Kuvassa (http://www.natall.com/adv/2004/
03-06-04.html suom. huom.) ylhäällä: Parthenon. Alhaalla: Haitin pääkaupunkia. Kumpi rakennettiin nykyaikana ja kumman rakensivat muinaiset heimot? Kumman rakensivat kirkossa käyvät ihmiset ja kumman pakanat? Kumman rakensivat eurooppalaiset ja kumman afrikkalaiset? Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja; me etenemme tai rappeudumme, selviämme tai menehdymme, ryhmänä -- ja me kilpailemme toisten ryhmien kanssa. Tämän viikon ohjelmassa keskustelemme siitä elintärkeästä kysymyksestä, kuinka määritämme ryhmämme. Perustuuko yhteisömme uskolle, kuten Mel Gibson väittää hiljattain julkaistussa ja voimakkaassa filmissään -- vai perustuuko se vereen?
The Passion. Kaikin puolin, se on monumentaalinen näyte siitä, mitä on hyvä elokuva, ja siinä on meille eräitä opittavia seikkoja. Mutta nämä seikat, minusta, eivät ole ne kaikkein helpoiten havaittavimmat. Ne eivät ole ne, jotka juutalainen media haluaa meidän oppivan. Ja ne eivät ole myöskään ne, jotka Mel Gibson haluaisi meidän siinä näkevän.
The Passion ei ole ns. rotutietoinen elokuva. Se ei ole valkoisten asiaa ajava elokuva. Ja suurimmalta osaltaan, se ei edes kerro valkoisista. Se on elokuva, joka kertoo paljon väitellystä ja huonosti dokumentoidusta tarinasta, tarinasta, joka kertoo juutalaisesta kapinallisesta ja uskonnollisesta sodasta, jota sen aikainen juutalainen valtarakennelma kävi häntä vastaan -- ja siitä, kuinka tämä valtarakennelma käytti roomalaisten voimia tätä kapinallista vastaan, lopulta tappaen hänet. Kaiken kaikkiaan siinä esiintyvät valkoiset ovat pääasiassa roomalaisia ja heistä ei herra Gibson kovinkaan ruusuista kuvaa antanut tässä projektissaan.
Juutalainen valtarakennelma, joka johtaa Hollywoodia ja käytännössä koko massamediaa, ei todellakaan pidä tästä elokuvasta. He eivät pidä siitä siksi, että heidän henkiset ja fyysiset esi-isänsä -- juutalainen valtarakennelma 2000 vuotta sitten, on esitetty manipuloivana, vallan- ja verenhimoisena joukkona, joka todistaa pahuutensa mahdollisimman dramaattisin keinoin: tappaen yhden omistansa, kapinallisen juutalaisen, jossa pyhä kipinä paloi niin kirkkaasti, Jumalan pojan. Vaikka The Passion -elokuvan sankarit ovat juutalaisia niinkuin pahiksetkin, se ei riittänyt. Järjestäytynyt juutalaisuus ei vieläkään pidä siitä. Nykyiselle tämän päivän juutalaiselle valtarakennelmalle tämä potretti aikaisemmasta valtarakennelmasta osuu hiukan liian lähelle totuutta, ja he pelkäävät, että heidän alamaisensa saattavat nyt nähdä heidät huonommassa valossa. http://tinyurl.com/2x54n
Lukuunottamatta mammonaansa ja maallista voimaansa, juutalaiset ovat vähemmistö ja he tietävät sen. He ovat suurimpia mielipidekyselyiden tekijöitä ja tuuliviirejä. He ovat erittäin huolestuneita ja seuraavat niitä, joita kutsuvat nimellä 'goyim', alati huolissaan siitä, mitä nämä ajattelevat, ja seuraavat näiden ajatuksia jotta kaikki juutalaisvastaiset ajatukset voidaan poistaa, ennenkuin ne kehittyvät juutalaisvastaisiksi teoiksi, mitä he eivät ehkä voi hallita. Juutalaiset