Tervetuloa American Dissident Voicesiin. Olen Kevin Alfred Strom.
Jos olette katselleet televisiota tai lukeneet lehtiä, olette varmasti
kuulleet Jesica Santillanista. Hän oli meksikolainen teini, joka kuoli
epäonnistuneen sydän- ja keuhkosiirron takia Duken yliopistollisessa
sairaalassa. Kun lääkärit yrittivät pelastaa hänet elinsiirrolla, he
vahingossa antoivat hänelle vääräntyyppiset elimet, jotka eivät
sopineet hänen veriryhmälleen; hänen kehonsa hylki elimiä. Hänelle
tehtiin sitten uusi elinsiirto, mutta se oli jo liian myöhäistä, hän kuoli.
Valkoiset ihmiset, minä mukaan lukien, olemme herkkiä kärsimykselle
emmekä voi sietää sitä. Mediassakin keskityttiin Jesica Santillanin ja
hänen perheensä kärsimykseen, mikä oli varmasti hyvin todellista.
Media käytti Jesica Santillanin tarinaa esimerkkinä ei-valkoisten
siirtolaisperheiden kärsimyksestä ja maamme "epäoikeudenmukaisista"
siirtolaislaeista. Mutta se tapa, jolla juttu kirjoitettiin, oli petollinen,
ja oikeat rodulliset syyt jätettiin pois.
Kyllä, sairaala teki vakavan virheen. Mutta lopputulos ei ollut
epätavallinen; Washingtonin yliopisto St. Louisissa kertoo, että
25% sydän- ja keuhkosiirron saaneista potilaista ei selviä
ensimmäistä vuotta pidemmälle.
Jesica Santillan oli laiton mestitsi-siirtolainen, ja hän oli
vanhempiensa kanssa USA:ssa laittomasti. He olivat maksaneet
salakuljettajalle, jotta tämä toisi heidät rajan yli. Amerikkalaiset
veronmaksajat ovat maksaneet nämä kalliit leikkaukset ja hoidon;
ja arvatkaa, kuka maksaa oikeudenkäyntikulut sitten kuin asiaa
puidaan oikeudessa? Maahanmuuttovirastosta ei ole kuulunut
sanaakaan koskien Santillanin perhettä ja sen amerikkalaisten
verovarojen väärinkäyttöä, tai siitä, että he avoimesti ja julkisesti
rikkoivat lakejamme. Tämä on sama maahanmuuttovirasto, joka
kaappasi ja karkotti mallikansalaisen lailla elävän Ernst Zundelin
kodistaan Tennesseessä - karkotti hänet sen takia, että hän jätti
menemättä yhteen kuulusteluun.
Jesica Santillan sai uudet keuhkot ja sydämen kahdessa viikossa.
Kahden viikon odotusaika on ennenkuulumatonta hänen
tapauksessaan. Edellä mainitun tutkimuksen mukaan keskimääräinen
odotusaika yksinomaan uuden keuhkon saamisessa on 500-600
päivää. St. Louis's Barnesin Juutalaisen sairaalan tilastot vahvistavat
nämä luvut; niiden mukaan keskimääräinen odotusaika yksinomaan
keuhkon saamiseen on noin kaksi vuotta. Ja Jesica sai uuden
keuhkon ja sydämen 14 päivässä.
