SISÄLTÖ:

5 UUSINTA UUTISTA:

Ei uutista.

Ei uutista.

Ei uutista.

Ei uutista.

Ei uutista.


Get Firefox!


Valid XHTML 1.0!


Tulevaisuuden turvaaminen meille

Kevin Alfred Strom

American Dissident Voices -lähetys 29.5.2004

Tri. William Pierce sanoi, että yksi National Alliancen menestyksen salaisuuksista on se, ettemme ole konservatiiveja, poliittisesti tai hengeltämme. Me emme vain pitele porttia kiinni toisten tekemien muutosten edessä, ilman mitään muuta visiota kuin heidän pysäyttämisensä. Emme ole nyt emmekä koskaan tyytyväisiä etenevän vihollisen vauhdin hidastamiseen, tyytyväisiä siihen, että hän eteni vain mailin päivässä kymmenen mailin sijasta, joten voimme mennä kotiimme rentoutumaan. Ei. Meillä on visio. Meillä on päämäärä. Tuo päämäärä on valkoinen elintila. Eurooppalaisten, jotka elävät oman hallituksemme alaisuudessa, oma valtio, joka ei vastaa kenellekään muulle kuin meille. Valkoisten itsemääräämisoikeus. Ei teeskenneltyä moraalia, ei mukavaa satus quo -tilannetta, ei pientä voittoa siinä, että hidastammme vihollisiamme, joka voisi harhauttaa meidät pois tavoittelemasta herkeämättä päämääräämme.

Tämän päivän lähetyksessä kerron teille uudesta National Vanguard -lehden [http://www.natall.com/national-vanguard/
index.html
] numerosta, jota painetaan juuri nyt kun puhun, ja lähetän nyt puheen, jonka pidän tänään historiallisessa David Duken kotiinpaluujuhlassa ja eurooppalais-amerikkalaisten konferenssissa, jota pidetään New Orleansissa.

Ensimmäiseksi tahdon kertoa uutissivustomme nationalvanguard.orgin mainoksista, jotka kuulitte viime viikon ohjelmassa. Monet teistä ovat kirjoittaneet meille pyytäen CD:tä tai CD-tasoista äänitiedostoa näistä ammattimaisista mainoksista käytettäväksi omissa audiotuotoksissanne tai pantavaksi eetteriin kaupallisilla radioasemilla. Niinpä laitoimme nämä mainokset saataville korkealaatuisina CD-tason mp3-tiedostoina jokaiselle, joka haluaa imuroida ne ja käyttää niitä sivustomme promootioon; Käykää seuraavassa url:ssä imuroimassa tiedostot: http://tinyurl.com/yskqo

----------------------------------------------
Edustaja Duke, herra puheenjohtaja, herra Tyndall, herra Fromm, naiset ja herrat, kiitän teitä kunniasta saada kutsu tänne ja ilosta, jonka mahdollisuuteni puhua täällä tuo.

Aikoinaan kun New York oli irlantilainen, iso ja vanttera irlantilainen haki vartijan paikkaa Bronxin eläintarhasta. Kun hän täytti hakemusta, hän tuli kysymykseen: "Mikä on rabies, ja mitä voit tehdä sille?"

Hakija ajatteli hetken ja kirjoitti sitten: "Rabieksia ovat juutalaiset papit, etkä voi tehdä asialle mitään".

No, hyvänen aika, jos joku voi tehdä jotain sille -- ja tarkoitan juutalaisen ylivallan tyrannialle -- ne ovat miehet ja naiset tässä huoneessa tänään, monia teistä olen ylpeä voidessani kutsua ystäviksi ja työtovereiksi.

On kunnia tulla pyydetyksi puhumaan teille tällaisena voiton päivänä. Koska tämä todellakin on voiton päivä. Tämä on voiton päivä David Dukelle, joka on saanut vapautensa takaisin, jatkanut ja kiihdyttänyt kamppailuaan ja omistanut elämänsä uudelleen kansansa asialle. Tämä on myös voiton päivä toiselle National Alliancen jäsenelle, herra Jamie Kelsolle, joka herra Duken ja hänen henkilökuntansa kanssa on hämmästyttävällä energialla koonnut tänne vain muutaman viikon aikana miesten ja naisten kokouksen, joka ylitää koossaan ja tulevaisuuden toiminnan potentiaalissaan monien poliittisten järjestöjen vastaavat, jotka työkentelevät kuukausia samanlaisten projektien kanssa. Valtava saavutus, ja ennenkaikkea sellainen, joka on tehty täydellisyyteen viedyllä ammattimaisuudella. Minulle muistuu mieleen, mitä herra Kelso ja Drahomir Stojkovic ja muut Alliancen jäsenet tekivät yhdessä viikossa Sacramentossa viime kuussa auttaessaan tärkeän revisionistikonferenssin pelastamisessa, jonka alkuperäinen järjestäjä oli luovuttanut juutalaisten sensuuritoimien aiheutettua tilojen vuokran peruuntumisen. Meitä elävöittäää uusi luottamuksen ja yhteistyön sekä energian henki, naiset ja herrat. Sitä minä tarkoitan voiton päivällä.