ovat paljon muutakin kuin uskonto, koska he määrittelevät itsensä enemmän esi-isiensä kuin uskonnon mukaan (kommunisti Herbert Aptheker, ateistinen kommunisti, oli/on juutalainen, kuten yleensä kaikki mediamogulit). Kuten mikä tahansa uskonnollinen, kulttuurinen tai rodullinen ryhmmä, joka aikoo selviytyä, juutalaiset puolittavat maailman kahteen osaan: me ja he. Perustavaa laatua oleva maailman jakaminen, heille, on tämä: juutalaiset vastaan kaikki muut. Joidenkin ääri-juutalaisten keskuudessa katsotaan ei-juutalaiset alemmaksi elämänmuodoksi kuin eläimet, antaen juutalaisille erityisen statuksen yli-ihmisinä tai ainoina oikeina ihmisinä -- aihe, jota olemme jo käsitelleet aiemmassa American Dissident Voices -lähetyksessä. http://www.nationalvanguard.org/
story.php?id=1815 Mutta vaikka se on psykologisesti paljastavaa, moinen äärimmäisyys ei ole pakollista. Pakollista on se, että he jakavat maailman kahteen osaan: juutalaiset ja ei-juutalaiset. Tämä kahteen osaan jakaminen on tarpeellinen alkuasetelma kaksinkertaisen moraalijärjestelmän käytölle -- yksi moraali juutalaisille, ja toinen ei-juutalaisille. Olen aiemminkin puhunut tästä kaksinaismoralismista monta kertaa tässä ohjelmassa. Juutalaisille, heidän moraalinsa on etnistä/rodullista solidaarisuutta, identiteettiä ja tiettyyn pisteeseen asti separatismia. Ei-juutalaisille, se on päinvastainen (juutalaisten mukaan): meidän kuuluu hyväksyä identiteettimme tuhoaminen, monikulttuurisuus, massamaahanmuutto ja rotujen sekoittaminen. Toisin sanoen, meidän kuuluu hyväksyä kulttuurimme ja rotumme tuhoutuminen ja yritys puolustaa omaamme tässä mielipuolisessa "moraalissa" on "väärin". http://tinyurl.com/2gzp5
Mutta ne eivät ole ne yksikohdat tässä kaksinaisuudessa, tai raivostuttava juutalainen tekopyhyys, josta haluan tänään puhua. Se on se perustavaa laatua oleva konsepti maailmasta sen takana, se tarpeellinen alkuasetelma tälle kaksinaisuudelle, tämä on pointtini tänään: maailman kahteen ryhmään jakaminen. Ilman tätä jakoa, jopa tällainen moraalinen kaksinaisuus olisi mahdotonta.
Tietenkään, juutalaiset eivät ole ainoat jotka maailman jakavat kahteen ryhmään, vaikka he ovatkin sen idean vieneet äärimmäisyyksiin. Kirjoittaja ja humoristi Robert Benchley sanoi kerran, että "maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, he, jotka uskovat että on kahdenlaisia ihmisiä, ja he, jotka eivät usko." Todellakin. Mahdollisesti tällä kaksinaismoraalilla on syvät juuret meissä kaikissa, juuret, jotka johtavat kauas menneisyytemme, jopa nykyihmistä edeltäneeseen menneisyyteemme. Perustavanlaatuinen erottelu, ketkä ovat meitä ja ketkä ovat heitä. Meidän joukko vastaan kaikki muut. Koska he ovat vaarallisia tai mahdollisesti vaarallisia, se tavallaan pakottaa meitä kohtelemaan heitä erilailla. Hölmö heimo on se, jonka jäsenet kohtelevat kilpailevan heimon jäseniä samalla luottamuksella ja anteliaisuudella ja laupeudella kuin omiansa tai perheensä jäseniä. Moinen liian luottavainen heimo varmaan löytäisi itsensä orjuutettuna taikka tapettuna hyvin nopeasti.
