Tervetuloa American Dissident Voicesiin. Minä olen Kevin Alfred Strom.
Viime viikolla puhuin teille siitä, kuinka välttämätöntä on tietää
totuus rodusta, juutalaisten kiihkosta saada meidät sotaan ja
kansanmurhaan sekä siitä, kuinka välttämätöntä meidän on myöskin
pysyä aktiivisina, ja välttää kaikkia laittomuuksia -- tekoja,
mitkä pelaavat vain niiden pussiin, jotka ovat kaapanneet Amerikan
hallituksen ohjaksiinsa.
Sain muutaman kirjeen kuuntelijoilta joissa he sanoivat, "herra
Strom -- sillä ei ole mitään väliä toimimmeko laillisesti vai emme.
Vaikka emme rikkoisikaan lakia, meitä vastaan voidaan nostaa
tekaistuja syytteitä aivan kuten Ernst Zundeliakin vastaan,
valehtelemalla ja lakipykälä-kikkailulla, ja hänet saatiinkiin
vankilaan." No, minä kyllä tiedostin tämän kun viime viikolla
sanoin:
"Tiedän, että niin sanottu 'Patriot Act' ja Michael Chertoffin
'Joint Terrorism Task Force' ovat itse toimineet törkeän laittomasti,
ja että viattomat, jotka eivät ole tehneet mitään muuta rikosta kuin
epäilleet juutalaisten satuja, ovat joutuneet pidätetyiksi väärin
perustein. Tiedän, että Andrew J. O'Conner New Mexicon Santa Festä
pidätettiin salaisen palvelun toimesta, kun hän sanoi Bushin
olevan 'kontrolloimaton' internetissä olevalla chat-sivustolla.
Syyttömiä tullaa syyttämään. Mutta se ei ole tekosyy antaa niille
paskiaisille päätäsi hopealautasella. Älä anna heille pienintäkään
tekosyytä. Pysy totaalisen ja täydellisen laillisena. Ja pysy
aktiivisena. Ei ole mitään tekosyytä toisille toimintatavoille."
Mutta ottakaa huomioon, että kun tiedostin sen suuren vaaran, minkä
Amerikan hallituksen kaappaaminen fanaattisten valkoistenvastaisten
juutalaisten toimesta muodostaa, tiedostin myös sen suuren vaaran,
mikä koituu perinteisten oikeuksiemme heittämisestä roskiin
sellaisten laittomien hirvityksien kuin typerästi nimetyn "Patriot
Actin" kautta, (jota pitäisi kutsua nimellä "Imprison Patriots
Act"), ja tiedostin että viattomia tultaisiin syyttämään ja
kehotin kaikkia pysymään tiukasti laillisuuden tiellä koska
muutoin uuden salaisen poliisin työ vahingoittaa teitä
helpottuu huomattavasti, siis teitä, teidän perhettänne ja
muita patriootteja. Painotan nyt uudelleen tätä neuvoa.
Kyllä, olemme nyt saavuttaneet vaiheen, missä Michael Chertoff ja
Yhdysvaltain Oikeusministeriö toimivat lähes samaan tyyliin kuin
Neuvostoliiton KGB tai NKVD aikoinaan. Tekopyhien "Amerikan
turvallisuuden" ja "terrorismin vastaisen sodan" lippujen alla
ulkomaalaiset, jotka asettavat oman kansansa ja heidän
terroristisen ja rodulle perustuvan valtionsa Israelin edut
amerikkalaisten edelle, ovat saaneet rasvaiset kätensä vallan
kahvoille Washingtonissa. Se on hirvittävä tilanne, ja taas
tällä viikolla näimme erään esimerkin juutalaisesta
järjestyksestä käytännössä.
