Tervetuloa American Dissident Voicesiin. Minä olen Kevin Alfred Strom.
Asiat ovat edenneet pitkälle Leninin ja Trotskin päivistä. He, jotka
haluavat viedä vapautemme ja tuhota meidät kansana ovat keksineet,
että on olemassa paljon tehokkaampia tapoja orjuuttaa meidät, viedä
maamme ja vaurautemme, ja lopulta tuhota meidät muuten kuin saapua
Uzien kanssa (israelilainen konepistooli, suom. huom.) ja tappaa
kaikki, jotka eivät alistu avoimesti juutalaisten valtaan.
Tietenkään juutalaisten ei tarvitse olla nostalgisia NKVD:n ja
ukrainalaisten ja venäläisten tarkoituksellisen nälkään
näännyttämisen suhteen 20- ja 30-luvuilla, tai miljoonien
saksalaisten tappamisesta 40- ja 50-luvuilla (minkä he erityisesti
ovat pitäneet poissa yleisön silmistä) koska "Oikeusministeriön"
Michael Chertoff tyydyttää salailematta verenhimoaan syyttämällä,
vangitsemalla ja kiduttamalla valkoisia patriootteja aina silloin
tällöin ja juutalaisilla isännillämme on ollut todella hauskaa
räjäyttää viattomien irakilaislasten käsiä ja päitä irti
viimeaikoina (samalla nauraen idiootti-amerikkalaisille jotka
uskoivat heidän emävalheitaan "joukkotuhoaseista"), eikä
palestiinalaisten tappaminen ja kiduttaminen ei lopu ikinä
amerikkalaisten rahoittamassa kidutuskammiossa nimeltä Israel.
Mutta neuvostobolshevikkien kokeilu valkoisten hallitsemisessa
ja orjuuttamisessa oli pajon alkeellisempi kuin amerikkalais-
demokraattinen koe hallita ja orjuuttaa valkoisia, joten he ovat
hylänneet edellisen ja käyttäneet jälkimmäistä mallina jolle he
rakentavat maailmanhallintasuunnitelmiaan. Amerikkalais-demokraattisen
lähestymistavan peruspiirre on antaa orjalle vaikutelma ettei hän
ole orja ja antaa hänelle jotain, mikä vaikuttaa valinnanvapaudelta,
kuten valinnat joita meille annetaan poliittisten kandidaattien ja
cola- tai olutmerkkien suhteen. Niin kauan kuin kaikki "valinnat"
asioista, joilla ei ole juurikaan merkitystä, ovat jo läpäisseet
juutalaisen tarkastuksen ja ovat saaneet kosher -hyväksymismerkinnän,
on melko vaaratonta antaa karjan vaeltaa äänestyskoppeihin ja
pönkittää egojaan valitsemalla joko Bush tai Lieberman tai Hilary.
Oikeastaan se on parempaa kuin harmitonta -- sillä on suora
positiivinen vaikutus, että orjat uskovat olevansa vapaita. Se ei
pelkästään saa heitä työskentelemään lujemmin vaan se tarkoittaa,
että voit helpommin saada heidät vihaamaan ketä tahansa, joka
osoittaa totuuden heidän orjuudestaan, ja voit saada heidät
pommittamaan ja tappamaan puolestasi kun haluat tuoda samantapaista
juutalaista "vapautta" muualle maailmaan.
Eli minkälaisia poliittisia valintoja meille annetaan? Egoistiset
älykääpiöt kuten George Bush "oikealla" ja oikeat juutalaiset
kuten Lieberman ja quasi-juutalaiset kuten Kucinich "vasemmalla".