Ja tämä uusi henki, tämä uusi energia, on juuri sitä, minkä estämiseksi vihollisemme ovat työskennelleet. Kun William Pierce kuoli 2002, ja kun vähän sen jälkeen valkoisten asialla olevien aktivistien poliittiset syytteet, jotka käynnisti Chertoffin jengi oikeusministeriössä, alkoivat, rodullisen selviytymisemme viholliset alkoivat samaan aikaan mustamaalaamis- ja huhukampanjan, jollaista en ole nähnyt koskaan aikaisemmin niiden kahdenkymmenen vuoden aikana, jotka olen ollut aatteessamme. Olin uhri, kuten oli National Alliancen puheenjohtaja Erich Gliebe ja itse Alliancekin. Lähes kolme vuosikymmentä sitten oli samanlainen mustamamaalaamiskampanja, jota jotkut teistä saattavat muistaa kutsutun nimellä "Deguello", nimi, joka on inside-vitsi mistä tahansa virastosta, joka mustamaalaamisen takana nyt sitten sattuikaan olemaan, koska sana tarkoittaa "mestaamista", ja valkoisten johdon mestaaminen oli se, mitä se halusi. 1970-luvulla, tietenkin, "Deguello" joutui propagoimaan itseään Yhdysvaltain postin ja valokopiokoneiden välityksellä -- internetin tulon jälkeen tämän tapainen herjaamisohjelma leviää maailmanlaajuisesti yhdessä yössä. Viimeisimmän kampanjan tarkoitus oli sama kuin vanhan -- kiistää menestyvien valkoisten asialla olevien johtajien ja järjestöjen maineet ja ravistella valkoisen yleisön uskoa niihin. Juuri tässä eräänä päivänä, heti Davidin vapauduttua poliittisesta vankeudestaan, uskomattoman likaisten ja täysin mahdottomien hänen vastaisten syytösten sulkutuli kiersi internettiä Tavallisten epäiltyjen toimesta.

Vaikka, surullista kyllä, on joitakin ihmisiä, jotka antavat tuollaisten disinformaatiokampanjoiden vaikuttaa itseensä ja jotkut ovat säikähtäneet näistä poliittisesti motivoiduista syytteistä, yleisesti ottaen tilanne on tämä:

Avoimella vainoamisellaan he ovat tehneet meistä vahvempia; he ovat karaisseet henkemme ja vahvistaneet määärätietoisuuttamme näiden rikollisten ja mädättävien muukalaisten tuomiseksi oikeuteen. He ovat törkeän epäoikeudenmukaisilla toimillaan poistaneet harrastelijat ja puhkujat riveistämme, koska pienikin pelon häivähdys tai viittaus todellisen uhrautumisen mahdollisuuteen saa sellaisen väen juoksemaan uloskäynnille kuin rasvatut salamat.

Ja disinformaatiokampanjoillaan he ovat paljastaneet huijarinsa ja agenttinsa keskuudessamme, koska kuka muu kuin typerys tai vihollinen levittäisi sellaista saastaa. Koko ajan kasvavin luvuin valkoiset patriootit kääntyvät pois niistä, joiden tavaramerkkinä ovat hyökkäykset ja huhujen levittäminen, jotka on suunnattu toisia valkoisia vastaan. Aivan kuten heidän hyökkäyksensä Mel Gibsonia vastaan, nämä hyökkäykset valkoisia johtajia vastaan ovat saaneet aikaan päinvastaisen vaikutuksen, kuin mitä juutalaisen ylivallan kannattajat tarkoittivat: he ovat osoittaneet meille, kuka on aito, kuka on luottamuksen arvoinen. Ja me etenemme tästä.

