Tervetuloa American Dissedent Voicesin tämän päivän lähetykseen, jota kutsun nimellä "Kunnolliset hautajaiset: Trent Lott ja konservatiivisuuden kuolema". Sen on kirjoittanut National Alliancen jäsen Hadding Scott, ja lähetykseen valmistellut allekirjoittanut, Kevin Alfred Strom.
Viime aikoina on mediassa ja median sätkynukkeina olevien poliitikkojen parissa ollut paljon valitusta ja hampaiden kiristelyä koskien Mississippin senaattoria, Trentt Lottia, joka sanoi jotain todella hyvää ja hyödyllistä South Carolinan senaattorin, Strom Thurmondin, satavuotissyntymäpäivillä. Lott sanoi: "Haluan sanoa tämän osavaltiostani. Kun Strom Thurmond
asettui presidenttiehdokkaaksi, äänestimme häntä. Olemme ylpeitä hänestä. Ja jos loppuosa maasta olisi seurannut vanavedessämme, meillä ei olisi ollut kaikkia näitä ongelmia viime vuosina." Kuka tahansa järkevä valkoinen ihminen, joka on tietoinen Thurmondin motiiveista, hänen ja muiden Etelän valkoisten lähtiessä pois lisääntyvästä Etelän ja valkoisten vastaisesta Demokraattisesta puolueesta, olisi oltava sitä mieltä, että se mitä Trentt Lott sanoi, oli totta. Tarkastellaanpa hieman sitä historiallista tapahtumaa, josta senaattori Lottin lausunto juontaa juurensa.
Vuonna 1948, sen jälkeen kun anti-valkoiset periaatteet hyväksyttiin kansallisessa Demokraattien kokouksessa, monet eteläisten osavaltioiden edustajista yksinkertaisesti nousivat ylös ja kävelivät ulos. He muodostivat oman puolueensa, Osavaltioiden Oikeuksien Demokraattisen Puolueen (States Rights Democratic Party), ja nimittivät (sillä hetkellä) kuvernööri
Strom Thurmondin presidenttiehdokkaakseen ja Mississippin kuvernöörin varapresidenttiehdokkaakseen. Entinen Etelä-Carolinan kuvernööri John West oli itse opiskelemassa lakia kun Strom Thurmond oli Etelä-Carolinan kuvernööri ja Osavaltioiden Oikeuksien Demokraattisen Puolueen, joka tunnettiin myös nimellä "Dixiecrats", ehdokkaana presidentinvaaleissa. Kuvernööri West muistelee: "Silloin valkoisessa yhteisössä oli uskomattoman suuri pelko siitä, että rodullinen integraatio tarkoittaisi valkoisten tyttöjen alkamista seurustelemaan mustien miehien kanssa, rotujen yhdistyminen... tunne oli musertava, ellei jopa yksimielinen valkoisen väestön keskuudessa." Motivoituneina äkillisestä muutoksesta, jonka hän näki enteenä rotunsa saastuttamisesta, Harry Trumanin "Reilun Kaupan" periaatteiden mukaisesti,
heidän suurin toivonsa vuoden 1948 vaaleissa ei ollut voittaa presidentinvaalit; ei, se ei tullut kysymykseenkään. Se mitä he toivoivat oli, että he voisivat pilata vaalit siirtämällä ne Edustajainhuoneeseen, jotta Etelän valkoisten etuja ei käsiteltäisi enää uudelleen niin halveksivasti. Strom Thurmond julisti kampanja-aikana, "eivät kaikki Washingtonin lait, eivätkä kaikki armeijan
pistimetkään voi pakottaa meitä ottamaan neekereitä koteihimme, kouluihimme ja kirkkoihimme." Ja Dixiecratsien puolueohjelma sanoi, "me seisomme rotujemme erottelun ja joka rodun rodullisen puhtauden puolesta." Sitoutumattomien puolueen presidenttiehdokas paljasti, että tätä periaatetta kannatti Mississippi, Alabama, Louisiana ja Etelä-Carolina.
Dixiecratsien kapinointi (joskin se epäonnistui tärkeimmässä asiassaan) sai aikaan jotain hyvää. Se asetti ennakkoasenteen Etelän ihmisten mieliin, jotta "Yhtenäinen Etelä" ei enää kannattaisi Demokraatteja yhtä sokeina kuten he olivat tehneet aina sisällissodasta asti.
