(Viittaus kuvaan osoitteessa www.natall.com - suom. huom.) Kuvassa olevat kasvot kertovat tarinan kahdesta tragediasta. Oikealla nuori 24-vuotias valkoinen nainen Andrea Nance, joka poltettiin elävältä oman autonsa takakontissa, jonne mustat murhaajat hänet lukitsivat 11 tunniksi. Keskellä on yksi murhista syytetty, Marcus Sellers, joka käytti Andrean pankkikorttia. Oikealla nauramassa on Salomon Passy, juutalaishallinnassa olevan ETYJ:n puheenjohtaja, jonka kokouksessa Pariisissa tällä viikolla kehiteltiin Internetin sensurointisuunnitelmia. Nämä suunnitelmat tekisivät Andrea Nancen murhasta kertomisesta rikoksen.
Andrea Nance oli 24-vuotias valkoinen nainen, joka asui rodullisesti kirjavalla Ohion alueella Columbuksessa. Siellä hän valmistui lukiosta vuonna 1998. Illalla, maaliskuun 8. päivänä, hän lähti yksin ostoksille paikalliseen kauppaan puoleksi tunniksi. Kun hän saapui asuntonsa takana sijaitsevaan autotalliin, ainakin kaksi mustaa miestä, Marcus Sellers ja Andre Conley, yllättivät hänet.
Vaikka mustilla hyökkääjillä oli luultavasti ase - heidät on yhdistetty useisiin aseellisiin ryöstöihin - myöhemmin autotallista löydetyt laajalle levinneet elintarvikkeet, jotka olivat samoja, joita Andrea oli ostanut, todistavat, että Andrea oli kamppaillut hyökkääjiään vastaan.
Mustat ottivat Andrean käsilaukun ja pakottivat hänet oman autonsa, vuoden 1998 Chevrolet Cavalierin takakonttiin ja lukitsivat hänet sinne. Poliisin mukaan valvontakameran kuvat osoittavat, että hyökkääjät ajelivat kaupungilla Andrea takakontissaan käyttäen hänen luottokorttiaan nostaakseen hänen rahojaan automaateista. Myöhemmin he antoivat yhden Andrean korteista ja tunnusluvuista kolmannelle mustalle, Justin Robinsonille, joka myös oli valokuvattu yrittäessään nostaa rahaa automaatista. Varat loppuivat pian, joten Robinson pystyi varastamaan vain 60$ Andrean pankkitililtä.
Yhden syyllisyytensä myöntäneen hyökkääjän todistuksen mukaan he eivät myöntäneet raiskanneensa Andreaa. Vaikka he olisivatkin tehneet niin, ovat todisteet jo tuhoutuneet. Hän myöntää, että rahannoston jälkeen he ajoivat eristettyyn paikkaan ja hylkäsivät auton väliaikaisesti, valkoinen nainen edelleen lukittuna takakonttiin.
Seuraavana aamuna suurin piirtein 11 tuntia myöhemmin Sellers ja Conley hankkivat tulitikkuja ja bensiinikannun. He palasivat autolle ja ajoivat sen tarkoituksella rotkoon neljän mailin päähän sieppauspaikasta Andrea Nance edelleen takakontissa. Sitten he valelivat Andrean ja auton bensiinillä ja sytyttivät ne tuleen, jättäen hänet kamppailemaan lyhyestä elämästään lukittuun takakonttiin, minne hän menehtyi savuun ennen palamistaan. Tiedot osoittavat, että yksi murhaajista ennätti silti kouluunsa aamulla saapuen vain 23 minuuttia myöhässä. Tämä mahdollisti sen, että hän - lausunnon mukaan - saattoi antaa Andrean luottokortin ystävälleen Justin Robinsonille.
Andrean isä Jim Nance sanoi Sellersistä, syytetystä murhaajasta:
"Haluan hänen katsovan tyttäreni kuvaa joka minuutti kun hän on sellissään, niin, ettei hän voi repiä kuvaa alas eikä heittää sitä millään. Hänen vain täytyy katsoa sitä ja tulla muistutetuksi siitä, että hän elää ja hengittää ja esti tytärtäni saamasta elämää, perhettä ja tekemästä meistä isovanhempia."