Joku ehkä ajatteli, että Bushit olivat melko fiksua väkeä jotka
eivät pyörineet lattialla ja puhuneet kielillä tai muuta sellaista,
mutta poika George Jr. näyttää lähenevän enemmän primitiivisempää
tyyppiä. Ehkä kyseessä olivat atavistiset piirteet jotka nousevat
enemmän pintaan tai ehkä kyseessä on se, että hänet pudotettiin
pää edellä lattialle vauvana, tai ehkä kaikki johtuu myrkyllisistä
höyryistä, joita leijuu Teksasiin Meksikosta, mutta mies on joka
tapauksessa urpo -- kuten hänen viimeisin lausahduksensa, että hän
vakavasti uskoo tottelevansa Jumalan ääntä seuratessaan juutalaisten
naruistavetelijöidensä käskyjä todistaa. Moscow Timesin ja Haaretzin
raportissa Bushin kerrotaan sanoneen Mahmoud Abbasille, "Jumala
käski minun iskeä al-Qaidan kimppuun ja niin minä tein, sitten hän
opasti minua hyökkäämään Saddamin kimppuuun, minkä tein, ja nyt
olen päättänyt selvittää ongelman Lähi-Idässä". Wau, George, tiedän
vain yhden suuren ongelman Lähi-Idässä ja olisin iloinen jos sinä
ja Jumala ja Mahmoud ratkaisisitte sen -- mutta jotenkin en usko,
että Perle ja Wolfowitz ja Kristol ja Eisner hyväksyisivät sitä,
ja vuoden 2004 vaalien ei ehkä annettaisi sujua ihan niin kuin sinä
haluat. He saattaisivat löytää jonkun ongelmasi katsos, ja se
saattaisi olla jatkuvasti Faux Newsissä ja Timesissa ja Postissa,
ja tiedäthän kuinka nämä asiat menevät. Vaihda patterit siihen
vehkeeseen korvassasi ja kuuntele Jumalaa taas tarkemmin Georgie,
äläkä välitä yiddishiläisestä aksentista. [http://tinyurl.com/ftb5] [http://tinyurl.com/fndu]
No, juutalaiset leuhkivat avoimesti, että he veivät Woodrow Wilsonia
(USA:n presidentti, joka sai maansa mukaan ensimmäiseen maailmansotaan,
suom. huom.) "kuin puudelia remmissä". Ja me kaikki tiedämme, missä he
veivät Bill Clintonia. Mutta kerron sinulle -- ei ole juuri mitään
nolompaa, katsellessa tämänhetkistä El Presidenteämme vietävän kaiken
tämän uskonnollisen "Pyhä Maa" hokkuspokkuksen kanssa, kuin joutua
myöntämään, että Bush on valkoinen.
Joten on valinta yksi, Pusikko, joka esitetään meille kaikkien niiden
valintana, jotka uskovat "perinteisiin arvoihin".
Entä ne meistä, jotka eivät halua, että ympäristöä raiskataan ja
jotka ajattelevat, että on tärkeämpiäkin asioita kuin osingot ja
investointien tuotto ja ne meistä, jotka (nielaisu!) ajattelivat,
että Lähi-Idän ei-juutalaisten teurastaminen, jotka eivät koskaan
tehneet meille mitään pahaa, oli huono idea? No, superplushyvä
demokratia antaa vaihtoehdon (tai kaksi), myös meille!
Viimeisin "valinta" jonka he tarjoavat meille on eräs edustaja
Dennis Kucinich, joka, vaikkakin kertoo olevansa kroatialaista
syntyperää ja katolilainen, harjoittaa todellisuudessa juutalaista
uskontoa. Kucinich esitetään sodanvastaisen vasemmiston kullannuppuna
-- ja voimme olla varmoja, että tuolla on paljon vaiettua suuttumusta
miljoonien amerikkalaisten keskuudessa näistä loputtomista ulkomaisista
sodista ja näin ollen paljon ääniä saalistettavana tai neutraloitavana
-- mutta Kucinich on hyvin varovainen sanavalinnoissaan kertoessaan
tämänhetkisten Lähi-Idän seikkailujen vastustuksestaan termeillä "ei
verta öljystä", ilman mitään mainintaa siionistien päivänselvästä ja
valtavasta painostuksesta sotaan Israelin puolesta alueella. Voit
olla varma, että Kucinichin myötävaikutuksella kaikki reaktiot
uuskonservatiivisten juutalaisten tapporetkiin tullaan kanavoimaan
suuntiin, jotka ovat harmittomia juutalaisille yleisesti.