Jopa kapinallisuus, joka ei itsessään onnistu, ja kapinallinen jolla ei ole mitään mahdollisuutta onnistua, voi saada jotain hyvää aikaan pidemmällä aikavälillä. Harry S. Truman valittiin uudelleen -- juuri ja juuri - Dixiecrateista huolimatta, mutta Etelän kannatuksen empiessä hän ei voinut enää tehdä niin kuin halusi. Odotukset siitä, että antivalkoinen niin kutsuttu "reilu kauppa" nopeutuisi vaalien takia ei täyttynyt, koska Dixicratsien taistelu kongressissa jatkui. Truman nimitti "Kansalaisoikeuskomitean" täyttämään yksityiskohdat hänen valkoisen rodun asteittaisen rotumurhan ohjelmasta, joka olisi sisältänyt tullimaksujen lopettamisen (joka taas lannisti jyrkästi Etelän ihmisten harkitsematonta äänestämistä), lynkkaus
-oikeuksien anastamista osavaltioista, sen oikeuden väkisin poistamisen, jonka mukaan yksityiset työnantajat voivat olla palkkaamatta mustia, pakollisen rotuerottelun poistamisen osavaltioiden välisissä muutoissa, ja rodullisen erottelun vaatimuksen poistamisen valtion apurahan saamiseen. Koko tämä valkoisten rotumurhan operaatio lykkääntyi Dixiecratsien
ansiosta, lukuun ottamatta asevoimien rodullista integraatiota. Valkoiset konservatiivit, kerran otettuaan kapinallisen asenteen anti-valkoista Demokraattista Puoluetta kohtaan, alkoivat hiljalleen äänestää republikaaneja presidentiksi ja muihin virkoihin; joku voisi jopa sanoa, että Dixiecratsit ovat ne ihmiset, jotka - ajautumalla kohti republikaaneja - ovat tehneet siitä kyvyttömän kilpailemaan uudelleen politiikassa, ja samaan aikaan, heidän läsnäolonsa Republikaanisessa puolueessa, henkilöinä kuten Strom Thurmond ja nuoremmat miehet kuten Jesse Helms ja paljon nuoremmat miehet kuten Trent Lott, ovat heilauttaneet puoluetta oikealle. Dixiecratsien kapinallisuus ja sen seuraukset saivat aikaan esimerkin siitä, kuinka radikalismi ja dialektinen prosessi tapahtumissa voi toimia ei ainoastaan vasemmiston vaan myös oikeiston hyväksi, aina kunhan
oikeistolla vain on rohkeutta olla radikaali ja kilpailullinen.
Tuo epäonnistunut yritys toi myöskin Strom Thurmondille henkilökohtaista etua, antamalla hänelle tärkeän poliittisen merkityksen, ja antamalla hänelle kotiosavaltionsa syvän ja uskollisen kannatuksen. Vuonna 1954 hänet valittiin Senaattiin hyväksyttynä ehdokkaana, jossa hänestä tuli väsymätön taistelija anti-valkoisia toimia vastaan. Vuonna 1957 Strom Thurmond teki ennätyksen jarruttamalla niin kutsuttua kansalaisoikeuslakiehdotusta (joka on edelleen hänen nimissään) 24 tuntia ja 18 minuuttia.
Nuorempi ja elinvoimaisempi Strom Thurmond oli se, jolle Trentt Lott osoitti erityistä ihailua satavuotiaan senaattorin syntymäpäivillä, ei sille jo valmiiksi vanhempaan kansalaisluokkaan kuuluvalle senaattorille, joka aina välillä näytti hukanneen kaiken sen ideologian jonka takana hän seisoi, kuten silloin, kun hän äänesti äänestysoikeuslain laajentamisen puolesta vuonna 1982 tai kun hän äänesti -- toisin kuin Trent Lott -- virallisen Martin Luther Kingin juhlapäivän puolesta. Tietysti 80-vuotiaalla miehellä ei ole enää yhtä paljon voimia taistella kuin sillä 46-vuotiaalla Strom Thurmondilla oli, enkä näe näitä vanhalla iällä tehtyjä virheitä merkkeinä siitä, että hänen sankarillinen asemansa olisi jotenkin mitätöity.