[Seminars in Respiratory and Critical Care Medicine, vol 20, Number 5,
http://www.medscape.com/viewarticle/41759_5 "Lung Transplantation:
Current Issues and Evolving Concepts" Bryan F. Meyers, M.D.,
ja G. Alexander Patterson, M.D. Division of Cardiothoracic Surgery,
Washington University, St. Louis, Missouri; ja St Louis Second
Wind Association, Barnes Jewish Hospital,
http://www.2ndwind.org/Transplant%20Centers/
Barnes.htm)
National Educational Telecommunications Associationin
(http://www.netaonline.org/love.rtf 31. maaliskuuta 2002, "No Grater Love")
mukaan 16 amerikkalaista kuolee joka päivä odottaessaan uusia elimiä
jollaiset meksikolainen tyttö sai. 16 amerikkalaista päivässä! Heidän
elämäntarinoitaan emme näe usein juutalaisten mediassa. Kun 5 000
perhettä luovuttaa rakkaidensa elimiä joka vuosi, se ei riitä niille
75 000:lle jotka niitä odottavat. Niinpä he kuolevat odotuslistalla. On
tilastollisesti varmaa, että valkoisia amerikkalaisia tyttöjä ja poikia
kuoli heidän odottaessaan niitä elimiä, jotka Jesica Santillan sai.
Heidän tarinansa ovat tuntemattomia siitä syystä, että ne juutalaiset,
jotka johtavat mediaa, eivät halua meidän niistä kuulevan.
Vähän paremmin tunnettu ongelma - koska se on niin iso ongelma,
ettei sitä voi salata - on se rasite, jonka laittomat siirtolaiset
aiheuttavat terveydenhuollolle yleisesti. Osa amerikkalaisista tietää,
että raja-alueilla kymmenet sairaalat ovat joutuneet sulkemaan ovensa,
tai että ne ovat konkurssin partaalla liian anteliaiden käytäntöjensä takia.
Ne tarjoavat hoitoa ulkomaalaisille, jotka eivät osallistu miljoonien
dollarien laskujen maksamiseen. Eräs arizonalainen sairaala ennusti,
että lähes kolmasosa heidän budjetistaan meni ilmaiseen hoitoon
laittomille siirtolaisille. (Washington Times, 24. syyskuuta 2002, "We Are
Overwhelmed" http://www.washtimes.com/national/
20020924-8536150.htm.)
Kaikki nämä maksut menevät edelleen veronmaksajille, tai sitten
nämä maksut näkyvät nousevina sairausvakuutusmaksuina, joita
valkoiset amerikkalaiset maksavat. Me maksamme elämällämme ja
terveydellämme kun sairaala sairaalan jälkeen sulkee ovensa tai
leikkaa kuluja palveluiden lakkauttamisella. Ja kun nämä
maahantunkeutujat tunkevat sisämaahan, se ei ole enää pelkästään
raja- tai suurkaupunkien ongelma.
Me valkoiset olemme myötätuntoisia muiden kurjuudelle. Olemme
ystävällisiä eläimille. Haluamme puolustaa heikkoja. Ja niin
kauan kun meitä ei ole innostettu sotahulluuteen, olemme
sympaattisia muita rotuja ja maita kohtaan. Meidän on vaikea
kieltäytyä avunpyynnöstä.
Meillä pitäisi kuitenkin todella olla ongelma sen suhteen, mitä
tapahtui Jesica Santillanin tapauksessa. Niissä 14 päivässä, jolloin
hän sai uuden sydämen ja keuhkot, kuoli 224 amerikkalaista jotka
odottivat samoja elimiä. Kuinka monet tuhannet ovat kärsineet ja
kuolleet laittomien siirtolaisten takia? Kuinka monta miljoonaa
amerikkalaista unelmaa on tuhottu tämän taakan takia? On
luonnollista ja jaloa välittää kaikesta elävästä planeetallamme,
mutta on pelkästään tyhmää ja itsetuhoisaa laittaa muiden edut
omien etujen edelle.
Tämä tuo mieleen novellin nimeltä "The Silver Mask", jonka Sir
Hugh Walpone kirjoitti 1930-luvulla. Amerikka on monessa mielessä
kuin kirjan päähenkilö, nainen nimeltä Sonia, joka säälii köyhää miestä
ja tämän perhettä, ja pyytää nämä luokseen asumaan "vähäksi aikaa".
