Tervetuloa American Dissident Voicesin pariin. Minä olen Kevin Alfred Strom.
Selviytyäksemme meidän täytyy päättää, keitä "me" olemme. Tämä
on niin yksinkertaista, itsestään selvää ja välttämätöntä, että
on uskomatonta, kuinka harva on sen tajunnut.
Mustilla ei ole ongelmia miettiessään, keitä he ovat. He tietävät
sen yhdellä silmäyksellä. Jokainen, joka edustaa Saharan eteläpuolisen
Afrikan perimää, jokainen, joka on riittävän tummaihoinen,
kiharahiuksinen, lättänenäinen ja paksuhuulinen, kelpaa. He eivät
juuri välitä uskonnosta tai poliittisista mielipiteistä. Vaikka
yksittäiset mustat saattavat kiinnittää huomiota niihinkin, on
rotu kaikkein tärkein. He välittävät tosiasiassa vain ja ainoastaan
siitä, että henkilö on musta. Se on rodun selviytymisen avain -
rodun on oltava kaikkein tärkein.
Samalla lailla, myös Nation of Aztlan -heput välittävät syvästi
rotunsa selviytymisestä. He tietävät keitä he ovat ja mistä he
tulevat. He arvostavat rotupiirteitään ja vaativat itselleen
tulevaisuutta. He vaativat maata - vain heidän itsensä käyttöön -
jotta heidän rotunsa saisi ruokaa, elintilaa ja itsemääräämisoikeuden.
He eivät, tietääkseni, määrittele itseään uskonnon kautta. Joten
erot katolisuutta ja muita uskontoja harjoittavien välillä eivät
tuhoa heidän rodullista yhteyttään, eikä uskonnollinen kääntymys
likaa heidän perimäänsä. Heillä saattaa olla erimielisyyksiä
vaatimansa uuden maan talouden ja parhaan hallintomuodon suhteen.
He kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että he tarvitsevat tällaista
maata - ja he ovat samaa mieltä myös siitä, että tämän maan tulee
kuulua heille, vain ja ainoastaan heille. Se on välttämätöntä.
Kaikesta muusta voidaan neuvotella. Rodullinen identiteetti on
tärkeintä. He muodostavat rodun, joka on päättänyt selviytyä.
Samalla lailla itäisen Aasian kansoilla on hyvin vahva kansallisuustunne.
Heidän yhteisönsä sekä emämaassa että muualla ovat rodullisesti hyvin
puhtaita. He säilyttävät rodullisen laatunsa, ja ei-aasialaisten
muuttoliike aasialaisiin maihin on lähes olematonta. He tietävät
keitä ovat. Lähes poikkeuksetta he määrittävät itsensä esi-isiensä
mukaan. Kunnioitus esi-isiä kohtaan on voimakas perinne aasialaisten
keskuudessa, ja täten heidän kansojensa geneettinen pysyvyys on taattu.
Mutta kysypä muutamilta valkoisilta amerikkalaisilta tai eurooppalaisilta,
kuinka he määrittävät itsensä, ja saat sellaisen tulvan keskenään
ristiriitaisia vastauksia, että joudut antamaan periksi järkevän
vastauksen hakemisessa. Saat paljon älykkäämpiä vastauksia kysyessäsi
muiden rotujen edustajilta "meidän" määritelmäämme. He ovat pitkään
pitäneet valkoista länttä rodullisena ja kulttuurisena yhteisönä.
Osa valkoisten hämmennystä identiteettimme suhteen on varmasti kaikkialla
läsnä olevan juutalaisten kontrolloiman median ja opetusinstituuttien
propagandan syytä. Tämä propaganda sanoo, että "rotua ei ole", että
rodunsekoitus on toivottavaa, että valkoinen identiteetti on kaiken
maailmassa olevan pahan alku ja juuri. Tämä propaganda tekee varmasti
todellista vahinkoa monien valkoisten mieliin ja sieluihin. Ja tällaisen
propagandan levittäjät vaativat kaikkia mahdollisia keinoja pysähtyäkseen.
Mutta tämä propaganda ei silti selitä kaikkea hämmennystä.
Osa identiteettimme sekaannuksesta on peräisin uskonnosta.
Klassisen sivilisaatiomme loppuaikoina näiden kulttuurien omat uskonnot
korvautuivat kristinuskolla, joka tuli alkujaan juutalaisista lähteistä,
levittäytyen orjapopulaatiosta kosmopoliittiseen ja proletariaattiseen
väestönosaan. Muutamassa vuosisadassa kristinuskosta tuli Rooman
valtionuskonto. Kun terveemmät valkoiset heimot pohjoisesta valtasivat
Rooman, monet heistä ihailivat varmasti voitetun imperiumin kulttuuria,
teknologiaa, arkkitehtuuria ja monumentaalista taidetta. He yhdistivät
virheellisesti nämä rotumme mahtavat saavutukset kristinuskoon, ja
luonnollisesti Rooman paavi, haluten säilyttää instituutionsa vallan
ja vaurauden, ei oikaissut väärinkäsitystä. Joten monet valkoiset,
hämillään Rooman loistosta, kääntyivät uskomaan siihen, jonka luulivat
olevan Rooman jumala.