Viime perjantaina, noin 70-henkinen SWAT-ryhmä liittovaltion
agentteja, hampaisiin asti aseistettuina, mukaanlukien myös
jäseniä niinsanotusta Yhdistetystä terrorisminvastaisesta
joukosta (Joint Terrorism Task Force), tunkeutui Chester
Doles Jr.:n ja hänen perheensä idylliseen vuoren laella
olevaan kotiin lähellä Dahlonegaa Georgian osavaltiossa, ja
pidättivät hänet täysin tuulesta temmattujen ampuma-ase
-rikkomusten perusteella. Hänen ensimmäinen oikeuden
kuulemisensa tapahtuu juuri nyt kun teille puhun.
Chester Doles Jr. on perheellinen mies, 11 lapsen isä,
ammatti-puuseppä, valtiotieteiden yo. ja valkoisten
itsemääräämisoikeuden pitkän linja kannattaja. Olen
puhunut hänen rohkeasta -- ja täysin laillisesta --
protestoinnistaan laitonta maahanmuuttoa ja pelleilyä
nimeltä "Martin Luther King" -juhlapäivää vastaan
aikaisemmin tässä ohjelmassa.
Kymmenen vuotta sitten herra Doles joutui Marylandissa
vankilaan pahoinpitelyn vuoksi. Se oli pelkkä rikkomus
-- ei törkeä rikos. Mutta koska Dolesin tuomio oli yli
24 kuukautta, Chertoffin jengi Oikeusministeriössä
tulkitsee outoa lakipykälää joka kieltää törkeisiin
rikoksiin syyllistyneitä omistamasta tuliaseita niin
kummallisesti, -- että edes pelkästä rikkomuksesta --
yli 24 kuukauden tuomion saaneet eivät saa omistaa
mitään tuliaseita.
Michael Chertoffille jengeineen ja Bushin "Oikeusministeriölle"
ei ole niin väliä sillä, että aseet eivät kuuluneet
Chester Dolesille. Sillä ei ole niin väliä Michael
Chertoffille ja Bushin "Oikeusministeriölle", että
herra Dolesin kodissa ei viettänyt aikaa pelkästään
hän, hänen vaimonsa ja lapsensa vaan myös moni muu
heille sukua oleva, joilla oli täysi oikeus omistaa
ja säilyttää laillisesti tuliaseita talossa. Sillä ei
ole niin väliä Michael Chertoffille ja Bushin
"Oikeusministeriölle", että jokainen niistä seitsemästä
heidän löytämästään aseesta oli samantyyppisiä aseita
-- käsiaseita, haulikoita ja kiväärejä -- joita voi
löytää melkein jokaisesta Pohjois-Georgian vuoristoalueen
kodista sekä urheilijoiden kodeista ympäri maan. Sillä
ei ole niin väliä Michael Chertoffille ja Bushin
"Oikeusministeriölle", että rouva Dolesilla sekä muilla
perheenjäsenillä on oikeus puolustaa itseään ja maitaan
kuten kaikilla muillakin on.
Silläkään ei ilmeisesti ole merkitystä, todistajien mukaan,
että herra Dolesille nimenomaan ilmoitettiin Marylandin
osavaltion puolesta, milloin hän sai takaisin oikeutensa
omistaa tuliaseita vankeustuomion päätyttyä.
FBI väitti julkisuudessa puhemiehensä Joe Parrisin kautta,
että kyseessä ei ollut poliittinen pidätys: "Hän on rikollinen,
joka pitää hallussaan tuliaseita ja jolla sattuu olemaan
yhteyksiä. FBI ei aio vetää asiasta johtopäätöksiä."