Tytär on otettu pois Jim Nancelta. Hänen yhteisönsä ja meidän kansamme ovat jääneet osattomaksi Andrean myötävaikutuksista: lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset jäävät syntymättä. Herra Nance voi hyvinkin oikeutetusti vaatia kostoa ja rangaistusta nuoren tyttärensä tappajalle. Ja hän voi ajatella, että Andrean kuvan näkeminen joka päivä tuo tappajalle katumuksen sydämeen ja sieluun. Mutta Jim Nance uneksii odottavansa katumusta oliolta, joka poltti elävältä kauniin Andrean muutaman dollarin tähden, oliolta joka kylmäverisesti tuli takaisin 11 tunnin jälkeen rikoksesta Andrean metallisen vankilan luo, valeli hänet bensiinillä ja sytytti tuleen, minkä jälkeen hän meni rauhallisesti takaisin kouluun jakaen saaliinsa kaverin kanssa. Katumustako? Oliolta, joka on ollut tekemisissä usean aseellisia ryöstöjä tehneen jengin kanssa, jonka tapana oli osoittaa aseella uhreja päähän ja pakottaa heidät autojen takakontteihin? Katumustako? Siitä ei ole mitään toivoa; sellainen olio ei tunne sellaista tunnetta. http://tinyurl.com/2xhkw
Justin Robinson, musta, joka myönsi ottaneensa vastaan Andrean luottokortin koulussa, mutta joka kiistää osallisuutensa ryöstöön ja murhaan, asetetaan koeajalle kunnes hän täyttää 18 vuotta. Muuta rangaistusta hän ei saa. http://tinyurl.com/yr5x6
Andre Conley, joka myöntää osallisuutensa ryöstöön ja sieppaukseen, paluun Sellersin kanssa seuraavana aamuna tulitikkujen ja bensiinikanisterin kera sekä seuraamisen Sellersin polttaessa naisen elävältä, tuomitaan kuolemantuottamuksesta, raskauttavasta ryöstöstä ja raskauttavasta tuhopoltosta. Hän kieltää ottaneensa osaa murhaan ja väittää vain seisseensä vieressä ja katsoneensa sivusta. Muita eläviä todistajia ei ole. Hänet tuomitaan 26 vuodeksi vankilaan ja hänet voidaan hyvinkin päästää vapaaksi aikaisemmin. http://tinyurl.com/2ag92
Marcus Sellersiä tullaan syyttämään raskauttavasta murhasta. Hänen takuusummakseen on asetettu miljoona dollaria, vain puolet takuusta, joka asetettiin valkoisten asiaa ajavalle Artie Wheelerille, jota syytettiin vain ruudin määräysten vastaisesta säilytyksestä. Ja Chester Doles, jonka syytökset koskivat vain käsiaseiden omistuksen muodollisuuksia, ei saanut mahdollisuutta takuisiin. http://tinyurl.com/2vhmv
Ohioans for Concealed Carry -järjestön raportti kertoo seuraavaa: "Byron L. Potts, Sellersin asianajaja sanoi, että Sellersin rikosrekisterin puuttuminen on todiste siitä, ettei hän ollut osallinen murhaan, jota asianajaja kutsui suunnitelluksi ja kieroksi. 'Uskomme sen olevan lavastus', Potts sanoi. Hän sanoi myös, että Sellers on 'suunniltaan' syytteistä."
Viha, rangaistuksen haluaminen, jopa kosto ovat ymmärrettäviä näissä olosuhteissa. Mutta katumuksen kautta ei tule rangaistusta. Sellaiset oliot eivät kykene katumaan. Epäilen, että jos hänet pakotetaan laittamaan Andrean kuva sellin seinälle, hän nauraa sille ja rehentelee sellikavereilleen. Tällainen on kulttuuri, jonka rappeutuneet kolmannen maailman amerikkalaiset ovat tuottaneet. Tällainen on kulttuuri, jota tyrkytetään valkoisille teini-ikäisille muodikkaana Sumner Redstonen MTV:llä ja muilla vastaavilla, jotka syytävät mustaa "musiikkia" valkoisille lapsille. "Musiikkia", jonka lyriikoissa ylistetään poliisien tappamista, "musiikkia", joka kutsuu valkoisia tyttölapsia "huoriksi", jotka ansaitsevat tulla hyväksikäytetyiksi ja paljon pahempaa.
Yksi surullisimmista kommenteista Andrea Nancen kuolemaan liittyen oli eräs rikostutkinta-aiheisella keskustelupalstalla ollut viesti, joka oli kirjoitettu ensimmäisten Andrean kuolemaa käsittelevien raporttien jälkeen (niissä poliisi etsi "valkoista tuntematonta miestä"):
"Tämä on niin surullista, sisarpuoli soitti juuri [luultavasti paikalliselle radio-asemalle] ja toivoi P. Diddyn kappaletta 'I'll be missing you'."