Näiden kääntymysten lisäksi oli monia muita kääntymyksiä, jotka perustuivat
todelliseen uskoon kristillisistä länsimaistuneista opeista, joita
saarnattiin lopulta ympäri Eurooppaa. Tai sitten kääntymykset perustuivat
kristittyjen raamattuun, joka - toisin kuin runollisemmat klassiset ja
pohjoiset myytit - väitti olevansa todellista historiankirjoitusta. Ja
on yleisesti tiedossa, että monet kääntymyksistä saavutettiin miekalla,
ja tuhannet kieltäytyjät tapettiin.
Kristinusko sai siis aikaan jotain, mitä mikään muu uskonto ei ollut
koskaan tehnyt. Se yhdisti koko Euroopan ja lähes koko rotumme yhden
uskonnon alle - suunnaton saavutus, jolla oli monia etuja, eikä
vähäisin niistä ollut kulttuurisen yhtäläisyytemme tajuaminen tai
kaikkien valkoisten yhdistämien yhteisten rodullisten vihollisten
edessä, heillä kun oli luonnollisesti ulkopuolisia uskontoja.
Kristinuskon nimessä Charles Martel voitti muslimit ja Isabellan
ja Ferdinandin joukot karkottivat maurit Euroopasta.
Kun maantieteellinen ja rodullinen Eurooppa olivat kristittyjä, tuli
Euroopasta kristikunta. Ja valkoinen rotu piti itseään kristikuntana.
Ja monet meistä, tietyllä laimeammalla tavalla, ajattelevat yhä
tuolla tavalla. Jopa valkoisten nationalistien keskuudessa, jossa
rodullisen yhteytemme tulisi olla suurimmillaan johtaaksemme kansamme
vapauteen ja turvallisuuteen, on tällainen ajattelu tavallista.
Jopa Lawrence Brown, ajatuksia herättävän työn The Might of Westin,
tekijä, määritteli "meidät" vuoden 1492 katolisten tai kristittyjen
jälkeläisinä.
On vaikeaa olla piittaamatta rodullisesti terveistä kristillisen
kulttuurin ominaisuuksista. Kokonaan valkoinen lapsikuoro laulamassa
Mozartin Introitus Requiemia tai Bachin tai Handelin vahvasti
hengellisiä töitä; upea goottilainen katedraali tai valkoinen
maalaiskirkko vuoren juurella; kunnolliset ihmiset jotka kansoittivat
Amerikan suunnattomat tasangot ja loivat kaikkien aikojen suurimman
tasavallan. Itsekin liikutun näistä asioista.
Nämä asiat ovat kuitenkin ennemminkin valkoisia kuin kristittyjä.
Ilman valkoista rotua niitä ei olisi koskaan ollut olemassa, vaikka
kristinusko olisikin esiintynyt jonkin muun rodun keskuudessa.
Mozartin musiikin ja goottilaisten temppelien lähde ei ole
opinkappaleissa tai pyhissä kirjoituksissa vaan geeneissä. Se
on yksi syy, miksi meidän täytyy määrittää itsemme rodullisilla -
geneettisillä - määreillä. Muuten me ja kaikki rakentamamme ja
rakastamamme kuolee pois.
Sen takia valkoisten kristittyjen täytyy asettaa rotu ensimmäiseksi,
jopa heidän rakastamansa uskonnon edelle. Heidän täytyy olla samaa
mieltä muiden valkoisten nationalistien kanssa siitä, että me olemme
valkoisia, että me olemme Euroopan rotu, että meidät määritellään
biologian termien avulla ja että me taistelemme sen rodun perinnön
ja kulttuurin puolesta, ja että vain se saa meidät eteenpäin
kohtaloomme. Rotu on ensimmäinen. Me määrittelemme itsemme rotumme
pohjalta. Muiden uskontojen valkoiset ovat myös "meitä". Ei-valkoiset,
vaikka edustaisivatkin samaa uskontoa, eivät koskaan voi olla
"meitä". Kaikki muut ajattelutavat ovat itsemurhaa.
Jos määrittelemme itsemme uskonnolliselta pohjalta, se tarkoittaa,
että 1) joko korealaiset ja juutalaiset jotka kääntyvät uskoomme,
ovat myös "meitä", tai 2) että esimerkiksi suurin osa meksikolaisista
kuuluu "meidän" joukkoomme.
