Tervetuloa American Dissident Voices:n pariin. Minä olen Kevin Alfred Strom.
Viime viikolla puhuin teille valkoisesta Amerikasta -- Amerikasta, joka oli
ylpeä ja vahva ja optimistinen tulevaisuudestaan vain 40 vuotta sitten, ja joka
yhä on monien yleisöni jäsenten muistin ulottuvissa. Neljäkymmentä vuotta sitten
kenenkään ei tarvinnut edes käyttää termejä "valkoinen Amerikka" tai "valkoinen
amerikkalainen" -- kaikki tiesivät, että kun sanoit "amerikkalainen", et
tarkoittanut meksikolaista tai arabia tai afrikkalaista tai juutalaista --
kansallisuus "amerikkalainen" ymmärrettiin käytännössä kaikkien taholta
käsittämään eurooppalaisen rodun haaraa, joka oli asettunut Rio Granden ja
Kanadan rajojen väliin tai muille alueille, joita hallitsimme. Mutta
neljäkymmentä vuotta myöhemmin, valkoiset amerikkalaiset ovat vakavassa
rappiotilassa. Syntyvyyslukumme ovat romahtaneet, rajojamme ei puolusteta eikä
olisi väliä, vaikka niitä ei enää edes olisi, sotavoimamme on sionististen
sodanlietsojien leikkikaluna ja toisten 40 vuoden kuluttua me valkoiset olemme
absoluuttinen vähemmistö maassa, jonka esi-isämme loivat. Miksi tämä tapahtui?
Lyhyt vastaus tähän kysymykseen on, että se tapahtui, koska joku halusi sen
tapahtuvan. Massiiviset sosiaaliset, tilastolliset ja poliittiset muutokset
eivät tapahdu itsekseen.
Valkoisille on kehittynyt patologinen vastenmielisyyden tunne julkisesti
identifioida itsensä valkoisiksi tai mainita tai edes myöntää, että valkoisilla
on yhteiset intressit. Valkoiset pelkäävät sanoa, että valkoiset ovat uhatussa
asemassa rotuna, vaikkakin uhka on itsestäänselvä, kuten meksikolainen
maahanmuuttokin. Niinpä, esimerkiksi, kun jotkut valkoiset omaavat rohkeuden
vastustaa meksikolaisten maahanmuuttoa, he usein pehmentävät vastustustaan
termeillä "ylikansoitus" tai "maahanmuuttajien epäonnistuminen englannin
opettelussa" tai sanomalla maahanmuuton olevan "liian nopeaa ja liian
suurilukuista, jotta assimiloituminen olisi mahdollista" tai muita tällaisia
konservatiivisia latteuksia. He kieltäytyvät tulemasta ulos ja sanomasta, että
meksikolainen maahanmuutto uhkaa valkoisen rodun selviytymistä ja valkoista
sivilisaatiota. He kieltäytyvät sanomasta, että latinomassat eivät tule
assimiloitumaan, eivät halua assimiloitua ja jos jotain, itseasiassa, niin he
haluavat meidän assimiloituvan heidän sekarotuiseen ja kerrostuneeseen "Aztlan"
-kulttuuriinsa ennemmin kuin päinvastoin. Nämä konservatiivit kieltäytyvät
sanomasta, että ei-valkoiset eivät voi assimiloitua väestöömme vaikka he
haluaisivat, koska biologiset erot välillämme ovat liian suuret -- ja biologiset
erot ovat lopulta, mitkä tekevät jokaisen rodun kultuurista ja käyttäytymisestä
ja saavutuksista ainutlaatuisia. Ja nämä pelkurit, jotka kieltäytyvät puhumasta
totta rodusta, ovat ne valkoiset, jotka vastustavat ruskeaa hyökyaalto etelästä.
Valkoisesta Amerikasta on todellakin tullut kansa, joka ei uskalla lausua
nimeään.