Tässä on hieman kysymyksiä, joita haluaisin esittää herra
Parrisille: Onko tavanomaista, että "Yhdistetty terrorisminvastainen
joukko" sekä noin 70 KGB-tyylistä agenttia rynnäköi rauhallisen
pariskunnan kotiin niin mitättömän asian kuin tavanomaisten
tuliaseiden omistamisen vuoksi? Onko tavanomaista, että FBI
maksaa urkkijalle ystävystymisestä Dolesin perheenjäsenten kanssa
ja heidän luonaan vierailemisesta säännöllisesti kahden vuoden
ajan, kun kyse on pienestä lakiteknisestä seikasta niinkuin tässä
tapauksessa on käynyt? Onko tavanomaista, että joukko kovapalkkaisia
agentteja seuraa perhettä ympäriinsä vuosien ajan, pitäen kirjaa
kaikista paikoista missä he käyvät ja kaikesta mitä he ostavat,
niinkuin nyt tässä tapauksessa näyttää käyneen? Jopa ensimmäiset
Parrisin suusta tulleet sanat -- "hän on rikollinen joka pitää
hallussaan tuliaseita" -- ovat valheita, koska Chester Dolesia ei
ole koskaan tuomittu törkeästä rikoksesta. Selvästikin, tämä on
tapaus jossa poliittista toisinajattelijaa on seurailtu ympäriinsä
vuosia kunnes on löydetty edes jonkinlainen syy hiljentää hänet.
Niinpä voidaankin perustellusti kysyä FBI:ltä: Miksi kaikki nämä
resurssit on käytetty hyvin kyseenalaiseen ja äärimmäisen
mitättömään tapaukseen kuten tässä? Miksi FBI ottaa riskin tulla
nolatuksi syyttämällä ei-rikollista rikolliseksi? Miksi ottaa
tällaisia riskejä vain, koska eräs pohjois-georgialainen perhe
omistaa tuliaseita joita on lähes kaikilla pohjois-georgialaisilla
perheillä? Niinpä, tässä on selvästi kyse siitä, että mies on
otettu tähtäimeen hänen poliittisten mielipiteidensä vuoksi, häntä
on seurattu, hänen luoksensa on lähetty palkattuja vakoojia
saamaan hänet ansaan tai antamaan vääriä todistuksia hänestä.
Tämän todellakin tulisi vaatia suurta meteliä sananvapauden
puolestapuhujilta kuten ACLU:lta ja muilta, mikäli he ovat
rehellisiä, tätä törkeän stalinistista sananvapauden polkemista
ja hyökkäystä omantunnonvapautta vastaan. Suosittelen jokaiselle
kuulijalleni yhteydenottoa ACLU:n ja muihin sananvapauden
puolestapuhujiin sekä puhemiehiin, että he saavat tietää tästä
hirvittävästä oikeusmurhasta.
Juutalainen apulaisoikeusministeri Michael Chertoff, mies jatkuvasti
lisääntyvien tämäntapaisten KGB-tyylisten poliittisten pidätysten
takana, ja mies niinkutsutun Yhdistetyn terrorisminvastaisen joukon
takana joka itse harjoittaa terrorismia, on keksinyt hyvin erikoisen
määritelmän tuliaseiden "hallussapidolle". Chertoffin määritelmä
"hallussapidolle" ei ole aivan se tavalinen määritelmä. Se on Liisa
Ihmemaassa -määritelmä, jossa voit "hallussapitää" tuliasetta ilman
että edes omistat sitä -- todellisuudessa, ilman että edes kosket
siihen tai näet sitä. Ilmeisesti voit "hallussapitää" tuliasetta
vain puhumalla siitä. Voit, ilmeisesti, "hallussapitää" tuliasetta
vain oleskelemalla samalla yksityisellä maa-alueella, missä sellaisia
on. Tarkoittaako tämä sitä, että minä "hallussapidän" kokonaista
arsenaalia tuliaseita kävelemällä paikalliselle poliisiasemalle,
koska siellä on suuria määriä tuliaseita? Tarkoittaako tämä, että
minä "hallussapidän" miljoonaa dollaria kun kävelen Bank of American
konttoriin tai että "hallussapidän" Faith Hilliä menemällä hänen
konserttiinsa? Järjetöntä. Jos viisikymmentä ihmistä menee kotiin
jossa on tuliase makuuhuoneen patjan alla, niin "hallussapitävätkö"
kaikki nämä viisikymmentä tuota tuliasetta?