Kucinich myöskin, edustaen Ohion osaa, jossa juutalaiset ovat
onnistuneet maalaamaan itsensä nurkkaan tuomalla alueelle suuria
määriä arabeja, aina välillä asettuu tukemaan vähän tasapuolisempia
Lähi-Idän politiikkoja, kuten jopa jotkut juutalaiset tekevät,
juutalaiset jotka näkevät Ariel Sharon -tyyppien ylilyönnit
eduilleen haitallisina. Mutta kenenkään ei tarvitse koskaan murehtia
sitä, että Kucinich koskaan palvelisi valkoisten etuja tai toimisi
edes todellisena vastapainona juutalaiselle vallalle, koska, kuten
sanoin, hän on tuotu melko lähelle kosher-kiertorataa
henkilökohtaisella tasolla.
Jewish Forwardin mukaan sekä Capitol Hilliläisen sanomalehden The
Hillin mukaan, Kucinich jopa viettää juutalaisia uskonnollisia
seremonioita kotonaan juutalaisen naisen kanssa, jota hän kutsuu
"parhaaksi ystäväkseen", työsuhdelakimies Yelena Boxerin kanssa.
Boxer on juutalainen joka asui Israelissa ennen Yhdysvaltoihin
tuloaan viiden vuoden ikäisenä. Boxer sanoo Kucinichista, "olemme
viettäneet yhdessä useimmat juhlapäivistämme, mukaanlukien
pääsiäisen... Hän luultavasti osaa suurimman osan Haggadahista
ulkoa..... Hän osaa toistaa viinin ja leivän siunaukset".
[http://tinyurl.com/ftde] Boxer sanoo myös, että hän ja Dennis
noudattavat yhdessä kosher-ruokavaliota. Kuinka somaa.
Cleveland Jewish Federationin Anita Gray sanoo, että Kucinich "ei
ole mitenkään israelinvastainen. Hän tuntee kiintymystä Israeliin."
Aivan varmasti tunteekin.
Rabbi Alan Lettofsky Clevelandin 'Beth Israel-The West Temple'
-synagogasta sanoo, että Kucinich on osallistunut juutalaisten
"Korkeiden pyhien päivien" palveluksiin "useita kertoja viimevuosina".
Kucinichin tiedetään tapailleen Boxeria kahdeksan vuoden ajan.
Boxerin itsensä mukaan Kucinich 1) osallistui "pääsiäis-sederiin"
hänen kanssaan paikallisen rabbin kotona, 2) "pitää
hanukkakynttilöiden sytyttämisestä, 3) "tuntee kaikki kashrut -lait"
[http://tinyurl.com/ftds], ja 4) 'pysyy kosherina" hänen kanssaan,
Boxer erityisesti mainitsee, että "hän muutti ruokavalionsa
samaksi kuin minun...." [http://tinyurl.com/fte4]
Ja Kucinichin kahdeksan vuotta Boxerin kanssa ovat olleet muutakin
kuin vain yiddishinkielistä makuuhuone-onnea ja uskonnollista
mumbo-jumboa: monella tapaa Boxer on ollut keskeisenä vaikuttajana
Kucinichin politiikkaan. The Hillin mukaan Boxer "osallistuu
vapaaehtoisena lakiasiainkonsulttina Kucinichin presidentinvaalikampanjaan
ja on kiireinen kulissien takana pitäen hänet keskittyneenä, informoituna
ja oikealla tavalla virkistettynä...." [http://tinyurl.com/fteh]
Minusta tämä kuulostaa enemmänkin vanginvartijalta tai
naruistavetelijältä kuin rakastajalta, mutta mehän muistamme Esterin
tarinan, emmekö muistakin? [http://tinyurl.com/ften]
Tietenkään kukaan ei tiedä valitaanko Kucinich presidentiksi, joten
tarkastelkaamme muita vaihtoehtoja joita meille orjille tarjotaan,
meille jotka emme pidä Bushista. Jewish Forwardin mukaan, kahdeksasta
tämänhetkisestä demokraattien ehdokkaasta "vähintään neljällä on
ensimmäisen asteen siteitä Abrahamin heimoon". Jos hänet valitaan,
senaattori John Kerry olisi "ensimmäinen presidentti, jolla on
juutalainen isä". Jos heidät valitaan, sekä Kucinich ja Vermontin