Ja mikä tahansa kansa, joka ei uskalla lausua nimeään -- mikä tahansa kansa,
joka häpeää myöntää itsensä kansaksi -- katoaa pian maan päältä. Planeetta
kuhisee ihmiselämää ja vain arviolta 15 prosenttia noista ihmisistä on
valkoisia, prosentti, joka kutistuu joka päivä kun valkoiset ehkäisevät tai
abortoivat itsensä tuhoon ja ei-valkoisen väestön lisääntymistä kuvaavien
taulukoiden käyrät alkavat muodostaa pystysuoran viivan. Kaikki ihmiselämä,
kaikki kansallinen elämä, on taistelua alueesta ja vedestä ja ruoasta ja
resursseista, joita ilman kansa on tuhoon tuomittu. Kaikki ihmiselämä on
kilpailua, jota käydään siitä, kenen lapset saavat elää ja menestyä ja kenen
lapset sysätään pois tieltä, kenen lapset tulevat nääntymään ja kenen lapset
kansoittavat maan kaltaisillaan. Vähemmällä kuin 15 prosentin osuudellaan
maailman väestöstä, ja luultavasti paljon vähemmällä kuin seitsemällä
prosentilla nuoresta väestöstä, valkoiset häviävät kilpailua. Hallitsemme yhä
nimellisesti suurempaa osuutta maa-alueista kuin 15 prosenttia, oikein mukavan
kokoista aluetta itseasiassa. Mutta kaikki alueemme ovat nyt rankasti
ei-valkoisten rynnäkön kohteena ja tulemme menettämään ne niin, ettei
lapsillemme jää mitään -- ellemme muuta asenteitamme välittömästi ja ala
työskennellä turvataksemme kansamme ja rotumme tuleville sukupolville. Kuten
sanoin, tämä planeetta kuhisee ihmiselämää ja ja toiset rodut, jopa ne, joilla
ei ole meidän teknologiaamme ja tiedettämme tai älykkyyttä luoda mitään niiden
kaltaista, eivät häpeä seistä suorassa rodullisten etujensa puolesta ja ylpeästi
julistaa, että heidän rodullaan ja kansallaan ja kulttuurillaan on oikeus
selviytyä. Valkoisten täytyy saada takaisin agressiivinen ja varma asenteensa
myös, tai tulemme varmasti kuolemaan.
Valkoisilla oli ennen rodullisesti varma asenne. Olimme ylpeitä rodustamme ja
sen saavutuksista, välitimme rotumme tulevaisuudesta ja järjestimme
yhteiskuntamme suojelemaan rodullista koskemattomuuttamme.
Vuonna 1790, Amerikan perustuslaki oli vain vuoden vanha. Miehet, jotka olivat
hahmotelleet sen ja kirjoittaneet sen ja ratifioineet sen, palvelivat, monissa
tapauksissa, Kongressissa ja muissa Yhdysvaltain hallinnollisissa viroissa.
Monet näistä samoista miehistä olivat taistelleet Amerikan vallankumouksessa
muutamaa vuotta aiemmin. Yhdysvaltain presidentti oli George Washington. Ja
vuonna 1790 nämä samat miehet hyväksyivät, ja presidentti Washington
allekirjoitti lain, jota kutsuttiin vuoden 1790 kansalaisuuslaiksi. Vuoden 1790
kansalaisuuslaki [http://tinyurl.com/wmgo], joka pysyi kirjoissa 162 vuotta,
määritti, että vain valkoiset voisivat saada Yhdysvaltain kansalaisuuden.
Monilla osavaltioilla oli asetuksia -- ja Thomas Jefferson itse oli joidenkin
kirjoittaja -- jotka määräsivät vakavia rangaistuksia rodunsekoituksesta, joka
oli virallisesti lailla kielletty. Perustajaisät eivät olisi voineet tehdä siitä
sen selvempää: Kun he sanoivat, että tämä maa oli heidän "pyhälle
jälkikasvulleen", oli selvää, että he tarkoittivat Amerikan olevan valkoisten
maa -- pelkästään valkoisten maa. Ja myöhempinä vuosina, maahan pääsyä
rajoitettiin suojelemaan rotua vielä pidemmälle -- maahanmuuttolakimme
tarkensivat, että vuosittain maahan päästettävien maahanmuuttajien kansallinen
alkuperä piti olla suhteessa tuon kansallisuuden jo Yhdysvalloissa olevien
jäsenten prosentuaaliseen osuuteen väestöstä -- joka tarkoitti, että käytännössä
kaikkien maahanmuuttajien tuli olla valkoisia. (Tässä laissa oli kuolettava vika
siinä, että se ei tehnyt eroa juutalaisten ja valkoisten välillä, niin, että
juutalainen Puolasta tai Saksasta laskettiin puolalaiseksi tai saksalaiseksi sen
sijaan, että hänet olisi katsottu rodullisesti vieraaksi juutalaiseksi, mutta
pointti, johon pyrin tässä, on se, että lainlaatijamme ja kansalaiset, joita he
edustivat, olivat yksimielisesti sen kannalla, että Yhdysvaltain valkoinen
luonne ja sen rodun koskemattomuus piti säilyttää.) [http://tinyurl.com/wmgt]
Vain yhtenä esimerkkinä laeista, jotka suunniteltiin suojelemaan rodun terveyttä
ja turvaamaan sen jatkuva selviytyminen, viittaan omaan kotiosavaltiooni
Virginiaan ja lakiin, joka astui täällä voimaan, nimeltä Virginia Racial
Integrity Act of 1924. [http://tinyurl.com/wmec] Tämä laki vaati kaikilta
avioliittolupaa hakevilta tietoa rodullisesta sukuhistoriasta tarkistettavaksi
ja tallennettavaksi ja kielsi avioliiton valkoisilta ei-valkoisten kanssa.
