Lordi Northcliffe oli sionistisen järjestelmän uhri, jonka tarina ansaitsee
tulla kerrotuksi, vaikka se oli peitossa kymmeniä vuosia. Opetuksena meille
hänen tarinansa on perinpohjainen ja syvällinen.
Uutismagnaatti Alfred Harmsworth, myöhemmin Britannian lordi Northcliffe, sanoi
kerran: "Uutiset ovat sitä, mitä joku jossain yrittää salata, loppu on vain
mainostamista." Huolimatta siitä tosiasiasta, että hän oli kerran voimakkain
mies, mitä brittiläisessä imperiumissa tuolloin oli, Northcliffe maksaisi
asenteestaan lopun ikäänsä. Northcliffen putoaminen yhdestä maailman
voimakkaimmista miehistä vangituksi mielisairaalaan, jossa hän pian tämän
jälkeen kuoli - vei vain pari päivää. Ärsyke oli hänen haasteensa juutalaista
valtaa kohtaan.
Northcliffe (1865-1922) asettui sen ajan poliittista järjestelmää vastaan,
kiroten lordi Kitchenerin 1. maailmansodan aikana, jolloin häntä pidettiin
sotasankarina - mikä johti siihen, että miljoonat alkoivat vihata häntä ja hänen
lehteään, joka kärsi 80 prosentin tappion levikistään. Hän vaikutti
voitokkaalta, aivan kuten aiempina vuosikymmeninä, kun hänen toimintansa
toimittajana oli tehnyt hänestä kahden tunnetuimman sanomalehden päivänselvän
omistajan Britanniassa ja sittemmin maailman johtavan sanomalehden, The Timesin,
johtavan omistajan. Northcliffe oli ehkä aikaisin esimerkki nykyaikaisesta
lehtikeisarista.
Northcliffe oli mies, joka oli hieman kansalliskiihkoinen nationalisti - hän
esitti esimerkiksi useita saksalaisvastaisia ja buurien vastaisia mielipiteitä,
ja sanottiin, että hän olisi valmis tekemään mitä tahansa edistääkseen lehtiensä
myyntiä. Douglas Reed kirjoittaa kiinnostavassa kirjassaan The Controversy of
Zion: "Hän oli joissain tapauksissa oikeassa ja joissa tapauksissa väärässä,
mutta hän oli itsenäinen ja lahjomaton. Hän muistutti jossain määrin Randolph
Hearstia ja eversti Robert McCormickia Amerikassa, kun sanotaan, että hän teki
mitä tahansa nostaakseen lehtensä levikkiä, mutta vain kansallisen hyödyn
rajoissa; hän ei julkaissut herjauksia, törkeyksiä, häväistyksiä tai
kapinanlietsontaa. Häntä ei voinut pelotella ja oli suuri voima maassa."
Northcliffe, syntyjään Alfred Harmsworth, englantilaisen asianajajan poika,
syntyi lähellä Dublinia 15. heinäkuuta, 1865. Hänen veljensä Harold (myöhemmin
lordi Rothmore) aloitti lehden nimeltään Answers to Correspondents vuonna 1888.
Siitä tuli saman tien suurmenestys kysymys ja vastaus -formaattinsa myötä, ja
myyntiä lehdellä oli miljoonia kappaleita viikossa. Sen jälkeen hän aloitti
lastenlehti Comic Cutsin teon sekä naistenlehden nimeltä Forget-Me-Nots. Hän
osti myös konkurssiin menneen Evening Newsin ja teki siitä menestyksekkään
uudistamalla sitä. Lisäksi hän perusti vallankumouksellisen Daily Mail -lehden.
Buurisodan aikana lehteä myytiin miljoona kappaletta päivässä. Harmsworthin
mukaan lehti puolusti Iso-Britannian voimaa, ylivaltaa ja suuruutta.
Osittain juutalainen julkaisija Joseph Pulitzer oli niin innostunut Harmsworthin
kyvyistä, että palkkasi hänet toimittamaan uuden New York Worldin ensimmäistä
painosta 1900-luvun ensimmäisenä päivänä. Lehdessä käytettiin ns. tabloidikokoa,
josta myöhemmin tuli brittiläisten sanomalehtien vallitseva koko.