Se on luovuttamista, rodullisen kuoleman hyväksymistä. Jos jotkut
osittain valkoiset kristityt selviytyvät joskus, se on häviö, ei voitto.
Rotumme oli olemassa jo ennen kristinuskoa - tehden siitä
käyttökelvottoman määrittelytavan - ja olimme olemassa jo
paljon ennen minkään tunnetun uskonnon olemassaoloa.
Ennen Darwinia, Mendeliä. Crickiä ja Watsonia emme välttämättä
tunteneet kaukaista historiaamme tai valkoisen identiteettimme
takana olevia asioita. Ennen juutalaisten valtaannousua 20.
vuosisadalla emme nähneet selvästi, että juutalaiset ovat
sekaantumassa kansoihimme.
Yhdysvaltojen kongressi vaati kuitenkin vuonna 1790 kansalaisuuden
hakijan olevan "vapaa valkoinen henkilö". Tämä laki säilyi voimassa
162 vuotta. He näkivät sen olevan välttämätöntä, ja toimivat sen
mukaan. Heillä oli valkoinen identiteetti, ja se tehtiin selväksi
maan laeissa.
Valitettavasti heillä ei ollut käsitystä juutalaisten ei-valkoisuudesta,
ja se oli virhe, joka mahdollisti juutalaisten massaimmigraation 19.
ja 20. vuosisadan vaihteessa. Tuo rodullisesti ulkopuolinen (ja
ulkopuolisuutensa tiedostava) ryhmä käytti sitten kaiken oveluutensa
ja varansa tuhotakseen valkoisten rodullisen identiteetin ja poistaakseen
esi-isiemme lait, jotka suojelivat maatamme ei-valkoisten maahanmuutolta
ja rodunsekoitukselta. Jotkut ovat sitä mieltä, että määrittelemällä
itsemme kristityiksi olisimme voineet estää juutalaisten luulemisen
valkoisiksi ja heidän pääsynsä maahamme, mutta en ole samaa mieltä.
Aivan kuten Espanjassa 500 vuotta sitten juutalaiset olisivat voineet
ripotella päälleen "pyhää vettä" ja vakuuttaa uskovansa oikeaan oppiin,
ja uskonnollinen muuri olisi kaatunut helposti. Ja juutalaisten yhteys
kristinuskoon on usein toiminut juutalaisten eduksi, saaden kristittyjen
johtajien sympatiat heidän puolelleen.
Mainitsemieni uskonnollisten seremonioiden kauneus (valkoisuus?) tai
rakastettava ja liikuttava pääsiäispalvelus Uuden Englannin kirkossa
mistä eräs rouva kertoi minulle kirjeessä vähän aikaa sitten, ei
koskaan olisi voinut tulla ei-valkoisilta, heidän uskostaan riippumatta.
Mustat kirkot ovat erilaisia - ehkeivät kuitenkaan vähemmän rehellisiä
- tunnelmassa ja hengessä.
Uskon tosissani, että samanlainen uskonnollinen tunne (tai henki),
ehkä jopa puhtaampi sellainen, oli läsnä muinaisessa Hellaksessa
kuorojen ylistäessä Eosta, tai kun Pania ja Freyaa palvottiin
metsätemppeleissä muinaisissa kotimaissamme.
En halua vanhojen uskontojen paluuta - kaikkea muuta. Mutta avain
henkisyyteemme - avain siihen, mitä olemme - on meissä itsessämme
ja siten geeneissämme. Sitä ei voi löytää uskonnoista, varsinkaan
toisilta roduilta opituista uskonnoista, tai uskonnoista, jotka
kuka vain voi ottaa omakseen.
Amerikan perustajilla oli käsitys valkoisesta identiteetistä, joka
oli uskontoa vahvempi. Siksi he määrittelivät kansalaisuuden rodullisissa
termeissä. Siksi jopa he, jotka vastustivat mustien orjuutta, kuten
Francis Scott Key, kannattivat mustien laivaamista takaisin Afrikkaan.
Siksi Thomas Jefferson tuki rotuerottelua mantereenlaajuisesti. Hän
osoitti eron muinaisten Rooman valkoisten orjien ja aikaistensa mustien
orjien välillä: "Roomassa orjien vapautus vaati vain vapautuksen, ja
vapautettu orja pystyi elämään saastuttamatta herrojensa verta. Mutta
mustien kanssa toinen toimenpide on välttämätön. Vapautuksen jälkeen
orja pitää poistaa niin kauas, ettei hän voi sekoittaa verta."
Valkoista identiteettiä kannatti jopa Yhdysvaltain presidentti
Theodore Roosevelt 20. vuosisadan alussa. Hänen mukaansa:
"19. vuosisadan demokratia ei tarvitse muuta oikeutusta olemassaololleen,
kuin sen, että se on antanut valkoiselle rodulle parhaat palat maailmassa,
lämpimän Amerikan ja Australian."