Ja niin myöskin kuka tahansa yli-individualistinen mies taikka nainen. Hänellä saattaisi olla hyvin ahdas ymmärrys tästä kaksinaisuudesta -- "me" on vain minä tai läheinen perheeni, ja "he", ovat kaikki muut, mukaanlukien oma kansani, kaltaiseni. Moisilla "individualisteilla" olisi hyvin vähän minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä alkukantaisissa olosuhteissa, jos he työntävät muut pois luotaan tai/ja eivät hyväksy olevansa suuremman joukon jäseniä -- ja jos he huijaisivat olevansa jäseniä tässä suuremmassa ryhmässä ja paljastuisivat, heidän selviytymismahdollisuutensa olisivat vieläkin pienemmät. http://tinyurl.com/2k74y
Joten, menestyksekkäimmät heimot ja rodut olivat ne, joissa identiteetin tunne todellakin oli -- niin tarpeeksi vahva identiteetti, jotta yhteistyö, solidaarisuus, antaumus ja luottamus olivat mahdollisia heidän omiensa kesken -- ja niin tarpeeksi vahva, että voitiin pitää yllä kaksinkertaista moraalijärjestelmää "ulkopuolisten ulkopuolella" pitämiseksi. Joten, me kasvoimme tämä kaksinaisuus syvällä itsessämme. Me kaikki jaoimme maailman kahteen osaan, meihin ja heihin.
Ja tämä on se missä Gibson astui juutalaisille varpaille filmillänsä The Passion of the Christ. Herra Gibson ottaa uskontonsa vakavasti. Hän ei ole rotutietoinen ajattelija kuitenkaan, ja hänen maailman jakamisensa ei perustu biologisiin käsitteisiin. Hän näkee maailman uskontojen mukaan, "me" -sanalla hän tarkoittaa kristillistä yhteisöä. "He" ovat kaikki muut. Juutalaiset, rodullisena/uskonnollisena/kansallisena ryhmänä, jolla on erittäin vahva identiteetin tunne ja kompromissiton kaksinaismoraali, ovat erittäin selvillä siitä, että nyt heidät on laitettu "he" -kategoriaan kristittyjen ja eritoten äärikristittyjen kuten Mel Gibsonin taholta. He eivät pidä siitä, kun kuka tahansa muu -- vaikkapa valkoiset, muslimit, kristityt tai ylipäätään kukaan muu -- omaa vahvan, voimallisen identiteetin tunteen, joka jättää heidät ulkopuolelle. Siksi he promotoivat universalismia ja me-olemme-kaikki-samanlaisia -ideologiaa muiden keskuudessa samalla ylläpitäen omaa separatismia ja identiteetin tunnetta itsellensä. He ovat ainoat ihmiset, joiden tiedän tekevän näitä molempia asioita, ja minusta tämä juuri on se syy, miksi heistä ei ole pidetty koko tunnetun historian aikana.