kuvernööri Howard Dean viettäisivät juutalaisia rituaaleja Valkoisessa
talossa, koska he joko pääsivät naimalla tai makuuhuoneen kautta
juutalaisten "laajennettuun perheeseen". Myös "julkistamaton ehdokas",
Balkanin pommittaja Wesley Clark, väitetysti koki, kuten Madeline
Albright, myöhemmän iän "paljastuksen" juutalaisista sukujuuristaan
joiden hän myöntää olleen inspiraationa hänelle sotilaallisissa
seikkailuissaan. [http://tinyurl.com/ftfg]
Niinpä juutalaiset itse myöntävät, että vaihtoehdot yksi, kaksi,
kolme, neljä, viisi ja kuusi ovat kaikki tiukasti juutalaisessa
leirissä ja asettavat takuuvarmasti Valittujen Mestareiden Pyhän
Rodun etusijalle kaikkeen nähden ja koska ehdokkaat, joilla ei ole
veri- tai sukusiteitä juutalaisiin, eivät ole hyökkäysten kohteena
mediassa, ovat siis varmasti, kuten kaikki ostetut, pidetyt ja
kosher-leimatut hymyilevät valehtelijat joita kutsumme
"edustajiksemme" myös tiukasti hallinnassa. Niinpä meidän on
myönnettävä, että vaihtoehdot seitsemän, kahdeksan, yhdeksän ja
kymmenen myös asettavat juutalaiset edut valkoisten etujen edelle,
niin että näyttää siltä, että meiltä on taas lukittu kaikki
todellinen edustus ulos. Kuten Coleridge sanoi suolaisen veden
valtamerestä, "vettä, vettä kaikkialla, kuitenkaan ei tippaa
juotavaksi". Niinpä meillä on vaihtoehtoja, vaihtoehtoja kaikkialla
-- mutta jokainen niistä on valittu jo etukäteen meille niiden
ihmisten toimesta, jotka vihaavat rotumme koko olemassaoloa,
niiden itse itsensä valitsemien ihmisten toimesta, jotka uskovat
olevansa Jumala. [http://tinyurl.com/ftg3]
Asetin amerikkalais-demokraattisen juutalaisvallan metodin kontrastiin
bolshevikkien kaikkikattavan kommunistidiktatuurin, gulagien,
kidutuskammioiden ja tappokenttien kanssa. Sanoin myös, että
amerikkalais-demokraattinen pettämistapa on mieluummin käytetty,
koska se jättää orjille vaikutelman, että he ovat edelleen vapaita
ja että heidän perinteiset instituutionsa ovat edelleen koskemattomia
kun heidät oikeasti ovat kaapanneet loiset. Luultavasti jätin sinulle
vaikutelman, että gulagit, kidutuskammiot ja tappokentät vältettäisiin
juutalaisten globaalin plantaasin amerikkalaisessa provinssissa --
mutta tämä olisi väärä vaikutelma. Kyllä, uskon, että tappokentät
ja loput siitä eivät ole nähtävissä suuressa mittakaavassa
välittömästi, ja ajattelen jopa, että jotkut enemmän käytännöllisimmistä
juutalaisten palkkahallitsijoista rehellisesti toivovat voivamme
välttää ne loputtomiin, mutta uskon, että he vain lykkäävät väistämätöntä.
Juutalaisten päätoimena viimeisten 100 vuoden aikana Amerikassa ja
Euroopassa ja muualla valkoisessa maailmassa on ollut kaikkien
läpeensä valkoisten instituutioiden purkaminen ja uudelleensuuntaaminen,
kaikkien täysin valkoisten valtakeskusten alasrepiminen tai valtaaminen,
hajoita ja hallitse -tekniikoiden käyttämienn valkoisen yhteiskunnan
eri sektorien välisen vihamielisyyden aikaansaamiseksi (miehet vastaan
naiset, nuoret vastaan vanhat, rikkaat vastaan köyhät, kognitiivinen
eliitti vastaan Joe Sixpack, et cetera) tuhoten näin valkoisen
yhteisön vanhan merkityksen sekä uskonnon ja "tasa-arvon" uus-uskonnon
käyttäminen kaikenlaisen valkoisen identiteetin moraalisen oikeutuksen
mitätöimiseksi.