Antakaapa kun lainaan osaa tästä laista:
"Asetus rodun koskemattomuuden säilyttämisestä
Tulkoon hyväksytyksi Virginian yleiskokouksessa, että osavaltion elintärkeiden
tilastojen rekisteri voi niin pian kuin käytännöllistä tämä lain astuttua
voimaan valmistaa lomakkeen, jolla kaikki henkilöt voivat selvittää rodullisen
koostumuksensa, kuten kaukasialainen, neekeri, mongoli, Amerikan intiaani,
aasialainen intiaani, malaiji tai mikä tahansa näiden sekoitus tai muut
ei-kaukasialaiset vivahteet, ja mikäli on jotain sekoitusta, niin vanhempien ja
muiden esivanhempiensa rodullisen koostumuksen, niin pitkälle kuin mahdollista,
jotta saadaan selville, missä sukupolvessa tällainen sekoitus tapahtui, ja tämä
lomake tullaan tuntemaan rekisteröintitodistuksena.
Olkoon törkeä rikos kenelle tahansa henkilölle omasta halusta tai tietoisesti
tehdä rekisteröintitodistuksesta väärä, mitä tulee väriin tai rotuun. Väärän
rekisteröinti- tai syntymätodistuksen omasta tahdosta väärentämisestä
rangaistakoon eristyksellä rangaistuslaitokseen yhdeksi vuodeksi.
Avioliittolupaa ei tulla myöntämään ennen kuin toimistovirkailija tai hänen
apulaisensa on tarpeeksi vakuuttunut, että lausunnot sekä miehen että naisen
väristä ovat oikeat.
Jos on riittävästi syytä olla uskomatta, että hakijat ovat puhtaasti valkoista
rotua, kun tämä tosiasia lausutaan, toimistovirkailijan tai hänen apulaisensa
täytyy pidättää luvan myöntäminen kunnes tyydyttäviä todisteita saadaan
molemmalta hakijalta, että he ovat 'valkoisia henkilöitä', kuten asetuksessa
määrätään.
Toimistovirkailijan tai apulaisvirkailijan täytyy olla yhtä huolellisia
vakuuttuessaan, että molemmat hakijat ovat värillisiä, kun sellaista väitetään.
Näin ollen tulee tästä lähtien olemaan laitonta kenenkään valkoisen henkilön
tässä osavaltiossa mennä naimisiin kenenkään muun kuin valkoisen henkilön
kanssa, tai henkilön, jolla ei ole muuta rotua sekoittuneena kuin Amerikan
intiaania. Tätä asetusta varten, termi 'valkoinen henkilö' tulee koskemaan vain
henkilöä, jolla ei ole minkäänlaista jälkeä mistään muusta verestä kuin
kaukasialaisesta; mutta henkilöt, joilla on 1/16 tai vähemmän Amerikan intiaanin
verta ja jolla ei ole muuta ei-kaukasialaista verta tullaan katsomaan
valkoisiksi henkilöiksi. Näin ollen kaikki hyväksytyt ja jo voimassa olevat lait
koskien valkoisten ja värillisten henkilöiden seka-avioliittoja katsotaan
koskevan niitä avioliittoja, jotka tämä asetus kieltää.
Kaikki asetukset tai asetusten osat, jotka eivät sovi yhteen tämän asetuksen
kanssa, on, mitä epäsopiviin kohtiin tulee, täten kumottu."