Ylistäessään Strom Thurmondin presidentillistä lausumaa Trent Lott sanoi jotain, josta kaikkien järkevien valkoisten ihmisten täytyy olla samaa mieltä. Valkoinen ihminen, joka liittyy juutalaisten hallinnassa olevaan mediaan, ja joka ei hyväksy kapinaa sellaisissa olosuhteissa, on oltava hyväksymättä oman rotunsa selviäminenkin.
Trent Lottin poliittiset suuntaukset senaatissa ovat samassa linjassa hänen nuoren Strom Thurmondin ylistyksensä kanssa, ja Mississippin äänestäjät ovat hyväksyneet hänen linjansa. Vuonna 1979, Lott oli osana kaksiosaista liikettä, jonka tehtävänä oli tehdä perustuslaillinen lainmuutosehdotus pakollisia koulukyytejä vastaan. Se hävisi vain seitsemällä äänellä. 1980-luvulla Lott vastusti laajennettua äänestysoikeuslakia ja vastusti Martin Luther King Day -nimisen valtakunnallisen vapaapäivän perustamista. Äänestysoikeutta koskevassa lakiasiassa, vuonna 1981, hän oli yksi 17 republikaanista ja seitsemästä demokraatista, mukaan lukien suurin osa Virginian delegaatiosta, jotka äänestivät lain laajentamista vastaan, lain, joka
mursi esteet ei-valkoisten ja vaalipaikkojen välistä. Vuonna 1983, Lott oli yksi senaatin 98 jäsenestä, joista suurin osa oli republikaaneja, jotka vastustivat King-juhlapäivää. Huolimatta niistä kaikista hirvittävistä "rasistisista" paikoista, vuonna 1995 tehdyn Political/Media Research Inc.:n tekemä galluppi osoitti, että Lott ansaitsi senaatin toiseksi parhaan päämiehen tittelin 75 prosentin positiivisella äänimäärällä. Epäilemättä on monta mississippiläistä, jotka uskovat samoin kuin Lott uskoo.
Lottin ura on ollut yksi hyvistä vastuksista anti-valkoisille menettelytavoille, sillä hän on onnistunut olemaan sanomatta, että hän vastustaa näitä asioita siksi, että ne ovat vahingollisia valkoisille ihmisille. Kun Southern Partisan -lehti kysyi häneltä hänen kantaansa King-juhlapäivästä, Lott perusteli mielipiteensä teknisillä yksityiskohdilla:
"Katsokaa niitä kuluja, jotka liittyvät Martin Luther King -päivään, ja sitä, ettemme ole antaneet samanlaista päivää monelle muulle ihmiselle, jotka olisivat sen paremmin ansainneet."
Lott rajasi näin itsensä, kuten tyypillinen konservatiivi näinä päivinä, valittamaan sivuseikoista, kuluista, oikeudenmukaisuuden puutteesta valittaessa vapaapäivän kohdetta. Monivuotiset sotahuudot tämän päivän niin kutsutuille konservatiiveille, joiden liian moni ihminen edelleen uskoo puolustavan meidän rotumme etuja, ovat: "Tuo ei ole reilua!" ja "Tuo tulee maksamaan paljon rahaa!". Se on todella säälittävää. Konservatiivien asenne on täydellisesti puolustuksellinen. He todella käyttäytyvät kuten heidät olisi lyöty, ennen kuin he ovat edes aloittaneet taistelun. Itse asiassa he kerjäävät armoa meidän puolestamme - armoa, jota kumpikaan meistä ei tule saamaan. En tiedä teistä, mutta minä olen häkeltynyt ja minua inhottaa se, että se
on kaikkein kuumin puolustus, jota rotumme saa valtakunnallisessa politiikassa. Totta kai rotu, joka todellisuudessa loi modernin teknologian ja kulttuurin, ja joka hallitsi koko maailmaa muutama vuosikymmen sitten, ansaitsee paremman puolustuksen kuin tämän ja sen monivuotisen valituksen kustannuksista ja epäreiluudesta.
Lottin kommentti Strom Thurmondista oli jotain muuta kuin normaali säälittävä valitus epäreiluudesta ja kustannuksista, jotka konservatiiveilta ovat yleensä sallittuja. Se nostaa radikaalin kritiikin status quo -asemaan tässä maassa. Tämä maa teki väärän valinnan kun se ei valinnut Strom Thurmondia vuonna 1948, ja on suurissa ongelmissa sen takia. Se on asian ydin siinä, mitä Trent Lott sanoi.