Kaksi heidän aseistaan tässä meidän vastaisessa taistelussa ovat olleet:
epärodullisen massademokratian ideologia -- "yksi antropoidi, yksi ääni"
jonkinlaisena moraalisena lakina -- toisaalla; rodullisten muukalaisten
massa-maahanmuutto toisaalla. Juutalaisten onnistuneen eurooppalaisia
suosineen maahanmuuttolakiemme muuttamisen jälkeen 1965 niin monet
ei-valkoiset ovat tulvineet Yhdysvaltoihin ja heidän syntyvyyslukunsa
ovat niin suuria, että vaikka kaikki ei-valkoinen maahanmuutto
pysäytettäisiin huomenna eikä sitä käynnistettäisi enään ikinä,
Yhdysvaltojen muuttuminen ei-valkoiseksi kansakunnaksi olisi silti
varmaa. Myös "yksi ihminen, yksi ääni" -järjettömyys takaa sen,
olemattoman rotutietoisuuden valkoisten keskuudessa myötävaikutuksella,
että lopulta tätä maata hallitsevat toiset rodut ja erityisesti ne,
joilla on lahjoja -- ja tuhansien vuosien mittainen kokemus siinä --
manipuloida alempia rotuja monirotuisissa yhteiskunnissa. Toisin
sanoen, Amerikka on matkalla raakalaismaiseen tulevaisuuteen,
zimbabwelaiseen tulevaisuuteen. Se tulee olemaan tulevaisuus, jossa
juutalaisten luonnonvarojen riistämisen ja kulutusroska-yhtiöiden
tuotot ovat turvattuja, mutta väkivalta ja kauhu on työväenluokan
kohtalona ja keskivertovalkoisilla ei ole varaa aidattuihin
yhteisöihin, jotka suojelevat talouseliittiä.
Zimbabwe on itsessään loistavan kuvaava esimerkki. Minun elinaikanani,
ja monen muun kuuntelijani elinaikana, sitä kutsuttiin Rhodesiaksi,
ensin brittiläisen siirtomaavallan omistuksessa Afrikassa ja myöhemmin
itsenäisenä kansakuntana valkoisen vallan alla. Se oli Afrikan ruokakori
ja kehittynyt länsimainen yhteiskunta, loistaen maanviljelyssä,
teknologiassa, kulttuurissa, terveydenhuollossa, koulutuksessa ja
tieteessä. Mutta Frankfurtin koulukunnan juutalaiset intellektuellit
ja heidän juutalaiset ystävänsä ja perheenjäsenensä mediassa ajattelivat,
että Valkoinen Valta On Väärin. "Yksi ihminen, yksi ääni" ilman
viittausta rotuun oli Ainoa Moraalinen Tapa. Niinpä kommunistisissejä
rahoittivat "demokratiat", diplomaattista ja taloudellista painostusta
käytettiin kahden vuosikymmenen ajan ja itsenäinen Rhodesia lopulta
kampattiin ja korvattiin mustien hallitsemalla Zimbabwella. Samanlainen
traaginen prosessi tapahtui Etelä-Afrikassa. Ja aivan kuten valkoiset
sopulit tukivat teurastusta Irakissa tänä vuonna, niin median juutalaiset
johdattivat heidät tukemaan valkoisen sivilisaation kampittamista
Rhodesiassa ja Etelä-Afrikassa. Heidät huijattiin oman työvoimamme,
omien verorahojemme käyttämiseen omien valkoisten kanssaihmistemme
tappamiseen ja ryöstämiseen merten takana.
Aikaisemmissa American Dissident Voices -ohjelmissa olen jo kertonut
yksityiskohtaisesti valkoisten elämän kauhuista Etelä-Afrikassa ja
Zimbabwessa. Ja ehdotan, että vaikka hyväksyisimme itsemurhanomaisen
oletuksen, että ainoastaan ei-valkoisten eduilla on väliä, mustat
Zimbabwessa ja Etelä-Afrikassa eivät todellakaan ole hyötyneet
valkoisten hallitsevien ja tuottavien luokkien ryöstämisestä ja
likvidoimisesta. Pitkällä tähtäimellä ainoastaan juutalaiset ovat
hyötyneet valkoisten vallasta luopumisesta.
Ja järjestelmä tunnustaa pitkin hampain sen, mitä ei enään voi
peitellä: Musta Zimbabwe on katastrofi, nälän, raiskaamisen,
murhaamisen, sairauden ja toivottomuuden maa. Se on monirotuisen
demokraattisen paratiisin, jota mestarivalehtelijat meille
lupasivat, täydellinen vastakohta. Ja meitä ohjataan zimbabwelaista
tulevaisuutta kohti, mikäli emme hyppää juutalaisen tasa-arvojunan
kyydistä pian pois. Raiteet vievät suoraan helvettiin.