Ja me jatkamme eteenpäin hyvin muuttuneeseen maailmaan. Juutalaisen ylivallan kannattajien asema verrattuna meihin muuttuu -- itseasiassa taaksepäin. Ihmisten silmissä maailmanlaajuisesti, mukaanlukien valkoiset Euroopassa ja kasvavissa määrin Amerikassa, juutalaiset ovat menettämässä huolellisesti muokattua uhri-imagoansa ja vaihtavat sitä hyvin ansaittuun tyranni-imagoon. Heidän sionistisen projektinsa Lähi-idässä lopulta sortuessa, heistä tulee yhä enemmän ja enemmän epätoivoisia, he tulevat käyttämään valtavaa mutta hiipuvaa valtaansa valkoisiin murskatakseen sen, minkä he näkevät suurimpina uhkina tällä hetkellä: Arabien kapinan ja valkoisten heräämisen.

Mutta kun he lietsovat sotaa Lähi-idässä ja teurastavat onnettomia palestiinalaisia, ja kun he ajavat vielä enemmän barbaarisia puhe- ja ajatusrikoslakejaan lännessä, he alkavat menettää tykinruokansa ja lypsylehmiensä sympatioita: kauan huijatut valkoiset alkavat saavuttaa kyllästyspisteensä, josta pidemmälle mitkään Fox Newsin tai Jerry Falwellin määrät eivät pysty pitämään heitä tukemassa sotaa, pitää heitä uskossa siihen, että juutalaiset ovat säälittävä, avuton ja vainottu vähemmistö, joka ansaitsee loputonta sympatiaa ja suojelua, tai pitää heitä hymyilemässä kun taas yksi perustuslaillinen oikeus menee viemäristä alas.

Totta, toinen järjestetty 9/11 -tyylinen hyökkäys voi pitää asiat liikkumassa suuntaan, johon he haluavat, mutta tuolla tekniikalla on rajoituksensa eikä sitä ei voida käyttää liikaa tai kaaos ja raivo, joka laukaistaan, voi lopulta löytää oikean kohteensa.

Ja heidän epätoivonsa näkyy. Heidän hyökkäyksensä Mel Gibsonia vastaan oli täydellinen virhelaskelma, täysi huti. Jos he olisivat vain pitäneet sensuuria vinkuvat suunsa kiinni, hyvin harva elokuvissakävijä olisi vetänyt mitään "antisemitistisiä" johtopäätöksiä arameankielisestä dialogista, joka näytti, mitä juutalainen johto väitetysti teki 2000 vuotta sitten. Mutta kontrolloidun median intensiivisen gibsoninvastaisen kampanjan jälkeen jokainen noissa tuhansissa näytöksissä tuhansissa teattereissa ympäri maailman ei pelkästään tiennyt, mitä juutalaiset papit kaksituhatta vuotta sitten sanoivat, tekstityksiä tai ilman tekstityksiä, vaan he tiesivät, että juutalaiset järjestöt tänäkin päivänä ovat epätoivesesti sensuroimassa tuota osaa elokuvasta, vaientamassa Mel Gibsonia, rankaisemassa häntä ankarasti, jos häntä ei voida hiljentää. Ja juutalaiset tekivät tämän tavalla, joka taatusti oli sekä pitkään muistettava että syvästi loukkaava fundamentalistisia, traditionalistisia kristittyjä kohtaan -  ei-juutalainen ryhmä, joka on ollut heidän suurin sionismia puolustava cheerleaderinsä. He ovat menettäneet sen. Naamio alkaa pudota.

Vain hieman yli kuukausi sitten Toronto Star -sanomalehdessä näimme pääkirjoituksen huomattavalta juutalaiselta aktivisti-asianajajalta, Alan Youngilta. Herra Young aloittaa pääkirjoituksensa mainiten erityisesti National Alliancen, William Piercen, Jim Keegstran ja Ernst Zündelin esimerkkeinä "vihaajista", ja sitten hän jatkaa suositellen avoimesti kidutusta ja Kellopeli appelsiini -tyylistä henkistä uudelleenohjelmointia "vihaajille". Tässä ovat hänen sanansa:

"On ihmeellistä, että rikosoikeuden viranomaiset yrittävät enemmän muuttaa prostituutiosta syytettyjen ilotyttöjen uskomuksia ja käyttäytymistä kuin maailman Ernst Zündeleiden ja Jim Keegstrassien. Aivan kuten jotkin syövät vaativat ruumiiseen tunkeutuvaa kirurgiaa, viharikollisuus vaatii myös kovia toimenpiteitä. Tavanomainen poissa-silmistä, poissa-mielestä -lähestymistapa moderniin rangaistukseen ei toimi tässä tapauksessa. Äärimmäisen typeryyden rikoksiin tarvitaan Kellopeli Appelsiini -oikeutta - viharikollisen sitomista tuoliin määrittämättömäksi ajaksi ja hänen silmiensä pitämistä auki metallikiinnikkeillä, jottei hän voi paeta elokuvan keinoin esitettyä kuvamateriaalia, joka on huolellisesti suunniteltu murtamaan hänen neuroottinen kiinnittymisensä itseaiheutettuun älylliseen vammaisuuteen. Viharikollisuuden yhteydessä minua harmittaa, että meillä on perustuslaissa kielto julmaa ja epätavallista rangaistusta vastaan. En ole sitä mieltä, että suostuttelu tai uudelleenohjelmointi ovat välttämättä julmia, mutta valtion rangaistutapana ne ovat epätavallisia. Kuitenkin, jos rikos on uniikki pitäisi myös rangaistuksenkin olla sellainen. Se, että vain määrätään enemmän aikaa vankilassa tai suuremmat sakot, on umpikuja. Tarvitsemme rangaistusta, joka voi polkaista aivot käyntiin uudelleen."

Naiset ja herrat, hän haluaa pitää silmänne auki metallikiinnikkeillä, samalla kun hän kiduttaa teitä shokeeraavilla kuvilla aivopestäkseen teidät. Ja eikä Alan Young ole yksin. Yhdysvalloissa on vieläkin korkeamman profiilin omaava juutalainen lakimies ja sosiaalinen aktivisti Alan Dershowtiz, joka on avoimesti vaatinut kidutuksen sallivaa lainsäädäntöä, väittäen, että me teemme sitä joka tapauksessa, joten miksei tehdä siitä laillista ja avointa ja hyväksyttävää. Hän on jopa vaatinut uudenlaisen laillisen dokumentin, "kidutusmääräyksen", luomista. No, Dershowitz ajoi kidutuksen laillistamista ensimmäisen kerran hieman yli kaksi vuotta sitten. Voisi ajatella, että irakilaisten sotavankien kidutusskandaalin kauhujen jälkimainingeissa hän olisi hieman perääntynyt -- mutta ei. Hän sanoo kidutuksesta nyt, että:

"Luulen, että amerikkalaiset haluavat meidän tekevän sitä fiksummin, haluavat meidän tekevän sitä paremmin. Me olisimme voineet tehdä sitä fiksummin. ...Jos rajoittaisimme rajun kuulustelumme metodit tärkeimpiin korkea-arvoisiin pidätettyihin, harva valittaisi. Kukaan ei valita siitä, mitä olemme tehneet sheikki Khalid Mohammedille... On hyvä asia käyttää naiskuulustelijoita radikaaleihin muslimiääriaineksiin, mielestäni on hyvä asia pakottaa heidät riisuutumaan alasti. Olen sitä mieltä, että nämä ovat legitiimejä kuulustelumuotoja tapauksissa, joissa meillä on korkean tason vankeja, jotka voivat tarjota meille korkean tason tietoa."

Dershowitz muuten on Harvardin oikeustieteen professori. Hän lisää "Jos joku pyytäisi minua laatimaan lain, sanoisin, 'yritä ostaa heidät', sitten käyttäisin uhkauksia, sitten totuusseerumia, ja sitten viimeisenä keinona ei-kuolettavaa kipua, steriloitu neula kynnen alle tuottamaan sietämätöntä kipua. Tarvitsisit tuomarin allekirjoittamaan sen." Mitä hän tarkoittaa uhkauksilla? Wayne Madsdenin, entisen Yhdysvaltain tiedustelu-upseerin mukaan, hän tarkoittaa suostuttelua -- ja suostuttelu ei ole oikeastaan kidutusta, ja, Dershowitzin mukaan, ei oikeastaan vaatisi oikeuden määräystä hänen "kidutusmääräys" -systeeminsä alaisuudessa:

"(Siihen) kuuluvat altistaminen kuumuudelle tai kylmyydelle, unenriisto, seisominen päiväkausia yhtä mittaa, istuminen sietämättömän epämukavasti, pidätettyjen pitäminen märkinä ja heidän peloillaan pelaaminen uhkauksilla kuolemasta, raiskauksesta tai vahingosta heidän perheelleen. Se ei jätä pysyviä fyysisiä merkkejä."

