KAS: Tervetuloa American Dissident Voicesiin, Mark Weber.
MW: Hei, Kevin.
KAS: Mikä Institute for Historical Review, jonka johtaja olet, oikein on?
MW: Institute for Historical Review on enemmän kuin kaksikymmentä vuotta vanha, ja mitä yritämme tehdä, on kuten sanomme, historian "saattamista linjaan tosiasioiden kanssa". Tuon on sanonut alunperin Harry Elmer Barnes, joka on tavallaan esikuva ja oppi-isä IHR:lle. IHR on kaikkein maineikkain -- tai joidenkin silmissä pahamaineisin -- sen suhteen mitä olemme tehneet niinsanotun "holocaustin" suhteen -- siis Toisen maailmansodan aikaisen juutalaisen "holocaustin".
IHR on vuosien varrella kertonut melkoisesti julkaisemissaan lehdissä, kirjoissa sekä pitämissään konferensseissa siitä, kuinka yleisölle on valehdeltu, liioiteltu ja vääristelty Euroopan juutalaisten kohtalosta Toisen maailmansodan aikana. Ja tämä on vain raivostuttanut sellaisia ryhmiä kuin ADL (juutalainen "Anti-Defamation League" ofB'nai Brith -- Ed., suomeksi "Mustamaalaamisen vastainen liitto"suom. huom.), sekä Simon Wiesenthal Center, ynnä muita.
Mutta tässä ei ole kaikki mitä IHR tekee. Yritämme käsitellä myös melko monia muita asioita.
KAS: Kutsutte itseänne revisionisteiksi? Olenko oikeassa?
MW: Aivan oikein.
KAS: Sana kuulostaa varmaankin oudolta monista kuulijoistamme. Se kuulostaa siltä kuin yrittäisitte tutkia uudelleen historiaa. Emmekö jo tiedä mitä historiassa on tapahtunut? Miksi sitä pitäisi tutkia uudelleen?
MW: Oikein. On valitettavaa, että sana "revisionismi" on saanut sen kaiun minkä se on saanut. "Revisionismi" tulee vain latinankielen sanasta, joka tarkoittaa "katsoa uudelleen asioita"; ja kaikki hyvä historian tutkimus on revisionistista siinä mielessä, ettäpyritään -- ja tulisi pyrkiäkin -- tutkia menneisyyttä uudelleen uuden tiedon valossa, uusien tutkimusten, uusien näkökulmien valossa. Ja juuri tätä IHR tekee.
Mutta pääasia revisionismissa on se, että se on skeptistä suhtautumista historiaan. Se on epävirallista historiaa. Se mitä ihmiset kutsuvat usein "yleisessä tiedossa olevaksi" historiaksi,onkin oikeastaan vain virallista historiaa. Ja se, mitä revisionismi pyrkii tekemään -- ja jälleen, mitä monien on vaikeaymmärtää -- revisionismi tarkoittaa uutta skeptistä katsettamenneisyyteen sen perusteella, mitä nyt tiedämme. Mutta monet ihmiset, joita termi "revisionismi" pelottaa, eivät käsitä kuinka pitkälle he itse ovat "virallisen" historian uhreja, että historia voi itse asiassa muuttua ensyclopedioissamme ja
historiankirjoissamme jne. Ja ihmiset ajattelevat, että mikä tahansa "virallinen" versio sattuukin sillä hetkellä olemaan, on
se "oikea". Tuskin kukaan kuka on opiskellut historiaa voi välttyä yllättymästä huomatessaan kuinka paljon se historia,
mitä meille tänään opetetaan, on muuttunut siitä, mitä meidän isovanhemmillemme ja iso-isovanhemmillemme esim. viisikymmentä, kuusikymmentä ta seitsemänkymmentä vuotta sittenopetettiin.
KAS: Eli tarkoitat, että ajan mittaan "virallinen" versio muuttuu. Muuttuuko "virallinen" versio myös maantieteellisesti, riippuen
siitä missä olet?