BBC on raportoinut zimbabwelaisen kuolemanpartion jäsenten
tunnustuksista, jotka pakenivat helvetistä, jota he ennen
kutsuivat kodikseen ja hakivat turvapaikkaa Etelä-Afrikasta.
[http://tinyurl.com/ftiy] Etelä-Afrikka ei ole sen vähempää
helvetillinen, itseasiassa valkoisiin kohdistuvien murhien ja
väkivallan määrä on siellä vielä suurempi, mutta näillä
erityisen raakalaismaisilla murhaajilla on syytä uskoa, että
heidän entinen työnantajansa aikoo nyt hankkiutua heistä eroon
ja todellinen nälkään nääntyminen on nyt todellisuutta
Zimbabwessa. Nyt kun valkoiset on heitetty ulos Moraalisista
Syistä, kaikki palautuu normaalitilaan pimeällä mantereella.
Muista, että nämä nuoret mustat olivat Zimbabwen hallituksen
todellisia palkollisia. Nyt he myöntävät, mitä heidän työnsä
oli: "Menimme maatiloille ja rikoimme kaiken. Otimme karjan,
koneet ja poltimme talot. Lapset raiskattiin, pienet lapset.
Raiskasimme tytöt. Otimme kohteeksemme valkoiset farmarit ja
opposition poliitikot". "He tapasivat antaa meille olutta ja
huumeita ja käskivät meidän tuhota maatiloja". Ja tämä ei ole
pelkästään yksittäinen tapaus. Tämä oli hallituksen suunnitelma,
maanlaajuinen suunnitelma, jossa kuolemanpartiot päästettiin
irti valkoisten kimppuun ja kenen tahansa, joka oli juutalaisten
Rhodesiaan asettaman loistavan hallinnon tiellä. Se on vain
pieni osa-alue siinä, mitä on tapahtunut joka puolella eteläistä
Afrikkaa. Tämä on se tulevaisuus, jonka lapsemme tulevat
kohtaamaan jos emme muuta suuntaa johon tämä yhteiskunta on
menossa, jos emme ala ajatella rodullisesti kaiken suhteen.
Puhdas, kaunis, kehittynyt Rhodesia, tieteellisine tutkimuksineen,
kehittyneine teknologioineen, sinfoniaorkestereineen, hienoine
kouluineen ja yliopistoineen, lakeine ja järjestyksineen sekä
nauravine valkoisine lapsineen leikkimässä puistoissa, on vaihdettu
Kolmannen Maailman Helvetiksi AIDS:eineen ja murhineen ja
raiskauksineen ja järjettömine taikauskoineen.
Syy tästä lopputuloksesta voidaan langettaa selkeästi järjettömimmän
taikauskomme päälle: taikauskon, että olemme jotenkin sidottuja
"Raamatun maihin" ja että muinaiset heprealaiset ja juutalaiset
ovat "Jumalan valittua kansaa", jota täytyy hyväksyä ja kohdella
tasa-arvoisina tai parempina yhteiskunnissamme; taikauskon, että
ihmisrodut ovat tasavertaisia ja keskenään vaihdettavia ja että
näin ollen ei ole mitään merkitystä sillä, selviytyykö rotumme
tulevaisuudessa; ja taikauskon, että on moraalisesti väärin tehdä
-- tai jopa harkita -- sitä, mikä on parasta rodullesi. Nämä ovat
kauhistuttavia, groteskeja, itsetuhoisia taikauskoja.
Ja ne tappavat meitä.
Kun näistä taikauskoista päästään yli, näemme juutalaisen vallan
ilman silmälappuja ja näemme väärät valinnat, joita meille tarjotaan
sellaisina kuin ne ovat. Näemme todelliset ja kauhistuttavat
seuraukset näistä vääristä valinnoista. Ja alamme tehdä omia
valintojamme jälleen kerran.
Jos haluat, että tuo päivä tulee omana elinaikanasi, jos haluat
turvatun ja säädyllisen tulevaisuuden lapsillesi ja vielä
syntymättömille rotumme jäsenille ympäri maailmaa, liity meihin.
Liity National Allianceen.