Yksi Northcliffen virheistä oli se, kun hän julkaisi ensimmäisen naisten
sanomalehden, The Daily Mirrorin, josta myöhemmin tulikin menestys, kun hän teki
siitä molempien sukupuolten kuvalehden. Hän otti vastaan tappioita ja hyväksyi
ne huumorilla, sanoen: "Menetys voidaan vaihtaa voittoon erilaisella
taktiikalla. Kyky tietää, milloin sinut on lyöty, on paljon tärkeämpi kuin kyky
luulla, että sinua ei ole lyöty kun sinut on lyöty. Minulla oli jo monta vuotta
aavistus siitä, että päivittäin ilmestyvä lehti naisille olisi menestys, joten
aloitin sellaisen. Uskomukseni maksoi minulle 100 000 puntaa. Huomasin, että
tulin lyödyksi. Naiset eivät halua päivittäistä heille suunnattua lehteä. Se oli
taas yksi esimerkki epäonnistumisesta miehen diagnosoidessa naisten tarpeita.
Jotkut sanovat, että naiset eivät tiedä, mitä he todella haluavat. Se naiselle
ainakin on selvää, mitä hän ei halua. Hän ei halua Daily Mirroria."
Vuosi, jolloin hänestä tehtiin kaikkien aikojen nuorin lordi, oli 1905, sama
vuosi, jolloin hän osti The Timesin ja Sunday Observerin. [http://tinyurl.com/2wfla]
Ensimmäinen maailmansota oli tragedia, jossa kuoli miljoonia hienoja nuoria
miehiä - tragedia, josta emme vieläkään ole toipuneet. Sen juuret olivat mm.
huonossa voimatasapaino -politiikassa, jota brittiläinen imperiumi suosi
pan-eurooppalaisuuden kustannuksella. Sen lopussa vallitsivat kosto, "liberaali"
hulluus ja sionismi, josta olemme lordi Northcliffen tavalla huolestuneita.
Lainaten tuonaikaista juutalaisen vallan tuntijaa, Benjamin Freedmania,
Britannia oli häviämässä sotaa vuonna 1917, kun sionistijuutalaiset tekivät
ehdotuksen Britannian hallitukselle. Britannia voisi vielä voittaa tämän sodan,
jos Amerikka tuotaisiin mukaan konfliktiin Britannian rinnalle. Jo merkittävällä
mediakontrollillaan ja presidentti Wilsonia ympäröivillä "neuvonantajillaan",
joka oli heidän taskussaan eräiden heidän hallussaan olleiden tunteellisten
kirjeiden vuoksi, jotka hän oli kirjoittanut naiselle, joka ei ollut hänen
vaimonsa, sionistit pystyivät varmistamaan, että he voisivat lunastaa
sopimuksensa. Brittiläinen imperiumi hallitsi tuohon aikaan pientä Palestiinan
aluetta Lähi-idässä, jota asuttivat pää-asiassa palestiinalaiset arabit ja
kristityt, ja jossa oli vain hyvin pienenä vähemmistönä juutalaisia.
Siionistijuutalaiset himoitsivat tuota aluetta -- josta myöhemmin tuli Israel,
kun heidän maanryöstönsä toteutui -- ja hinta amerikkalaisten sotilaiden
tuomisesta kuolemaan Flandersin kentillä oli julistus Britannialta, että
imperiumi suosi juutalaisen valtion perustamista sinne. Hinta maksettiin. Lordi
Milner ja ulkoministeri Balfour kirjoittivat Balfourin julistuksen -- ja
naruistavetelijät vetivät sekopäisen Wilsonin naruja ja Amerikka meni sotaan
"tekemään maailman turvalliseksi demokratialle" ja "lopettamaan sodat",
todistaen, että monien amerikkalaisten aivot olivat muuttuneet mössöksi jo kauan
ennen television keksimistä.
Skolastikko Revilo Oliver on sanonut, että Milnerin mielessä ollut etu
sionistien tukemisesta, joka oli erillään välittömästä tavoitteesta voittaa
sota, oli mahdollisimman monen juutalaisen poistaminen Britanniasta ja heille
heidän oman maansa antaminen tuhansien mailien päästä näytti hyvältä keinolta
tehdä se. Samanlaiset motiivit olivat Balfourillakin, kuten olen jo sanonutkin
tässä ohjelmassa viime vuonna.
Sodan jälkeen lordi Northcliffe tuli tietoiseksi sionistien pyrkimyksistä ja
juutalaisesta vallasta. 1920 hän julkaisi kuuluisat "Siionin viisaiden
pöytäkirjat", jotka on kielletty juutalaisten taholta ehkäpä enemmän kuin mikään
muu. Niiden sanotaan olevan muistiinpanoja juutalaisten tapaamisesta joskus
1800-luvulla, kuvaillen suunnitelmaa maailman valtaamiseksi terrorin ja petoksen
avulla. Olen jo julkaissut mielipiteeni tästä teoksesta muualla, mutta
sanoakseni sen täällä, sen näkökulmat juutalaiseen mentaliteettiin ja
menetelmiin ovat valaisevia.