MW: Tottakai, kyllä. Lähes jokainen kannattaisi esimerkiksi sellaista revisionismia mitä harrastettiin Itä-Euroopassa ja
Neuvostoliitossa kommunismin romahdettua. Virallinen historia esitti kommunistit tietysti niin mikä sopi kommunistisille vallanpitäjille ja kommunistihallintojen romahdettua itäisessä Euroopassa ja Neuvostoliitossa, alkoi revisionismi valtavissa mittasuhteissa -- eli tarkoitan historian uudelleen tutkimista sen tiedon perusteella mitä oli salattu vuosikaudet. Samalla tavalla esimerkiksi Amerikan historiassa Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto oli Yhdysvaltojen liittolainen. Neuvostojohtaja Stalin ja Neuvostoliitto esitettiin positiivisessa valossa, pönkittäen sodan ajan liittolaisuutta. Kun kylmä sota alkoi, ja varsinkin 1950-luvulla, Neuvostoliiton ja Stalinin esittämistapa olihyvin erilainen. Tästä on olemassa hyvin, hyvin monia esimerkkejä. Ja revisionismi on vain osa luonnollisesta jatkuvan historian uudelleentarkastelun prosessista, joka perustuu uusiin näkökulmiin ja uuteen tietoon.
KAS: Jos kyseenalaistatte "virallista" versiota, eikö se aseta teidät vastakkain hyvin vaikutusvaltaisten tahojen ja intressien
kanssa? Ovatko nämä tahot yrittäneet kostaa teille millään tavalla?
MW: Kaikkein ilmeisintä on, että kyseenalaistamalla tätä lähestulkoon ikonin asemassa olevaa asiaa, tätä mantraa nimeltä "holocaust", tätä jatkuvaa Euroopan juutalaisten Toisenmaailmansodan aikana kokeman kärsimyksen korostamisen
tarvetta, IHR on saanut raivoihinsa Simon Wiesenthal Centerin, Anti-Defamation Leaguen, World Jewish Congressin ja muita
vaikutusvaltaisia juutalaisia järjestöjä -- ja jopa itsensä Israelin valtion -- sekä heidän auttajansa. Mutta IHR ei oikeastaan paljoakaan välitä siitä mitä he ajattelevat. Me vain oletamme, että se on heidän asenteensa. Samaan aikaan yritämme tehdä työtämme kaikin tavoin mitkä ovat vastuuntuntoisia ja järkeviä. IHR on onnistunut esimerkiksi saamaan niinsanotun 501c3
-statuksen liittovaltiolta; mikä tarkoittaa sitä, että liittovaltio on tunnustanut sen lailliseksi yleistä hyvää palvelevaksi opettavaksi toimijaksi, ja ihmiset voivat lahjoittaa IHR:lle rahaa ilman, että siitä tarvitsee maksaa tuloveroa. Nyt kun IHR on saanut tämän statuksen, Tom Lantos, hyvin vaikutusvaltainen juutalainen sekä sionisti Kongressissa, alkoi kirkua ja huutaa asiasta. ADL julkaisi lehdistötiedoitteen jossa se tuomitsi asian. Ja tämän pohjalta he lähettivät taas yhden IRS:n (Internal Revenue Service - Verovirasto suom. huom) agentin meille käymään tilikirjojamme läpi, mutta he eivät löytäneet mitään, minkä avulla olisivat voineettämän statuksen saamisen meiltä kieltää.
Kaikkein dramaattisin vastustus työllemme on kuitenkin tullut juutalaisilta terroristeilta. 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa
oli kokonainen liikkuvasta autosta ampumisten, pommi-iskujen, häiriköinnin ja väkivallan sarja meidän työntekijöitämme kohtaan, joka kulminoitui heinäkuun 4. päivä 1984 IHR toimitiloihin kohdistuneessa tuhopoltossa, joka tuhosi IHR:n toimitilat ja varaston sekä aiheutti valtavaa tuhoa. Mutta tämän kauden jälkeen on ollut suhteellisen rauhallista. Oikeastaan todella rauhallista.
KAS: Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt teitä, eihän?
MW: Ei, ei se pysäyttänyt. Oli myös hyvin tyydyttävää nähdä valtavat mielenosoitukset puolestamme, jotka järjestettiin
vuoden 1984 tuhopolton jälkipyykin aikaan.
KAS: Olemme saaneet jonkinlaisen kuvan siitä mitä teette, ja siitä, että teillä on hyvin voimakkaita vihollisia jotka eivät
halua historian faktoja katsottavan tarkemmin. Keitä olette? Ketkä ovat instituuttinne johtavia hahmoja?