Abu Ghraibin jälkeen jokainen tietää, että lisääntyvissä määrin israelilaismaiset Yhdysvaltain asevoimat tekevät tätä kuitenkin. Kaksi vuotta sitten Dershowitz myönsi, että teemme sitä kuitenkin, hän vain haluaa sen muodollistamista ja laillistamista. Alan Young haluaa, että sitä sovelletaan amerikkalaisiin ja kanadalaisiin, jotka ajattelevat kiellettyjä ajatuksia, kuten Ernst Zündeliin ja National Alliancen jäseniin. http://tinyurl.com/yt5s4 ja http://tinyurl.com/37d75

Nämä eivät ole sellaisten ihmisten toimia, jotka ovat varmoja vallastaan ja vakuuttuneita voitostaan. Nämä ovat epätoivoisten korstojen tekoja, jotka tietävät, että peli alkaa olla pelattu ja he iskevät joka suuntaan vihollisina näkemiään tahoja vastaan. Ennenkaikkea nämä ja tuhannet muut sionistiset rikokset viattomia vastaan, joita tapahtuu joka päivä, eivät ole vainotun vähemmistöryhmän toimia, joka ansaitsee erityissuojelua. Ja kuka tahansa voi nähdä sen. Kosminen pyörä pyörii juutalaisen ylivallan kannattajia vastaan, ja heidät tullaan näkemään kasvavissa määrin voimakkaina, pahoina ja kansanmurhaa harjoittavina sortajina, joita he oikeasti ovatkin. Heidät tullaan näkemään tällä tavalla, ei pelkästään äärioikeistolaisten "rasistien" silmissä vaan ihmisten silmissä koko poliittisesta spektristä. Heidät aletaan nähdä kansanmurhaa harjoittavina tappajina, ei pelkästään palestiinalaisten silmissä, vaan afrikkalaisten nationalistien, ranskalaisten diplomaattien, brittiläisten aristokraattien, kreikkalaisten säveltäjien, amerikkalaisten shakkimestarien ja sanomattoman monien tuhansien silmissä, jotka eivät ole vielä sanoneet, mitä heidän mielessään on. Aika lähestyy pian, jolloin sanat sionisti, israelilainen ja juutalainen tulevat sisältämään pahemman merkityksen kuin sanat "kiihkoilija" tai "rasisti" tai "vihaaja" tänä päivänä.

Osat alkavat kääntyä toisinpäin ja meidän täytyy ottaa siitä hyöty irti. Valkoiset ovat näiden rikollisten uhreja siinä missä palestiinalaisetkin. Älkää enää koskaan antako näiden ilkeiden roistojen esittäytyä pyhimysmäisinä uhreina. Älkääkä koskaan enää auttako heitä esittämään meitä ilkeinä roistoina.

Me voimme voittaa tämän. Mutta kun otamme hyödyn irti osien vaihtumisesta ja vaikka meidän viattomamme ovatkin juutalaisen ylivallan uhreja, me emme saa tehdä sitä erehdystä, että omaksumme puolustuksellisen, konservatiivisen uhri-asenteen.

Ei kauaakaan ennen kuolemaansa, tri. William Pierce, National Alliancen perustaja, puhui minulle siitä, mikä oli saanut Alliancen kestämään kun monet muut valkoisten asialla olevat järjestöt ovat astuneet näyttämölle, tehneet isoja aaltoja ja sitten hävinneet viimeisten 34 vuoden aikana. Hän selitti minulle, että yksi Alliancen menestyksen ja kestävyyden salaisuuksista on se, että me emme ole konservatiiveja, poliittisesti tai hengeltämme. Me emme vain pitele porttia kiinni toisten tekemien muutosten edessä, ilman mitään muuta visiota kuin heidän pysäyttämisensä. Emme ole nyt emmekä koskaan tyytyväisiä etenevän vihollisen vauhdin hidastamiseen, tyytyväisiä siihen, että hän eteni vain mailin päivässä kymmenen mailin sijasta, joten voimme mennä kotiimme rentoutumaan. Ei. Meillä on visio. Meillä on päämäärä.

Tuo päämäärä on valkoinen elintila. Eurooppalaisten valtio, jotka elävät oman hallituksemme alaisuudessa, joka ei vastaa kenellekään muulle kuin meille. Valkoisten itsemääräämisoikeus. Ei teeskenneltyä moraalia, ei mukavaa satus quo -tilannetta, ei pientä voittoa siinä, että hidastammme vihollisiamme, joka voisi harhauttaa meidät pois tavoittelemasta herkeämättä päämääräämme.

