vuosiin ja joka
on nyt uudelleen julkaistu National Vanguard Booksin
toimesta.
William Simpson valmistui parhain arvosanoin teologiasta
ja tuli fransiskaaniveljeksi työskentelemään köyhien
ja ei-fransiskaanien pariin tavoitteenaan tehdä maailmasta
parempi paikka. Simpson näki niiden ongelmien
ytimen, joita hän yritti ratkaista, ja tajusi, ettei se
työ mitä hän ja hänen ystävänsä tekivät tulisi koskaan
ratkaisemaan niitä ongelmia joiden kanssa he kamppailivat.
Parhaimmillaankin se pystyisi vain hidastamaan
sivilisaatiomme ja yleensäkin ihmisen rappiota.
Hän luki suuria filosofeja, erityisesti Nietzscheä, ja
1920- ja 1980-luvuilla hän piti kirjaa totuuden ja
elämän tarkoituksen etsinnästään. Which Way Western Man?
on tämän etsinnän tulosta, ja se on yksi viimevuosisadan
tärkeimmistä kirjoista.
Se julkaistiin 1980 ja myytiin loppuun muutamassa
vuodessa. Siitä ei tehty uutta painosta koska
kirjoittaja teki 1980-luvulta aina kuolemaansa asti
1990-luvulla erilaisia korjauksia ja lisäyksiä jotka
heijastivat hänen uutta tietoaan ja lopullisia, kypsiä
näkemyksiään. Vihdoinkin tämä työ on saatu päätökseen
ja Which Way Western Man? -kirjan toinen painos on
nyt saatavilla.
Which Way Western Man? on enemmän kuin historian,
filosofian ja tieteen kirja, se on myös elämäntarina
harvinaisen myötätuntoisesta miehestä, joka ymmärsi
Pyhän Francisin ja Nietzschen tehtävää - miehestä,
joka pystyi näkemään paikkamme universaalissa
maailmankaikkeudessa ja selittämään sen tavalliselle
lukijalle tavalla, johon kukaan muu kirjailija ei
ole pystynyt. Suosittelen todella lukemaan Which
Way Western Man? -kirjan, se on elämän muuttava kirja.
Which Way Western Man? on saatavilla tilausnumerolla
407 National Vanguard Booksilta. Tämän suuren
ensyklopedian, joka sisältää 1070 sivua, saa 39.95
dollarilla + kolmen dollarin pakkaus- ja postikuluilla
(muualle maailmaan viiden dollarin kuluilla) National
Vanguard Booksilta: Box 330, Hillsboro WV 24946 USA.
Tai voit tilata sen netistä klikkaamalla kirjan kuvaa
natvan.com-osoitteessa.
Seuraavaan viikkoon, minä olen Kevin Alfred Storm
muistumassa sinua Richard Berkeley Cottenin sanoin:
vapaa mies ei ole tasa-arvoinen, ja tasa-arvoinen
mies ei ole vapaa.