P. Diddy on musta rap-tähti. http://tinyurl.com/yw5gh
Eikä tule tapahtumaan mitään yhteiskuntaan sopeutumista, eikä pelotetta rikollisille. Tämä on vain yksi valkoisia vastaan tehty rikos, joka ainakin osittain saatiin selvitettyä. Vielä on niin monia muita rikoksia vielä "moninaisemmilla" alueilla Amerikassa, joita ei koskaan saada selvitettyä. Poliisit myöntävät, etteivät he pysty ratkaisemaan niitä. Muistakaa, että jopa Sellersillä, sekopäällä, jonka kasvot on taltioitu pankkiautomaatin valvontakameraan hänen nostaessaan Andrean rahoja, ei ollut rikosrekisteriä, kuten hänen asianajajansa selitti. Vaikka Andrea Nancen murhaajat jäivät kiinni, on vielä enemmän muita murhaajia vapaana ja vielä enemmän niitä, joita ei edes epäillä. Andrea Nancen murhanneen pienen mustan jengin tekemät hyökkäykset ja ryöstöt ovat jääneet suurimmaksi osaksi selvittämättä. Sellersiä, Conleytä ja Robinsonia ei pidetty pahimpina tekijöinä heidän koulussaan. Kuunnelkaa, mitä osa heidän luokkakavereistaan sanoi, ainakin ne, joita Columbus Dispatch valitsi haastateltaviksi:
"Mifflinin oppilaat sanovat, että he ovat ihmeissään, koska yksikään teini-ikäinen ei ole ollut vaikeuksissa koskaan ennen. 'Hän oli hiljainen. Hän oli mukava', sanoi 18-vuotias Swannetta Parker, Sellersin luokkatoveri. Parker sanoi Sellersin pelanneen lukiojoukkueen junioreissa koripalloa ja pesäpalloa. 17-vuotias Shawn Slade, Sellersin kaveri kuudennelta luokalta lähtien, sanoi, ettei hänellä ollut ollenkaan käyttäytymisongelmia. 'Kun Sellers vietiin perjantaina pois käsiraudoissa Mifflinin lukiosta, ajattelin hänellä olleen huumeita', sanoi Slade. 'Ei mitään tämän kaltaista. Sellers ei ollut väkivaltainen.' 'Sen on täytynyt olla joku sekopää, joka on laittanut Nancen autoon ja polttanut hänet. Se ei ollut Marcus.' Näin sanoi eräs toinen Mifflinin oppilas, joka ei halunnut kertoa nimeään. Columbuksen poliisin ylikonstaapeli Wallace Rushin sanoi, ettei kenelläkään teini-ikäisellä ole rikollista menneisyyttä. 'Ehkä tämä on ensimmäinen kerta, kun he jäivät kiinni', sanoi Rushin. Sanotaan, että otamme yhden murtovarkaan kiinni jokaista kymmentä murtoa kohti.'" http://www.ofcc.net/printarticle1888.html
Geenit ja kulttuuri, jotka tällaisia tappajia tuottavat, ovat kasvussa. Ne kasvavat, kun geenit ja kulttuuri, joita Andrea Nance, sinä ja minä edustamme, vajoavat. Heidän syntyvyyslukunsa ovat suuremmat kuin meidän. Jos todella haluamme estää tällaisten uusien tragedioiden synnyn ja jos todella haluamme estää rakkaan Amerikkamme muuttuvan toiseksi Etelä-Afrikaksi tai Zimbabweksi, missä tällaiset tragediat ovat yleisempiä kuin täällä, meidän täytyy ajatella loogisesti ja huolellisesti tätä tilannetta. Tiedämme, että koston toivominen katumuksen kautta on naurettavan mahdotonta. Mutta ei edes massiivinen kosto tai perustuslain kumoaminen koko mustan alaluokan rankaisemiseksi ratkaisisi perimmäistä ongelmaa. Tämä ongelma on erittäin yksinkertainen: He ovat meidän yhteiskunnassamme ja heidän lukumääränsä kasvaa sillä aikaa, kun meidän lukumäärämme laskee. Vaikka kaikkien ei-valkoisten maahanmuutto lakkautettaisiin huomenna, sen koskaan enää palautumatta ennalleen, he silti valtaisivat yhteiskuntamme muutamassa sukupolvessa. Ainoa järkevä ratkaisu on rotuerottelu ja kaikki ponnistuksemme täytyy olla suunnattuna siihen. Meillä täytyy jälleen olla omaa elintilaa. Meidän täytyy saavuttaa omaa päättäväisyyttä. Antaa mustien johtajien tehdä omat ratkaisunsa oman rotunsa sosiaalisiin ongelmiin; toivon heille hyvää. Päästäkää heidät vapaaksi ja antakaa heille myös oma päätäntävalta. Emme kuitenkaan voi tuomita itseämme kuolemaan, emme voi sallia enää yhdenkään valkoisen naisen tai lapsen kuolevan tai tulevan raiskatuksi vain koska jollain on vääristyneet näkemykset ihmisten tasa-arvosta ja monikulttuurisuudesta.