Sodan jälkeen lordi Northcliffe huolestui sionistien mielenkiinnon kohteista ja
juutalaisesta vallasta. Vuonna 1920 hän julkaisi kirjan, jota juutalaiset ovat
kieltäneet ja haukkuneet ehkä enemmän kuin mitään muuta, kuuluisat Siionin
viisaiden pöytäkirjat, jotka ovat olevinaan muistiinpanoja, jotka on tehty
juutalaisten kokouksessa joskus 19. vuosisadalla, ja joissa hiotaan suunnitelmaa
maailman hallitsemiseksi kiihotuksella, petoksella ja terrorilla. Olen jo
julkaissut kritiikkini Pöytäkirjoista muualla, mutta riitäköön että sanon, että
vaikka kirja ei todennäköisesti ole sitä mitä se väittää olevan -- todellinen
pöytäkirja todellisesta kokouksesta -- ja vaikka sen on selvästi tehnyt
poleemikko, joka oli uskonnollisesti puolueellinen (minkä todistaa sen hyökkäys
Darwinia ja NIetzscheä vastaan, esimerkiksi), sen näkemys juutalaisesta
mentaliteetista ja juutalaisten tekniikoista ovat erittäin tarkkoja ja sen
ennusteet (ennen vuotta 1905!) niistä monista poluista, jotka juutalainen
järjestelmä tulisi valitsemaan viime vuosisadalla, ovat hämmästyttäviä.
Northcliffe mahdollisesti näki Pöytäkirjat paljolti kuten minäkin näen ne, ja
päätti, että ne ansaitsivat tulla nähdyiksi ja tutkituiksi brittien toimesta.
Samalla tavalla hän piti huolen, että huomattavat osat niistä julkaistiin
kaikkein arvovaltaisimmassa sanomalehdessä koko maassa, The Timesissa, jonka
pääomistaja hän oli, otsikolla "Juutalainen vaara, huolestuttava pamfletti,
vaatii tutkimusta". Hän ei julistanut Pöytäkirjojen olevan totta, vaan vaati sen
sijaan täyttä tutkimusta saadakseen selville, olivatko vai eivätkö ne olleet
totta. Hän sanoi, että "puolueeton tutkimus näihin mahdollisiin dokumentteihin
ja niiden historiaan on erittäin toivottavaa ... aiommeko me sivuuttaa koko
aiheen ilman tutkimusta ja antaa sellaisen kirjan vaikutusvallan olla?"
Vuonna 1922 Northcliffe pyysi Wickham Steediä, The Timesin toimittajaa,
matkustamaan Palestiinaan tutkimaan sionistisen projektin luonnetta siellä,
tietäen varmaksi, että kun hän näkisi sionistien sikamaiset toimet
palestiinalaisten ryöstämiseksi siellä, hän tekisi 180 asteen käännöksen ja
lopettaisi Chaim Weizmannin ja muiden sionistien tukemisen. Tässä Northcliffe
erehtyi. Sionistien ote Steedistä (jonka tarkka luonne vaatii lähempää
tutkimusta) oli niin vahva, että Steed avoimesti kieltäytyi kaikista pyynnöistä,
jotka tulivat mieheltä, joka omisti suurimman osan lehdestä, ja joka niin ollen
oli hänen työnantajansa! Steed ei mennyt Palestiinaan, Steed ei julkaissut
kriittistä artikkelia Balfourin asenteesta sionismiin, kun häneltä kysyttiin,
voisiko hän tehdä näin, ja kun Northcliffe meni itse Palestiinaan, Steed ei edes
julkaissut Northcliffen lähettämiä omia kertomuksia tuosta vaikeasta maasta.