Ja niin Mel Gibson -- Hollywood-tähti, ja (tai ainakin niin hän ajatteli) Hollywoodin sisäpiiriläinen, monen rikkaan viihdeteollisuus-juutalaisen kaveri -- huomasi yllättäen olevansa ulkopuolinen, kun hän halusi tehdä tämän elokuvan kristillisestä solidaarisuudesta, identiteetistä ja intohimosta. Juutalaisten kontrolloimat studiot eivät halunneet olla missään tekemisissä tälläisen elokuvan kanssa. Tietenkin, ovathan he aikaisemminkin tehneet elokuvia kristinuskosta. Mutta ne kaikki olivat jokseenkin enemmän tai vähemmän eriskummallisia elokuvia, joissa oli joko "semifiilinen" tai universalistinen viesti, kuten mm. aikaisemmat Charlton Heston elokuvat -- tai ne olivat hävytöntä rienausta tai uskonnon pilkkaamista kuten Kristuksen viimeiset kiusaukset. He kieltäytyivät investoimasta voimakkaaseen filmiin tai promotoimaan sitä, koska se esitti heidät heille sopivassa roolissa ulkopuolisina ja muukalaisina ja vieläpä vihamielisinä muukalaisina. He kieltäytyivät rahoittamasta elokuvaa, joka niin dramaattisesti ja tunteellisesti korosti niiden uskoa -- ja identiteettiä -- jotka näkevät itsensä kristittyinä muuta maailmaa vastaan. Suoraan sanottuna, en usko, että kyseessä on vihamiellisyys kristittyjä vastaan "per se", joka motivoi näitä juutalaisia -- kyseessä on ennemminkin sama asia, joka motivoi heitä vastustamaan valkoista identiteettiä politiikassa Amerikassa ja Euroopassa, ja mikä motivoi heitä vastustamaan muslimien uskonnollisia hallituksia Lähi-Idässä -- kyseessä on minkä tahansa voimakkaan identiteetin tunteen vastustaminen niiden keskuudessa, joita he pitävät alamaisinaan, karjanaan. Et halua karjalaumasi saavan omia ideoitaan, jotka voisivat saada ne ajattelemaan, että niiden paimentajan on mitään muuta kuin vähintään jumalallinen -- tai, taivas varjelkoon, että ne eivät edes tarvitse paimentajaa.
Niinpä Mel Gibson huomasi olevansa ulkopuolinen Hollywoodissa ja joutui rahoittamaan elokuvan omista taskuistaan. Hän joutui kokoamaan itse oman tiiminsä. Todiste siitä, että hänellä ei ole mitään oikeaa vastenmielisyyttä juutalaisia kohtaan on se tosiasia, että hän laittoi joitain juutalaisia tuohon tiimiinsä. Mutta noiden muutaman juutalaisen osallistuminen ei muuta sitä tosiasiaa, että Hollywoodin johtajat ja järjestäytynyt juutalaisuus ovat hyvin huolissaan tästä elokuvasta. Ja herra Gibson voi hyvinkin huomata, että hän on Hollywoodin mustalla listalla tästä lähtien. New York Times lainasi suuren Hollywood-studion puheenjohtajaa, joka sanoi "Minä en palkkaa häntä. En tue mitään, missä hän on osallisena", viitaten Gibsoniin, vaikka eräs filmiagentti sanoi, että jos elokuva tekee tarpeeksi rahaa, Hollywoodin ahneus voittaa lopussa: "Jos elokuva toimii, en usko, että siitä on hänelle haittaa. Ihmiset täällä työskentelevät vaikka itsensä Antikristuksen kanssa, jos hän vaan laittaa takapuolia penkkeihin." http://tinyurl.com/2dzo9
Koska ei ole juurikaan vaaraa siitä, että mikään ryhmä käyttäisi "Antikristusta" muodostaakseen juutalaisia vastustavan eturyhmän, päättelen, että juutalainen Hollywood työskentelisi mieluummin Luciferin kuin Gibsonin tai Jeesuksen leikkaamattoman version kanssa.
Niinpä meillä on kaksi vastakkain olevaa identiteettiä ja tapaa katsella maailmaa näkyvillä Passion-kiistassa; juutalaisten ja kristittyjen. Useimmat tämän ohjelman kuuntelijoista tietävät, että juutalainen ohjelma ei-juutalaisille on eräänlaista myrkkyä, kuoleman resepti. Eli pitäisikö meidän syleillä Mel Gibsonin visiota? Pitäisikö meidän, olimmepa kristittyjä tai emme, nähdä itsemme osana kristikuntaa ja konfliktimme juutalaisten kanssa taisteluna kristikunnan vihollista vastaan? En usko niin, ja siihen on kaksi syytä.
Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää kaksinkertaisen moraalijärjestelmän mukaan. Ryhmät, jotka eivät onnistu niin tekemään, jotka eivät onnistu puolustamaan niitä, joita rakastavat eniten, aina epäonnistuvat myös henkiinjäämisessä. Heidät korvaavat tai pyyhkivät pois ryhmät, jotka harjoittavat kaksinaismoralismia.