Tulokkaat kutsuvat viimein koko sukunsa Sonian luo asumaan,
nokkelasti käyttäen tämän hyväuskoisuutta kaikin tavoin hyväkseen,
heikentäen häntä koko ajan. Lopuksi hän on niin heikko, että he tekevät
mitä haluavat. Hän muuttaa entisen palvelijan huoneeseen, ja häntä
pidetään heikkona ruokkimalla vain vedellä ja leivällä. Siellä hän viettää
loppuelämänsä vankina omassa kodissaan. Tähän valkoisen rodun
hyvyys lopulta tulee johtamaan.
Itsetuhoisa heikkous on kuitenkin muutakin kuin hyväuskoisuutta.
50 vuotta sitten valkoiset eivät olleet biologisesti erilaisia kuin tänään.
Me olimme silloin yhtä myötätuntoisia muiden ahdingolle kuin
tänäänkin, yhtä sentimentaalisia, yhtä ystävällisiä kuin tänä päivänä.
Mutta silloin meillä oli järkevä siirtolaispolitiikka, joka varmisti, että
maamme pysyi meillä. Tiesimme, että sympatiamme ja apumme oli
paras kohdistaa omalle kansallemme. Meillä oli lakeja, jotka pitivät
kansastamme yli 90% valkoisena. Laittomia siirtolaisia ei katsottu
hyvällä kauaa. Meksikolaiset tiesivät tämän, ja siksi kunnioittivat
lakejamme. Mitä meille sitten tapahtui?
Lyhyesti sanottuna: Juutalaiset tapahtuivat meille. Kuulostaako tämä
epäoikeudenmukaiselta, kuulostaako tämä julmalta ja vihamieliseltä? Ei
pitäisi kuulostaa. Tuon rivin ymmärtäminen on uudistumisen alku
kansallemme, ja varmistus siitä, että hyvyytemme ja
hyväntahtoisuutemme ei katoa maailmasta.
Vuonna 1998 mies nimeltä Kevin MacDonald, evoluutiopsykologi
Kalifornian osavaltion yliopistosta Long Beachiltä, julkaisi yhden
tärkeimmistä kirjoista sataan vuoteen: The Culture of Critique.
Alunperin se julkaistiin erittäin kalliina kovakantisena painoksena
jota markkinoitiin akateemiselle maailmalle. Mutta nyt se on
saatavilla laajennettuna ja järkevästi hinnoiteltuna pehmeäkantisena
versiona. Voit ostaa sen monilta kirjanmyyjiltä, mutta toivon,
että ostat sen National Vanguard Booksilta. The Culture of
Critique on tarpeellista luettavaa niille, jotka haluavat ymmärtää
mitä Valkoiselle Amerikalle ja Euroopalle on tapahtunut.
Tri. MacDonald selittää, että juutalainen vähemmistö omaa hyvin
erikoisen evolutiivisen selviytymis-strategian, ja se on strategia,
johon kuuluu toisten kansojen yhteiskuntiin soluttautuminen ja
suurimman osan näiden yhteiskuntien alkuperäisistä valtarakenteista
syrjäyttäminen. Nämä juutalaiset käyttävät asemiaan rikkoakseen
isäntiensä etnisen solidaarisuuden. Lainaan muutamia kohtia
kirjan esipuheesta:
"Juutalaiset intellektuellit aloittivat ja edistivät joukkoa tärkeitä
intellektuelleja sekä poliittisia liikkeitä 20. vuosisadan aikana.