Mikä on pääesteenä järjenmukaiselle ja humaanille rotuerottelupolitiikalle? Mikä on pääeste vain pelkälle aiheesta puhumisellekin? Vastaus ei ole mustat ryhmittymät. Osa niistä on jopa samaa mieltä kanssamme omasta päätäntävallasta ja rauhanomaisesta asioiden hoitamisesta. Pääeste on juutalaisten valtarakenteen ankara vastustus. He hallitsevat televisiota ja painettua mediaa lännessä. He ovat pakotetun monikulttuurisuuden arkkitehteja ja he ovat päättäneet tukahduttaa avoimen keskustelun rotuasioista. He käyttävät vaikutusvaltaansa poliitikkoihin saadakseen tahtonsa läpi ja säätääkseen lait roduista totuuden kertomista vastaan tai uhkailemalla meitä kertomasta totuutta. Poliitikot hyväksyvät näin niin sanotut lait "viharikoksista" ja "vihapuheista".
Joissain Euroopan maissa on jo laitonta kertoa totuus roduista ja rikoksista, kuten esimerkiksi olen tänään kertonut teille totuuden Andrea Nancen tapauksesta. Juutalaisryhmät haluavat sellaisten lakien menevän läpi myös Yhdysvalloissa. Muistatteko, kun kerroin teille kuinka he hallitsevat TV-lähetyksiä ja painettua mediaa? En kuitenkaan sanonut heidän hallitsevan Internetiä. Internetissä mielipiteen ilmaisu on vielä suurimmaksi osaksi vapaata. Voitte vierailla sivuilla, joilla olen päätoimittajana, http://www.nationalvanguard.org, ja voitte myös vierailla National Alliancen sivulla http://www.natall.com. Siellä voitte kuunnella tätä radio-ohjelmaa. Sivuille pääsy, kuvat, ääni ja muu sisältö ovat yhtä selkeitä kuten juutalaisen ADL:n tai muiden suurten uutislehtien, TV-kanavien ja radiokanavien sivut. Sadattuhannet ihmiset vierailevat sivuillamme, joka päivä yhä enemmän.
Juutalaiset ryhmät eivät pidä siitä. He käyttävät verorahojamme ostaakseen poliitikkoja miettimään internetin sensurointia.
Tällä viikolla he pitävät konferenssin Pariisissa ETYJ:n (Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö) suojeluksen alaisena, organisaation, josta olen aikaisemmissa lähetyksissä kertonut. Internetin sensurointi on heidän pääaiheenaan.
ETYJ:n internet-sivujen mukaan tapaamisen keulakuvina ovat Bulgarian ulkoministeri Solomon Passy ja Ranskan ulkoministeri Michel Barnier. He sanovat, että keskiviikkona alkaneen tapaamisen pääaiheena on:
"Internetissä esiintyvän rasistisen, muukalaisvihamielisen ja antisemitistisen propagandan suhteen viharikoksiin tutkiminen."
Artikkeli osoittaa, ettei osallistujien joukossa ole vain
"hallitusten edustajia ja kansainvälisiä järjestöjä vaan myös tavallisia kansalaisia ja internet-yrityksiä. Puhujina on mukana Ranskan entinen oikeusministeri Robert Badinter ja Yhdysvaltain apulaisoikeusministeri Dan Bryant."