Jos jaamme maailman meihin ja heihin uskon perusteella, se on todellakin epävakaa perusta: kuka tahansa, jopa vannoutunut vihollisemme, voi liittyä meihin, jos hän tunnustaa oikeaa uskoa. Ja monta Troijan hevosta on tullut lännen kaupunkeihin -- mieleen tulevat "kääntyneet" marranosit (Espanjan hallitsijapariskunta Ferdinand ja Isabella karkottivat 1400-luvulla kaikki juutalaiset Espanjasta, jotka eivät suostuneet kääntymään kristinuskoon, pääasiassa siksi, että nämä olivat veljeilleet maahan hyökänneiden maurien kanssa espanjalaisia vastaan. Karkoitettuja oli noin 400 000. Kristinuskoon kääntyneitä juutalaisia kutsuttiin nimellä "marranos" -suom. huom.) Espanjassa ja "kääntyneet" alkuasukas-siirtokuntalaiset Britanniassa -- sellaisella perusteella. Eikä sen perusteen tarvitse edes olla pahantahtoinen. Olipa uskontunnustus sitten rehellinen tai teeskennelty, lopputulos on sama: geenipooli muuttuu, ja tiettyyn pisteeseen asti lakkaamme olemasta sellaisia kuin olimme. Rotumme kuolee hieman, ja siitä tulee vähemmän muista erottuva. Ja geneettisen saastumisen lisäksi, nämä "käännynnäiset" muuttavat kulttuuriamme, muuttavat instituutioitamme lukemattomilla ja usein välittömillä tavoilla niin, että ne sopivat heille itselleen paremmin. Ainoa tapa estää näitä vahinkoja syntymästä, on määritellä itsemme biologisin käsittein. Jos synnyt yhdeksi meistä, et voi koskaan lakata olemasta yksi meistä. Ja jos et syntynyt yhdeksi meistä, et voi ikinä kääntyä meihin. Rotu on ehdoton varmuuskeino "käännynnäisyyttä" vastaan. Sellaista ei olekaan, kuin johonkin rotuun "kääntyminen".
Ja katsokaa, kenet joudumme hyväksymään, jos maailman jakamisemme perustuu uskolle. Ellemme hyväksy hyvin kapeita määritelmiä hyväksyttäville uskomuksille, jossa tapauksessa joudumme loputtomaan lahkolaisuuden labyrinttiin, jossa "meistä" tulee vain pieni osa kristikunnasta, joka seuraa tiukasti määriteltyä "oikeaa" versiota kristinuskosta, meidän täytyy hyväksyä kaikki nimelliset kristityt mitä maailma kantaa osaksi ryhmäämme. Meidän pitäisi hyväksyä lähes kaikki mestitsit Meksikosta ja Keski-Amerikasta "meihin". Meidän täytyisi hyväksyä korealaisten kristittyjen kasvavat joukot "meihin". Meidän pitäisi hyväksyä kaikki Afrikan käännynnäiset, jotka syömättä jääneet valkoiset lähetyssaarnaajat ovat voittaneet Kristukselle "meihin". Meidän täytyisi hyväksyä kaikki nimelliset kristityt Haitissa "meihin". Jos se on kristikunta, silloin universalistiset kristityt ovat aiheuttaneet sen, että kristikunta on lakannut olemasta missään merkittävässä mielessä. Jos kristinusko olisi vastaus, Meksiko ja Detroit olisivat maanpäällisiä paratiiseja.