Väitän, että nämä liikkeet olivat yrityksiä muuttaa läntisiä
yhteiskuntia sillä lailla, että niissä esiintyvä antisemitismi loppuisi
ja juutalaisten selviytymismahdollisuudet ryhmänä paranisivat
joko välillisesti tai aivan kaikille selvästi. Useat näistä juutalaisista
liikkeistä (esim. eurooppalaisia kansoja suosivan
maahanmuuttopolitiikan muuttaminen) ovat näin pyrkineet
heikentämään näkemiensä kilpailijoiden voimaa -- eurooppalaisten
kansojen, jotka 20. vuosisadan alussa olivat vahvassa asemassa
kotimaidensa lisäksi myös Yhdysvalloissa, Kanadassa ja
Australiassa. ...Lopulta näitä liikkeitä pidetään juutalaisen
evolutiivisen strategian ilmenemismuotoina heidän kilpaillessaan
sosiaalisesta, poliittisesta ja kulttuurillisesta vallasta ei-juutalaisten
kanssa. ...USA:n siirtolaispolitiikan ylösalas-kääntämisen
tapauksessa, ei yksinkertaisesti ollut muita painostusryhmiä
jotka vaativat liberalisoitua ja monirotuista maahanmuuttoa
tuohon aikaan (aina vuoden 1965 vedenjakaneeseen
maahanmuuttolakiin asti). Eikä myöskään ollut mitään
muita ryhmittymiä tai intellektuelleja liikkeitä niiden lisäksi,
jotka mainitaan Culture of Critiquessa, joilla oli visioita
USA:sta monikulttuurisena, monietnisenä yhteiskuntana
Eurooppalaisen sivilisaation sijasta... toinen motiivi on ollut
USA:n eurooppalaisperäisen enemmistön vallan heikentäminen,
jotta voitaisiin estää etnisesti homogeenisen juutalaisvastaisen
liikkeen synty..."
Tri. MacDonald osoittaa meille, että juutalaiset ovat kehittäneet
korkea-asteisen rodullisen solidaarisuuden tunteen keskenään
sekä selviytymis-strategian, joka keskittyy heidän isäntä-
populaatioidensa -- eli meidän -- vastaavanlaisten tunteiden
tukahduttamiseen sekä tällaisille tunteille pohjautuvien instituutioiden
syntymisen ehkäisemiseen. Yksi keino, millä he tämän tekevät, on
meidän hukuttaminen ei-valkoisiin siirtolaisiin. Toinen keino on
käyttää heidän mediaansa ja vaikutusvaltaansa meidän vakuuttamiseksi
siitä, että omien etujemme etsiminen on "rasismia" ja että "rasismi" on
pahasta. Lainaan jälleen tri. MacDonaldin esipuhetta The Culture of
Critiquen uudesta painoksesta:
"Minun näkemykseni on, että juutalaisuutta täytyy tarkastella
ennenkaikkea etnisenä eikä uskonnollisena ryhmänä. Viimeaikaiset
lausunnot huomattavilta juutalaisvaikuttajilta osoittavat, että
juutalaisuuden etninen konseptoituminen sopii hyvin yksiin monen
juutalaisen oma-kuvan kanssa. Puhuessaan enimmäkseen juutalaiselle
yleisölle, Benjamin Netanyahu, huomattava Likud-puolueen jäsen ja
vielä jokin aika sitten Israelin pääministeri, lausui: 'mikäli Israel ei olisi
syntynyt toisen maailmansodan jälkeen, olen varma, että juutalainen rotu
ei olisi selviytynyt....' ...Charles Bronfman, 210 miljoonan dollarin
'Birthright Israel' -projektin pääsponsori joka yrittää syventää
amerikanjuutalaisten sitoutuneisuutta Israeliin, ilmaisee samanlaisia
näkemyksiä: 'Voit elää aivan kunnollista elämää olematta juutalainen,
mutta luulenpa että menetät paljon -- menetät sellaisen tunteen mikä
sinulla on kun tiedät, että ympäri maailman on ihmisiä, joilla tavalla tai
toisella on samanlainen DNA kuin sinulla.' (Bronfman on Seagram-
yhtiöiden varapuheenjohtaja ja Edgar Bronfman vanhemman, World
Jewish Congressin presidentin veli.) Tällaisten näkemysten kuuleminen
eurooppalais-amerikkalaisten johtajien suusta olisi aivan
ennenkuulematonta. Eurooppalais-amerikkalaiset, jotka antaisivat tuollaisia
rotuylpeyttä uhkuvia lausuntoja, leimattaisiin äkkiä vihaajiksi ja
ääriaineksiksi...."