MW: Minä olen johtaja; olen ollut mukana vuodesta 1991. IHR:n lehden toimituksen johtokuntaan kuuluu monia tutkijoita
monista maista, jotka ovat hyvin arvostettuja tavalla tai toisella. Mutta ehkä kaikkein eniten ja näkyvintä tukea IHR on saanut
sen konferensseissa. Kaksi vuotta sitten, yksi puhujistamme oli entinen kongressiedustaja Pete McCloskey, joka Kongressissa ollessaan oli melko tunnettu liberaalisuudestaan. Hän oli ensimmäinen republikaaninen kongressiedustaja, joka
aikoinaan vaati Richard Nixonin viraltapanoa. Meillä on ollut myös hyvin huomattavia tukijoita, jotka ovat olleet konservatiiveja. Vähän aikaa sitten pidetyssä IHR:n konferenssissa kesäkuussa, Joe Sobran oli pääpuhuja ja hänet tunnetaan
konservatiivisista näkemyksistään. Hän oli monia vuosia National Reviewn vanhempi päätoimittaja. Myöskin professori Tony Martin Wellesley Collegesta Massachusettsista, kuka itseasiassa syntyi Länsi-Intian saaristossa -- ja on musta,
puhui samassa konferenssissa. Niinpä IHR on saanut tukea ihmisiltä, jotka ovat tunnustettuja, joskus vaikutusvaltaisiakin:
kirjailijoita, skolastikkoja ja erilaisista poliittisista taustoista tulevia ajattelijoita. Ja yksi IHR:n tavoitteista on saada tukea
työllemme ihmisten poliittisista, rodullisista ja muunlaisistataustoista riippumatta.
KAS: Minkälainen pätevyys sinulla on työhösi, sellaisen instituutin johtamiseen kuin IHR?
MW: No, (huvittunut) enpä tiedä pätevyydestäni... Synnyin ja kasvoin Oregonin Portlandissä; opiskelin Portlandin osavaltion yliopistossa; minulla on loppututkinto sieltä (bachelor's degree), mutta opiskelin Münchenin yliopistossa Saksassa;
opiskelin Illinoisin yliopistossa Chicagossa; ja menin myös Indianan yliopistoon Bloomingtonissa jossa suoritin maisterin
tutkinnon. Siinäpä on tavallaan pätevyyttäni, mutta eräässä mielessä pätevyys ja loppututkinnot eivät aina ole sama asia.
Kyse on siitä, minkälainen sitoutuminen jollain on taisteluun totuudesta, niin kuin minä sitä kutsun, koska suuri osa siitä
mitä yhteiskuntamme kertoo meille, mikä on sen versio historiasta, on väärää, kieroutunutta ja vääristeltyä, ja jopa
vaarallisessa määrin sitä.
KAS: Mitä tarkoitat? Miksi sen on vaarallista, ja kuka on vastuussa vääristelystä?
MW: Kaikkein selvin esimerkki tästä, ja mistä minä sekä IHR olemme puhuneet ja kirjoittaneet paljon -- varsinkin viime vuosien aikana -- on juutalainen, sionistinen taho. Yhdysvalloissa juutalaisilla on valtava, uskomaton voima ja vaikutusvalta, paljon suurempi kuin mitä luulisi, kun ottaa huomioon heidän prosentuaalisesti mitättömän osuutensa väestöstä. Ja tämä vaikut-
taa, ei pelkästään politiikkaamme, erityisesti Lähi-Idän suhteen, vaan myöskin tapaan jolla katsomme historiaa. Ja tämä näyttäytyy, ehkä kaikkein selvimmin, siinä miten uskomattoman paljon holocaustista puhutaan ja miten sitä korostetaan koulukirjoissamme, kouluissamme, televisiossamme, elokuvissa jne. Ja tämä esittää vain erittäin vääristyneen version historiasta missä juutalaiset esitetään viattomina uhreina, kansana joka ansaitsee ja jolle pitäisi antaa paljon tukea ja apua, ja että niinsanottu "läksy", jonka opimme holocaustista on se, ettei saa koskaan tehdä mitään mitä juutalaiset ryhmät eivät hyväksy.
KAS: Olen usein huomauttanut, että amerikkalaiset yleisesti ottaen ja Amerikan opiskelijat erityisesti, voivat aina kertoa sinulle "kuudesta miljoonasta" jonka juutalaiset menettivät Toisessa maailmansodassa. Mutta jos kysyt heiltä, kuinka monta venäläistä kuoli, tai kuinka monta amerikkalaista kuoli, tai kuinka monta brittiä kuoli, saat heiltä vastaukseksi vain tyhjän katseen.