Ja tämä oli vain yksi laki monista, jotka säädettiin Amerikan tasavallan
perustamisen ja vuoden 1963 välillä ja jotka oli suunniteltu suojelemaan
kallisarvoista vertamme, kansallista luonnettamme, ainutlaatuista kauneuden,
älykkyyden ja luovuuden yhdistelmäämme ja suojelemaan lastemme tulevaisuutta.
Vuonna 1963, käytännössä kaikki nämä lait löytyivät yhä kirjoista. Amerikan
valkoinen luonne siihen aikaan on tuon todistajana. Mutta nyt asiat ovat hyvin
eri tolalla. Mitä tapahtui? Voisin viitata poliittiseen petokseen askel
askeleelta. Voisin kertoa teille Korkeimman oikeuden pakkaamisesta täyteen
muukalaisia ja soluttajia ja siitä, kuinka he murskasivat rotulakimme. Voisin
jäljittää lahjontoja ja painostuksia ja korruptiota poliittisessa
prosessissamme, joka johti uusien lakien laatimiseen, jotka avasivat rajamme ja
ottivat pois yhdistymisvapautemme. Ja nuo olivat tärkeitä tekijöitä, todellakin.
Mutta kaikkein tärkein syy, miksi valkoinen Amerikka seisoo sukupuuton kuilun
reunalla on muutos valkoisten amerikkalaisten itsensä asenteessa. Monet
valkoiset ovat alkaneet hyväksyä itseään vihaavan valkoisen moraliteetin,
moraliteetin, joka määrittää "hyväksi" minkä tahansa, joka palvelee rotumme
häviämistä ja määrittää "pahaksi" -- itseasiassa, pahuuden ruumiillistumaksi --
kaiken, mikä edistää valkoisen rodun jatkuvan olemassaolon tukemista tai
suojelemista.
Mikä aiheutti tuon muutoksen? Siihen on monia syitä, mutta yksi on ylitse muiden
tärkeydessään. Vuonna 1963 olimme uuden aikakauden kynnyksellä. Ensimmäinen
sukupolvi, joka oli kasvanut television kanssa, oli juuri kypsymässä aikuiseen
ikään. Television vaikutusta ei juuri voida liioitella. Se korvasi nopeasti
sanomalehdet uutisten ja informaation lähteenä yleisölle. Siitä tuli nopeasti
pää-asiallinen lähde viihteelle, sekä draamalle että komedioille. Se oli
ensimmäinen kaiken kattava virtuaalitodellisuus uhreilleen, täyttäen heidän
silmänsä ja korvansa kuvitteellisella maailmalla, joka suurelta osin korvasi
todellisen maailman useimmille amerikkalaisille useina tunteina päivässä. Se
määritti todellisuuden meille, meille henkilökohtaisesti tutun pienen maailman
ulkopuolella. Siitä tuli maanlaajuinen maun, muodin ja suuntausten määrääjä. Se
näytti meille, mikä oli hyvää ja mikä pahaa. Se näytti meille, kuinka kauniit
ihminset käyttäytyivät, mikä miellytti heitä ja mikä kauhistutti ja shokeerasi
heitä ja useimmat meistä olivat hyvin herkkiä noille esityksille -- niin
epätodellisia kuin ne olivatkin -- ja toimivat sen mukaan. Ja vuonna 1963, aivan
kuten tänäänkin, televisiokanavat ovat tiukasti erään tietyn etnisen ryhmän
hallinnassa -- juutalaisten. Sarnoff, juutalainen, johti NBC:tä. Goldenson johti
ABC:tä. Ja Paley johti CBS:ää. Kaikki olivat juutalaisia. Heidän juutalaiset
seuraajansa ovat hallinneet televisiota tähän päivään saakka. Ja raskas
juutalaisomistus ja sanomalehtien, kustantamisen ja elokuvastudioiden hallinta
esti tehokkaasti ketä tahansa, jolla oli pääsy suuren yleisön luo, osoittamasta
tälle juutalaista TV-monopolia. Tällä mediavoimallaan juutalaiset kykenivät
määräämään poliitikkoja ja mikä tärkeintä, heillä oli suoran yhteys
amerikkalaisen yleisön näkö- ja kuulohermoihin ja he etenivät muuttamaan nuo
terveet rodulliset asenteet, joita amerikkalaisilla oli vielä silloin, kun
Amerikka oli vielä Amerikka.