Edes valkoisen elintilan saavuttaminen ei tule hidastamaan meitä. Aivan kuten meidän täytyy turvata fyysinen tila kansamme elämälle, aivan samalla tavalla meidän täytyy turvata kansamme tulevaisuus. Meidän täytyy kääntää toisinpäin dysgeeniset (tarkoittaa geneettistä rappiota, suom. huom.) trendit, jotka ovat heikentäneet meitä ja tehneet meistä helpon saaliin vihollisellemme. Meidän täytyy luoda koulutusjärjestelmämme uudelleen sopivaksi välineeksi lastemme valmistamiseen heidän tulevaisuuden rooleihinsa mahtavassa uudessa valtiossamme. Meidän täytyy edetä kaikilla rintamilla, ei pelkästään suojella itseämme vihollisiltamme vaan käsittää se kohtalo, joka voi olla meidän, jos vain tartumme siihen. Pitämällä tuo visio jatkuvasti edessämme, tekemättä mitään, mikä voisi vaarantaa sen ja kaiken mikä voi tuoda sille voiton, me voimme ja me tulemme voittamaan uuden ja niin kauniin maailman lapsillemme, ettemme voi sitä edes kuvitella.

Ja uskon, että me näemme osan tästä visiosta muuttuvan nyt todellisuudeksi. Kun palkintoja voittanut runoilija lahjoittaa töitään National Vanguardille, meidän vaikutuksemme tuntuu. Kun Alliancen tiedottajien sanoja lainataan käytännössä joka viikko -- ja joskus useita kertoja päivässä -- suurimpien uutistoimistojen toimesta, me edistymme. Kun järjestelmän kirjoittajat kirjoittavat minulle yksityisesti ja sanovat olevansa meidän kanssamme samaa mieltä, ja jopa lahjoittavat joitakin juttujaan meille, me edistymme. Kun uutispalvelullamme on korkeammat lukijamäärät kuin monien järjestelmän sanomalehtien sivustoilla, ja korkeammat lukijamäärät kuin Anti-Defamation Leaguella tai republikaanisen tai demokraattisen puolueen nettisivustoilla, jopa kuuman kilpailun täyttämänä vaalivuonna, me edistymme.

Kieltäytymällä disinformaatiokampanjoiden huijaamaksi tai pelotelluksi tulemisesta -- ja pitämällä visiomme valkoisesta elintilasta ja rodullisesta edistyksestä jatkuvasti edessämme ja olemalla luovuttamatta -- voimme olla se vipuvarsi ja se tukipiste ja se voima, joka kääntää maailman toisinpäin -- joka oikaisee maailman -- joka muuttaa vieraan, ruman vankilamaailman, jonka vihollisemme ovat pystyttäneet, valon, kauneuden ja edistyksen maailmaksi -- maailmaksi, jonka me haluamme ja josta me unelmoimme päivin ja öin.

Edward Fitzgerald sanoi "Liikkuva sormi kirjoittaa; ja, päättäväisesti, / jatkaa eteenpäin: ei edes kaikki sinun hurskautesikaan tai nokkeluutesikaan / tule viettelemään sitä takaisin pysähtymään kesken rivin, / ei edes kaikki kyyneleesikään pese siitä pois sanaakaan." Me emme voi palauttaa mennyttä. Mutta me voimme, naiset ja herrat, tehdä tulevaisuuden. Ja kun aloitamme sen tekemisen, he eivät pysty pysäyttämään sitä kesken riviä. Kiitos, että kuuntelitte.

----------------------------------------

Jos haluat kommentoida tätä lähetystä, kirjoita osoitteeseen:

national@natvan.com

Jos haluat ottaa meihin yhteyttä tavan-
omaisella postilla, kirjoita osoitteeseen:

National Vanguard Books

Attention: ADVlist

P.O. Box 330

Hillsboro, WV 24946

USA

National Alliance: http://www.natvan.com, http://www.natall.com

Takaisin

 






VALKOISTA IDENTITEETTIPOLITIIK-
KAA OSA 2.


Kirjoituksia suomalaisesta nationalismista 1988–2005.
45 artikkelia, 23 kirjoittajaa, 205 sivua, 36 kuvaa viidestätoista eri julkaisusta.
26,50€ postikuluineen.
Tiedustelut: Heretic Media