MW: Kyllä, tästä olen huomauttanut monta kertaa: "Kuusi miljoonaa" -lukua toistetaan vaistomaisesti. Se on epätarkka ja myytinomainen luku. Mutta sitä toistetaan jatkuvasti. Amerikkalaiset eivät omaa ymmärrystä, tai ainakaan juuri kukaan amerikkalainen ei omaa tietoa toisten kansojen kärsimyksistä. Se kaikki on osa sitä, mitä minäkutsun "uhrihierarkiaksi" Amerikassa, missä juutalaiset ovat tavallaan numero ykkösiä ja sen jälkeen vasta tulevat muut ryhmät, riippuen heidän asemastaan yhteiskunnassa. Se on vaarallinen ja vääristelty versio historiasta joka varjostaa kaikkea mitä teemme.
KAS: Siis sanoisitte, että juutalaiset ryhmät ovat vääristelleet ja/tai liioitelleet menetyksiään Toisessa maailmansodassa?
MW: Ei epäilystäkään. Eräässä konferenssissamme kaksi vuotta sitten, esimerkiksi, entinen kongressiedustaja McCloskey kävi
hyvin yksityiskohtaisesti läpi sitä, kuinka erityisesti Anti-Defamation League tekee kaikkensa, jotta se voisi vaimentaa ja tukkia
suut niiltä, jotka puhuvat historiasta tavalla joka sotii juutalaisten ryhmien etuja vastaan, erityisesti Lähi-Idän tilanteen suhteen. Mielestäni se alkaa käydä yhä selkeämmäksi ja selkeämmäksi ihmisille ympäri maailman, kuinka kieroutunutta Amerikan politiikka -- eikä pelkästään politiikka, vaan maailmankuvamme -- on, kiitos juutalaisten sionistien vaikutusvallan massamediassamme, koulutusjärjestelmässämme ja poliittisessa järjestelmässämme.
KAS: Onko "holocaustissa" jotain erityisen helposti havaittavia ja absurdeja kohtia, jotka ensisijaisesti kannattaisi korjata yleisölle?
MW: No, se on vähän kuin ampuisi kaloja tynnyrissä. Yksi tarina jota vieläkin kerrotaan yleisölle on se, että saksalaiset tekivät saippuaa murhaamistaan juutalaisista Toisen maailmansodan aikana. Ja tämä tarina on elänyt valtavasti vuosien varrella. Se on ilmestynyt oppikirjoissa; se on esiintynyt tärkeissä puheissa. Sille on annet-tu paljon painoarvoa. Se on täyttä valhetta. Se on hyvin karmaiseva ja hirvittävä tarina -- mutta täyttä puppua. Ja nykyään senmyönnetäänkin olevan puppua, jopa juutalaisten ryhmien puolelta -- jos oikein painostat heitä. Mutta se, että tämä tarina eli niin voimakkaasti niin pitkään on vain tyypillinen esimerkki siitä tavasta, miten kaikkein syyllistävimmät ja hirveimmät tarinat saksalaisista tai kenestä tahansa kenestä juutalaiset ryhmät sillä hetkellä eivät pidä -- voivat elää ilman oikomista, ilman pelkoa
korjaamisesta.
Heti Toisen maailmansodan päättymistä seuranneina vuosina, Nürnbergin oikeudenkäyntien aikaan, väitettiin että ihmisiä tapettiin kaasukammioissa joka puolella Eurooppaa, mukaanlukien Buchenwald, Dachau, Auschwitz jne. Monet näistä väitteistä on vuosien varrella hylätty kaikessa hiljaisuudessa: Kukaan ei vakavissaan väitä enään, että ketään kaasutettiin
Dachaussa tai Buchenwaldissa tai yleensäkään Saksan maaperällä sijainneissa leireissä. Yksi tämän seikan mielenkiintoisimmista aspekteista on se, että niinkutsutut "silminnäkijät"ja todistukset sekä todistusaineistot näistä väitteistä eivät myöskään enään aivan ilmeisesti ole luotettavia.
KAS: Ja silti ihmisiä rangaistiin näistä väitetyistä rikoksista.