Tämä täysin seinästä revitty juttu Chester Dolesia vastaan vaatisi
myös kipeästi sellaisten ryhmien kuin NRA (National Rifle Association,
suom. huom.) ja muiden perustuslain toista lisäystä (jokaisella
kansalaisella oikeus omistaa ja kantaa tuliaseita suom. huom.)
puolustavien ryhmien toimia, koska asemat, jotka ase-siepparit voivat
tässä vahvistaa itselleen, ovat hyvin enteellisiä. Jokaisen kuuntelijan,
joka kuuluu tai tukee jotain aseiden omistamis-oikeutta puolustavaa
ryhmää, tulisi ottaa yhteyttä järjestöönsä, jotta nämä puuttuisivat
tapaukseen välittömästi.
Chester Dolesin pidätys on poliittinen pidätys, ei mitään muuta.
Juutalaisten supremasistien, jotka naamioituvat "liberaaleiksi"
mielivallan vuoksi ja "konservatiivien" typeryyden vuoksi, jotka
antoivat hallituksemme ja oikeutemme pois niille samoille
juutalaisille supremasisteille "kansallisen tuvallisuuden nimissä",
olemme nyt samassa tilassa kuin Neuvostoliitto oli NKVD:n alkuaikoina,
tuon pitkälti juutalaisen salaisen poliisin, joka myöhemmin tunnettiin
nimellä KGB. Olemme sotkeutuneet lakien verkkoon -- lakien, jotka
koskevat tuliaseita, taloutta ja monia muita asioita -- lakien verkkoon,
joka on niin tiheä, että kuka tahansa, jota tarkkaillaan riittävän
pitkään voidaan saada kiinni tai lavastaa jonkin näiden lakien
rikkomisesta. Tämä juuri on tilanne, jota tyrannit rakastavat: niin
monimutkaisia lakeja, ja niin suuri määrä niitä, että kukaan ei niitä
ymmärrä tai edes tiedä niiden olemassaolosta, niin kaikenkattavia
lakeja, että ketä tahansa, jota tyranni pitää "vihollisena" voidaan
syyttää jostain. Se on tilanne, jossa lähes kaikki ovat peloissaan
koska kaikki pelkäävät salaisen poliisin koputtavan keskellä yötä
ovelleen. Tee vain mitä "he" haluavat ja ehkä olet turvassa. Tähän
pisteeseen toimettomuus ja passiivisuus sinut toivat. Tähän
piileskely sinut toi. Tähän patrioottien riittämätön tukeminen
sinut toi.
Herra Dolesin pidätys on opettavainen myös toisella tavalla. Kun
herra Doles löi lukkoon päivämäärän laittoman maahanmuuton
vastaiselle mielenosoitukselle muutama kuukausi sitten, jotkut
aktivistit postittivat tietoa hänen järjestämästään tilaisuudesta
indymedia.com ja altermedia.com -nettisivustoille, jotka ovat
vaihtoehtoisia uutisten tarjoajia netissä. Muutama radikaali
vasemmistolainen julisti marssin "rasistiseksi" ja esitti ne
tavalliset väitteet, että "rasistit" olivat vain "rasistisen
järjestelmän" juoksupoikia, joita vastaan nuo jalot vasemmistolaiset
taistelivat tuodakseen vapauden kaikille. Herra Dolesin perusteettoman
pidätyksen ja syyttämisen ansiosta kaikki väitteet, että hän olisi
osa järjestelmää ovat tulleet todistetuiksi vääriksi kaikille.