Tietysti tämä on aikaansaanut kritiikkiä kansamme vihollisilta, jotka hyötyvät siitä surkeasta tilasta, jossa olemme tänä päivänä. Viimeisin asia, mitä juutalaiset, jotka manipuloivat meidän politiikkaamme ja kulttuuriamme haluavat, on se, että meidän kansaamme muistutetaan siitä, ettei yhteiskuntamme aina ole ollut niin kuin se on nyt. Jos asiat eivät aina ole olleet niin kuin ne nyt ovat, ei ole mitään erityistä syytä pitää nykyisiä olosuhteitamme jotenkin pyhinä ja muuttumattomina, niin kuin niitä nykyään pidetään. Meidät on johdettu olosuhteisiin, jotka on suunniteltu tuhoamaan rotumme, ja meidän oletetaan tuhoavan oman rotumme historia sokkoina, pienellä vastustamisella tai ilman vastarintaa juutalaisia paimentajiamme
kohtaan. Mutta kun joku ääneen muistuttaa siitä tosiasiasta, että emme aina ole olleet paimennettavissa kohti omaa tuhoamme niin kuin nyt olemme, hän päästää pienen valon pilkahduksen sokeisiin silmiimme näyttämällä, että erilainen tulevaisuus on olemassa ja että se on mahdollinen.
Trent Lottin hienovaraisesti ilmaisema radikaali kritiikki tämänhetkisestä anti-valkoisten status quo -asemasta mainittiin vain lievästi Thurmondin syntymäpäivistä kertovan artikkelin alkuosassa, eikä missään ollut mitään negatiivista kommenttia asiasta, yhtä Internetissä (talkingpointsmemo.com) ollutta kommenttia lukuun ottamatta, jonka oli kirjoittanut Josh Micah Marshall, herrasmies, jolle joko on tai ei ole sattumaa se, että kaksi hänen nimistään ovat juutalaisia.
Myöhemmin sinä iltapäivänä Lottin toimistoon otti yhteyttä juutalaisten omistuksessa olevan Washington Postin reportteri Thomas B. Edsall, joka teki itsensä kuuluisaksi urkkimalla ja "paljastamalla" monia tunnettuja henkilöitä mikäli näytti siltä, että heillä olisi jotain mielenkiintoa valkoisten ihmisten etuja kohtaan. Edsall lähestyi Lottin assistenttia vihjauksilla siitä, mitä Lott oli sanonut ja sai vastaukseksi: "Senaattori Lottin sanat olivat tarkoitettuja osoittamaan kunniaa erittäin tärkeälle ihmiselle, joka eli erittäin tärkeää elämää. Jos hänen sanoistaan sanotaan mitä tahansa muuta, se on valhetta." Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Edsall yritti "saalistaa" Trent Lottia. Edsall oli ahdistellut senaattoria etenkin hänen yhteyksistään maltilliseen, joskin valkoisten puolesta toimivaan Council of Conservative Citizens -järjestöön. Koska Edsall ei kuulunut senaattorin saatikka rotumme ystäviin, hän saalisti Lottin toimistolta saamansa hämärän vastauksen seurauksena kritiikkiä Lottin Strom Thurmondin ylistyksestä monilta niin kutsutuilta konservatiiveilta kuten juutalaiselta William Kristolilta, joka ei tietenkään ole mikään valkoisten oikeuksia ajavien ystävä. Tosin sionistien kannatus sopii hänelle oikein hyvin.
(Minun kuuluu tähän väliin huomauttaa, että Trent Lott, kuten suurin osa muistakin Etelän konservatiiveista, on orjallinen sionistisen osavaltion kannattaja, ja ehkä juuri tämä juutalaisten kannatus tällä tavalla "osti" hänelle hieman tilapäistä suopeutta juutalaisten medialta koskien mustat-vastaan-valkoiset -asiaa. Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan näytä olleen
juuri minkään arvoista. Miksi sen olisi pitänyt olla, kun orjallisesti sionismin puolesta toimivia poliitikkoja on kymmenen tusinassa?)