"Jos nämä alueet olisivat olleet aristokraattisten hallitusten alla,
olisi kiinalaisten maahanmuutto kasvanut, aivan kuin orjakauppa kasvaa
pakosta aina orjanomistajien takia, ja lopputulos olisi ollut muutamassa
sukupolvessa valkoiselle rodulle tuhoisampi. Mutta demokratia, selkeällä
rodullisella itsetunnolla, näki rodun vihollisen ja piti vaarallisen
muukalaisen poissa."
"Mustien läsnäolo Etelävaltioissa on perintöä ajalta, jolloin meitä
hallitsi merentakainen aristokratia. Koko tulevaisuuden sivilisaatio
on sanoinkuvaamattomassa kiitollisuudenvelassa tälle demokratialle,
joka on pitänyt uusien maailmojen lämpimät alueet valkoisina."
-- Memorial Edition of the Works of Theodore Roosevelt, XIV, 245, 246.
"Jos on olemassa yksi kysymys, josta modernit - varsinkin tunteelliset
- hyväntekijät ovat samaa mieltä, on se se, että kaikki kiinalaisten
maahanmuuttoa rajoittavat lait ovat vääriä; on kuitenkin uskomatonta,
etteivät nämä ihmiset näe, ettei Yhdysvalloille voi koitua suurempaa
uhkaa kuin Tyynenmeren rannan täyttyminen mongolipopulaatiolla."
-- Memorial Edition of the Works of Theodore Roosevelt, VIII, 118
Teksasin sodasta, joka käytiin Meksikosta itsenäistymisen puolesta, Roosevelt sanoi:
"Mitä kapinan verukkeet sitten ovatkin, todellinen syy löytyy rodusta,
meksikolaisten ollessa täysin kykenemättömiä hallitsemaan itseään
saati sitten muita."
-- Memorial Edition of the Works of Theodore Roosevelt, VIII, 131
Theodore Rooseveltin vahvan rodullisen itsetunnon hyve oli jotain,
jonka hän jakoi 18. vuosisadan Amerikan perustajien kanssa. Tavallaan
hän jatkoi heidän perintöään. Hänellä oli myös joitain heidän vikojaan,
kuten naiivi uskomus siihen, että Rooseveltin virheellisesti
"demokratiaksi" kutsuma, kansaa edustava hallitus, voisi parantaa
kaikki vääryydet ja taata viisauden. Toinen virhe, kuolettava
sellainen, jonka Roosevelt ja perustajat jakoivat, oli typerä usko
siihen, että juutalaiset olivat loppujen lopuksi samaa väkeä kuin
Euroopan valkoiset, eroten vain uskonnoltaan. Itse asiassa Roosevelt
kerran pilkkasi erästä juutalaisvastaista pastoria, joka tuli New
Yorkiin kun Roosevelt oli poliisijohtajana siellä. Juutalaiset olivat,
kuten nykyäänkin, halukkaita saamaan pastorin hiljaiseksi ja sulkemaan
hänen saarnaustilaisuutensa. Roosevelt ei suostunut tähän, mutta hän
hankki ryhmän juutalaisia poliiseja suojelemaan pappia.
Yhdeksän vuosikymmentä Rooseveltin ajan jälkeen ovat opettaneet meidät
olemaan pitämättä juutalaista vain vähän erilaisena valkoisena.
Juutalaisten avoin ja aggressiivinen rotumme tuhoamista edistävä
mainostus ja kannatus, maahanmuutosta rodunsekoittamiseen ja homouteen,
ovat näyttäneet meille juutalaisen selviytymisstrategian olevan
isäntäkansan rodullisen yhteyden tuhoaminen. Valkoisten tulee olla
rotutietoisia, ja rotutietoisten valkoisten ei tule enää koskaan
pitää juutalaista valkoisena.
Meidän täytyy saada rodullinen itsetuntomme takaisin, vanhan ajan ja
esi-isien perintö, ja meidän tulee jalostaa sitä viimeisen vuosisadan
opetuksilla. Me tarvitsemme epätoivoisesti samaa identiteettiä. Sen
ei tule perustua uskontoihin, jotka voivat muuttua hetkessä, antaen
muukalaisten uskotella olevansa yksi meistä. Sen ei pidä perustua
siihen, mitä uskomme - vaikka se onkin tärkeää - vaan siihen, mitä
me olemme. Vain siten voi se, mitä olemme - määrittelevä olemuksemme
ja kaiken luomamme ja rakastamamme ja jälkeläistemme luoman ja
rakastaman lähde - selvitä ja täyttää kohtalonsa.
Ensi viikkoon, tässä Kevin Alfred Strom muistuttamassa sinua ajattelemaan vapaasti.