MW: Aivan. Ihmisiä rangaistiin näistä väitetyistä rikoksista. Tämä on vain osa siitä vääristelystä; esimerkkejä riittää. Vuosien ajan Auschwitzissa kuoli virallisten tietojen mukaan neljä miljoonaa ihmistä, ja se muka todistettiin Nürnbergin oikeudenkäynneissä vuosina 1945-1946. Viimevuosina luvut ovat laskeneet huomattavasti. Ne laskevat yhä vieläkin. Yleensä vastaus tähän on "Mitä sitten jos se on yksi miljoona tai neljä miljoonaa tai 100 000 tai vain kaksi?" Tällä lailla asiaa voidaan vähätellä turhaksi hiustenhalkomiseksi, mutta eikös se ole juuri sitä mitä historioitsijoiden kuuluukin tehdä. Tärkein seikkahan on, mielestäni, että historia voi olla tärkeää poliittista pääomaa, jolla saadaan kerättyä sympatiaa ja tukea. Ja tuloksena on ollut massiivinen järistys, eräänlainen kiristys jolla on saatu miljardeja dollareita Sveitsiltä, Saksalta, monilta eurooppalaisilta yhtiöiltä ja amerikkalaisilta veronmaksajilta.
KAS: Se on mielestäni eräänlaista moraalista kiristystä.
MW: Ja jotkut juutalaiset kirjailijat ovat käyttäneetkin siitä juuri noita sanoja. Yksi ällistyttävimmistä asioista on -- ja amerikkalaisten mielestäni kuuluisi ymmärtää tämä -- se, että historian käsitykset joihin olemme hyvin tottuneita, jotka tuntuvat meistä turvallisilta, eivät ole universaaleja. Kuvat, minkä Lähi-Idän historiasta saa sellaisen elokuvan kuin "Exodus" kautta tai näkökulma minkä Euroopan historiasta saa sellaisen elokuvan kautta kuin "The Sound of Music", ovat hyvin vääristyneitä. Ne ovat yksinkertaisesti vääristeltyä totuutta. Ne voivat olla hyvin tuttuja ja turvallisia monille amerikkalaisille uskoa, mutta ne eivät ole vain vääristeltyjä totuuksia: Ympäri maailman tietoisuus sen suhteen, miten väärin amerikkalaiset näkevät Lähi-Idän ja maailman lisääntyy jatkuvasti. Ikävä kyllä, monet amerikkalaiset eivät vieläkään ole "hoksanneet" tätä. Onneksi miljoonat amerikkalaiset, luullakseni, alkavat "hoksaamaan sen". On kuitenkin mielestäni jokaiselle, joka on viettänyt suuren osan elämästään valtameren toisella puolella, selvää, että se miten Lähi-Itä lehdistössä siellä esitetään poikkeaa suuresti siitä miten se esitetään Amerikan lehdistössä.
KAS: Aivan kohta, haluaisin puhua siitä yhteydestä mikä holocaust-revisionismin ja Lähi-Idän nykytilanteen välillä vallitsee,
mutta ensin haluaisin sanoa, että kun puhut "holocaustista", näemme sen, että tämän termin keksiminen tälle asialle ja sen
virallinen käyttäminen viittaa siihen, kuin millekään muulle kansalle ei olisi ikinä historiassa tapahtunut mitään pahaa!
MW: Aivan, tuo on totta. Tiedätkö, että sana "holocaust", kun sitä käytetään puhuttaessa siitä, mitä Euroopan juutalaisille tapahtui Toisen maailmansodan aikana, tuli yleiseen käyttöönvasta 1970-luvulla. Normaalisti, ajan kuluessa, erityisen kauheat ja pelottavat luvut historiassa näyttävät vajoavan syvemmälle menneisyyteen ja menettävän merkitystään. Mutta juuripäinvastainen on tapahtunut sille, mitä kutsutaan "holocaustiksi". Olet oikeassa, että juuri tämän termin käyttö on tarkoitettu antamaan näille oikeastaan historiallisesti tavanomaisilletapauksille sellainen leima, että ne olisivat olleet joku aivanerikoinen ja ainutlaatuinen ilmiö.
KAS: Minusta näyttää siltä, että saksalaisten kärsimys Toisen maailmansodan jälkeen todellakin ylittää laajuudessaan sen mitä
juutalaisille tapahtui. Myös se, mitä ukrainalaisille tapahtui sotaa edeltäneellä kaudella oli kauhistuttavaa.