Lauantaina joulukuun 7. päivä, kaksi päivää syntymäpäivien jälkeen, Washington Post, ainoana valtamedian osana, julkaisi artikkelin korostaen radikaaleja vihjauksia Lottin tavallisessa lausunnossa. Se oli otsikoitu, "Lott halvensi osan Thurmondin onnittelusta", joka on jokseenkin ironinen ottaen huomioon sen, ettei oleellisesti ottaen mitään julkista kritiikkiä ollut
julkaistu ennen kuin Edsall pyydysti kritiikin mustien demokraattien poliitikolta John Lewisiltä ja juutalaiselta "uuskonservatiivilta" William Kristolilta, joka julkaisi hänen tarinansa. Siltä varalta, että joku ei tajunnut asian ydintä, Edsall sisällytti siihen pienen muistutuksen Lottin epävirallisesta lausunnosta, jonka hän piti Council of Conservative Citizensille ja lopuksi organisaation johtajan reaktion joka yksinkertaisesti sanoi, "Jumala siunatkoon Trent Lottia!" Jos Edsall olisi pyydystellyt enemmän äskeisen kaltaisia kommentteja, hän olisi voinut otsikoida tarinansa nimellä, "Lott ylisti kunnianteolla Thurmondia".
Tämä on selvä esimerkki siitä, kuinka juutalaisomistuksessa oleva media luo tarinan, joka heijastaa juutalaisten ennakkoluuloja ja tässä tekaistussa tarinassa se ilmenee jompana kumpana 1) se johtaa senaatin tulevan enemmistön johtajan eroon, johtajan, joka esitti valkoisille sympatiaansa, tai 2) jos Lott pysyy senaatissa ja itsepintaisesti pitää kiinni raukkamaisesta asenteestaan jota hän on esittänyt maanantai-iltaisin Sumner Redstonen Black Entertainment Televisionissa, hän tulee olemaan liian kiireinen todistelemaan, ettei ole "rasisti", ettei hänellä tule olemaan minkäänlaista itsenäisyyttä.
Tämä surullinen ja vaikea pulma on, joka tapauksessa, Trent Lottin valinta. Pelkuri kuolee tuhat kuolemaa ja Trent Lott on kuollut muutaman niistä. Lottin vastaus oli sama, minkä konservatiivit tyypillisesti sanovat, kun he sanovat sen, mitä heidän kannattajansa todella haluavat: he perääntyvät. Hän kielsi uskovansa siihen, mihin sanoi uskovansa, ja hän kielsi uskovansa siihen, mihin miljoonat hyväksikäytetyt valkoiset miehet ja naiset -- varsinkin Etelässä -- uskovat hyvin vahvasti. Perääntymällä ja teeskentelemällä tällä tavalla Lott vakavissaan uskoo voivansa tehdä poliittisesta elämästään helpompaa ja turvallisempaa. Hän on pelastanut itsensä jo kerran aiemmin samanlaisella teeskentelyllä. Vuonna 1999, sen jälkeen kun juutalaiset olivat nostaneet metelin Trent Lottin epävirallisista yhteyksistä Council of Conservative Citizens -järjestöön, hän lähetti anteeksipyynnön juutalaisen Anti-Defamation League of B'nai B'rithin johtajalle Abe Foxmanille väittäen, "en voi kuvitella, että minut yhdistettäisiin järjestöön, joka edustaa minkäänlaista rodullista paremmuutta." [Maaliskuun 18., 1999, ADL-nettisivu.] Se vuoden 1999 anteeksipyyntö, joka kieltää hänen tietävän CCC:n olevan valkoisten puolesta toimiva järjestö, ei todellakaan vakuuttanut kovinkaan monta asiasta tietoista ihmistä -- ja tällä hetkellä on mahdotonta kuvitella, että hän voisi valehdella tiensä ulos toisesta samankaltaisesta syytteestä. Olisi pitänyt olla selvää, ettei kukaan ihminen, jolla olisi edes pientä ajattelukykyä, olisi voinut uskoa ettei Trent Lott olisi tarkoittanut sitä mitä hän todella tarkoitti. Valehtelemalla Trent Lott ei vain tehnyt itseään naurettavaksi; hän antoi valkoisia vastaan toimiville ilveilijöille kuten Al Sharptonille, Jesse Jacksonille ja Maxine Watersille tilaisuuden seistä moraalisella korokkeella, syyttäen Trent Lottia joillain kohtuullisen selvillä tosiasioilla.