Kyllä, ystäväiseni vasemmalla -- ja tiedän, että tuhannet teistä
kuuntelevat tätä lähetystä -- on todellakin olemassa jotain
sellaista kuin "rasistinen järjestelmä". Mutta se ei ole "valkoisten
rasistien" järjestelmä. Se on juutalaisten supremasistien järjestelmä,
samainen järjestelmä, joka työntää meitä sotaan jota sekä te että
minä vastustamme. Se on juutalaisten supremasistien järjestelmä,
joka kieltää palestiinalaiselta kansalta oikeuden palestiinalaiseen
valtioon ja palestiinalaiseen hallitukseen. Se mitä teidän täytyy
ymmärtää on, että samainen juutalaisten supremasistien järjestelmä,
joka kieltää palestiinalaisilta oikeuden omaan todella
palestiinalaiseen valtioon kieltää myös ranskalaiselta oikeuden
todelliseen ranskalaiseen valtioon, kieltää saksalaisilta oikeuden
todelliseen saksalaiseen valtioon ja kieltää amerikkalaisilta
oikeuden todelliseen amerikkalaiseen valtioon. Juutalaiset
supremasistit, tietenkin, tulisesti vaativat oikeutta omaan
etniseen/rodulliseen valtioonsa, kieltäen saman oikeuden meiltä
muilta. Miksi vasemmiston ja oikeiston pitäisi tappaa toisiaan
suhteellisen mitättömien seikkojen, kuten taloudellisten seikkojen
vuoksi? -- Miksi eri rotuja edustavien nationalistien pitäisi tappaa
toisiaan neuvoteltavissa olevien rajojen vuoksi? -- Meiltä kaikilta
kielletään oikeus itsenäisyyteemme, oikeuteemme olla olemassa
kansoina, yhden ja saman tämän maailman suurimman sortajan taholta
tänä päivänä: juutalaisten supremasistien järjestelmän.
Yksi niistä harvoista kirjailijoista, jotka ovat uskaltaneet
nimetä ne, jotka sortivat venäläisiä kommunismin aikana on
Alexander Solzhenitsyn. Solzhenitsyn kirjoittaa teoksessaan
Vankileirien saaristo Bushin Michael Chertoffin alaisuudessa
toimivan Oikeusministeriön 1930-luvun versiosta -- Genrikh
Jagodasta, NKVD:n eli kommunistien salaisen poliisin juutalaisesta
päälliköstä. Hän kertoo, että vuosien 1934 ja 1935 aikana Jagodan
miehet Pietarissa lähtivät joka yö ulos pidättämään kaikkia jotka
Jagoda ja hänen gorillansa olivat julistaneet "luokkavihollisiksi".
Veikkaan, että he käyttäisivät tänä päivänä sanoja "rasisti" tai
"terroristi" sanan "luokkavihollinen" sijasta oikeuttaakseen oman
terrorisminsa. On arvioitu, että neljäsosa kaupungin asukkaista
pidätettiin Jagodan "viranomaisten" toimesta, ja useimmista ei
kuultu enää koskaan. Solzhenitsyn painottaa tosiasiaa, että
tavalliset ei-juutalaiset venäläiset, jotka olivat yhä enemmistönä,
eivät seisseet yhdessä rintamassa pysäyttääkseen nämä ratsiat.
Solzhenitsyn kertoo, että pelkillä puukoilla ja pikkukirveillä
ja vasaroilla -- tai vain piikeillä, joita käytettiin vaunujen
renkaissa -- avulla venäläiset olisivat voineet pysäyttää
juutalaisten johtamat murhaajat ja kiduttajat. Ja hän on
oikeassa. Mutta venäläiset eivät tehneet sitä, joten vaati
miljoonia kuolonuhreja ja yli kuusikymmentä vuotta, että tämä
mätä järjestelmä lopulta kaatui omalla painollaan ja omiin
sisäisiin ristiriitoihinsa.
En kehota sinua tekemään mitä Solzhenitsyn olisi halunnut
venäläisten tehneen. Liian monet amerikkalaiset ovat pelkkiä
velttoja television tuijottajia sellaisen strategian toimimiseksi
nyt muutenkaan. Mutta kehoitan kaikkia teitä olemaan tarpeeksi
rohkeita antaaksenne kaikkenne kansamme vapautumiselle. Useimmat
teistä voivat liittyä National Allianceen, ja antaa sille täyden
ja avoimen tukenne, antaa sille nimenne ja maineenne, antaa oman
osuutenne sen pyrkimyksiin. Jotkut teistä voivat haluta liittyä
"nom de guerre" (salanimellä, sotanimellä, nimettömänä suom. huom.),
mikä on täysin hyväksyttävää, koska asemanne yhteiskunnassa on
rodullemme liian arvokas uhrattavaksi, ja ymmärrämme sen täysin.