Bulgarian ulkoministeri Solomon Passyn sanotaan olevan puoliksi juutalainen, mutta israelilainen sanomalehti Haaretz tunnustaa hänet juutalaiseksi. Passy huusi, komensi ja kutsui kumppaneitaan
"nousemaan uutta haastetta vastaan ja taistelemaan kaikenlaista rasismia vastaan." http://www.nationalvanguard.org/
story.php?id=3149 http://tinyurl.com/ypll3 http://tinyurl.com/24dyj
"Monetkaan keksinnöt viimeisen 10 vuoden aikana eivät ole muuttaneet nykymaailmaa yhtä paljon kuin Internet. Silti Internetin luoma mahtava vapaus on mahdollistanut sivistyneiden arvojen vihollisten lähettää myrkytettyä sanomaa vihasta laajalle globaalille yleisölle. On tärkeää löytää oikea tasapaino oikeudessa ilmaista itseään sekä yhteisön tarpeessa suojella jäseniään vihamieliseltä propagandalta. Paras lähestymistapa saattaa olla sellainen, missä hallitukset ja Internet-yritykset tekevät yhteistyötä."
R. Alexander Acosta, Yhdysvaltain apulaisoikeusministeri Bushin hallinnossa, puhuu aiheesta "Vihapuheet internetissä: Askelen päässä terrorismista". On aika selvää, mistä herra Acosta ja kumppanit tulevat, eikö vain?
Konferenssissa on myös Euroopan juutalaisen tiedotuskeskuksen esitys siitä, kuinka estää eurooppalaisia katsomasta satelliittitelevisiokanavia, joita juutalaiset eivät ole hyväksyneet, erityisesti al-Jazeeraa.
Huomiota herättävä osuus tapaamisessa koskee rikollisuuteen yhdistettyä, USA:ssa perustettua niin sanottua Anti-Defamation Leagueta eli ADL:ää.
ADL ilmoittaa, että tämän juutalaisjärjestön "Internet-valvonnan johtaja" Brian Marcus ja Christopher Wolf, ADL:n "Internet Task Forcen" puhemies, tulevat puhumaan tapaamisessa. ADL ilmoittaa lehdistötiedotteessaan konferenssissa, että sillä
"on kokopäiväinen henkilöstö valvomassa Internetiä ja raportoimassa ääriainesten toimista."
ADL väittää konferenssin
"edistävän suvaitsevaisuutta, syrjinnän vastustamista ja taistelua viharikoksia vastaan, joihin rasistinen, muukalaisvihamielinen ja antisemitistinen propaganda Internetissä saattaa yllyttää" [sekä tutkivan] "rasistisen, muukalaisvihamielisen ja antisemitistisen propagandan suhteita viharikoksiin internetissä."
ETYJ:n julistukset internetissä - ja ne ovat vasta avaavia puheenaiheita - ovat erittäin vastenmielisiä ja vaarallisia vapaalle sanalle. Se, mitä kuulet ETYJ:n tapaamisesta, on vai sitä, mitä nämä sensuroijat ovat valmiita myöntämään julkisesti.
Älkää erehtykö: Nämä "vihan" tuhoamiselle omistetut kansainväliset konferenssit ovat valehtelijoiden ja tyrannien sekä heidän työntekijöidensä pitämiä. Kun Andrea Nancen tappajat lukitsivat hänet auton takakonttiin 11 tunniksi ja polttivat hänet sitten elävältä, ETYJ:n mukaan se ei ollut "vihaa". Kun ei-valkoiset tappajat lyövät valkoisia ihmisiä maahan joka viikon päivä, se ei ole "vihaa" ETYJ:lle. Vihaa on vasta se, kun minä kerron teille mitä Andrea Nancelle tapahtui, tai kun kerron lukemattomista monikulttuurisuudesta johtuvista kuolemista, tai kun kerron, että valkoisten pitäisi järjestäytyä omien etujensa mukaan tappajia, sensuuria ja tappajien oikeuttajia vastaan. Se, mitä he tekevät, on erittäin vaarallista meille: he uhkaavat vapauttamme ja lastemme tulevaisuutta.
Voimme kuitenkin tehdä asialle jotain. Juuri nyt minua kuuntelee joku nuori mies, joka voi liittyä meihin ja auttaa kyvyillään rakentamaan uutta mediaamme. Juuri nyt minua kuuntelee joku nainen, jolla on hyviä ideoita ja paljon annettavaa taistelullemme. Juuri nyt minua saattaa kuunnella liikemies, joka voi lahjoittaa satatuhatta - tai miljoonan - liikkeellemme, joka työskentelee hänen lastensa parhaaksi. Yhdessä voimme voittaa, ja rakennamme uuden, paremman tulevaisuuden kansallemme. Odotan kaikkien tekevän osuutensa. http://tinyurl.com/37ot8 http://www.nationalvanguard.org/
story.php?id=3109 http://tinyurl.com/yt2fo http://tinyurl.com/2ou2d http://www.nationalvanguard.org/
story.php?id=3019