Tämä ei myöskään ollut mitenkään kohokohta niille muutamille Lottin kaltaisille tuleville anteeksipyytäville konservatiiveille kuten Pat Buchananille, joka ei osannut tehdä mitään muuta kuin pyytää epäilyjen etua itselleen.
Koska Trent Lott itse valoi perustan oman Strom Thurmondin ylistyksensä puolustelemiselle, oleellisesti kieltäen sen, mitä hän
oleellisesti tarkoitti, sen sijaan että olisi oikeutetusti puolustanut oikeutta sankaroida rotumme, ei ollut mitään mahdollisuutta, että nämä kovanahkaiset, todelliset konservatiivit ikinä tulisivat kohtaamaan tätä argumenttia missään muualla kuin keinoja
kaihtamattoman poliittisen lakimiehen puheissa. Trent Lott on häpäissyt itsensä ja hänen puolustajansa ovat häpäisseet itsensä yrittäessään puolustaa hänen puolustelematonta asemaansa, ja se heikkous, jota Trent Lott esitti, on häpeäksi kaikille meille valkoisille ihmisille.
Miksi liata hyvä, puhdas huoli omasta rodustaan likaisella viisastelulla ja valehtelulla? Miksi oli tarpeellista valehdella, kun alussa oman rotunsa selviämisestä huolissaan oleminen oli häpeällistä? Oletetaan, että Trent Lott, sen sijaan että hän vuoroin kieltäisi ja vuoroin anteeksipyytelisi terävää huomiota siitä, mikä on ja mikä ei ole hyödyksi rodullemme, olisi pitänyt päänsä pystyssä ja tehnyt kaiken sen vahingon korjaamisesta, jota tehty aina vuodesta 1948 asti, uuden vaalikampanjansa? Mitä jos hän olisi sanonut, kyllä, olen kiinnostunut siitä kuinka nämä asiat vaikuttavat rotuuni -- kuten ovat myös Mississippin asukkaat, joita edustan? Jos Trent Lott olisi vastannut juutalaisten median haasteeseen näin, rohkealla myöntämisellä, sen sijaan, että olisi valinnut pelkurimaisen kieltämisen ja näytellyn syyllisyyden polun, hän olisi asettanut uhmaavan esimerkin monille edelleen ylpeille valkoisille ihmisille maassamme jotka olisivat tehneet esimerkin Dixiecratsien merkkipaalusta. Median juutalaiset olisivat toivoneet, että tämä olisi ollut yksi "matopurkki", jota heidän ei olisi tarvinnut avata. Jos Trent Lott olisi todella pitänyt vuoden 1948 Dixiecratseista, se olisi ollut se, mitä hän olisi tehnyt.
Seuraavan viikon ohjelmassa jatkamme keskustelua Trent Lottista ja "konservatiivisen liikkeen" täydellisestä hyödyttömyydestä valkoisen rodun, valkoisen kulttuurin ja valkoisten yhteisöjen selviytymistaistelussa. Liityttehän seuraani ensi viikolla "Säädylliset hautajaiset: Trent Lott ja konservatiivisuuden kuolema" -tarinan toiseen osaan.
Muistakaa, että voitte tilata kuukausittain ilmestyvän lehden, joka tarjoaa teille painetun version jokaisesta American Dissident Voices -lähetyksestä pysyvinä, tulostettuina versioina. Sen nimi on Free Speech ja lähetämme sinulle kaksitoista numeroa 40 dollarin vuosihintaan. Tulet saamaan kuvitetun kopion joka ainoasta ADV:n lähetyksestä vuoden jokaiselta 52 viikolta. Auta American Dissident Voicesin toimintaa rahallisella tuellasi, ja auta välittämään toivon ja välittämisen sanomaamme jakamalla
tulostettuja artikkeleitamme Free Speech -lehdestä. Kirjoita meille osoitteeseen: National Vanguard Books, PO Box 330, Hillsboro WV 24946 USA, tai tilaa suoraan verkosta National Vanguard Books -sivuilta http://www.natvan.com.
Ensi viikkoon, minä olen Kevin Alfred Strom muistuttamassa sinua, että
rakastat rotuasi.