[ Kevin MacDonald, esipuhe ensimmäiseen The Culture of Critiquen
pehmeäkantiseen painokseen http://www.csulb.edu/~kmacd/Preface.htm]
Tri. MacDonaldin kirja on erittäin skolastinen ja täydellisesti dokumentoitu.
Se vakuuttaa jopa kaikkein skeptisimmät valkoisen sivilisaation tuhon syistä
-- ja syystä miksi hukkaanvaluva elämänvoimamme menee laittomien
muukalaisten ja maahantunkeutujien hyväksi -- eli yhteiskuntamme
uudelleenmuokkaamisesta juutalaisten toimesta. The Culture of
Critique on saatavana tuotenumerolla 1063, 31 dollarin hintaan, johon
sisältyy postituskulut, National Vanguard Booksilta, osoitteesta Box 330,
Hillsboro WV 24946 -- ja sen saa myös netissä osoitteesta
http://www.natvan.com.
Tämän ohjelman alussa puhuin Jesica Santillanin kuolemasta. Hän
kuoli koska häneen siirretyt elimet eivät olleet yhteensopivia hänen
kehonsa kanssa. Nuo elimet olivat hänelle vieraita ja ne tappoivat
hänet. Lääkäri teki hirvittävän virheen.
Me amerikkalaiset ja eurooppalaiset olemme myös saaneet elinsiirron.
Kansamme saavat koko ajan lisää ja lisää elinsiirtoja -- maahanmuuttajia,
laillisia ja laittomia; ei-valkoisia muukalaisia jotka eivät ole yhteensopivia
kansamme kanssa. Ranskaan ja Italiaan ja Espanjaan he siirtävät
afrikkalaisia ja arabeja miljoonittain; Saksaan muslimeja turkkilaisia;
Britanniaan etelä-aasialaisia ja karibialaisia mustia; Amerikkaan
meksikolaisia, haitilaisia ja muuta Kolmannen maailman väkeä
salakuljetetaan jokaiselta maailman kulmalta. Nämä elinsiirrot vääristävät
kulttuuriamme, imevät rahaamme ja resurssejamme, saastuttavat
ympäristömme ja asteittain mutatoivat geenipoolimme. Kansamme,
kulttuurimme on jo niin täynnä siirrettyjä vieraita geenejä ja vierasta
biomassaa, että meistä tulee vieraita pian itsestämmekin. Jos emme
tee mitään, Amerikka jonka tunsimme ja jonka isämme tunsivat, kuolee,
eikä koskaan palaa, ja lopulta unohtuu. Kuten Jesica Santillanin,
elinsiirrot tappavat meidät.
Mutta tällä kertaa "lääkäri" ei tehnyt virhettä. Tällä kertaa "lääkäri"
oli juutalainen lääkäri, ja hänen reseptinsä oli ei-valkoisen
maahanmuuton karsinogeeniä, mikä oli erityisesti suunniteltu
tappamaan meidät. Tri. J. on syyllinen murhaan tappavalla
ruiskeella, tarkoitukselliseen kuolemantuottamukseen vieraan
elimen siirrolla. Tri. J on syyllinen kansanmurhan yritykseen.
Mutta potilaalla on vielä toivoa. Tämän radio-ohjelman olemassaolo
ja National Alliancen olemassaolo ovat todisteita siitä, että immuuni-
systeemimme taistelee tätä kansanruumiiseemme kohdistuvaa
hyökkäystä vastaan.
Tällä viikolla sadat National Alliancen vapaaehtoiset kulkevat
ovelta ovelle jakamassa opettavaista kirjallisuutta tuhostamme.
Viime vuonna levitettiin yli puoli miljoonaa kopiota National
Alliancen materiaalia vapaaehtoistemme toimesta, ja tähtäämme
vielä korkeammalle vuonna 2003. Nämä vapaaehtoiset
ovat kansamme immuunijärjestelmä.