Kuka suojeli Steediä? Kuka, ja mikä motivoi Steediä? Nämä kysymykset tulivat
paljon tärkeimmiksi myöhemmin tuona vuonna. Douglas Reed kirjoitti:
Sitten vuonna 1922 Lordi Northcliffe vieraili Palestiinassa seuranaan
journalisti, herra J.M.N. Jeffries (jonka tästä kertova kirja, Palestine: The
Reality, pysyy klassisena viiteteoksena tälle aikakaudelle). Tämä oli erilainen
yhdistelmä kuin se, jonka muodostivat The Timesin ja Manchester Guardianin
toimittajat, jotka kirjoittivat johtavia artikkeleita Palestiinasta ja
Englannista sionistien pomon tri. Weizmannin konsultaation mukaan. Lordi
Northcliffe, saman tien, tuli samaan tulokseen kuin muut puolueettomat tutkijat,
ja kirjoitti:
"Minun mielestäni me, ilman riittävää harkintaa, takasimme Palestiinan
juutalaisten kodiksi huolimatta siitä tosiasiasta, että noin 700 000
arabimuslimia asuu siellä ja omistaa sen ... Juutalaiset näyttivät olevan sen
vaikutelman alla, että koko Englanti oli omistautunut sionismille, innoissaan
sen puolesta itseasiassa, ja kerroin heille, että asia ei ollut näin ja että
heidän tulisi olla varovaisia, etteivät kuluta kansani kärsivällisyyttä loppuun
salakuljettamalla aseita taistellakseen 700 000 arabia vastaan ... Palestiinassa
tulee vielä ongelmia ... ihmiset eivät uskalla kertoa juutalaisille totuutta
täällä. He ovat saanet jonkin verran sitä minulta."
Jeffriesin ja Northcliffen artikkeleita ei julkaistu The Timesissa, mutta ne
näkivät päivänvalon Northcliffen muissa lehdissä, säikäyttäen pahasti sionistit,
jotka tarvitsivat brittien myöntyväisyyden onnistuakseen maanryöstössään.
Asiat alkoivat kulkea nopeasti Northcliffelle tämän jälkeen. Helmikuun 26. 1922
hän palasi Palestiinasta. Maaliskuun 2. päivä hän kritisoi vahvasti Steediä
toimittajien kokouksessa, odottaen hänen antavan eroanomuksensa. Northcliffen
hämmästykseksi, Steed ei sanoutunut irti, vaan päätti ottaa yhteyttä
asianajajaan "turvautuakseen lakimiehen mielipiteeseen siitä, minkä asteista
provokaatiota vaaditaan, että kyseessä on laiton irtisanominen". Sitten, Steed
sanoi, hän otti yhteyttä Northcliffen omaan lailliseen neuvonantajaan joka muka
väitti, että Northcliffe oli "epänormaali", "kyvytön liiketoimintaan" ja - hänen
ulkonäöstään päätellen - vähän aikaa elävien kirjoissa oleva. Maaliskuun 31.
Steed lähti tapaamaan Northcliffeä Ranskassa, ja palattuaan alkoi levittää
huhua, että Northcliffe "oli tulossa hulluksi".
Douglas Reed työskenteli itse Northcliffen kanssa muutamaa viikkoa myöhemmin ja
kertoi, ettei hän huomannut mitään hulluuteen tai muuhun poikkeavuuteen
viittaavaa. Reed myös sanoi, että Northcliffe kertoi hänelle jonkun yrittävän
tappaa hänet. Reed kertoo meille:
"Väitteen hulluudesta laittoi alulle eräs toimittaja jonka Northcliffe olisi
halunnut erottaa. Toukokuun 3. 1922 hän osallistui Lontoossa pidettyyn
läksiäisjuhlaan jossa hän esiintyi 'hyvässä kunnossa'. Saman kuun 11. päivä hän
piti 'erinomaisen ja vaikuttavan puheen' Empire Press Unionille ja 'useimmat
jotka pitivät häntä epänormaalina sanoivat erehtyneensä'. Muutamaa päivää
myöhemmin Northcliffe viestitti The Timesille toimittajan erottamisesta.
Silloinkaan hänessä ei havaittu mitään 'epänormaalia'. Timesin johtaja ei nähnyt
mitään 'epänormaalia' tällaisessa käskyssä eikä ollut 'vähänkään huolissaan
Northcliffen terveydestä'. Toinen johtaja, joka näki hänet, 'piti häntä yhtä
hyväkuntoisena kuin itseäänkin': hän ei 'huomannut mitään epätavallista
Northcliffen tavoissa tai ulkonäössä" (Toukokuun 24., 1922).
Kesäkuun 11. päivänä Steed tapasi Northcliffen uudestaan ja Northcliffe kertoi
suoraan, että hän, Northcliffe, aikoo ottaa vastaan Timesin päätoimittajan
viran. Seuraavana päivänä Steed, Northcliffe ja koko saattue lähtivät
Evian-les-Bainsiin. Northcliffelle tuntematon tohtori (jonka nimeä ei vielä
tähän päivään mennessä ole paljastettu) kätkettiin junaan Steedin johdolla, ja
jotenkin Northcliffe manipuloitiin hänen huostaansa. Kun juna saapui Sveitsiin,
toinen nimetön lääkäri (kuvattu vuosia myöhemmin vain "loistavaksi
ranskalaiseksi hermospesialistiksi") kutsuttiin paikalle ja hän julisti
Northcliffen "hulluksi". Pikimmiten Steed raportoi tästä Lontooseen ja antoi The
Timesille määräyksen olla julkaisematta mitään kommentteja varsinaiselta
omistajalta. Kesäkuun 13. päivä Steed palasi Lontooseen. Kesäkuun 18. päivä
Northcliffe myös oli takaisin Lontoossa, mutta holhouksen alaisena ja ilman
kontrollia tai kommunikaatiota hänen laajalle levinneeseen liiketoimintaansa.