Juutalaiset ovat yleisesti ottaen älykästä väkeä. He ovat hyvin tietoisia
tosiasiasta, että rodun koskemattomuus on välttämätöntä kansan selviytymiselle.
He tietävät, että rodun koskemattomuutta tarvitaan jokaisen kansan
ainutlaatuisen luonteen säilyttämiseksi. Ja he soveltavat noita sääntöjä omaan
kansaansa hämmästyttävällä sitkeydellä. Monet heidän julkaisuistaan kirkuvat
seka-avioliitoista ei-juutalaisten kanssa uhkana juutalaisten selviytymiselle.
Israel on päättäväisesti ja toistuvasti määrittänyt heidät etnisin ja rodullisin
termein. [http://tinyurl.com/wmk0] Juutalaiset haluavat rodullista
koskemattomuutta itseään varten tarkoitetussa rodullisessa valtiossa. Mutta
valkoisille amerikkalaisille, jotka katsovat juutalaisten hallitsemia tv-kanavia
ja lukevat juutalaisten hallitsemaa lehdistöä, sanomana on monikultuurisuus,
pluralismi, rajoittamaton maahanmuutto ja "rotua ei ole olemassa".
Kuvitelkaa, jos George Bush, Colin Powell ja Dick Cheney kaikki seisoisivat
kameroiden ja mikrofonien edessä ja julistaisivat täysin virallisesti, että he
"ovat tiukasti sitoutuneita Amerikan selviytymiselle valkoisena maana".
Epätodennäköistä. Ei ajateltavissa, itseasiassa, ottaen huomioon nykyisten
"johtajiemme" luonteen. Mutta Bush, Powell, Cheney ja monet muut vanhemmat
hallituksen virkamiehet ovat antaneet sellaisen lausunnon. He vain sattuivat
muuttamaan sanoja hieman. He korvasivat "Amerikan" "Israelilla" ja "valkoisen"
"juutalaisella". Mutta he antoivat sen lausunnon. Itseasiassa yhä uudelleen ja
uudelleen. Ja, jos teet internetissä haun tällä lauseella, löydät hämmästyttävän
määrän valkoisia amerikkalaisia ja muita ei-juutalaisia poliitikkoja, jotka ovat
hyvin huolissaan "Israelin selviytymisestä juutalaisena valtiona". Eivätkä he
vetäneet tätä lausetta aivan hatusta. Kyseessä ei ole pelkästään "Israelin
selviytyminen". "Juutalaisena valtiona" on toistuva kertosäe. Uudelleen ja
uudelleen. Se on jotain, jota heidän on käsketty sanoa, lähes sanasta sanaan.
Maa itsessään ei merkitse mitään jos rotu on tuhottu. Ja niinpä se on Israel
juutalaisena valtiona, jota jatkuvasti korostetaan. (Suom. huom.!:
alkuperäiskielellä lause menee "firmly committed to the survival of Israel as a
Jewish state")
Heinäkuun 2. päivänä 2003 Israelin ulkoministerin Silvan Shalomin raportoitiin
olevan äärimmäisen huolissaan siitä, onko arabi- ja amerikkalaisdiplomaattien
käyttämä kieli juutalaisten hyväksymää ja hän halusi erityisesti "selkeätä
lausuntoa Bushilta tarpeesta säilyttää Israel juutalaisena valtiona. Odotamme
Abu Mazenin sanon myös samoin. Odotamme Sharm el-Sheikhin huippukokouksen
ilmaisevan arabien osallistumisen ryhtymiseen tunnustamaan Israel juutalaiseksi
valtioksi". [http://tinyurl.com/wmvj]
Seuraavana päivänä, heinäkuun 3., israelilainen sanomalehti Maariv puhui siitä,
kuinka vakavasti juutalaisjohtajat ottavat "juutalainen valtio" sanan
amerikkalaispoliitikkojen lausunnoissa Israelista. Jätä sanat "juutalaisena
valtiona" pois ja heistä tulee hyvin huolestuneita. Kun pelkästään huhuttiin,
että Bush ei suunnitellut viittaavansa Israeliin täsmälleen tällä tavalla
tulevassa huippukokouksessa Aqabassa, juutalaiset tekivät selväksi, minkälainen
virhe se olisi. Artikkeli otsikoitiin jopa "Bush kieltäytyy julistamasta
Israelia juutalaiseksi valtioksi". Lainaan:
"Viestien mukaan, joita Ulkoministeriö on saanut monien viime päivien aikana,
presidentti Bush ei aio viitata Israeliin "valtiona juutalaiselle kansalle"
Aqaban huippukokouksen aikana. Israel pyysi, että presidentti Bush sisällyttäisi
viittauksen Israeliin juutalaisena valtiona puheeseensa Aqabassa selventääkseen,
että amerikkalaiset eivät tunnusta palestiinalaisten oikeutta paluuseen mutta
palestiinalaisten painostus sai aikaan sen, että amerikkalaiset eivät tee
suunniteltua viittausta. Israelissa oltiin yllättyneitä amerikkalaisten
kieltäytymisestä, pää-asiassa sen tosiasian vuoksi, että Bush puheessaan
Etelä-Carolinan yliopistossa viime kuussa huomautti, että Israel on juutalainen
valtio. ...Ulkoministeri Silvan Shalom tapasi eilen pääministerin ja korosti
tarvetta jatkaa pyytämistä, että amerikkalaiset tekisivät myös viittauksen
Israeliin jutalaisena valtiona hänen puheessaan. Sharon ja Shalom päättivät
lisätä lausunnon Israelin puheeseen, että Israel on juutalainen valtio ja että
se tulee olemaan sitä myös jatkossa." [http://tinyurl.com/wmsx]
Samana päivänä kuin Maarivin artikkeli ilmestyi, heinäkuun 3., Colin Powell
kertoi lehdistötilaisuudessa, että hallitus uskoo, että "Israel täytyy aina
nähdä juutalaisena valtiona". [http://tinyurl.com/wmmt]
Täsmälleen seuraavana päivänä, huippukokouksessa, presidentti Bush "vannoi
suojelevansa Israelia 'elinvoimaisena juutalaisvaltiona'". Wau, mietinpä vain,
milloin hän päätti asetella sanansa tällä lailla? [http://tinyurl.com/wmxr]
Ja sitten, heinäkuun 29. päivä ja moneen muuhun otteeseen, Bush käytti lähes
täysin samaa kieltä: "Amerikka on tiukasti sitoutunut Israelin turvallisuuteen
juutalaisena valtiona...". Kirjeenvaihtaja John Donnelly Boston Globesta myönsi,
että "Bush käyttää aina samanlaista kieltä puhuessaan mistä tahansa
poliittisesta aiheesta, mikä liittyy Israeliin". [http://tinyurl.com/wmyq] [http://tinyurl.com/wmyv]
Lokakuun 24. päivä varapresidentti Dick Cheney puhui kampanja-vastaanotolla New
Yorkin Waldorf-Astoria -hotellissa. Mitä hän sanoi? "Pyhässä maassa Amerikka on
sitoutunut Israelin turvallisuuteen juutalaisena valtiona ja olemme tiukasti
sitoutuneet israelilaisen kansan turvallisuuteen". Emmekö olekin kuulleet tämän
jossain aikaisemmin? [http://tinyurl.com/wmvx] [http://tinyurl.com/wmz8]
Republikaanien kongressi-kandidaatin Jack Ryanin on täytynyt viimeaikoina saada
Bushin ja Powellin ja Cheneyn puheenkirjoittajaa lainaksi. Hänen kampanjansa
aikaan, hän sanoi, että "meidän täytyy valtiona olla sitoutuneita Israelin
turvallisuuteen juutalaisena valtiona ja israelilaisen kansan turvallisuuteen".
[http://tinyurl.com/wmwc]
Heinäkuun 8. päivänä Virginian republikaaninen kongressiedustaja Eric Cantor,
joka on republikaaniryhmän apulaisjohtaja, valitsi sivun samasta kirjasta
lausuessaan "herra Bush on enemmän sitoutunut Israeliin juutalaisena valtiona
kuin kuin kukaan muu presidentti". [http://tinyurl.com/wmwn]
Apulaisulkoministeri William Burns jopa yrittää saada Israelin siirtokuntien
rakennusta miehitetyillä alueilla maltillisemmaksi huomauttamalla, että rajojaan
laajentamalla Israel voi menettää juutalaisen rodullisen luonteensa. Hän sanoi
17.11., että "ottaen huomioon palestiinalaisten väestötilastojen todellisuuden,
Israelin siirtokunnat vaarantavat Israelin tulevaisuuden juutalaisena valtiona.