Joillakin teistä taas on lainopillisia pilviä päänne päällä, ja
teidän ei pitäisi liittyä meihin koska juutalainen järjestelmä
toimii hyvin epätoivoisesti tänä päivänä ja tulee käyttämään
kaikki keinot hyväksi poistaakseen "uhat" joita juutalaisvastaiset
patriootit muodostavat. Selvittäkää ongelmanne ja pysykää tiukasti
ja ehdottomasti laillisella tiellä. Jos ette voi liittyä meihin
tai teidän täytyy jättää meidät kaikkien etuja silmällä pitäen,
voitte silti tukea meitä. Jokainen voi ostaa kirjoja meiltä, jopa
ajatuksiamme vastustavat voivat tilata lehtemme, National Vanguardin,
joten ei ole olemassa mitään syytä miksi ette voisi tehdä edes
näitä asioita. Käteisen ja rahalähetysten lähettäminen nimettömänä
pysyen on myös täysin laillista ja hyvin helppoa. Tarvitsemme
syvällisen yhteisön älykkäitä ja omistautuneita ihmisiä, ja juuri
sellaista yhteisöä olemme rakentamassa.
Tukekaa niitä meistä, jotka seisovat todellisilla rintamalinjoilla,
ja tehkää oma äänenne kuulluksi omissa piireissänne. Käyttäkää
internettiä. Menkää paikallisiin yhteisöjenne tapahtumiin ja kokouksiin.
Kertokaa mielipiteistänne. Jatkamme National Vanguard -lehden ja
nationalvanguard.com -nettisivuston laajentamista, jatkamme
konferenssien ja eurooppalaisten kulttuurifestivaalien kuten
Euro-Fest 2003 järjestämisiä, jatkamme uusien kirjojen ja videoiden
ja radio-ohjelmien julkaisemista, ja aiomme levittää toiset puoli
miljoonaa kappaletta National Alliancen materiaalia kuten teimme
vuonna 2002. Teen mitä voin, ja jokainen teistä voi tehdä myös.
Olkaamme olemassa toisiamme varten. Auttakaamme toisiamme. Ja
voittakaamme liput liehuen.
Puheen ollen siitä, että olemme olemassa toisiamme varten, Chester
Doles Jr. tarvitsee apuamme juuri nyt. Hänen puolustuksensa
oikeudessa tulee kalliiksi. Hän saattaa joutua kymmeksi vuodeksi
tai jopa pidemmäksikin aikaa vankilaan. Hän on hallituksen
harjoittaman terrorin viaton uhri. Seuraava uhri voi olla jo
naapurissasi asuva rauhanaktivisti. Seuraava uhri voi olla se
mies, joka puolustaa perhettään tappajalta tuliaseella. Seuraava
uhri voit olla sinä. Tue Chester Dolesia lähettämällä niin paljon
rahaa kuin varallisuutesi sallii osoitteeseen:
Doles Defense Fund, P.O. Box 1532, Dahlonega, GA 30533, USA
Lähetä kaikki rahalähetykset nimelle David Trainor, joka on
herra Dolesin asianajaja. Voit lähettää myös käteistä.
Auta herra Dolesia hänen hätänsä hetkellä. Hänen vaimonsa
tarvitsee häntä. Hänen yksitoista lastansa, joista nuorin on
vasta muutaman kuukauden ikäinen, tarvitsevat häntä. Ja hänen
yhteisönsä tarvitsee häntä. Kirjoita ja auta tänään.
Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa
sinua, että pysyt aktiivisena -- laillisena -- ja jatkat
ajatteluasi vapaasti.