Jopa hänen puhelinlinjansa katkaistiin. Poliiseja asetettiin The Timesin
toimistoihin estämään hänen sisäänkävelynsä, mikäli hän pääsi niihin asti. Hän
ei koskaan päässyt.
Samana päivänä, Northcliffen ollessa poissa kuvioista, Kansainliitto äänesti
"Brittiläisen mandaattialueen" uudelleen vahvistamisesta Palestiinassa. [http://tinyurl.com/ytxyh]
Lordi Northcliff kuoli 14. elokuuta 1922, oletettavasti sydämen sisäkalvon
tulehduksen johdosta. Yksikään tarina, joka kertoo hänen väitetystä/oletetusta
mielenvikaisuudestaan ei ollut tuohon aikaan tunnettu. Se oli piilossa 30 vuoden
ajan, kunnes Times ja Reedin The Controversy of Zion sen julkaisi.
Kun Northcliffe kuoli, hän jätti testamentissaan kolmen kuukauden palkan
jokaiselle 6 000 työntekijälleen, kokonaisuudessaan 533 000 puntaa -- iso summa
tämän päivän arvoaan menettäneessä valuutassa. Tarina Northcliffen haasteesta
sionisteille kaipaa lisätutkimuksia, kuten myös tuon haasteen jatkaminen
Northcliffen veljen Haroldin, lordi Rothermeren toimesta. Rothermere tuli
lopulta siihen johtopäätökseen, että juutalaisten voima tulee kukistaa Euroopan
vuoksi, ja että Britannialle oli parasta keskittyä muiden eurooppalaisten
valtioiden tukemiseen, jotka olivat aloittaneet taistelun.
Lordi Rothermere kirjoitti Daily Mail -lehdessä 10.7.1933:
Kehotan kaikkia nuoria brittimiehiä ja -naisia tutkimaan tarkasti
natsihallitusta Saksassa. He eivät voi olla olematta huomaamasta, että heitä on
harhaanjohdettu, ja että heille on valehdeltu, vastustajien puolelta.
He ovat aloittaneet äänekkään "natsien julmuuksien" parjaamisen, jonka jokainen
Saksassa vieraileva voi nopeasti todeta liioitelluksi.
Saksan valtio oli kovaa vauhtia sortumassa muukalaisten vallan alla. Viimeisinä
päivinä ennen Hitleriä juutalaisia hallituksen virkamiehiä oli 20 kertaa enemmän
kuin ennen sotaa. Vain kolmella saksalaisella ministerillä oli suorat yhteydet
lehdistöön, mutta silloinkin vastuussa oli loppukädessä juutalainen.
[http://tinyurl.com/ypbsf]
Rothermere kuoli, murtuneeseen sydämeen, jotkut sanovat - pian sen jälkeen, kun
toinen suuri juutalaisten lietsoma veljessota alkoi 1939.
Lordi Northcliffen elämä ja kuolema antoi meille monta opetusta. Opetukset
menevät suurin piirtein näin: Vihollisella, jonka kanssa olemme tekemisissä, ei
ole mitään kunniaa eikä se tiedä mitä tarkoittaa käsite "reilu taistelu", oli
kyse sitten oikeasta taistelusta, tai ideologisesta taistelusta. Mitä me voimme
heiltä odottaa, on selkäänpuukottamista, myrkyttämistä, valheita, valheita ja
lisää valheita jokaiselta suunnalta ja niin paljon, että ne moninkertaistuvat
sinä aikana, kun vastaamme vanhoihin valheisiin; eikä miljoonien viattomien
ihmisten elämän tuhoaminen häiritse heitä, jos se saa heidät vielä lähemmäksi
heidän epähumaanisia tavoitteitaan.
Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa sinua Richard Berkeley
Cottenin sanoista: "Vapaus ei ole ilmaista; vapaat ihmiset eivät ole
tasa-arvoisia ja tasa-arvoiset ihmiset eivät ole vapaita."