...Suunnilleen seuraavan vuosikymmenen aikana, juutalaiset tulevat olemaan
vähemmistönä alueella, johon kuuluu Israel, Länsiranta ja Gaza". Ihmettelen
vain, mitä herra Burns ajattelee Teksasin, Kalifornian tai Etelä-Carolinan
muuttuvista väestötilastoista. Vaarantavatko väestötilastolliset trendit siellä
valkoisen enemmistön? Uhkaavatko ne Teksasin olemassaoloa valkoisena
osavaltiona? Uhkaavatko ne Amerikan olemassaoloa valkoisena valtiona? [http://tinyurl.com/wmoe]
Morton Klein, Zionist Organization of American puheenjohtaja, itki vuonna 1999
karkoitettujen arabien paluun vuoksi niille alueille, jotka kuuluvat nykyään
Israelille, sanoen "salliminen rajoittamattoman määrän arabeja ympäri maailman
asettua Israeliin ei ole mitään muuta kuin resepti juutalaisvaltion
tuhoamiseen". [http://tinyurl.com/wmrv]
Howard Dean, jota republikaanit eivät pese juutalaisten suosion tavoittelussa,
julistaa myös, että Israel on ja sen täytyy pysyä "juutalaisena valtiona". Dean,
joka on naimisissa juutalaisen kanssa, tuskin välittää pysyykö Vermont
valkoisena osavaltiona. [http://tinyurl.com/wmu3]
Kesäkuun 6. päivän kolumnissaan, juutalainen kolumnisti Charles Krauthammer
noudattaa virallista linjaa ilmaisemalla raivostumistaan siitä, että arabit (!)
eivät hyväksy Israelin "oikeutta olla olemassa juutalaisena valtiona". [http://tinyurl.com/wmum]
Pääkirjoitus New Yorkin Jewish Postissa vaatii avoimesti meitä etsimään tapoja
"suojella Israelia juutalaisena valtiona yhä kasvavalla juutalaisella
enemmistöllä". [http://tinyurl.com/wmtg] Miksi sitten juutalainen media ja
heidän seuraajansa kertovat meille, että on väärin haluta Amerikkaan yhä
kasvavaa valkoista enemmistöä?
Hiljattain käydyissä neuvotteluissa palestiinalaisten ja Israelin
Työväenpuolueen välillä, juutalainen osapuoli vaati, että hintana rauhasta,
palestiinalaisten pakolaisten pitäisi hylätä vaatimuksensa saada palata
Israeliin ja heidän täytyy vielä "tunnustaa Israel juutalaisena valtiona
ikuisiksi ajoiksi". [http://tinyurl.com/wmqv] Tuo on ilmaus heidän huolestaan
-- heidän käskevä vaatimuksensa -- rodullisesta koskemattomuudesta väestölleen.
Tällä tavalla juutalaiset sen näkevät. Ja valkoisten poliitikkojen odotetaan
tukevan juutalaisten rodullista koskemattomuutta ja Israelia rodullisena
valtiona, kun samaan aikaan he eivät saa koskaan ilmaista huoltaan valkoisten
rodullisesta koskemattomuudesta tai huoltaan Ranskan, Italian, Saksan,
Britannian tai Amerikan selviytymisestä valkoisina maina. [http://tinyurl.com/wmx0]
Kumpi selviytyy todennäköisemmin -- rotu, joka kieltää jopa oman olemassaolonsa,
joka ei uskalla puhua omien etujensa puolesta muuten kuin vikisten ja
peitellysti? Vai rotu, joka avoimesti toteaa, että on oikein, moraalista ja
tarpeellista, että se jatkaa olemassaoloaan ja että sillä on oma ulkopuoliset
pois sulkeva alue, joka takaa sen tulevaisuuden? Juutalaiset ovat ostaneet
puolustajiinsa kaikki oikeudet. Heillä on rodullinen valtionsa.
Valkoisten pitää heittää pois pelko ja näyttää voimansa. Meidän täytyy nousta
ylös ja sanoa, että on oikein ja hyvää ja moraalista, että kansamme selviytyy --
kansamme saada pitää omat maansa -- jotta valkoisia lapsia saa syntyä edelleen.
Ja ryhmä, joka sanoo näin ilman kompromisseja ja jatkuvasti ja vastuullisesti
jokaisessa maassa, jossa valkoisia asuu, on National Alliance. Liity meihin
tänään.