Sinun avustuksesi, sinun ostoksesi, sinun aktivismisi ja sinun apusi
ovat immuunijärjestelmäämme ruokkivia ravinteita, jotka palauttavat
kansamme taas terveyteen ja elämään. Kansamme elämä, seuraavan
sukupolven elämä, riippuu sinusta.
Kun nyt nauhoitan tätä ohjelmaa, olen juuri saanut tiedon, että viimeisin
numero lehdestämme National Vanguardista on tullut painokoneista ja
lähtee tilaajille näinä päivinä. National Vanguard ei ole tavallinen lehti.
Sen perusti 1970 tri. William Pierce, National Vanguard on kirjoitettu
valkoisesta näkökulmasta, näkökulmasta, että ainutlaatuisen kaunis ja
luova rotumme ansaitsee selviytyä. Ja National Vanguard ei tee
kompromisseja kansamme vihollisten kanssa kieltäytymällä nimeämästä
heitä.
Sinun täytyy tilata National Vanguard ja sinun täytyy antaa tämä lehti
kansasi johtajien sekä nuorten ihmisten käsiin, missä vain se suinkin
on mahdollista. Tilaa itsellesi, tilaa kotikuntasi johtajille, lainsäätäjille,
liikemiehille, kirjastoihin ja opiskelupaikkoihin. National Vanguard
tavoittaa ihmiset, joita Internet ja radio ei tavoita. National Vanguard
on älykäs, hyvin tehty, täysin värillinen ja viehättävä lehti jonka
levittämisestä saa olla ylpeä. Ja National Vanguard on myös hauska
ja huvittava, höystettynä kolumnisti Bob Whitakerin ja toimittaja
Ben Parkerin huumorilla.
National Vanguardin numero 119 sisältää kriittisen katsauksen Pat
Buchananin Death of the West -kirjaan sekä Glayde Whitneyn Race,
Genetics, and Society -kirjaan. Tämä numero sisältää liikuttavan
katsauksen edesmenneen tri. William Piercen elämään, jonka on
kirjoittanut tri. Robert S. Griffin, tri. Piercen elämänkerran
Fame of a Dead Man's Deedsin kirjoittaja. Siitä löytyy eloisa
lukijain palsta, kovaa iskevä "Eye on the Media" -osio, josta saamme
kiittää toimittajaamme Victor Wolzekia joka on peloton ja fiksu
kirjoittaja sekä "Terror Timelinen" luoja. National Vanguardin
numerosta 119 löydät myös valkoisten asialla olevan Vanguard
News Networkin mediapioneerin Alex Linderin haastattelun.
Ja tämän ohjelman pitkä-aikaiset kuuntelijat tulevat olemaan iloisia
kuullessaan, että National Vanguard, tästä numerosta alkaen, tulee
aloittamaan ennen näkemättömien ja julkaisemattomien edesmenneen
professori Revilo P. Oliverin artikkeleja, joka oli eräs hienoimmista
aikamme kirjailijoista, sekä hänen Postscript -sarjansa jatko-osia.
National Vanguardin numerossa 119 on myös paljon muutakin. Saat
näytenumeron hintaan 5 dollaria (sisältää postikulut) USA:ssa ja
Kanadassa ja hintaan 8 dollaria muualle maailmaan. Kirjoita
osoitteeseen National Vanguard Books, Box 330, Hillsboro WV 24946.
Tai voit tilata kuusi numeroa hintaan 18 dollaria USA:ssa, 26 dollaria
Kanadassa ja 36 dollaria muualle. National Alliancen jäsenet puoleen
hintaan. Kirjoita siis osoitteeseen National Vanguard Books, Box 330,
Hillsboro WV 24946 tai tilaa netissä osoitteessa http://www.natvan.com.
Tue toimintaamme.
Ensi viikkoon, tämä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa sinua, että rakastat rotuasi.