Katsokaa Haitia. Suurin osa ihmisistä siellä olivat nimellisesti katolilaisia kun he teurastivat koko valkoisen väestön siellä 200 vuotta sitten. Sen ajan jälkeen, huolimatta valkoisten asioihin puuttumisesta ja toistuneesta infrastruktuurin uudelleen rakentamisesta siellä, siis valkoisten toimesta, Haiti on ollut ennenkaikkea eristetty laboratoriokokeilu mustasta vallasta. Sen jälkeen kun he olivat tappaneet kaikki valkoiset, mustat (ja jotkin puoliksi mustat) olivat johdossa ja ovat pysyneet johdossa aina siitä lähtien. He perivät kaikkein vauraimman ja tuottavimman siirtokunnan kyseisellä alueella. He perivät hienoimman eurooppalaisten rakentaman infrastruktuurin mitä siihen aikaan voitiin kuvitella, jonka valkoiset ovat rakentaneet uudelleen monta kertaa sen jälkeen. He perivät kehittyneen eurooppalaisen kulttuurin ja hallintojärjestelmän. Ja mikä oli lopputulos? He eivät vain epäonnistuneet kehittämään tuota kulttuuria tai parantamaan infrastruktuuria pätkääkään, vaan he eivät edes kyenneet ylläpitämään sitä. Heidän yhteiskuntansa vajosi nopeasti brutaaliksi, laittomaksi raakalaisuudeksi. Infrastruktuuri tuhoutui toistuvasti. He väänsivät kulttuurin ja uskonnon jonka he perivät parodioiksi alkuperäisistä, joihin vielä lisättiin annos verta ja raakuutta. Tämänhetkiset tapahtumat siellä ovat vain jatkoa samalle tarinalle, joka on toistunut uudelleen ja uudelleen Haitissa sen jälkeen, kun mustat ottivat vallan käsiinsä.
Haitissa tavalliset tekosyyt mustien epäonnistumiselle eivät päde -- kaikkein merkittävin niistä, eli "valkoisen rasismin" mörkö, ei ole paikalla, jotta sitä voitaisiin syyttää, koska valkoisia ei siellä juurikaan ole. Väitteet huonosta ilmastosta, joita joskus käytetään selittämään mustien afrikkalaisten epäonnistumisia, eivät myöskään päde -- ilmasto ja maaperä ovat niin edullisia, että ranskalaisten hallitessa Haiti oli ruoan maasta viejä ja koko Karibian leipäkori -- ja tämä siis ennen modernien maanviljelystekniikoiden keksimistä. Toisin kuin jotkin maat Afrikassa, Haitin sijainti on myös ihanteellinen kaupankäynnin suhteen toisten ja melko varakkaiden maiden kanssa. Ainoa tekijä, joka pysyy, on Haitin täysin musta väestö.
Ja tämän kokeilun tulokset? Samat kuin Afrikassa. Yhteiskunta romahtaa, nälänhätä on kaikkialla läsnä, sairauksia, ympäristötuhoja, väkivaltaa, köyhyyttä ja uskomattoman primitiivistä taikauskoa. Yhteiskunta, jota ovat riivanneet jatkuvat tuhoisat vallankumoukset, joilla ei ole sen enempää pysyvää vaikutusta kuin yhden verisen johtajan korvaaminen toisella. Yhteiskunta, joka palaa viidakkoon. Jos tämä ei todista sitä, että sivilisaatio riippuu rodusta, niin ei sitten mikään. http://tinyurl.com/2qjor
Tarina on samanlainen Afrikassa. Rhodesiasta Ranskan Länsi-Afrikkaan ja Belgian Kongoon ja Etelä-Afrikkaan, valkoiset ovat jättäneet kehittyneen sivilisaation mustille, jotka he vapauttivat. Kuitenkin käytännössä kaikki nämä maat syösyvät alaspäin Haitin tasolle. Talonvaltaajat raiskaavat ennen niin mahtavat hotellit Leopoldvillessä ja puita kasvaa leveillä kaduilla halkaisten betonin, jotka suunnittelivat eurooppalaiset kaupunkisuunnittelijat. Kun valkoisia maanviljelijöitä murhataan ryöstelevien mustien jengien toimesta eteläisessä Afrikassa, alue ei pysty ruokkimaan itseään ja nälänhätä häämöttää edessä. Afrikalaisia kuolee ruoan puutteeseen paikoissa, joissa on suuria jokia ja rikas maaperä. Ja he murhaavat ja silpovat toisiaan saadakseen ruumiinosia primitiivisiin rituaaleihin samalla kun heidän jalkojensa alla on kultaa ja smaragdeja ja timantteja. Verratkaapa tätä maantieteellisesti eristyksissä oleviin ja vuoristoisiin Sveitsiin ja kaukaiseen ja tuliperäiseen Islantiin. Kummatkin ovat pieniä ja suhteellisen luonnonvarattomia. Kumpiakin asuttavat valkoiset ja kummallakin on vuosisatojen edistyksen ja kehittyneisyyden historia, ja ne pärjäävät erittäin hyvin vertailussa mihin tahansa maahan maailmassa. Eivätkä valkoiset Sveitsissä ja Islannissa perineet jo olemassaolevaa sivilisaatiota, millä aloittaa -- he aloittivat tyhjästä. Siinä on rodullinen ero.