MW: Mielestäni todisteet osoittavat selvästi, että saksalaisia kuoli enemmän Toisessa maailmansodassa kuin juutalaisia. Yksi niistä asioista, jotka jäivät erityisesti mieleeni elämäni alkupuolelta, kun asuin Euroopassa, oli se kun sain tietää niistä hirveistä kärsimyksistä, tappamisista ja karkoituksista -- joiden kohteeksi saksalaiset ja itä-eurooppalaiset, jotka asuivat nykyisten Puolan, Tsekkoslovakian ja muiden vastaavien maiden alueella vuosina 1945 ja 1948 -- joutuivat. Näistä asioista emme kuule juuri mitään Amerikassa. Ja taasen, se on vain pieni osa siitä valtavasta vääristelystä ja sekoittamisesta mitä näemme historiassa.
KAS: Eikö olekin totta, että joissakin maailman osissa -- ehkäpä monissakin maailman osissa -- on itseasiassa rikollista kyseenalaistaa juutalaista näkemystä Toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista?
MW: Tästä asiasta IHR on puhunut erityisen paljon. Joissakin maissa -- Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa -- on rikollista, niinkuin he sanovat, "kieltää holocausti". Ihmeellinen juttu on se, että vain pieni luku historiassa: väittelyn vuoksi, oletetaan hetken ajan, että niin kutsutut "holocaustin kieltäjät", revisionistit, ovat väärässä. Oikeus ei ole oikeutta, jos ei sitä jaeta tasapuolisesti. Poikkeavien näkemysten kriminalisoiminen ainoastaan yhdestä historian osasta, eikä muista osista,
on epäoikeudenmukaista. Eurooppalaisia on sakotettu, karkoitettu, ja vangittu, ja heille tehdään sitä edelleen, sen vuoksi, että he ovat ilmaisseet eriäviä näkemyksiä yhdestä historian osasta. Se on raivostuttava vääryys. Se tosiasia, että tästä ei Amerikassa juurikaan tiedetä, on jo itsessään osoitus siitä valtavasta mahdista, joka nämä lait sai aikaan alunperinkin.
KAS: Se on aika kummallinen "totuus", jota täytyy suojella laeilla, aseilla ja vankiloilla.
MW: Kyllä, todellakin. KAS: Australiassa on parhaillaan jotain hämminkiä.
Adelaide Instituutin nettisivuja ollaan sulkemassa...
MW: Juuri tässä yhtenä päivänä, Australian liittovaltion tuomioistuin määräsi Frederick Töbenin, joka pitää sellaisia nettisivuja
kuin Adelaide Instituutti -- joka on holocaust-revisionistinen nettisivusto -- sulkemaan sivunsa ja tuhoamaan kaiken niillä
olevan ja kaiken kaikilla muilla sivuilla mikä vain kyseenalaistaa sen, tapettiinko ihmisiä Auschwitzin kaasukammioissa vai ei tai
tapahtuiko mitään sellaista kuin "holocaust" -- Mielestäni lainaan aika sanatarkkaan oikeuden päätöstä. Se on raivostuttavaa.
Sivuja pidettiin sellaisen Australian lain vastaisina, mitä kutsutaan "Rotusyrjintä-asetukseksi". Töben yritti väittää, että asetusta ei pitäisi soveltaa, koska juutalaiset ovat uskonnollinen yhteisö. Mutta juutalaiset järjestöt väittivät, että juutalaisia pitäisi kohdella kuin rotua. Tämä jo pelkästään on aika mielenkiintoista, koska aina kun siitä vain on etua juutalaisille ryhmille, he väittävät juuri päinvastaista.
Ja Australian laki on hyvin samanlainen kuin laki muissakin maissa: Vaaditaan vain, että yksi tai kaksi juutalaista väittävät tuntevansa itseään loukatun, ja lakia aletaan soveltaa. Noh, monet asiat Internetissä loukkaavat monia ihmisiä. Se seikka, että sitä sovelletaan tällä tavalla ja että juutalaiset ryhmät hyötyvät siitä tällä tavalla ja että tuomioistuimet tukevat heidän protestejaan, on jälleen yksi ilmaisu siitä erikoiskohtelusta, etuoikeutetusta kohtelusta, mitä juutalaiset ryhmät saavat Australiassa ja joka puolella länsimaissa.