Ranskalaisen kulttuurin apinointi ei tehnyt Länsi-Afrikan mustista tai Haitin mustista ranskalaisia. Ranskan puhuminen ei tehnyt heistä ranskalaisia -- yhtään sen enempää kuin englannin opettaminen mestitseille tekee heistä amerikkalaisia. Ranskalaisten uskonnon sisäistäminen -- ja edes aito hyväksyminen -- ei "käännyttänyt" afrikkalaista ranskalaiseksi tai eurooppalaiseksi. Se ei käännyttänyt häntä yhdeksi meistä. Eikä se voi koskaan sitä tehdä.
Meidän täytyy alkaa ajatella rodullisesti. Ihmisinä, me elämme ryhmissä. Ihmisinä, jotka haluavat jäädä eloon, meidän täytyy ajatella maailmaa "heinä" ja "meinä". Meidän täytyy jakaa maailma. Meidän täytyy tehdä tästä jaosta rodullinen. Meidän täytyy perustaa määritelmä siitä, keitä me olemme, luonnolliselle sukulaisuuden tunteelle, eikä keinotekoiselle uskolle, jonka voi muuttaa minä tahansa hetkenä vuodessa ja johon voi pyrkiä kuka tahansa, joka toistaa oikeita sanoja. En tahdo sanoa teille mitä uskontoa teidän tulisi seurata tai olla seuramaatta. Se on järjen asia ja omantuntonne asia eikä kenenkään kunniallisen valkoisen pitäisi sanella sitä toisille.
Mutta kun on kyse eloonjäännistä, meidän kaikkien pitäisi tietää sydämissämme ja mielissämme keitä me olemme -- ja kenen lasten täytyy jäädä eloon hinnalla millä hyvänsä. Valkoinen mies tai valkoinen nainen, joka uskoo reinkarnaatioon tai tieteelliseen materialismiin tai katolilaisuuteen tai protestanttisuuteen on silti eurooppalainen, silti yksi meistä. Juutalainen tai aasialainen tai musta, joka käy kristityssä kirkossa ja joka pelaa maani olympiajoukkueessa tai joka jopa palvelee armeijassamme ei ole yksi meistä eikä voi koskaan olla. Meidän täytyy nähdä asiat rodullisesti.
Tämä on se tapa, jolla meidän täytyy jakaa maailma jos esi-isiemme uhrauksilla tulee olemaan mitään merkitystä. Tämä on se tapa, jolla meidän täytyy jakaa maailma, jos se suuri taide ja kirjallisuus ja tiede, jotka sivilisaatiomme on luonut, meinaa selviytyä. Tämä on se tapa, jolla meidän täytyy jakaa maailma, jos rotumme tulee koskaan rikkomaan ne kahleet jotka sitovat meidät tähän ylikansoitettuun ja haavoittuvaan planeettaamme. Tämä on se tapa, jolla maailma pitää jakaa, jos koskaan tulee kuulumaan valkoisten lasten naurua hautojemme päällä olevilla kukkuloilla kymmenen tuhannen vuoden päästä tästä hetkestä.
